Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savage Worlds. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savage Worlds. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Huhuja Lankhmarista

En ole sen yläpuolella etten julkaisisi netistä löytämiäni huhuja, uutisia tai kaupallisia tiedotteita, kunhan ne ovat vain tarpeeksi kiehtovia. Fritz Leiberin Lankhmariin sijoittuvat miekka & magia tarinat ovat kyseisen fantasiakirjallisuuden alalajin mallikkaimpia edustajia joten niistä tehtyjen roolipeliopusten pitäisi kiinnostaa melkein ketä tahansa. Voisin kuvitella että seikkailuihin ja vaarojen voittamiseen pohjaavan pelaamisen ystäville uutinen on noteeraamsien arvoinen.

Tarinoihin itseensä kannattaa tutustua, osa niistä on jopa ihan hiljan suomennettukin. Lankhmaristahan on tehty jo paljon roolipeliopuksia ja käsittääkseni myös Leiberin tarinoita julkaistiin aikanaan Dragon-lehdessäkin, uusien opusten ilmestyminen helposti saataville on vain hyvä uutinen. Toivoa sopii että tekijät ymmärtävät lähdemateriaalin päälle.

Pinnacle on kehittelemässä Savage Worlds systeemilleen Lankhmar kampanjaa:

Several New Settings on the Horizons!

Goodman Games on tekemässä Dungeon Crawl Classics säännöille Lankhmar seikkailuja:

Dungeon Crawl Classics Lankhmar

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kyllä, etuovesta sisään ja parhaimpiin pukeutuneena.

Kolmas Solomon Kane peli alkaa hulppean monikerroksisen lukaalin vuokraamisella ja peitetarinaan sopivalla kaupungilla kiertelyllä eli ostoksilla ja nähtävyyksien katselulla. Aten hahmo Sir Robert Neville, Lassin hahmo Benny ja minun hahmoni pelkkä Robert johon tullaan viittaamaan vain lyhyesti nimellä Bob tästä eteenpäin kiertelevät kaupunkia viehkon Simonen kanssa ja onnistuvat jopa kirkontornista käsin tekemään kaukoputkella havaintoja arsenaalista. Tämä tohtori Deen laitteen käyttö huomaamatta vaatii yllättävän paljon vehtaamista ja harhautusta johon koko ryhmä osallistuu. Jukka upottaa meidät kuvailuillaan kaupungin miljööseen, aikauden asuihin, mukulakivikatuihin ja ihmisvilinään ja Bennyn yksinäiset ekskursiot ghettoon ja muille kaupungin köyhälistön alueille saavat jopa asteen melankolisia sävyjä.

Juonia punotaan arsenaaliin yön turvin hiipimisestä, vartiovuoroista, muureista ja kuolleista kulmista tehdään spekulaatiota ja havaintoja. Tilaisuus vakoojantyöhön kuitenkin saapuu kirjaimellisesti ovelle ja osoittaa päinvastaiseen suuntaan arsenaalista. Pieni pönäkkä lähetti esittää viestin josta käy ilmi että herttua Torane de Mancha y Patirres ja herttuatar Rosamunda de Mancha y Patirres ovat järjestämässä kutsut jonne Sir Rober Neville toivotaan paikalle.

Koska aatelisilla ei ole mitenkään epätavallista raahata mukanaan kokonaista joukkoa hännystelijöitä koko joukko lähtee matkaan, tietenkin hankittuaan ensin kaupungilta viimeismmän muodin mukaiset asusteet myllynkivikauluksineen, sukkahousuineen ja kukkaroineen kaikkineen.

Kutsuilla tervehtii ylenpalttinen runsaus loisto. Simonen toimiessa tulkkina käy hienovaraisesti ilmi että Herttua ei vaikuta tavanomaiselta tyhjäpäältä ja herttuatar taas flirttailee jopa miehensä ollessa läsnä Sir Robertin kanssa. Salissa näyttää myös olevan läsnä inkvisiittori josta seurueemme pysyy kaukana. Sir Robertin jäädessä vaihtamaan tönkköjä kohteliaisuuksia hiipivät Benny ja Bob yläkertaan.

Seuraa hermoja raastava hiiviskelyn ja kulman takaa kuikuilujen episodi ja kaksikko onnistuu jälkiä jättämättä tiirikoimaan sisään huoneeseen jossa säilytetään laivojen piirustuksia. Bennyn kopioitua olennaiset tiedot lähdemme hiiviskelemään takaisin. Lassin hahmon taito hiiviskelyssä on infernaalisen huono ja hän polttaa pelin uusintaheittoja kuin vimmattu.

Joudumme vaikeaan tilanteeseen pyrkiessämme takasin pirskeisiin huomaamatta. Bob katsoo kulman taakse ja hänet huomataan, vai huomataanko sittenkään, itselläni on jäljellä kaksi uusintaheittoa ja kaikkien todennäköisyyksien lakien mukaan hahmoani ei huomata jos käytän yhden. Tilannetta tosin mutkistaa että seuraavaksi hiipiessämme ulos on lähes satavarmaa että Lassin hahmo Benny jää kiinni. Kopio piirustuksista on Bennyllä joten teen päätöksen että on parempi ottaa yksi tiimille. Bob tervehtii vartijoita esittäen tyhmää ja pienen kovistelun jälkeen hänet raahataan alakertaan ison metelin kera jonka turvin Benny livahtaa Sir Robertin ja Simonen luokse.

Alakerrassa herttua kysyy selitystä hämmentyneen juhlaväen edessä ja hahmoni selittää nolona etsineensä paikkaa jossa tehdä tarpeensa, hätävalhe ujosta rakosta takaa pääsymme pois mutta nöyryytys on häslingin aiheuttamisesta täydellinen. Inkvisiittori meuhkaa kovaan ääneen hahmojemme olevan vakoojia mutta mikään ei tue hänen (oikeassa olevaa) teoriaansa, jälkiä ei ole, on vain iso (mukamas) tyhmä kaveri joka käveli väärään paikkaan. Herttua ei ilmeisesti halua myöskään pilata hyviä juhlia heittämällä vieraita tyrmään, eihän Sir Robert seurueineen kuitenkaan ole mihinkään katoamassa?

Herttua ilmaisee ylenmääräisestä tahdittomasta draamasta huolimatta kiinnostuksena gobeliineihin ja seurueen majapaikassa tullaan järjestämään seuraavana päivänä tutustumistilaisuus. Illalla Benny piilottaa piirustesten kopiot harvinaisen huolella.

Seuraavana päivänä Herttuatar saapuukin paikalle miehensä sijaan ja ison joukon sotilaita sekä mukaan tunkeneen inkvisiittorin kanssa. Van der Wiik esittelee tavaroita ja invisiittori tarkistaa vimmaisena koko rakennuksen ja meuhkaa gobeliinien alkuperän viittaavan englannin kuningattareen, nimittäin hän on huomannut pienet kirjaillut nimikirjaimet. Sir Robert selittää niiden olevan lahjoja joista täytyy hankkiutua eroon tarpeeksi kaukana kotoa loukkaamatta niiden antajaa, herttuatar vaikuttaa olevan käsityksen alla että Sir Robert on joko kuningattaren rakastaja tai sukulainen tai molempia, joka näyttää vain lisäävän hänen kiinnostustansa.

Tavara kelpaa ja Benny tarjoilee viinilasit vieraille. Poistuessaan inkvisiittori kääntyy dramaattisesti ympäri ja toivottaa Sir Robertin seurueineen kirkon vieraiksi ja murskaa viinilasin kädellään joka näyttää olevan rautainen proteesi.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Etuovesta sisään, eikö?

Toinen Solomon Kane peli alkaa varustautumistuokiolla ja peitetarinan hiomisella. Seurueemme on päättänyt että Aten pelaama Sir Robert Neville on taloudellisissa vaikeuksissa myymässä omaisuuttaan ja suuntaamassa uuteen maailmaan ja Lassin hahmo Benny ja minun hahmoni pelkkä Robert ovat hänen henkivartijoitaan. Näiden nimien kanssa tulee vielä ongelmia. Seinävaatteita ja hopeita valitaan Bennyn ja Robertin toimesta kuninkaallisilta apajilta tuomaan hommaan jotain uskottavuutta.








Seurue tapaa kesken vielä yhden merkkihenkilön ja vieläpä heti perään toisen. Walsingham esittelee heille Sir Francis Draken ja Tohtori Deen. Karismaattinen merten susi opastaa hämmästyttävän toverilliseen mutta asioissa pitäytyen mitä yksityiskohtia arsenaalista täytyy katsoa. Dee esittelee hämmästyttävän kompaktin kaukoputken jolla kaukaa tiirailu on mahdollista. Espanjalaisen kaupungin kartan avulla tehdään yössä tapahtuvaan hiiviskelyyn ja salakähmäilyyn liittyviä suunnitelmia.

Lassin hahmo Benny esittelee yön tullessa hämmästyttäviä hämärämiehen taitojaan katoamalla kaupungille ja soluttautumalla muurien yli takaisin kenenkään huomaamatta.

Oma hahmoni Robert hakee virallisten paperien kera pahamaineisesta Towerista mysteerinomaisen vangin, joka on nunna? Oma hahmoni saattaa vankia muiden luokse ihmetellen mitä ihmettä teemme jollain tyrmässä viruneella nunnalla. Saavuttuaan takaisin muiden luokse paljastuu että nainen on Walsinhamin vankilaan soluttama vakooja Simone jonka on tarkoitus urkkia katolisilta vangeilta tietoja valepersoonan turvin. Ennen lähtöä Simone lisää peitetarinaan vielä lisää uskottavuutta luovia käänteitä, on hyvä että porukassa on oikea kokenut ja kylmäpäinen vakooja.

Lyhyen merimatkan jälkeen Espanjassa jo satamassa tuomamme hopea ja gobeliinilasti paljastuu hillittömän arvokkaaksi. Kontaktimme Van der Wiik ukottaa Sir Robertia kaupanteossa mutta on selvää että tulemme taiteen ja rahan puolesta kiinnittämään määrättömästi huomiota. Huomio tulee epäilemättä avaamaan mahdollisuuksia rikkaiden, turmeltuneiden ja vaarallisten paikallisten aatelisten parissa, korkeilla panoksillahan tässä pelataan.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa

Viime sunnuntaina Jukka ehdotti vaihteeksi eri peliä pöytään koska hänellä oli idea seikkailusta. Koska inspiraatioon täytyy tarttua silloin kun se iskee pistimme perinteiset sunnuntain pelituokiot jakaen kahdelle kampanjalle jossa toisessa ovat tyylilajina "säilät ja musketit" Solomon Kane tarinoiden pimeässä maailmassa ja ajanjaksossa kun toinen on varattu "robotteja ja luolamiehiä" tyylilajin seikkailuille. Eli ASE ja Solomon Kane kampanjat lähtevät molemmat pyörimään ja täysin erilaisina ne tarjoavat tietenkin erilaisia pelielämyksiä.

Aloitimme uuden Savage Words systeemillä pyörivän kampanjan luomalla hahmot, jotka kaikki kävivät viereisessä huoneessa pelinjohtajan soolona vetämän intron läpi. Koska kaikissa oli jotain erilaista koskien eri hahmoja jää intron sisältö raportoimatta mutta lopputuloksena kolme erilaista ilmeistä isänmaanystävää seisoi ällistyneenä tuijottaen toisiaan keskellä ylellisesti sisustettua huonetta. Väkevä ylämaiden mies claymorensa kanssa, eli selvä ammattisotilas, yöpuvussaan oleva yliopistomies ja erikoinen tuliluikuin aseistautunut mies jonka kasvoissa oli jotain erityisen mieleenpainumatonta, eli joku päivänselvä hämy. Riistanvartijana hiljaiseloa viime päiviin viettänyt ylämaan mies oli oma hahmoni ja rikkoi jäätä esittäytymällä muille jotka myöskin uskaltautuivat esittäytyä etunimillään ja hermostuneen tuokion jälkeen tutkailla huonettaan. Ikkunasta ulos katsomalla selvisi että Lontoo oli kyseessä, muu tutkailu paljasti vain häkellyttävää vaurautta ja pöydälle "unohtuneita" vieraskielisiä papereita.

Kesken hermostuneen vehtaamisen sisään astelee kenenkään huomaamatta tummapukuinen mies joka katselee kolmikkoa arvioivasti. Lyhyen esittäytymisen jälkeen meille käy ilmi että hän on itse Sir Francis Walsingham. Hän antaa jalomielisesti mahdollisuuden kieltäytyä hengenvaarallisesta tehtävästä johon kruunu kieltää osallisuutensa jos kiinnijääminen ja kidutus on kohtalona. Kukaan ei kieltäydy lyhyestä empimisestä huolimatta, kyseessä mitä ilmeisimmin on kolme kruunulle yli tarpeen ja pyydetyn uskollista alamaista. Hieman itseriittoisesti Sir Walsingham toteaa tietäneensä vastaukset jo ennalta koska jokainen oli valittu huolella myös luonteenpiirteidensä vuoksi.

Joukko saa yksityiskohtaisen selostuksen Espanjassa rakenteilla olevasta suuresta projektista, valtavasta määrästä arsenaaleja joissa varustetaan laivoja. Saimme kuvailun eräästä arsenaalista, kaupungista, kontaktistamme, vakoojien käräyttämisessä kunnostautuneesta espanjalaisesta munkista, paikallisesta mahtimiehestä ja hänen kevytkenkäisestä vaimostaan. Aikaa varustautua tulee olemaan vähän ja lähtö on pikainen.