Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paranoia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paranoia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ilmaise tukesi ystävällemme Tietokoneelle

Brittiläinen roolipelialan konkari James Wallis on iskenyt kätensä klassiseen Paranoiaan, tuohon hulvattomaan tieteisdystopiaan jossa pelaajat ovat toistensa vihamiehiä yhteen hiileen puhaltavan tiimin sijaan. Tämä uusin versio peliä on tarkoitus julkaista helpoksi väitetyllä korttivetoisella systeemillä. Pelin teemat on päivitetty alati kehittyvän modernin valvontayhteiskunnan ja ikuisena vellovan terrorisminvastaisen sodan mukaisiksi. Väkijoukkorahoitteisen kampanjan sivulla ei ole vielä hirveästi tietoa ja ainoa mitä voi todeta on että jep, Paranoiasta on kyse. Valitettavaa on että en oikeastaan tiedä miten pelin ottaisi, väkijoukkorahoitteisen kampanjan järjestäjät eivät ainakaan saa mitään innostusta roihuamaan ja jotenkin jää tunne että he eivät edes yritä tarpeeksi.


Paranoia RPG Kickstarter

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

3 peliä joita suosittelisin pelisuunnittelijoille

Sain jonkin aikaa sitten sähköpostia Koposen Samilta jonka tarkoituksena oli herätellä vaitonaisen oloista kotimaista roolipeliblogosfääriä. Yksinkertaisena ehdotuksena oli listata kolme peliä joita suosittelisi pelisuunnittelijoille, hieman samaan tapaan kuin Antti Lax on tehnyt kirjoituksessaan Lokissa.

1. Paranoia
Tutustumisen arvoinen koska peli rikkoo vakiintuneen käsitteen pelaajista yhteisen tavoitteen eteen toimivana ja toisiinsa luottavana ryhmänä, lisäksi huomionarvoista on pelinjohtajan viihtymisen painottaminen sen sijaan että tämän oletettaisiin olevan pyyteettömästi raatava tasapuolinen tuomari ja tarkka maailmasimulaation vetäjä.

2. Ars Magica
Tutustumisen arvoinen "Troupe" pelitavan vuoksi, kampanjassa pelaajat vaihtavat monia hahmojaan tilanteen tai seikkailun mukaan, lisäksi hahmojen tasapainon puute on tarkoituksellista ja siistiä eikä loputtoman nillityksen lähde.

3. Punaboksi D&D
Suomennettu Mentzerin setti eli punalaatikko on listallani kolmantena koska siinä oli mielestäni hoidettu kaikki olennainen D&D:stä oikein, tämä dunkku ei ole sellaisenaan (ilman niitä myöhempien laatikkojen laajennuksia) järjettömyyksiin menevä "keskiaikasimulaattori" jossa on 30:n eri varsiaseen ominaisuudet tai ns. haastepelaamista varten huippuunsa hiottu systeemi joka jättää kylmäksi muuten. Historiantuntina siinä on kaikki olennainen ymmärrettävässä muodossa mutta lisäksi sen tavassa esitellä roolipelaaminen on jotain, en nyt tarkoita sitä että kenenkään pitäisi orjallisesti kopioida vuosikymmenien takaisesta pelistä juttuja sellaisenaan vaan katsoa hieman.