keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Drakar och Demoner

Blogini on kotimaisen skenen vihoviimeinen takahikiä, joka johtunee siitä että olen mieluummin nenä kiinni sääntökirjoissa kynäilemässä peleihin liittyviä juttuja jotka lentävät joka pöytälaatikkoon tai roskakoriin kuin etsimässä netistä jotain uutta ja siistiä. Tästä eristäytyvästä asenteesta on tietysti haittavaikutuksena se että sitten kun jostain tulee jotain mielenkiintoista olen pihalla kuin lumiukko. Erityisen rasittavaksi olen sen kokenut väkijoukkorahoitteisten pelien aikana kun pitää jossain tolkuttoman lyhyessä ajassa kuten esimerkiksi kuukaudessa tehdä päätöksiä. Nyt tosin on länsinaapurin väki tyrkyttämässä ihan ilmaiseksi parasta antiaan.

Tähän uutiseen on varmasti jokainen törmännyt jo muualla, mutta kerrattaanpa se vielä täälläkin. Ruotsin uskoakseni merkittävin pelitalo Riotminds on pistänyt Drakar och Demoner roolipelin vanhemmat versiot ilmaiseksi kaiken kansan ladattavaksi nettiin. Vanhin sääntökirja on ihastuttavan selkeä ja helposti luettavissa jopa sellaiselle henkilölle joka ei ole Kalle Ankaa kimurantimpaa kirjallisuutta toisella kotimaisella harrastanut. Muusta materiaalista mainittakoon vaikkapa seikkailu Spindelkonungens pyramid joka on lataamisen arvoinen jo pelkästään sen sisältämän porraspyramidin halkileikkauksen vuoksi.

Drakar och Demoner


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.