sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Death Love Doom

Death Love Doom päästettiin ihmisten ilmoille tämän vuoden Ropeconissa ja yksi ensimmäisiä asioita joita tein saapuessani paikalle oli varmistaa vaivaisella kuudella eurolla että yksi kappale päätyy käsiini, en peittele sitä että olen miehen seikkailujen fani.

Tämä arvio on kirjoitettu tästä James Edward Raggi IV:n uusimmasta seikkailusta pelaamatta sitä joten melkein kaikkeen jota kirjoitan on syytä suhtautua äärimmäisellä varautuneisuudella. En arvostelisi mitään mielellään pelaamatta mutta voi olla että sisällön johdosta tämä seikkailu ei osallani näe pelipöytää vaan jää kokoelmani erikoisuudeksi, harkintani siitä mikä on henkilökohtaisesti liikaa on vielä kesken ja koska en pelaa yksin on syytä konsultoida myös muita kuin pamauttaa sitä yllätyksenä pelipöytään. Palaan aiheeseen peliraportin merkeissä kun joskus saan otettua ja pelattua sen.

Ohuen irtonaisen pahvikannen sisäpuolella on pieni 20-sivuinen vihkonen ja kannen sisäpuolella seikkailussa tarvittavat kartat. Miehen aikaisempaan seikkailutuotantoon verrattuna ulkoasu on huomattavan tyylikäs ja taitto erityisen selkeä. Pelissä syvennetään Raggin Duvan'Ku mytologiaa joka tuo mieleeni että näkisin mielelläni yhtä kauniisti ja tyylikkäästi tehdyn uusintapainoksen Raggin modernista klassikosta Death Frost Doom. Kartat ovat selkeitä ja ristiriitaisesti steriilin oloinen mutta veripalttua tarjoileva kuvitus toimii esittäessään kauheuksia. Tämä seikkailu muuten on ansainnut Raggin sen takakanteen pistämän K18-lätkän, vaikka kyseessä olisi vain mainoskikka niin se myös on totta, ei tämä ole nuoremmille ja hyvä lukija älä vedä tätä seikkailua siis kentti- ja puolituisosastolle.

Esipuheessaan Raggi kirjoittaa rakkaudesta ja oman elämänsä myrskyisistä vaiheista, tämä vaikuttaa hieman siihen miten seikkailua tarkastelee kokonaisuutena. Hieman samaan tapaan kuin jos olet katsonut Dario tai Asia Argenton haastatteluja ei heidän elokuviaan voi katsoa ihan samoin silmin kuin aiemmin. Tarkemmin kun mietin tässä on jotain samaa kuin äärimmäisen raaoissa Italialaisissa Giallo filmeissä, sitä samaa vinksahtanutta ja perverssiä otetta. Elokuvavertauksia jatkaakseni Raggi tosin on lähempänä Fulcia kuin Argentoa, eli siis ehkä enemmän läträyksen puolella kuin vaikkapa esteetikko D. Argento.

Seikkailu sijoittuu Lontoon laitamille vuonna 1625, historiallisen miljöön käyttämisestä huolimatta seikkailussa on pikkunäppäriä viittauksia miehen aikaisempiin seikkailuihin. Nuo viittaukset eivät sinänsä haittaa ja osoittavat asenteellaan että kyseessä on kuitenkin ihan oikeasti pelattavaksi tehty seikkailu eikä minkään mahtipontisen maestron roolipelitaideteos.

Koko homman idea on pähkinänkuoressa se että seikkailijat ovat rikollista alaluokkaa ja paikallinen äärimmäisen äveriäs siirtomaatavaran kauppias ei ole näkynyt konttorillaan ja hänen kartanonsa on pimeänä. Jotain lienee tapahtunut ja ennen kuin viranomaiset ehtivät tutkia olisi tuotteliaan asuntomurron paikka. Perinteisillä linjoilla liikkeelle lähtevä aloitus jossa ei mielestäni ole mitään vikaa.

Paikan päällä kaikki onkin kaikki sitten mennyt urakalla päin helvettiä, Clive Barkerin kenobiittien kolttoset tulevat mystisiä artifakteja myöten mieleen siitä mitä kauppiaalle perheineen on tehty ja Cronenbergiläinen kehon turmeluun pohjaava kauhu vedetään tappiin. Vastenmielisyyksiä viljellään runsain mitoin ja voi olla että monelle ne eivät vain toimi. En tarkoita järkkymistä sisällöstä vaan sitä että kokonaisuus voi vaikuttaa mauttomalta. Koska kyseessä on kauhuseikkailu paras tapa selviytyä voi jossain vaiheessa olla se että ottaa jalat alleen koska mitään pakotetta sankarointiin ei ole. Haastetaso on sellainen että suora toiminta ei vain ole kannattavaa.

Enempää ei seikkailusta voi sanoa sitä pelaamatta joskin muutaman huomion voisin vielä jakaa. En pidä seikkailussa tiettyjen olentojen sijoittelusta satunnaisesti koska tuo satunnaisuus ei tuo mielestäni seikkailuun mitään, edes uudelleenpelattavuuden kannalta koska kun tämä on kerran rutistettu läpi se on sitten siinä. Oudoksun erästä seikkailussa mahdollisesti vastaantulevassa kohtaamisessa olevaa omituista hämyteologista filosofointia syntymättömyydestä ja kohdun rauhasta, en ole moisia pohdiskelevaa sorttia joten se menee lujaa ohi, mutta kuuluu se silti sinne. Pidän erittäin paljon seikkailun alussa olevasta pelinjohtajan ohjeistuksesta miten vetää seikkailua niin että kauhutunnelma olisi huipussaan, kuvatun kaltaisella naama peruslukemilla vedetyllä linjalla uskoisinkin homman toimivan.

Hankkimisen arvoinen seikkailu sanoisin.

7 kommenttia:

  1. Hassu seikkailu, ainut tapa voittaa on olla pelaamatta.

    VastaaPoista
  2. Mainio arvostelu, oli pakko lukea uudestaan vielä näin myöhäisheränneenä Raggi-diggarina. Viimeistään tuo Argento/Fulci-vertaus myi tämän meikäläiselle. Harmi että printtiversio on loppuunmyyty, vaikka eipä sillä, kyllä tuo pdf:kin houkuttaisi. Pääsitkö koskaan pelauttamaan tätä?

    VastaaPoista
  3. Tuota seikkailua ei ole tullut peluutettua, en usko että tuleekaan tälle vakiintuneelle peliporukalleni. Kyselin jäppisten mielipiteitä ja esitin muutamia reaktioita mittaavia kysymyksiä. totesin että ei ehkä kannata.

    Laajentaakseni tuota vertausta Fulciin niin oikeastaan näen aika monessa Raggin seikkailussa tuollaisen samantapaisen kuvion kuin The Beyond filmissä, kaikki on viritetty niin että homma menee eräänlaisessa laki- tai taitepisteessä seikkailua täysin päin helevettiä ja hahmojen kannalta mikään ei ole enää entisellään.

    Seikkailut ovat hyvin epäkonventionaalisia jos niitä tarkastelee siitä perspektiivistä kuin minä, eli kaikkein tutuimpia valmisseikkailuja itselleni ovat eri editioiden D&D-moduulit. Luulen että kauhuseikkailut kuten Cthulhun kutsun seikkailut ovat sinulle tutumpia kuin minulle joten näet ne varmasti hieman eri perspektiivistä.

    VastaaPoista
  4. Tower of the Stargazeria pelanneena ja LoftP:n Grindhouse Editionista löytyvän A Stranger Stormin lukeneena täytyy sanoa, että Raggilla tuntuisi olevan paljon annettavaa myös cthulhuiluun vihkiytyneille. Mitään Tower of the Stargazerin kaltaista en ollut aiemmin kokenut. Seikkailu oli sadismissaan erittäin koukuttava, riippuen toki pelaajan mielenlaadusta. Tekisi kovasti mieli pelauttaa tuo A Stranger Strom. En ole mikään D&D- tai old school -tietäjä enkä osaa eritellä noissa on old schoolia ja kuinka paljon Raggin omaa "weird fantasya", mutta kiinnostavia ovat yhtä kaikki.

    VastaaPoista
  5. Enhän minäkään, ole vain joku tyyppi joka blogaa tällä hetkellä itseään kiinnostavista jutuista. (Tai siis blogaisin jos ei työkiireet painaisi päälle. Roolipelien saralla olen taas nostomiehenä kiinni parissa projektissa kirjoittajana.)

    A Stranger Storm on kyllä tyylipuhdas kauhuseikkailu. Tower of the Stargazer kolahti ihan kympin fantasiaseikkailuna jossa on D&D-henkistä luolakomppausmoduulin meininkiä, mutta se voi toisaalta olla vain se höttö, kuorrutus tai siis jotkin yksityiskohdat siinä ympärillä johon kiinnitän huomiota, se että se on velhon tornin vaikuttaa siihen miten näen koko seikkailun.

    Kuulehan Hikinörtti, ota muhun yhteyttä tuosta Death Love Doomista, se on nyt virallisesti seikkailu joka oli mulle liikaa kun tuossa pistin taas lukien sitä. Pistä sähköpostia osoitteeseen mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com niin katsotaan jos saisin sen vaikka lähetettyä sulle kuin Duvan'Kun kirouksen. Itse lähden tästä kauniina kesäpäivänä muutaman partaisen ukon kanssa paahtamaan melkein puolen vuorokauden mittaista sotapeliä jossa ratkeaa Euroopan herruus ja Elisabet I nuijii hispaanian poijaat pois englannin rannoilta.

    VastaaPoista
  6. Hittolainen, vaikeapa tuollaisesta tarjouksesta on kieltäytyä! Laitoin mailia.

    Aikataulujen salliessa olisi hienoa kuulla tuosta sotapelistä lisää. Ja noista kirjoitusprojekteista myös, jos vielä viitsii paljastaa. Vaikka helppohan meikäläisen sanoa, näin puolen vuoden blogaustauon jälkeen :)

    VastaaPoista
  7. Se sotapeli on Virgin Queen, peliaika on BGG:n mukaan 420 minuuttia eli 7 tuntia, itsellä meni tuossa viime pelissä melkeinpä 10 tuntia. Täytyy kirjoitella sitten kun saa aikaa kirjoittamiselta, onneksi tuo ihan oma yhden miehen hulluus Breasal on sellainen että voin pistää sen mitä kirjoitan myös saman tien julkaisten ja joskus tulevaisuudessa kasata sen purkalla yhteen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.