Tällä viikolla John Ronald Reuel Tolkienin tuotanto ja siitä johdettu materiaali on ollut kovin paljon mielessäni. Tänään on tarjolla linkkejä muiden tekemään musiikkiin.
Ensimmäisenä tarjoan kuunneltavaksi Itävaltalaisen Black Metal humppapumpun Summoning kappaleen Mirdautas Vras joka on laulettu selkeästi örkin kielellä:
Toinen taas on Lords of the Rhymesin nerdcore settiä tiukoilla riimeillä:
Noista voi sitten valita tykkääkö enemmän peseytymättömistä uruk-haista vai sielukkaista haltiamimmeistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
perjantai 17. elokuuta 2012
Kampanjan tunnusmusiikki
Olen ajoittain miettinyt rinnastuksia roolipelien ja leffojen ja TV-sarjojen välillä. Viimeisin mietintäni oli se että mikä olisi sopiva tunnusmusiikki Anomaalinen Maanalainen Ympäristö kampanjalle. Karu meininki suhteellisen sekopäisessä ympäristössä yhdistettynä 80-luvun popkulttuuriin vaatii hyvin erikoisia valintoja joten päädyin lopulta Nightsatan yhtyeen kappaleeseen Steel Diamond part 4.
Tässä Youtube linkki kappaleeseen, leffa josta pyörii biisin taustalla pätkiä on New Barbarians, harvinaisen karu italopätkä ja leffan Temppeliherrat on juuri sellaista porukkaa jonka voisi kuvitella työskentelevän jollekin sekopäisemmälle velhoruhtinaalle:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)