torstai 22. marraskuuta 2012

TSR on palannut tai ei oikeastaan...

Selaillessani viime päivinä erinäisiä blogeja ja foorumeja törmäsin uutiseen että TSR olisi taas pystyssä. En ole vielä törmännyt mihinkään hirveän kattavaan selontekoon mitä nuo viimeaikaiset viidakkorummulla levinneet uutiset TSR:n paluusta merkitsevät mutta lyhyesti ilmaistuna vaikuttaa siltä että Gary Gygaxin pojat Ernie ja Luke sekä joukko muita pelialan tekijöitä kuten vanhan TSR:n leivissä Dragon lehden päätoimittajana työskennellyt Tim Kask ovat väsäämässä uutta roolipelilehteä nimeltä Gygax Magazine ja ovat julkaisutoimintaansa varten hankkineet TSR™ tavaramerkin haltuunsa. Eli siis ainoastaan firman nimestä on kyse joka on hommattu olettaisin ihan tunnistettavuuden vuoksi, sitähän sillä on niin hyvässä kuin pahassa.

Uuden lehden ilmestymiseen näyttää tällä hetkellä liittyvän ylenmääräisesti sekavaa draamaa, ainakin Gygaxin perillisten kiista Gygax™ nimen käytöstä lehdessä ja kaikenkarvaisilla foorumeilla jossa aihetta puidaan ei näytä olevan villistä spekulaatiosta pulaa.

Itse olen sitä mieltä että uuden roolipelilehden tai fanzinen ilmestyminen ei ole mitenkään pahasta, sen näkee sitten kun se ilmestyy millainen lehti on kyseessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.