keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Suosittelemiani klassikoita

Uutisoin edellisessä viestissäni että vanhoja Dungeons & Dragons seikkailuja ja sääntöjä on jälleen saatavilla PDF-muodossa. Olen nyt käynyt muutamia latailemassa sivustolta ja olen erittäin tyytyväinen laatuun. Vanhat lähdeteokset on skannattu, puhdistettu ja PDF:t on tehty huolella niin että sisällysluettelo ja sanahaku toimivat oikein. Edellisellä kerralla kun näitä myytiin vastaavalla tavalla oli jälki aika karua. Hinnat eivät myöskään päätä huimaa joten esimerkiksi uteliaisuuden tyydyttäminen ei käy kukkarolle.

Olen laatinut lyhyen listan omia suosituksiani siitä mikä sivustolla ainakin on lataamisen arvoista. Keskittyen mielestäni vain kaikkein olennaisimpaan vaihtelevilla perusteluilla. Listasta saisi helposti pidemmän mutta en nyt kehtaa. Sanotaan että jos joku auvoisen hehkutukseni perusteella lataa vaikka G1-3 sarjan moduulit ja pettyy karvaasti niin siinä ei häneltä mene kuin 5 dollaria hukkaan.

Suosittelen lukemaan myös sivustolta Shannon Appelclinen jokaisesta tuotteesta kirjoittaman historiikin. Niitä lukemalla tiedät vanhat D&D:n laitokset pian läpeensä paremmin kuin vanhat jarrut jotka viettivät parhaat vuotensa noppia viskoen.

1. Fiend Folio
Fiend Folio on D&D:n hirviökirja täynnä mitä mielikuvituksellisimpia otuksia. Näitä luomuksia omassa D&D-pelissä käyttämällä voi vieläkin lyödä pelaajat ällikällä kaivamalla jonkun aivan ihmeellisen viritelmän esiin. Hirviöt eivät ole tylsiä perusörkkejä vaan parasta luolaston täytettä, kun hahmot astuvat normaalin järjen ja valon maailmasta pimeyteen heidän kuuluukin kohdata mitä ihmeellisintä ja oudointa. Kirjan sisällöstä suurin osa on Don Turnbullin aikanaan White Dwarf lehden lukijoilta keräämää joten tämä on myös vilkaisu suurilta osin tuntemattoman brittiläisen skenen saavutuksiin. Lisäksi kirjassa on kosolti Russ Nicholsonin loistavaa kuvitusta, PDF-version kuvat näyttävät paljon paremmilta kuin sen kellastuneen kappaleen joka on hyllyssäni.

2. G1-3 Against the Giants
Gygaxin klassinen Against The Giants trilogia on eeppistä fantasiaa josta tulee mielleyhtymiä viikinkien mytologioihin kuin myös mahtipontisiin fantasiakirjoihin. Sankarit kukistavat jättejä kolmessa osassa tai tulevat itse armotta kukistetuksi. Myynnissä oleva versio on skannaus versiosta jossa trilogia oli koottu yhteen ja tämä menneen ajan seikkailusarja ei 32-sivuisena kokonaisuutena ainakaan päätä huimaa pituudellaan. Tässä on minikampanja jossa pelataan kovilla hahmoilla ja tapellaan pelin kovimpia hirviöitä vastaan.

3. B5 Horror on the Hill
Harvassa Dungeons & Dragons seikkailussa annetaan tasan tarkkaan sitä mitä pelin nimikin jo lupaa. Toisin kuin suurimmassa osassa pelin seikkailuja tässä on luolaholveja, tyrmiä ja lopussa vielä lohikäärme eli kaikki mitä voisi olettaa.

4. B1 In Search of the Unknown
B1-moduuli ei mielestäni ole mikään maailman paras seikkailu mutta se on vieläkin ladattavissa ilmaiseksi eräänlaisena sisäänheittotuotteena. Tutustumisen arvoinen ihan siis hintansa vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.