Zombicide: Black Plague

Olen kirjoittanut aikaisemminkin blogissani Zombicidesta. Kyseessä on siis erittäin viihdyttävä lautapeli jota olen pelannut todella paljon. Vertasin peliä jo aikaisemmin lapsuusaikojen suosikkipeliin Heroquestiin, nyt on tekeillä versio pelistä jonka kohdalle vertaus on osuvampi. Zombiciden takana oleva Guillotine Games on pistänyt rahankeruukampanjan pystyyn keskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuvasta zombintappopelistä. Peli näyttäisi olevan siis tasan sitä samaa kuin Zombicide mutta miekoilla ja loitsuilla. Zombicide: Black Plague vaikuttaa ennakkotietojen varassa kevyeltä ja hauskalta peliltä.

Tämä kampanja uudesta Zombicidesta ei ole kuitenkaan ihan ongelmaton, itselleni nousi heti mieleen useampia epäilyksiä. Kickstarterin käyttäminen pelkkänä ennakkotilausten myyntikanavana on pikkaisen arveluttavaa koska firman luulisi olevan ihan varoissaan aikaisemmista miljoonia tienanneista kampanjoistaan. Peli itsessäänkin vaikuttaa ihan vakavissaan arvioituna vain Zombicidelta velhoilla ja haltioilla. Omistan itse jo version Zombicidea joten saman pelin hankkiminen hieman erilaisilla komponenteilla joissa lukee varsijousi vaikkapa haulikon sijaan vaikuttaa haaskaukselta, sellaiselle joka ei Zombicidea ennestään omista tämä voi olla harkitsemisen arvoinen. Pelin hintakin alkaa olla ongelmallinen, tiedän entuudestaan että Guillotine Gamesin pelit ovat hyviä, komponenteiltaan laadukkaita ja painavissa laatikoissa tuntee saaneensa vastinetta, mutta ainakin tämä peli on ihan vain törkyisen kallis.

Zombicide: Black Plague Kickstarter

Shadows of Brimstone

Olen maininnut lautapelin Shadows of Brimstone aikaisemmin blogissani kun sen julkaisija Flying Frog Productions keräsi sille yhteisörahoitusta. Olen pelannut yhtä Flying Frogin tuotosta aikaisemmin ja se on zombiselviytymisaiheinen lautapeli Last Night on Earth. Flying Frogin zombipelin kanssa kävi niin että sen korvasi täydellisesti parempi peli eli Zombicide. Merkittävin ero kahden zombipelin välillä oli se että Zombicidessä jokainen pääsee pelaamaan selviytyjiä ja zombit liikkuvat yksinkertaisen ohjelmoinnin mukaan. Flying Frogilla on ollut aikaa oppia kilpailijoistaan ja he ovat myös hyödyntäneet tilaisuutensa, Shadows of Brimstonessa jokainen pelaa lännen lokaria ja kenenkään ei tarvitse jumittaa hirviöitä ohjaavan "pelinjohtajan" toimessa. Erityisen tärkeä muutos on siksi että hyvin harvassa tälläisessä pelissä pelinjohtajalla on ollut oikeasti mitään järkevää tekemistä.

Sama ystäväni joka koukutti minut Zombicideen hankki vuodenvaihteessa järkyttävän kokoisen Shadows of Brimstone: City of the Ancients laatikon tulevia lautapeli-iltamia varten. Pelikuntoon saattamisen intensiivisyys yllätti hänet täysin, kaikki pelin figut olivat osina jotka täytyi irrottaa varovasti kehikoista ja liimata kasaan. Hätä ei ollut tämän näköinen koska lainasin hänelle setin teriä, leikkureita, viiloja ja erilaisia koville muoveille soveltuvia harrastajien liimoja. Työrupeaman edistyessä sain kännykkäkameralla kuvia yhä hienommin kasatuista figuista ja täysin terien, nipsuttimien ja pikaliiman runtelemista käsistä.

Olen nyt osallistunut neljän eri luolaston koluamiseen ja voin sanoa että jonkinlainen kuva pelistä on muodostunut. Kyseessä on siis lautapeli luolastojen koluamisesta mutta ritarien, pappien ja haltioiden sijaan pelaajien hahmot ovat sheriffejä, saluunatyttöjä, bandiitteja yms. villin lännen teemaan sopivia seikkailijoita. Pelin maailma muistuttaa hyvin paljon Deadlands roolipelistä, luolastosta raahataan jopa maagista ja korruptoivaa ihmemineraalia joka Shadows of Brimstonessa kulkee nimellä dark stone josta tulee enemmän tai vähemmän mieleen Deadlandsin ghost rock. Eräs peliporukkani jäsen tosin tiesi sanoa pohjattoman populaarikultuurin saavin syövereistä nostatetun tietämyksensä turvin että molemmat "kopioivat" keriumia, tai siis kiertäen viittasi että idea ei ole välttämättä uniikki vaan voisi tulla muutenkin kenen tahansa päähän.

Pelissä suoritetaan tehtäviä joilla on tietyt voittoehdot, kaiken voi oikeastaan summata siihen että hahmot joutuvat tunkeutumaan yhä syvälle luolastoon ja kohtaamaan alati kasvavia haasteita. Luolaston huoneet arvotaan pakasta vetämällä ja täytyy ohimennen mainita että erilaisiin arpomiseen käytettyjä pakkoja on pöydässä varmaan tusina. Homman pitää mielenkiintoisena se että pelipöydällä on aikarajana epätasaisesti nopanheitoilla etenevä mittari. Mittari kertoo kuinka syvällä hahmot ovat ja sitä kuinka lähellä "pimeys" on luolaston sisäänkäyntiä jonka saavuttaessaan käy hahmoille kalpaten. Toinen lisä on se että yksi hahmoista on lyhdynkantaja ja hänestä mitataan ketkä ovat lähteneet sooloilemaan liian kauas porukasta. Pelin on tarkoitus puskea kiivaasti eteenpäin muuten tulee takkiin, pelaajien täytyy löytää kuitenkin oikea luolastokomppamisen tahti että ei myöskään sukelleta ihan suin päin tuhoon.

Seikkailujen välillä on mahdollista jopa peliporukasta riippuen jopa roolipelata. Pelin suoraan tukema roolipelistä muistuttava elementti on kuitenkin hahmonkehitys, eli taitojen ja kykyjen parantelu ja visiitit rajaseudun kaupunkeihin. Hahmoista tulee kyvykkäämpiä kokemuksella ja joskus voi olla jopa onni onnettomuudessa, esimerkiksi oma hahmoni sai mutaationa itselleen tyylikkäät vampyyrinhampaat ja kyvyn pureskella niillä hirviötä tehokkaast lähitaistelussa. Kaupungeissa ase- ja varusostoksien lisäksi heitellään taulukoista kaikenlaisia mielenkiintoisia sattumuksia, joissain näissä sattumuksissa voi hahmoilta tosin lähteä henki täysin sattumanvaraisesti vaikkapa demonien invaasiossa tai pyörremyrskyssä joka pistää koko taajaman sileäksi. Muistumana vuosien takaa kun yritä verrata peliä johonkin niin mieleeni tulee Advanced Heroquest. Satunnaisen ja peruuttamattoman kuoleman riski on koko ajan läsnä ja pelistä tulee mieleen jokin luolastoroolipeli jossa ties kuinka monen tunnin ja pelikerran saavutukset voivat pyyhkiytyä hetkessä pois.

Olen sitä mieltä Shadows of Brimstone on tutustumisen arvoinen peli ja jos vain tulee mahdollisuus pelata sitä niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Peli on kuitenkin sellainen että kannattaa varsinkin korkean hinnan vuoksi kerätä kaikki mahdollinen tieto siitä ennen kuin hankkii oman kappaleen. Peli ei nimittäin todellakaan ole kaikille, poikkeuksia ja muuttujia riittää, komponenttien hallinta voi alkaa pelin satojen erilaisten killuttimien johdosta olla haaste itsessään ja satunnaisuudella on erittäin iso merkitys joka voi olla kehittyvien hahmojen "kampanjaa" pelatessa oma ongelmansa. Shadows of Brimstone on kuitenkin erittäin viihdyttävä peli ja voin suositella sitä jos pidät sellaisista moderneista yhteistyöpeleistä kuten Zombicide ja sinua eivät haittaa vanhojen pelien kuten vaikka Talisman sisältämä säätämisen määrä kerrottuna tusinalla.

Shadows Over Camelot

Olen kuluneen vuoden aikana pelannut useamman eri porukan kanssa lautapeliä Shadows Over Camelot ja olen jonkin verran tykästynyt siihen. Pelin aiheena ovat Kuningas Arthurin pyören pöydän ritarien kohtaamat haasteet joita lähdetään yhteistyöllä ratkomaan. Jokainen pelaaja saa pelattavakseen oman nimetyn tarinoista tutun ritarinsa ja haasteissa löytyy niin pyhän Graalin maljan etsimistä, turnajaisia, sotimista kuin lohikäärmeen lyömistä, eli kaikenlaista ritareille sopivaa puuhaa. Osassa näissä haasteista ritarin täytyy toimia yksin mutta useimmat vaativat yhteistyötä.

Kyseessä on yhteistyöpeli jossa ratkotaan sankarillisia haasteita suhteellisen abstraktilla tasolla, esimerkiksi Saksien invaasiota Brittein saarten rannoille torjutaan lyömällä numeroituja kortteja oikeassa järjestyksessä pelilaudalle, musta ritari lyödään turnajaisissa muodostamalla hänen haastettaan isompi korttipari jne. Pelin komponentit ovat komeat, on värikästä lautaa jolle lyödään hienoja figuja ja pahvihärpäkettä mutta mekaniikka on puhtaasti ns. Europelin. Pelaajat joutuvat pakostakin koordinoimaan toimintaansa niin että haasteet on mahdollista voittaa, peli voitetaan ja hävitään yhdessä ja se ei mitenkään toimi jos kaikki lähtevät vain omille teilleen ajattelematta kokonaisuutta.

Suhteellisen tyypillisen yhteistyöpelin asetelman tekee mielenkiintoiseksi se että ritarien joukossa tosin voi olla yksi petturi. Pelaajia on 3-7 ja heille jokaiselle jaetaan kahdeksan kortin pakasta yksi salassa pidettävä lojaliteetin kertova kortti. Yksi korteista kertoo sen saaneelle pelaajalle että hän on petturi joten jopa täydessä seitsemän pelaajan pelissä voi käydä niin että kukaan ei ole petturi mutta kukaan ei vain tiedä asian tilaa. Pyöreän pöydän harmonian nimittäin voivat rikkoa syytökset petturuudesta sillä on todennäköistä että vääriä syytöksiä tullaan tekemään. Syytöksetkin käsitellään pelin sisäisellä mekaniikalla ja voivat liian huolettomasti heiteltynä suistaa Camelotin ennenaikaiseen tuhoon. Petturi taas yrittää sabotoida peliä mahdollisimman pitkään huomaamatta ja epäilyksiä herättämättä, voi jopa käydä niin että muut syyttävät huonoa tuuria tai pitävät jopa itseään huonoina pelaajina kun kaikki onkin joukossa lymyävän petturin huolellista työtä. Petturin ollessa pelissä, luonnollisesti hän voittaa kun muut häviävät.

Roolipelaajan perspektiivistä pelin luonne johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen "roolipelaamiseen" pelilaudan äärellä, tämä voi olla äärimäisen hauskaa tai rasittavaa riippuen siitä kuinka vakavasti haluaa pelin ottaa. Omasta mielestäni moinen lisää hupia koska mistään kauhean vakavasta ajanvietteestä ei ole kyse.



Shadows Over Camelot julkaisijan kotisivulla

Zombicide

Olin hiljan jo lähes täysin kyllästynyt zombeihin ja kaikkeen niihin liittyvään, elokuviin, sarjakuviin, TV-sarjoihin, videopeleihin, roolipeleihin ja lautapeleihin. Asennoitumiseni muuttui kun tutustuin Zombicideen. Kaverin kaveri oli ollut tästä pelistä aivan täpinöissään ja ylipuhunut hänet sen hyvistä ominaisuuksista ja tämä kaveri sai sitten minuun tartutettua zombikuumeen, itselläni palaa halu levittää infektiota koska tämä on yksi harvoja kevyitä lautapelejä jotka ovat viime vuosina tehneet minuun vaikutuksen.



Zombicide
Kertakaikkisen ällistyttävä ja mahtava yhteistyöpeli jossa kaikki pelipöydän ympärille kerääntyneet puhaltavat yhteen hiileen epäkuolleiden laumoja vastaan. Pelin laatikko on täynnä tavallisia pelinappuloita päheämpiä zombifiguja ja muutenkin kalliin hinnan oikeuttavia komponentteja. Saumaton yhteistyö on pelin ihanne mutta puolet hupia tulee säätämisestä, huonoista ideoista, siitä tyypistä joka on aina lyömässä ovia sisään välittämättä tilanteesta ja siitä toisesta tyypistä joka ei halua jakaa aseita ja ammuksia. Peli on fiiliksiltään kuin zombiapokalyptinen versio lapsuuteni suosikkipelistä Heroquestista, örkkien ym. fantasiaotusten miekalla kurittamisen sijaan tyhjennät haulikon eri tyyppisiin zombeihin. Parasta pelissä on että kenenkään ei tarvitse ottaa ikävää pelinjohtajan hommaa ja zombit mielettömiä ja nälkäisiä hirviöitä kun ovat toimivat yksinkertaisella ohjelmoinnilla. Nopat paukkuvat pöytään ja persoonallisten selviytyjien edesottamuksista tulee lähes roolipelillisiä fiilistelyjä. Mukana tulee riittävästi skenaarioita joissa on suurta vaihtelua niin vaikeuden kuin niihin käytettävän ajan suhteen, netistä voi ja kannattaa tietenkin hakea lisää tai peräti tehdä omia kun valmiit tulevat liian tutuiksi.



Zombicide Season 2: Prison Outbreak
Pelin itsenäisesti omillaan toimiva jatko-osa on sitä samaa mitä edeltäjänsä paitsi kaikkea on enemmän. Zombien figutkin ovat hienompia ja zombeja on uutta alalajeja, selviytyjät ovat kyvyiltään mielenkiintoisempia joskin aika persoonattomia ja vankilakompleksiin sijoittuvat skenaariot enimmäkseen erittäin vaikeita, pitkiä ja mielenkiintoisia. Huoneesta toiseen kompaten ja raakaan lähitaisteluun nojaten on Prison Outbreak ensimmäisestä pelistä viehättävällä tavalla poikkeava, meno muistuttaa todella paljon klassista luolaholvin tyhjentämistä. Prison Outbreak ei ole yhtä hurmaavan hauska illanistujaisten vetonaula kuin alkuperäinen Zombicide mutta haastavampi ja hieman taktisempi vaikka aika kevyestä lautapelistä silti puhutaankin.



Zombie Dogz
Zombikoirat on minikokoinen laajennus joka lisää Zombiciden kumpaan tahansa versioon verenhimoisia laumoja epäkuolleita koiria. Zombikoirat muuttavat varsinkin toisen kauden kentät painajaismaisen vaikeiksi ja koko ajan on uhka päällä että joutuu lauman raatelemaksi. Laajennos on sen verran huonosti suunniteltu että laumat tekevät pelistä aivan liian satunnaisesti ja usein koirien hampaisiin päättyvän. Lautapeleissä haasteet ovat miellyttäviä jos niihin voi järkevällä tavalla vaikuttaa, sitä tunnetta ei tästä laajennoksesta tule, se tekee ennestään jonkin verran satunnaisesta pelistä ainoastaan frustraatioita aiheuttavan. Zombikoirien figuurit ovat valitettavasti myös erittäin huonolaatuisia, kahdesta osasta jotka koostuvat eri tyyppisestä muovista tehdyt hurtat eivät pysy kasassa vaan jalustaosat ovat koko ajan irti joistain koirista. Suosittelen zombikoiria vain äärimmäisille kovan linjan masokisteille tai niille jotka eivät välitä onko pelin lopputulos vain pelkkää tuuripeliä jossa omalla todennäköisyyksien hallinnoinnilla ja laskelmoiduilla riskeillä ei ole merkitystä.

Linkki valmistajalle: Guillotine Games

Lännen lokareille

Olen aika ajoin uutisoinut blogissani mielenkiintoisista joukkorahoitteisista kampanjoista. Periaatteeni tämän ilmaisen markkinoinnin suhteen on ollut että melkein mikä tahansa joka kiinnittää huomioni ja liittyy jollain tapaa roolipeleihin ja niitä ympäröiviin harrasteisiin ja populaarikulttuuriin voi tulla mainituksi. Viimeisin huomioni kiinnittänyt tuollainen projekti on Shadows of Brimstone lautapeli. Pelin on tarkoitus olla yhteistyönä luolastojen koluamista villissä lännessä ja luolastojen örkkeinä hääräävät Cthulhu mythoksesta muistuttavat lonkero-otukset. Eli hauskaltahan tuo vaikuttaa vaikkakin aika tyyriiltä. Yksi hirviötyyppi näyttää jopa olevan pelkkä maasta esiin puskeva puskeva lonkero. Tuosta yksityiskohdasta tulee kyllä valitettavasti koomisempi mielleyhtymä erääseen videopeliklassikkoon. En tiedä onko se vain omien kiinnostuksieni kapea sektori mutta lehmipohjat tuntuvat nykyään paimentavan enemmän lonkeroita kuin karjaa. Roolipelien saralla esimerkiksi Deadlands on liikkunut jo saman tapaisessa oudossa lännessä pidempään.

Shadows of Brimstone rahoituskampanja

Ylpeys ja ennakkoluulo

Olen blogissani mainostanut väkijoukkorahoitteisia projekteja jotka ovat tarpeeksi erikoisia ansaitakseen huomiota. Jane Austenin kirjaan Ylpeys ja ennakkoluulo pohjaava korttipeli on ehkä sellainen. Naimakauppojen järjestely on joistain sotapeleistä kuten Virgin Queen tuttua monelle joten ihan vieraita polkuja ei temaattisestikaan tallata.

Pelin säännöt löytyvät täältä jos joku haluaa niitä tarkastella, vaikkakin ilman kortteja ne eivät ihan hirveästi sano.

Marrying Mr. Darcy - the Pride and Prejudice Card Game

Keskiaikaista miekkailua korttipelinä

Guy Windsor, ilmeisen tunnettu keskiaikaisen miekkailun opettaja on joukon pelisuunnittelijoita, taiteilijoita ynnä muita kanssa väsäämässä korttipeliä eurooppalaisesta miekkailutraditiosta. Aiheen vetovoima on ilmeinen. Korteilla lätkittävä pöytäpeli nimeltään Audatia on suunnitteltu myös jonkinlaiseksi opetustyökaluksi miekkataistelun tekniikoista. Kyseessä on väkijoukkorahoitteinen projekti koska miten muuten näinkään hauska mutta erikoinen idea rahoituksen saisi kasaan kuin suoraan asiakaskunnaltaan. Windsorilla on asiantuntijana maine kunnossa mutta pelisuunnittelija Samuli Raninen ei valitettavasti soita äkkiseltään mitään kelloja. Joukkio on kampanjan sivuilla tehnyt tosin tavanomaista rahankinuamista yksityiskohtaisemman selonteon siitä mihin ne rahat olisi tarkoitus käyttää joka nostaa ainakin luottamusta että tuskin sössivät.

Audatia, the medieval swordfighting card game Indiegogossa

AudatiaThe Medieval Combat Card Game virallinen sivusto

Oho! Olen näköjään päässyt Munchkiniin! (Eikä kukaan kertonut)

Joitain vuosia sitten pelasin kaverien kanssa innokkaasti Munchkin korttipeliä. Olin sen verran intoutunut että osallistuin Steve Jackson Gamesin sivuilla olevaan kilpailuun jossa pääsi ehdottamaan omia kortteja pelin tuleviin laajennuksiin. Tai siis hakkasin sivustolla olevaan "ehdota omaa korttia" lomakkeeseen omiani sarjatulella.

Jonkin aikaa kului ja unohdin kyseisen kevennyksenä pelatun korttipelin kokonaan, ja myös kilpailun tai fanipalautteen jättöautomaatin johon olin sepostanut juttujani, eihän noista koskaan mitään tule ja eipä mitään yhteydenottoakaan tullut.

Sitten törmäsin tähän.

Googlailin vähän lisää ja törmäsin tähän.

Muistelin jonkin aikaa mitä olin SJGamesin lomakkeeseen hihitellen ja tirskuen syöttänyt ja muistaakseni laiton mm. seuraavia ja joitain muita mistä ei ole mitään muistikuvaa:

-Spiked codpiece eli siis piikein varustettu kalukukkaro, ei mikään originaaliuden huippu vitsinä mutta ajattelin että kainot jenkit eivät tämmöisisä kehtaa ehdotella mutta läpi ilmeisesti meni, Steve Jackson siinä on mies jolla on tyylitajua!

-Unnecessary roughness joka on paitsi ilmaisuna vähän tarkoituksella hassun kuuloinen perustuu perverssin rajoja hipovaan Scott Bakula ihailuuni ja suurisydämisen näyttelijän merkkiteokseen.

-Let me tell you about my character tms. joka on globaali vakiovitsi jo vuosikymmenien takaa ja luulen että sitä on ehdottanut itseni lisäksi jossain muodossa useampi sata roolipelaajaa.

Helkkari kun tuli äkkiä hirveä tarve saada taas omistukseeni Munchkin ja sen palkittu laajennos Unnatural Axe, onhan siinä kuitenkin nyt todistetusti hyvää ja inspiroitunutta materiaalia.

RISK 2210 A.D.

Parin viikon aikana on ollut hieman aikatauluihin liittyviä ongelmia roolipeleihin sopivan illan järjestämisessä joten olemme pelanneet lautapelejä. Koska kesä on pehmentänyt pollan ainakin allekirjoittaneella mitään kauhean voimakasta aivotyöskentelyä vaativia pelejä ei ole tullut pelattua. Pelasimme tavallista Riskiä täysin sääntökirjan esittämän tavan mukaan ja tuli todettua että kyseessä on oikeasti aika huono peli, olen vuosia pitänyt peliä hyvänä koska kaveriporukan tulkinnat ja tapa pelata ovat olleet joustavia. Hankkiudun vanhasta Riskistäni eroon ja hankin Riskistä 2210 A.D. version joka oli sääntökirjan perusteella paras ja jota lautapelinörttien viisaat suosittavat juuri sinä versiona jota pelata jos Riskiä on pakko pelata.

Aivan mainiosta pelistä näyttäisi testipelin perusteella olevan kyse. Isompi ja parempi scifistinen versio on ensinnäkin näyttävän näköinen ja pelissä voi jopa mennä valloittamaan tai paeta kuuhun Iron Skyn hengessä. Lisäväriä scifistelyyn tappajarobotteineen toivat peliporukkani jäsenen Lassin pöydän yli heittelemät velmut viittaukset Judge Dredd ja Martha Washington sarjakuviin. Joka puolella karttaa on vaihtoehtoisia reittejä ja hyökkäyksiä voi tehostaa komentajilla jotka ovat pelin superyksikköjä. Pelin varsinainen suola on maa-alueiden valloituksen oheen tuotu uusi resurssien hallinta eli energia. Energialla ostetaan aloitusjärjestys, komentajat ja kortteja joilla voidaan heittää kaikkea mahdollista toisten pelaajien kiusaksi. Elämys on kaaoottinen sekamelska joka tuo noppien paiskomiseen pohjaavan pelin parhaat puolet esille. Ainoa mistä voisin nillittää on kaikista standardeista poikkeava korttien koko joka tarkoittaa että niitä ei siis voi mitenkään suojata tulevalta käytöltä.