keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pienet jumalat

Kolme vuotta sitten Grognardiassa eli yhdessä nimekkäimmistä ellei peräti kaikkein nimekkäimmässä vanhan koulukunnan pelaamista koskevassa roolipeliblogissa esitettiin avoin kutsu jokaiselle kynnelle kykynevälle osallistua yhteisönä kyhättävään projektiin. Kyseessä oli Planet Algol blogista liikkeelle lähtenyt idea opuksesta joka olisi täynnä kaikenlaisia omituisia ja ihmeellisiä vähäisempiä jumaluuksia. Itsekin laitoin tuonne oman ehdotelmani ja vieläpä läpi meni.

Grognardian James Maliszewski on ilmeisesti viime aikoina ajautunut elämän karikolle jossa tälläinen harrasteprojekti ei ole ihan ykkösprioriteetti joten vaikutti pitkään siltä että koko projekti tulee haihtumaan sinne platonisten ideaalien päättymättömälle tasangolle minne toteutumattomien roolipelien kangastukset päätyvät. Jonkin aikaa sitten alkoi kuitenkin kuulua kummia, OSR-blogaaja Greg Gorgonmilk päätti ryhtyä töihin sen eteen että Petty Gods tulisi ulos vaikka se tarkottaisi sitä että kaikki täytyisi aloittaa alusta ja kaikki materiaali kerätä uudestaan. Itse olen omani jo hänelle lähettänyt ja jokaisen joka on osallistunut alkuperäisen kannattaa harkita sitä myös, tällä kertaa saattaa olla myös tilaa niille joilta ensimmäinen kerta jäi väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.