Hei, blogini on ollut pitkään todella epäaktiivinen, sisällön tuottaminen siihen ei ole oikein onnistunut muiden kiireiden vuoksi. Leipätyö, muu elämä ja muut isot harrasteprojektit syövät samasta rajoitettujen resurssien kuormasta, joten aktiivinen blogaaminen ei vain ole mahdollista enää. Saattaa tosin olla että kirjoittelen tänne eräästä projektista lisää jos vain saan aikaa ja mahdollisuuden.
Projekti L&L
Jukka Sorsa julkaisi tammikuussa Roolipelaajien Suomi ryhmässä Facebookissa tiedonannon suomenkielisestä fantasiaroolipelistä työnimellä projekti L&L. Tämä roolipeli tehdään D&D5 OGL-aineiston pohjalta, jonka johdosta se on siis täysin yhteensopiva uusimman viidennen laitoksen kanssa. Tätä on siis tekemässä minä, Miska Fredman ja Jukka Sorsa. L&L-sisällön tuottaminen ja muut siihen liittyvät työt käyttävät juuri niitä samoja resursseja joita muuten käytäisin blogaamiseen tai muihin harrasteprojekteihin.
Viime vuoden puolelta lähtien olemme koostaneet mm. pelipöydässä käyttökelpoisen suomenkielisen sanaston. Sanastosta täytyykin mainita että pelitermien kehittämisen ja OGL-sisällön suhteen olemme liikkeellä sangen vakavalla naamalla. Prosessista kulissien takaa voin raottaa sen verran salaisuuksien verhoa että sanasto ei ole vain kirjoitettu sen perusteella mikä tuntuu vaikkapa minun tai Jukan mielestä mielekkäältä juuri sillä hetkellä. Kaikki sanastossa on käsitelty ja käyty läpi. Melkein jokaista lukkoon lyötyä pelitermiä kohden on useita hylättyjä ehdotuksia, jotka on kuitenkin kaikki kirjattu talteen varmuuden vuoksi. Kaikki tullaan tekemään kunnolla ja oikein.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muu nillitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muu nillitys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
lauantai 23. toukokuuta 2015
Ropecon 2015
Tänä vuonna Ropecon järjestettiin jo toukokuussa, syynä se että coni oli viimeistä kertaa Dipolissa ja paikkaan puskee remonttia ja tilojen käyttötarkoitus muuttuu. Otin osaa tapahtumaa heittäytyen hetken mielijohteesta mielenkiintoisiin asioihin mitä vain tulee vastaan sekä jonkin verran myös suunnitelmallisesti pitäen joitain ohjelmia kiintopisteinä. Hyvin paljon ajankäytöstäni kului myös ihmisten tapaamiseen ja hengailuun koska uusien ja vanhojen tuttavuuksien saralla on hyvä vaihtaa kuulumisia kasvotusten kun siihen kerran mahdollisuus tarjoutuu.
Edellisten conien virheistä oppineena poltin omaa energiaa säästöliekillä että riitti intoa ja osallistumiskykyä kaikkina kolmena päivänä. Eli selkokielellä jätin Keltsussa myöhään roikkumisen väliin jotta jaksaisin jokaisena päivänä osallistua. Olin vielä lauantaina iltapäivällä ihan kympillä menossa roikkumaan mm. Pelilaudan tapaamiseen mutta turnauskestävyys ei vain ole entisensä.
Perjantai
Tunnelmallisen sisäänpääsyjonon ja innostavan avajaisseremonian jälkeen kävin kuuntelemassa Mike Pohjolan puheen maailmanparantamisesta larppaamalla. Olen ilmaissut skeptisyyteni aihepiiristä aikaisemmin, olen siis itse uskonut että liveroolipelaaminen ei vain vaikuta mihinkään, tai ainakaan niillä tavoin mitä olen nähnyt esitettävän. Mike esitti toisen kohtaamansa epäilyn että energia ja tarmo joka uhrataan larppaamiseen olisi pois jostain ns. oikeasta työstä asioiden parantamiseksi. Eli monesta suunnasta tulevien epäilyksien johdosta ei hänen työsarkansa ainakaan helppo ole. Täytyy sanoa että konfrensseja ja keskustelutilaisuuksiakin kuitenkin järjestetään vaikka niissäkin ns. vain puhutaan asioista joten larppaamisella tiedottaminen ja tietoisuuden lisääminen ei kuulosta yhtään mahdottomalta.
Pohjolan Baltic Warriors aloittaa oman takapihan puhtaana pitämisen hyvin konkreettisella aiheella eli larpilla Itämerestä ja sen tilasta. Ilmeisesti larppeja järjestetään kansainvälisesti seitsemässä sijainnissa Itämeren ympärillä jossa aihe on meren tavoin monelle läheinen. Larpissa on myös viihteellinen, pelillinen ja osallistumaan haastava puolensa eli viikinkizombien nousu meren tummista syvyyksistä keskeyttämään "vakavan" kokouksen pidon. Tämä leikkisä ja hoksottimet eri asentoon vääntävä puolensa oli ehdottomasti varmaan isoin neronleimaus koska maatalous- tai teollisuuslobbarin tai ympäristöministeriön virkamiehen roolipelaaminen ei muutoin kyllä kauhean kiinnostavalta vaikuttaisi.
Lauantai
Pelasin päivällä Neanderthal-roolipeliä pelin kehittäjän ja yhden toisen pelaajan kanssa toista tuntia. Peli oli mielenkiintoinen, kannattaa ehdottomasti painaa se mieleen. Toisen pelaajan ollessa varmaan 25 vuotta minua nuorempi en voinut olla hämmästelemättä kuinka fiksuja nykyajan nörtinalut ovat.
Lauantain kohokohta oli ehdottomasti nörttikuoro Unreality, jo ennen esitystä jonot kiemurtelivat moninkertaisina lenkkeinä Dipolin sisällä. Häkellyttävintä oli kuulla Doctor Who televisiosarjan tunnari pelkästään ihmisäänillä esitettyinä, kuoron säestäessä itse itseään.
Toinen lauantain kohokohta mitä ohjelmaan tulee oli päästä pelaamaan Once Upon a Time tarinankerrontapeliä itsensä kunniavieras Michelle Nephewn kanssa. Hauskaa oli ja peliä tulee varmasti pelattua muulloinkin.
Sunnuntai
Esitys Kysy roolipelisuunnittelijoilta pelisuunnittelusta oli conin kovinta ydintä. Tilaisuudessa käytiin hirveästi kysymyksiä ja vastauksia läpi kaikesta mahdollisesta. Olen käynyt yksityiskohtia läpi foorumeilla missä toivon niiden tavoittaneen tekijät mutta sanon vain että kyseessä oli faktavyörytys kaikesta mahdollisesta liittyen siihen kun ideasta lähdetään työstämään valmista julkaisukelpoista peliä ja vielä siitä julkaisustakin. Tämä ohjelma oli aivan takuuvarmasti kullanarvoinen monelle jotka kamppailevat omien projektiensa kanssa. Kiitos!
Lähivuosina ilmestyvistä peleistä varmasti mielenkiintoisin roolipeli tulee olemaan Hyperstorm. On hyvin vaikea kuvata Miska Fredmanin kuvailemia konsepteja vertailematta sitä muihin avaruusoopperan genren edustajiin mutta pelistä tulee minulle yhtä paljon mieleen TV-sarjat Farscape kuin Firefly. Miskalla on myös ymmärrys genrestä ja peli saattaa ehkä lunastaa ne odotukset mitä esimerkiksi Star Frontiers ja Traveller eivät aikanaan täyttäneet.
Ennen päättäjäisiä kuuntelin vielä Sami Koposen esityksen skeneaktivismista eli siitä kuinka jokainen voi kantaa kortensa kekoon. En tyrmää mitä hän esitti ollenkaan, vaativat vain mahdollisuuksia panostaa ihan välittömän lähipiirin ulkopuolelle.
Päättäjäisseremonia jätti päivän loputtua hyvin haikeaksi, vaikka siitä ei ole kulunut viikkoakaan niin uuden sijainnin eli Messukeskuksen mahdollisuuksista ja haasteista myllertää jo vilkas keskustelu sosiaalisessa mediassa. Eiköhän Ropecon lopulta valtaa Pasilankin omakseen.
Sekalaisia havaintoja:
-Nörttityttöjen turvasatama toimi todella hyvin rauhallisena levähdyspaikkana koko tapahtuman läpi.
-Jos haluat eroon vanhoista peleistä, larppirytkyistä, lautapeleistä yms. Ropeconin kirppistä kannattaa vakavissaan harkita.
-Nordicin omalaatuinen, ellen sanoisi jopa todella omituinen kauhupeli Tupilak kannattaa katsastaa jos mahdollista.
-Eräs tavoite tuli täyteen paljon aikaisemmin kuin olin ajatellut, kiitos Jukka Sorsan myyntityön ja Myrrysmiesten pöydästä vuokratun tontin.
Edellisten conien virheistä oppineena poltin omaa energiaa säästöliekillä että riitti intoa ja osallistumiskykyä kaikkina kolmena päivänä. Eli selkokielellä jätin Keltsussa myöhään roikkumisen väliin jotta jaksaisin jokaisena päivänä osallistua. Olin vielä lauantaina iltapäivällä ihan kympillä menossa roikkumaan mm. Pelilaudan tapaamiseen mutta turnauskestävyys ei vain ole entisensä.
Perjantai
Tunnelmallisen sisäänpääsyjonon ja innostavan avajaisseremonian jälkeen kävin kuuntelemassa Mike Pohjolan puheen maailmanparantamisesta larppaamalla. Olen ilmaissut skeptisyyteni aihepiiristä aikaisemmin, olen siis itse uskonut että liveroolipelaaminen ei vain vaikuta mihinkään, tai ainakaan niillä tavoin mitä olen nähnyt esitettävän. Mike esitti toisen kohtaamansa epäilyn että energia ja tarmo joka uhrataan larppaamiseen olisi pois jostain ns. oikeasta työstä asioiden parantamiseksi. Eli monesta suunnasta tulevien epäilyksien johdosta ei hänen työsarkansa ainakaan helppo ole. Täytyy sanoa että konfrensseja ja keskustelutilaisuuksiakin kuitenkin järjestetään vaikka niissäkin ns. vain puhutaan asioista joten larppaamisella tiedottaminen ja tietoisuuden lisääminen ei kuulosta yhtään mahdottomalta.
Pohjolan Baltic Warriors aloittaa oman takapihan puhtaana pitämisen hyvin konkreettisella aiheella eli larpilla Itämerestä ja sen tilasta. Ilmeisesti larppeja järjestetään kansainvälisesti seitsemässä sijainnissa Itämeren ympärillä jossa aihe on meren tavoin monelle läheinen. Larpissa on myös viihteellinen, pelillinen ja osallistumaan haastava puolensa eli viikinkizombien nousu meren tummista syvyyksistä keskeyttämään "vakavan" kokouksen pidon. Tämä leikkisä ja hoksottimet eri asentoon vääntävä puolensa oli ehdottomasti varmaan isoin neronleimaus koska maatalous- tai teollisuuslobbarin tai ympäristöministeriön virkamiehen roolipelaaminen ei muutoin kyllä kauhean kiinnostavalta vaikuttaisi.
Lauantai
Pelasin päivällä Neanderthal-roolipeliä pelin kehittäjän ja yhden toisen pelaajan kanssa toista tuntia. Peli oli mielenkiintoinen, kannattaa ehdottomasti painaa se mieleen. Toisen pelaajan ollessa varmaan 25 vuotta minua nuorempi en voinut olla hämmästelemättä kuinka fiksuja nykyajan nörtinalut ovat.
Lauantain kohokohta oli ehdottomasti nörttikuoro Unreality, jo ennen esitystä jonot kiemurtelivat moninkertaisina lenkkeinä Dipolin sisällä. Häkellyttävintä oli kuulla Doctor Who televisiosarjan tunnari pelkästään ihmisäänillä esitettyinä, kuoron säestäessä itse itseään.
Toinen lauantain kohokohta mitä ohjelmaan tulee oli päästä pelaamaan Once Upon a Time tarinankerrontapeliä itsensä kunniavieras Michelle Nephewn kanssa. Hauskaa oli ja peliä tulee varmasti pelattua muulloinkin.
Sunnuntai
Esitys Kysy roolipelisuunnittelijoilta pelisuunnittelusta oli conin kovinta ydintä. Tilaisuudessa käytiin hirveästi kysymyksiä ja vastauksia läpi kaikesta mahdollisesta. Olen käynyt yksityiskohtia läpi foorumeilla missä toivon niiden tavoittaneen tekijät mutta sanon vain että kyseessä oli faktavyörytys kaikesta mahdollisesta liittyen siihen kun ideasta lähdetään työstämään valmista julkaisukelpoista peliä ja vielä siitä julkaisustakin. Tämä ohjelma oli aivan takuuvarmasti kullanarvoinen monelle jotka kamppailevat omien projektiensa kanssa. Kiitos!
Lähivuosina ilmestyvistä peleistä varmasti mielenkiintoisin roolipeli tulee olemaan Hyperstorm. On hyvin vaikea kuvata Miska Fredmanin kuvailemia konsepteja vertailematta sitä muihin avaruusoopperan genren edustajiin mutta pelistä tulee minulle yhtä paljon mieleen TV-sarjat Farscape kuin Firefly. Miskalla on myös ymmärrys genrestä ja peli saattaa ehkä lunastaa ne odotukset mitä esimerkiksi Star Frontiers ja Traveller eivät aikanaan täyttäneet.
Ennen päättäjäisiä kuuntelin vielä Sami Koposen esityksen skeneaktivismista eli siitä kuinka jokainen voi kantaa kortensa kekoon. En tyrmää mitä hän esitti ollenkaan, vaativat vain mahdollisuuksia panostaa ihan välittömän lähipiirin ulkopuolelle.
Päättäjäisseremonia jätti päivän loputtua hyvin haikeaksi, vaikka siitä ei ole kulunut viikkoakaan niin uuden sijainnin eli Messukeskuksen mahdollisuuksista ja haasteista myllertää jo vilkas keskustelu sosiaalisessa mediassa. Eiköhän Ropecon lopulta valtaa Pasilankin omakseen.
Sekalaisia havaintoja:
-Nörttityttöjen turvasatama toimi todella hyvin rauhallisena levähdyspaikkana koko tapahtuman läpi.
-Jos haluat eroon vanhoista peleistä, larppirytkyistä, lautapeleistä yms. Ropeconin kirppistä kannattaa vakavissaan harkita.
-Nordicin omalaatuinen, ellen sanoisi jopa todella omituinen kauhupeli Tupilak kannattaa katsastaa jos mahdollista.
-Eräs tavoite tuli täyteen paljon aikaisemmin kuin olin ajatellut, kiitos Jukka Sorsan myyntityön ja Myrrysmiesten pöydästä vuokratun tontin.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Pelinjohtajan kaasu
Olen kiinnittänyt vähemmän huomiota roolipelaamisen teoreettiseen puoleen ja päätin korjata asian. Tutkailemalla monia manuskriptejä ja lähteitä törmäsi merkilliseen ja usein toistuvaan ilmiöön. Pelinjohtaja luo pelatessa jonkinlaista usvaa tai kaasua johon hän heijastaa kuvailemansa asiat pelaajien nähtäväksi jollain hämmästyttävällä projektiokyvyllä. Mistä tämä kaasu tulee ja miten kuvat heijastetaan siihen? Onko tämä opittu taito, laitteiden käyttöä, erikoisruokavalion seurausta vai yhdistelmiä kaikkia? Itse en ole koskaan oppinut tätä jujua tai lukenut opastusta siihen. Ilmeisesti kyse on jostain sellaisesta itsestäänselvästä ihan aloittelijan jutusta kuin se että noppia heitellään, hahmolomakkeelle kirjoitetaan ylös asioita eikä yritetä muistaa niitä ulkoa tms.
Esimerkiksi ilmiöstä käy vaikka seuraava kuva D&D Rules Cyclopedia kirjasta:
Ilmiöön viitattiin aivan hiljan mm. eräässä James Raggin joukkorahoituskampanjassa:
Myrskyn sankarit olettaa että lapsetkin osaavat kaasun tupruttamisen ja kuvien heijastelun:
Pyydän lukijoita lisäämään kommentteihin omia havaintojansa PJ-kaasusta ja kuvaprojisoinnista. Arvostan tietenkin suuresti jos pelinjohtajat jotka osaavat tämän ihan ilmeisesti roolipelaajan perustaitoihin kuuluvan tekniikan kuvailevat hieman sitä.
Esimerkiksi ilmiöstä käy vaikka seuraava kuva D&D Rules Cyclopedia kirjasta:
Ilmiöön viitattiin aivan hiljan mm. eräässä James Raggin joukkorahoituskampanjassa:
Myrskyn sankarit olettaa että lapsetkin osaavat kaasun tupruttamisen ja kuvien heijastelun:
Pyydän lukijoita lisäämään kommentteihin omia havaintojansa PJ-kaasusta ja kuvaprojisoinnista. Arvostan tietenkin suuresti jos pelinjohtajat jotka osaavat tämän ihan ilmeisesti roolipelaajan perustaitoihin kuuluvan tekniikan kuvailevat hieman sitä.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Ropecon 2014
Olen jo todennut aikaisemmin että Ropecon ei ole tapahtuma jossa voisi olettaa viihtyvänsä ilman vähäistä määrää omaa aktiivisuutta. Aikaisemmin olen hieman empinyt ja päätin että tänä vuonna aktiivisesti haen tilaisuuksia osallistua ja annan muillekin mahdollisuuden ja lähden mukaan ennakkoluulottomalla ja avoimella mielellä. Lisäksi säädin positiivisen asenteen päälle ja toivoin että se kannattaa.
Perjantai
Omalta osaltani Ropecon lähti käyntiin sisään jonottamisen autuudella, siitä on ties kuinka pitkä aika kun olen päässyt jo perjantaina avajaisten aikoihin paikalle. Avajaisseremonioita seurattuani poukkoilin ympäriinsä yrittäen aina pysähtyä moikkaamaan ja vaihtamaan sanan tai pari vähänkin tuttujen ihmisten kanssa.
Ensimmäinen ohjelmanumero jota seurasin oli Tykit, taudit ja iltapäivätee ja se olikin kerännyt varmaan kaikki aiheen kiehtomat täyteen saliin ja hyvä niin. Olen itsekin pallotellut pitkään Brittiläiseen siirtomaavaltaan ja imperialismiin liittyviä ajatelmia ja oli virkistävää kuulla muiden ajatuksia ja ideoita. Olihan siellä edessä kolme puheohjelman pitäjää jotka kaikki toivat eri aihealueiden painotuksia. Yleisöllä vain oli valitettavaa taipumusta pätemisen tarpeeseen ja olisin mieluummin kuunnellut enemmän esitelmöitsijöitä. Monella yleisössä oli toki ihan hyviä huomioita ja olihan sitä erikseen kehotettu esittämäänkin lyhyitä kysymyksiä ja huomioita mutta toivoin koko esitelmän ajan että vieressäni istunut herrasmies olisi harkinnut vaikka oman ohjelman pitämistä jollain paremmalla ajalla. Erittäin hyvä esitys kuitenkin ja ehkä ihmisiltä vain karkasi kontrolli puhtaasti innostuksenkin johdosta.
Ilta-aikaan pääsin vihdoinkin osallistumaa Wille Ruotsalaisen kultimainetta nauttivaan Sankarten polkuun jossa hahmot säilyvät seikkailusta toiseen mutta pelaajat vaihtuvat. Peli oli Xanathonin Kirous osa 2 eli seikkailumoduulin ensimmäisen osan oli pelannut eri joukko pelaajia ja olin jatkamassa siitä mihin edelliset pelaajat jäivät. Pelinjohtaminen todellakin on alkemiaa, katselin jälkikäteen arvosteluja ja itse moduulia X3 Curse of Xanathon joka ei todellakaan ole hyvän seikkailun maineessa mutta conissa se toimi enemmänkin kuin hyvin ja pelinjohtajana Wille mielestäni on alkemisti joka muutti lyijyä kullaksi. Mentzerin ajan D&D vain toimii ja täytyy sanoa että juuri kohdalle osunut tason nousu ja vieläpä nimikkotasolle oli huumaava useamman tunnin paahtamisen jälkeen. Enkä todellakaan liiottele kulttimainetta sillä Ruotsalaisen peleistä kuulin myöhemmin jo matkalla yöpymään aivan toiselta taholta että hänkin haluaisi päästä osallistumaan juuri Willen peleihin.
Lauantai
Ympäriinsä porhaltaessani tuli törmäiltyä moneen tuttuun ja lähes tuntemattomaan mutta päivän erikoisin juttu oli Fight Club Finlandin Ropecon 2014: Oppression and aggression spektaakkeli, en ole moista ennen nähnyt. Muistan hämärästi kun joillain satelliittikanavilla 80- ja 90-luvuilla pyöri ammattilaispainia mutta livenä nämä hurjat näytökset toimivat aivan eri tavalla.
Illalla olikin Keltsussa eli anniskeluravintolassa Pelilaudan miitti joka oli sekä äärimmäisen viihdyttävä että myös hyvän ja tasokkaan keskustelun täyttämä, aivan kuten foorumi itsekin.
Sunnuntai
Sunnuntaina kävi niin että olin edellisen illan johdosta Nukku-Matin valtakunnassa niin pitkään että aamupäivän ohjelman ajan vietin linja-autossa 550 hikoillen toivoen salaa kuljettajan painavan tallan pohjaan ja radiossa raikaavan Hurriganesin volyymin yhteentoista. Iltapäivän ohjelman suhteen kävi niin että Keski-Uudenmaan roolipelaajista oleva pelinjohtaja kalasteli ihmisiä "World of Dungeons 1979" peliinsä suoraan käytävältä ja koska olen kuullut Dungeon Worldista paljon kehuja päätin siis kokeilla sitä. Hyvin peruslinjoilla menevää luolaston raivaamistahan peli oli mutta hauskaa oli huomata nuorten ilmeisesti ensimmäistä kertaa roolipelejä pelaavien kuuntelevan ovia ennen niiden avaamista yms. Porukan ikähaitari oli arvioni mukaan 15-45 eli samassa pöydässä oli edustettuna varmaan koko conin kävijöiden suurimmat ikäryhmät. Koko päivä meni tuossa pelissä ja paikkoja pistettiin jo kasaan siinä vaiheessa kun seikkailu oli ohi.
Ajantajuni petti täysin. En tiedä miten siinä oikein niin kävi, kai se vain oli osallani seurausta siitä että kun kerran ollaan Ropeconissa niin silloin pelataan roolipelejä ja haluttomuus jättää peliä kesken kun sen kerran aloittanut. Olinhan päättänyt jo ennalta heittäytyväni mukaan ja tarkoituksella olevan entistä osallistuvampi. Hauskaa oli ja en ollut erikseen sopinut menoja joten päiväni sai aivan hyvin mennä tuohon.
Onnekseni poistuessani törmäsin kivenmurikan laella kryptisenä istuskelevaan tuttavaan jolta sekalaisten kuulumisten vaihtamisten yhteydessä sain myös briiffauksen päivän tilaisuuksista, palkinnoista mitä oli jaettu ja kenelle ym. laajemman skenen uutisista.
Sekalaisia havaintoja:
- Twilight 2000 roolipelin suomennettua versiota 2.2 jaettiin käytävällä ilmaiseksi, siis aivan koskemattomia kappaleita hyvässä kunnossa. Kuten myös sen lukuisia lähdeteoksia, nyt pääsen tyydyttämään vuosien varrella hiljaa kasvaneen uteliaisuuteni kyseistä peliä kohtaan.
- Kulutin 10 euroa pistämättömään pakettitarjoukseen jolla sain nokkelan ja humoristisen parviälyä käsittelevän Marsin Agentit ja ehdottoman käheen, skyffen, koleen ja jäätävän 80-luvun äksönpelin Strike Force Viper.
- Katselin ja koskettelin kaverin kappaletta Astraterraa ja kyseinen roolipeli on varmasti hienoimman näköinen kotimainen roolipeli mitä on tullut vastaan, peittoaa ulkonäöllään myös useimmat ulkomaiset roolipelit mitä tiedän.
- Legendapeli on vain legendaa.
- Simple system jota ilmeisesti demotti sama tyyppi ainakin koko lauantain ajan on nimensä mukaisesti helposti omaksuttava ainakin mitä sitä puhuttuna käytiin läpi.
- Conissa julkaistiin isojen nimien lisäksi pelejä joista en ole koskaan kuullutkaan.
Perjantai
Omalta osaltani Ropecon lähti käyntiin sisään jonottamisen autuudella, siitä on ties kuinka pitkä aika kun olen päässyt jo perjantaina avajaisten aikoihin paikalle. Avajaisseremonioita seurattuani poukkoilin ympäriinsä yrittäen aina pysähtyä moikkaamaan ja vaihtamaan sanan tai pari vähänkin tuttujen ihmisten kanssa.
Ensimmäinen ohjelmanumero jota seurasin oli Tykit, taudit ja iltapäivätee ja se olikin kerännyt varmaan kaikki aiheen kiehtomat täyteen saliin ja hyvä niin. Olen itsekin pallotellut pitkään Brittiläiseen siirtomaavaltaan ja imperialismiin liittyviä ajatelmia ja oli virkistävää kuulla muiden ajatuksia ja ideoita. Olihan siellä edessä kolme puheohjelman pitäjää jotka kaikki toivat eri aihealueiden painotuksia. Yleisöllä vain oli valitettavaa taipumusta pätemisen tarpeeseen ja olisin mieluummin kuunnellut enemmän esitelmöitsijöitä. Monella yleisössä oli toki ihan hyviä huomioita ja olihan sitä erikseen kehotettu esittämäänkin lyhyitä kysymyksiä ja huomioita mutta toivoin koko esitelmän ajan että vieressäni istunut herrasmies olisi harkinnut vaikka oman ohjelman pitämistä jollain paremmalla ajalla. Erittäin hyvä esitys kuitenkin ja ehkä ihmisiltä vain karkasi kontrolli puhtaasti innostuksenkin johdosta.
Ilta-aikaan pääsin vihdoinkin osallistumaa Wille Ruotsalaisen kultimainetta nauttivaan Sankarten polkuun jossa hahmot säilyvät seikkailusta toiseen mutta pelaajat vaihtuvat. Peli oli Xanathonin Kirous osa 2 eli seikkailumoduulin ensimmäisen osan oli pelannut eri joukko pelaajia ja olin jatkamassa siitä mihin edelliset pelaajat jäivät. Pelinjohtaminen todellakin on alkemiaa, katselin jälkikäteen arvosteluja ja itse moduulia X3 Curse of Xanathon joka ei todellakaan ole hyvän seikkailun maineessa mutta conissa se toimi enemmänkin kuin hyvin ja pelinjohtajana Wille mielestäni on alkemisti joka muutti lyijyä kullaksi. Mentzerin ajan D&D vain toimii ja täytyy sanoa että juuri kohdalle osunut tason nousu ja vieläpä nimikkotasolle oli huumaava useamman tunnin paahtamisen jälkeen. Enkä todellakaan liiottele kulttimainetta sillä Ruotsalaisen peleistä kuulin myöhemmin jo matkalla yöpymään aivan toiselta taholta että hänkin haluaisi päästä osallistumaan juuri Willen peleihin.
Lauantai
Ympäriinsä porhaltaessani tuli törmäiltyä moneen tuttuun ja lähes tuntemattomaan mutta päivän erikoisin juttu oli Fight Club Finlandin Ropecon 2014: Oppression and aggression spektaakkeli, en ole moista ennen nähnyt. Muistan hämärästi kun joillain satelliittikanavilla 80- ja 90-luvuilla pyöri ammattilaispainia mutta livenä nämä hurjat näytökset toimivat aivan eri tavalla.
Illalla olikin Keltsussa eli anniskeluravintolassa Pelilaudan miitti joka oli sekä äärimmäisen viihdyttävä että myös hyvän ja tasokkaan keskustelun täyttämä, aivan kuten foorumi itsekin.
Sunnuntai
Sunnuntaina kävi niin että olin edellisen illan johdosta Nukku-Matin valtakunnassa niin pitkään että aamupäivän ohjelman ajan vietin linja-autossa 550 hikoillen toivoen salaa kuljettajan painavan tallan pohjaan ja radiossa raikaavan Hurriganesin volyymin yhteentoista. Iltapäivän ohjelman suhteen kävi niin että Keski-Uudenmaan roolipelaajista oleva pelinjohtaja kalasteli ihmisiä "World of Dungeons 1979" peliinsä suoraan käytävältä ja koska olen kuullut Dungeon Worldista paljon kehuja päätin siis kokeilla sitä. Hyvin peruslinjoilla menevää luolaston raivaamistahan peli oli mutta hauskaa oli huomata nuorten ilmeisesti ensimmäistä kertaa roolipelejä pelaavien kuuntelevan ovia ennen niiden avaamista yms. Porukan ikähaitari oli arvioni mukaan 15-45 eli samassa pöydässä oli edustettuna varmaan koko conin kävijöiden suurimmat ikäryhmät. Koko päivä meni tuossa pelissä ja paikkoja pistettiin jo kasaan siinä vaiheessa kun seikkailu oli ohi.
Ajantajuni petti täysin. En tiedä miten siinä oikein niin kävi, kai se vain oli osallani seurausta siitä että kun kerran ollaan Ropeconissa niin silloin pelataan roolipelejä ja haluttomuus jättää peliä kesken kun sen kerran aloittanut. Olinhan päättänyt jo ennalta heittäytyväni mukaan ja tarkoituksella olevan entistä osallistuvampi. Hauskaa oli ja en ollut erikseen sopinut menoja joten päiväni sai aivan hyvin mennä tuohon.
Onnekseni poistuessani törmäsin kivenmurikan laella kryptisenä istuskelevaan tuttavaan jolta sekalaisten kuulumisten vaihtamisten yhteydessä sain myös briiffauksen päivän tilaisuuksista, palkinnoista mitä oli jaettu ja kenelle ym. laajemman skenen uutisista.
Sekalaisia havaintoja:
- Twilight 2000 roolipelin suomennettua versiota 2.2 jaettiin käytävällä ilmaiseksi, siis aivan koskemattomia kappaleita hyvässä kunnossa. Kuten myös sen lukuisia lähdeteoksia, nyt pääsen tyydyttämään vuosien varrella hiljaa kasvaneen uteliaisuuteni kyseistä peliä kohtaan.
- Kulutin 10 euroa pistämättömään pakettitarjoukseen jolla sain nokkelan ja humoristisen parviälyä käsittelevän Marsin Agentit ja ehdottoman käheen, skyffen, koleen ja jäätävän 80-luvun äksönpelin Strike Force Viper.
- Katselin ja koskettelin kaverin kappaletta Astraterraa ja kyseinen roolipeli on varmasti hienoimman näköinen kotimainen roolipeli mitä on tullut vastaan, peittoaa ulkonäöllään myös useimmat ulkomaiset roolipelit mitä tiedän.
- Legendapeli on vain legendaa.
- Simple system jota ilmeisesti demotti sama tyyppi ainakin koko lauantain ajan on nimensä mukaisesti helposti omaksuttava ainakin mitä sitä puhuttuna käytiin läpi.
- Conissa julkaistiin isojen nimien lisäksi pelejä joista en ole koskaan kuullutkaan.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Wanha aika
Olen jonkin verran penkonut ja vain pinnalta raapaissut merkillisenä kiinnostuksen kohteena Yhdysvaltain Appalakeille ja takamaille sijoittuvaa kauhua ja fantasiaa. Manly Wade Wellmanin Silver Johnin seikkailuja, David Draken vanhan Nathanin tarinoita ja Henry Kuttnerin stooreja hämmästyttävistä takametsien mutanteista. Näissä tarinoissa viehättää korpi, kansanuskomukset ja ihmisläheisyys sekoitettuna outoon ja arvaamattomaan. Kyseessä on siis maanläheinen folkloresta ammentava kioskikirjallisuus. Kaukana on kliinisyys ja kosminen nihilismi, ongelmat ovat rustisia ja paikallisia, hyvän kirjan* sanaan ja kansanperinteen uskomuksiin ja loitsuihin luottavan sankarin ratkaistavissa.
Moisesta tulee eittämättä mieleen että oman kotimaan synkkiin metsiin, jollekin menneelle wanhalle ajalla sijoittuva roolipeli voisi olla kova veto. Aini Rössin Heitänkö Helekoo ja Kirsti Mäkisen Kruunupäinen käärme voisivat olla mainion roolipelin innoittajia ja lähdeteoksia niiden tarinoiden lisäksi mitä vanhoilta ja joidenkin osalta hiippakuntaa vaihtaneilta sukulaisilta on aikanaan tullut kuunneltua wanhan kansan nikseistä, aaveista yms.
Eli teollistumista ja modernia Suomea edeltävästä ajasta, pitkien pimeiden taipaleiden, nimismiesten, piikojen, renkien ja itarien isäntien ajasta olisi kyse. Painotus olisi yliluonnollisella ja sen kohtaamiselle. Pelaajahahmot olisivat joko eriskummallisiin asioihin erikoistuneita henkilöitä joiden apua tullaan hakemaan kauempaakin tai kertaluonteisesti aina kunkin oudon jutun yhteydessä pelattavia tavallisia ihmisiä. Peliksi suomalaiset tarinat sopisivat hyvin myös siksi että ne ovat täynnä epäonnistumisia ja todella löperöitä lopetuksia, aivan kuin useimmat roolipeliseikkailut. Mitään draamamekanismeja ei tarvitse fiksailla siihen suuntaan että hahmojen on pakko onnistua tai täytyy olla jokin kaava jonka mukaan mennään, kotimainen outo juttu voi aivan hyvin katketa ilman mitään sen suurempaa viisautta tai valaistumista tai kunnon selityksiä, katarsis on kreikkalaista perää ei täkäläistä.
*Piplian lisäksi Appalakeilla siis Hohmanin Pow-Wows or Long Lost Friend
Moisesta tulee eittämättä mieleen että oman kotimaan synkkiin metsiin, jollekin menneelle wanhalle ajalla sijoittuva roolipeli voisi olla kova veto. Aini Rössin Heitänkö Helekoo ja Kirsti Mäkisen Kruunupäinen käärme voisivat olla mainion roolipelin innoittajia ja lähdeteoksia niiden tarinoiden lisäksi mitä vanhoilta ja joidenkin osalta hiippakuntaa vaihtaneilta sukulaisilta on aikanaan tullut kuunneltua wanhan kansan nikseistä, aaveista yms.
Eli teollistumista ja modernia Suomea edeltävästä ajasta, pitkien pimeiden taipaleiden, nimismiesten, piikojen, renkien ja itarien isäntien ajasta olisi kyse. Painotus olisi yliluonnollisella ja sen kohtaamiselle. Pelaajahahmot olisivat joko eriskummallisiin asioihin erikoistuneita henkilöitä joiden apua tullaan hakemaan kauempaakin tai kertaluonteisesti aina kunkin oudon jutun yhteydessä pelattavia tavallisia ihmisiä. Peliksi suomalaiset tarinat sopisivat hyvin myös siksi että ne ovat täynnä epäonnistumisia ja todella löperöitä lopetuksia, aivan kuin useimmat roolipeliseikkailut. Mitään draamamekanismeja ei tarvitse fiksailla siihen suuntaan että hahmojen on pakko onnistua tai täytyy olla jokin kaava jonka mukaan mennään, kotimainen outo juttu voi aivan hyvin katketa ilman mitään sen suurempaa viisautta tai valaistumista tai kunnon selityksiä, katarsis on kreikkalaista perää ei täkäläistä.
*Piplian lisäksi Appalakeilla siis Hohmanin Pow-Wows or Long Lost Friend
torstai 20. maaliskuuta 2014
Dark Dungeons
Jälleen kerran on ihmisten ilmoille päätymässä yksi humoristinen kuvaus roolipelaamisesta. Tämänkertainen pätkä pohjaa Jack T. Chickin kyseenalaiseen ja umpipöhköön traktaattiin joka ansaitseekin saada ivaa osakseen. En tiedä mikä mutta jokin näissä humoristisissa roolipelaamisen kuvauksissa vain tökkii ja jättää vaivaantuneeksi.
Lisätietoja elokuvasta löytyy täältä.
Lisätietoja elokuvasta löytyy täältä.
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Mihin olemme menossa
Koposen Samin pyynnöstä kirjoitan niukasti kotimaisesta skenestä. Hän on pyrkinyt aktivoimaan väkeä kirjoittamaan aiheesta ja toivottavasti pian roolipelaamista koskevassa blogosfäärissä onkin esillä erilaisten näkemysten laaja kirjo. En tiedä kuinka paljon sanottavaa minulla oikeasti voisi olla kotimaisen roolipeliskenen tilasta koska olen niin vähäisessä kontaktissa laajempaan kokonaisuuteen. Ehkä useimmat muutkin ovat erillään kelluvia osia jotka ovat tyytyväisiä jos oma viikonlopun peli oli onnistunut. Siitä minkälaisena ison skenen näen ja mihin suuntaan toivoisin sen kehittyvän minulla on joitakin näkemyksiä.
Skenen tilasta minulla ei ole hirvittävästi sanottavaa koska en voi yleistää suurinta osaa omista kokemuksistani ja joistan ennakkoluuloistani tiedon väärteiksi. Sanoisin myös että ikävyydet vääristävät näkökulmaa, ne jäävät linssin pinnalle killumaan ja peittävät sokean pisteen alle monia hyviä asioita vuosien ajaksi. Tietynlainen nokittelu ja toisille paikkansa näyttämisen kulttuuri on mielestäni yhä vaivaannuttava osa kotimaisesta skeneä, tämä voi johtua laajemmasta kulttuurillisesta painolastista eikä välttämättä vain tämän harrastepiirin nörttikulttuurista. Tietysti tästä nillityksestäni voi sanoa että eikö minulla ole oikeita huolia mutta oletan että jokainen ymmärtää että meillä kaikilla tai ainakin useimmilla on inhimillisiä muun elämän huolia joista tälläisissä yhteyksissä ei kirjoiteta.
En usko että ikävä ja halju asenne tule kuitenkaan aina olemaan normi ja luulen että se on ollut osa väistyvää trendiä jo pidempään. Uskon että tuokiokuva jota katson on hieman jäljessä todellisuudesta. Ehkä tsemppaamisen ja kannustuksen kulttuuri nousee tai vähintään lyttääminen ja nokittelu nähdään huonoa makua ja tahdittomuutta osoittavana. Ainakin näen skenessä todella paljon osallistuvaa ja pyyteetöntä porukkaa ja muutoinkin tiettyä kypsyyttä jota siellä ei ihan muutama vuosi sitten ollut.
Ei ole kyse ponnettomasta hymistelystä ja siitä että kaikkien pitäisi olla kaikkien kavereita vaan ihan siitä että ollaan ihmisiksi ymmärretään että muutkin ovat sellaisia. Tulevaisuus on mielestäni siis valoisa.
Skenen tilasta minulla ei ole hirvittävästi sanottavaa koska en voi yleistää suurinta osaa omista kokemuksistani ja joistan ennakkoluuloistani tiedon väärteiksi. Sanoisin myös että ikävyydet vääristävät näkökulmaa, ne jäävät linssin pinnalle killumaan ja peittävät sokean pisteen alle monia hyviä asioita vuosien ajaksi. Tietynlainen nokittelu ja toisille paikkansa näyttämisen kulttuuri on mielestäni yhä vaivaannuttava osa kotimaisesta skeneä, tämä voi johtua laajemmasta kulttuurillisesta painolastista eikä välttämättä vain tämän harrastepiirin nörttikulttuurista. Tietysti tästä nillityksestäni voi sanoa että eikö minulla ole oikeita huolia mutta oletan että jokainen ymmärtää että meillä kaikilla tai ainakin useimmilla on inhimillisiä muun elämän huolia joista tälläisissä yhteyksissä ei kirjoiteta.
En usko että ikävä ja halju asenne tule kuitenkaan aina olemaan normi ja luulen että se on ollut osa väistyvää trendiä jo pidempään. Uskon että tuokiokuva jota katson on hieman jäljessä todellisuudesta. Ehkä tsemppaamisen ja kannustuksen kulttuuri nousee tai vähintään lyttääminen ja nokittelu nähdään huonoa makua ja tahdittomuutta osoittavana. Ainakin näen skenessä todella paljon osallistuvaa ja pyyteetöntä porukkaa ja muutoinkin tiettyä kypsyyttä jota siellä ei ihan muutama vuosi sitten ollut.
Ei ole kyse ponnettomasta hymistelystä ja siitä että kaikkien pitäisi olla kaikkien kavereita vaan ihan siitä että ollaan ihmisiksi ymmärretään että muutkin ovat sellaisia. Tulevaisuus on mielestäni siis valoisa.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Huviretki tienpientarelle
Kirjoitin aikanaan erääseen projektiin joka jumittaa limbuksessa seuraavaa kirjasuosituksiin.
Stalker: Huviretki tienpientarelle
(Пикник на обочине, Piknik na obotšine
Arkadi ja Boris Strugatski
Tieteiskirjallisuuden klassikko jossa muukalaisten vierailun jäljillä muodostuneella mystisellä vyöhykkeellä rikollinen alaluokka “stalkerit” etsii henkensä kaupalla muukalaisteknologiaa myytäväksi. Fantasiakampanjan arkkityypillisten seikkailijoiden voi miettiä olevan kirjan “stalkerien” kaltaisia tuntemattoman vaaroja uhmaavia epätoivoisia onnenonkijoita. Vyöhykkeen mielikuvituksellisista vaaroista saa myös fantasiamiljööseen mielenkiintoisia haasteita.
Stalker: Huviretki tienpientarelle on todellakin erittäin suositeltavaa lukemistoa roolipelaajille. Muihin kuin sankarillisiin fantasiaroolipelihin sillä on annettavaa. Ottaisin mallia sen tavasta rakentaa maailmaa kätketyllä syvyydellä, kaikella näyttää olevan juuri näkökentän ulkopuolella majaileva tai aivan kielen päällä oleva selitys, joka on tietenkin illuusiota, kulissien takana ei ole mitään. Toinen mitä ottaisin kirjasta oppina olisi arkisuus, kaikki kummallinen voi pistää maailmankirjat sekaisin mutta ihmiset elävät parhaansa mukaan kukin tavallaan "normaalia" elämää. Mutapaskassa ja synkistelyssä ei vellota keskenkasvuisesti. Kolmas mitä ottaisin kirjasta on tarkoituksettomuus ja ihmisen halu luoda maailmaan sellainen, ei ole tulossa mitään viimeistä yhteenottoa, suuren salaliiton paljastusta tai kosmista totuutta, asiat vain ovat miten ovat.
Strugatskien teosta sävyttää mielestäni siis inhimillisyys ja maanläheisyys jotka nekin voisivat olla josain roolipelissä jopa tavoittelemisen arvoisia. Andre Tarkovskin elokuva Stalker on mielestäni taas hieman toisenlainen elämys kuin kirja. Se ei jätä kysymyksiä avoimeksi ja oikeastaan uskovaisen ohjaajan mystisten näkemysten mukainen, sementtilohkareen käsityskyvyllä ja hienovaraisuudella toimineet sensuuriviranomaiset eivät vain ole ehkä tajunneet missä mennään tai sitten Tarkovskin status on suojellut häntä tuon elokuvan kohdalla.
Koposen Sami osallistui ihan hiljan sitten blogissani järjestämääni kilpailuun Pedonsammal nimisellä hirviöllä joka hänen omien sanojensa mukaan on Stalker-roolipelin innoittama.
Sitten annan kunnian sille, kenelle se kuuluu. Sain idean pedonsammaleeseen Ville Vuorelan Stalkerista; en äkkiselaamalla löytänyt, että se olisi ollut siellä valmiina. Suosittelen ehdottomasti kaikille D&D:n ystäville Stalkeria iltalukemisiksi. Vyöhyke-kappale on hirviösuunnittelun aarreaitta, eikä muukaan teksti aarteenetsijöistä jätä kylmäksi.
Samin suosittelemasta Stalker-roolipelistä löytyy tietoa suomeksi ja englanniksi sen julkaisijan Burger Gamesin eli Ville Vuorelan sivuilta.
Roolipeliblogosfäärissä leviää kulovalkean tavoin, tai jonkinlaisena innostuksena Strugatskien kirjaan pohjaava kollektiivinen kirjoittelutapahtuma From The Zones - A Community Project! Syyt ihmisten innostukseen ovat ymmärettävät, mutta...
En tiedä ovatko tyypit millään muotoa tietoisia Stalker-roolipelin olemassolosta, onko kukaan viitsinyt asiasta sanoa Vuorelalle? En tiedä mikä protokolla on hyvässä käytöksessä tälläisen suhteen mutta kirjoittamalla googleen "Stalker RPG" ensimmäinen linkki vie kauppaan joka myy Stalkerin englanninkielistä versiota. Uteliaana olen tietenkin vihtonut viestejä suuntaan ja toiseen neutraaliin ja toteavaan sävyyn, ehkä joku havahtuu. Parhaimmillaanhan tuosta kirjoitusprojektista voisi olla iloa kaikille.
Siitä en osaa sanoa että olisiko tuon kirjoitusprojektin järjestäjien syytä kysyä tai mainita mutta että eikö se olisi hyvä kuitenkin? Itseäni kummastuttaa että kun keskustellaan ja kirjoitetaan Strugatskien Stalkerin aineiston muuttamisesta roolipelimateriaaliksi missään ei näy ainuttakaan linkkiä tai mainintaa siitä virallisesta Boris Strugatskin luvalla julkaistusta roolipelistä, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Vuorelahan teki aikanaan historiaa sillä että kysyi luvan peliinsä.
Stalker: Huviretki tienpientarelle
(Пикник на обочине, Piknik na obotšine
Arkadi ja Boris Strugatski
Tieteiskirjallisuuden klassikko jossa muukalaisten vierailun jäljillä muodostuneella mystisellä vyöhykkeellä rikollinen alaluokka “stalkerit” etsii henkensä kaupalla muukalaisteknologiaa myytäväksi. Fantasiakampanjan arkkityypillisten seikkailijoiden voi miettiä olevan kirjan “stalkerien” kaltaisia tuntemattoman vaaroja uhmaavia epätoivoisia onnenonkijoita. Vyöhykkeen mielikuvituksellisista vaaroista saa myös fantasiamiljööseen mielenkiintoisia haasteita.
Stalker: Huviretki tienpientarelle on todellakin erittäin suositeltavaa lukemistoa roolipelaajille. Muihin kuin sankarillisiin fantasiaroolipelihin sillä on annettavaa. Ottaisin mallia sen tavasta rakentaa maailmaa kätketyllä syvyydellä, kaikella näyttää olevan juuri näkökentän ulkopuolella majaileva tai aivan kielen päällä oleva selitys, joka on tietenkin illuusiota, kulissien takana ei ole mitään. Toinen mitä ottaisin kirjasta oppina olisi arkisuus, kaikki kummallinen voi pistää maailmankirjat sekaisin mutta ihmiset elävät parhaansa mukaan kukin tavallaan "normaalia" elämää. Mutapaskassa ja synkistelyssä ei vellota keskenkasvuisesti. Kolmas mitä ottaisin kirjasta on tarkoituksettomuus ja ihmisen halu luoda maailmaan sellainen, ei ole tulossa mitään viimeistä yhteenottoa, suuren salaliiton paljastusta tai kosmista totuutta, asiat vain ovat miten ovat.
Strugatskien teosta sävyttää mielestäni siis inhimillisyys ja maanläheisyys jotka nekin voisivat olla josain roolipelissä jopa tavoittelemisen arvoisia. Andre Tarkovskin elokuva Stalker on mielestäni taas hieman toisenlainen elämys kuin kirja. Se ei jätä kysymyksiä avoimeksi ja oikeastaan uskovaisen ohjaajan mystisten näkemysten mukainen, sementtilohkareen käsityskyvyllä ja hienovaraisuudella toimineet sensuuriviranomaiset eivät vain ole ehkä tajunneet missä mennään tai sitten Tarkovskin status on suojellut häntä tuon elokuvan kohdalla.
Koposen Sami osallistui ihan hiljan sitten blogissani järjestämääni kilpailuun Pedonsammal nimisellä hirviöllä joka hänen omien sanojensa mukaan on Stalker-roolipelin innoittama.
Sitten annan kunnian sille, kenelle se kuuluu. Sain idean pedonsammaleeseen Ville Vuorelan Stalkerista; en äkkiselaamalla löytänyt, että se olisi ollut siellä valmiina. Suosittelen ehdottomasti kaikille D&D:n ystäville Stalkeria iltalukemisiksi. Vyöhyke-kappale on hirviösuunnittelun aarreaitta, eikä muukaan teksti aarteenetsijöistä jätä kylmäksi.
Samin suosittelemasta Stalker-roolipelistä löytyy tietoa suomeksi ja englanniksi sen julkaisijan Burger Gamesin eli Ville Vuorelan sivuilta.
Roolipeliblogosfäärissä leviää kulovalkean tavoin, tai jonkinlaisena innostuksena Strugatskien kirjaan pohjaava kollektiivinen kirjoittelutapahtuma From The Zones - A Community Project! Syyt ihmisten innostukseen ovat ymmärettävät, mutta...
En tiedä ovatko tyypit millään muotoa tietoisia Stalker-roolipelin olemassolosta, onko kukaan viitsinyt asiasta sanoa Vuorelalle? En tiedä mikä protokolla on hyvässä käytöksessä tälläisen suhteen mutta kirjoittamalla googleen "Stalker RPG" ensimmäinen linkki vie kauppaan joka myy Stalkerin englanninkielistä versiota. Uteliaana olen tietenkin vihtonut viestejä suuntaan ja toiseen neutraaliin ja toteavaan sävyyn, ehkä joku havahtuu. Parhaimmillaanhan tuosta kirjoitusprojektista voisi olla iloa kaikille.
Siitä en osaa sanoa että olisiko tuon kirjoitusprojektin järjestäjien syytä kysyä tai mainita mutta että eikö se olisi hyvä kuitenkin? Itseäni kummastuttaa että kun keskustellaan ja kirjoitetaan Strugatskien Stalkerin aineiston muuttamisesta roolipelimateriaaliksi missään ei näy ainuttakaan linkkiä tai mainintaa siitä virallisesta Boris Strugatskin luvalla julkaistusta roolipelistä, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Vuorelahan teki aikanaan historiaa sillä että kysyi luvan peliinsä.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Manhattan 2000
Aloitin roolipelaamisen "punaboksilla" eli suomennetulla Mentzerin laitoksella Dungeons & Dragons roolipeliä. Naapurin Mikko oli sellaisen hankkinut ja opasti ison joukon pelien maailmaan pitäen sääntökirjat visusti omissa näpeissään ja tulkiten säännöt meille. Mikon tulkinnat säännnöistä ja pelaamisesta olivat kauniisti sanottuna omintakeiset, mitä vähemmän siitä sanotaan niin ehkä sitäkin parempi. Olisin varmasti lopettanut pelaamisen kokonaan ellei ystäväni Jukka olisi eräänä päivänä muutamaa vuotta myöhemmin hankkinut ja lukenut sääntöjä ja pistänyt minuakin lukemaan niitä.
Niitten ensimmäisten parin vuoden ajan ennen herätystä D&D-pelimme olivat sellaisia että ne saisivat Carcosan vaikuttamaan Muumilaaksolta, mutta oli muutakin. Emme kovin tarkkaan tietäneet muiden roolipelien olemassaolosta mutta into pelata jotain muutakin kuin muinaisten aikojen miekanheiluttajia oli väkevä. Yksi isoveljensä porukassa silloin tällöin pelannut tiesi kyllä mutta tunnusti vuosia myöhemmin että oli hiljaa koska näissä peleissä oli hauskempaa koska niissä sai tehdä mitä vain. Rankat elokuvat kute Escape from New York ja ties mitkä VHS-kopiona levinneet verikekkerit innoittivat nuoret intomielet rakentamaan oman pelinsä jossain 80- ja 90-luvun taitteessa. Paremmin kuvattuna eräänlaisen Dungeons & Dragons laajennoksen. Huuruisista rappioviihteen kyllästämistä mielistä syntyi Manhattan 2000. Mikon oikeastaan jos kunnia annetaan sille jolle se kuuluu. Tuo peli pohjasi kaikkeen siihen kiellettyyn viihteeseen mitä keplottelimme käsiimme, lukijaa on syytä muistuttaa että elettiin sensuurin ajan Suomessa. Itse en pelin suurinta innoittajaa nähnyt kuin vuosia myöhemmin enkä tiedä oliko se edes sensuurin hampaissa. Hyvin huonoa makua osoittavien B-elokuvien levitys oli siis oikeasti rikollista toimintaa. Lain oli juuri tarkoitus varmaan estää kaikenlaisen raaistavan roskan turmeleva vaikutus juuri meiltä.
Peli itsessään oli hatarina käsin tehtyinä muistiinpanoina ruutupaperille kirjoitettu ja eniten vaivaa oli nähty komeaan tekstiin MANHATTAN 2000 liuskan yläreunassa. Muistikuva voi olla valheellinen mutta jostain päähäni on jäänyt kuva isoista kirjaimista joissa olisi kaupungin pilvenpiirtäjien profiileja. Säännöt olivat siis uusia uria uurtavat, kyseessä oli varmaan yksi ensimmäisiä suomenkielisiä roolipelejä joka ei ollut fantasiaa. Tietenkin jos olettaa että myös sellaiset roolipelit jotka eivät minkäänlaista julkaisutoimintaa nähneet lasketaan mihinkään historiaan. Sääntöjen oheen oli myös kyhätty "Manhattanin" kartta eli kaksi A3-koon paperia jotka oli teipatty yhteen ja piirretty täyteen rakennuksia täysin mielivaltaisesti.
Pelissä toisin kuin D&D:ssä jonka säännöillä sen voi sanoa pyörineen ei ollut hahmoluokkia joten sen voi sanoa olleen luokaton, monella tapaa. Ryhmittymisiä ei myöskään ollut vaan hahmot tekivät mitä mielivät. Kokemustasojaan ei ollut joten pelin voi sanoa olleen varsinainen edelläkävijä. Aika hyvin niiltä tirskuvilta julleilta jotka sen maailmaan saattamisessa olivat mukana.
En muista hirveän tarkkaan yksityiskohtia mutta jokainen peliä pelannut muistaa Mikon obsession Mossberg-haulikosta, se oli pelin kovin ase ja joka sellaisen sai käsiinsä pystyi varmasti voittamaan kaikki esteet sen huomattavalla vauriolla 1n12. En vieläkään tiedä mikä teki aseesta niin erikoisen mutta se oli toistuvan hehkutuksen kohde ja selvästi parasta mitä voi löytää. Jonkinlainen sarjatulena hauleja ryöpyttävä kuolemankone ja teknisen osaamisen kulminaatio. Itse muistan käyttäneeni sivistyneemmän ajan asetta eli 80-luvun lätkänaamiomurhaajien suosikkina tutuksi tullutta moottorisahaa. Metsurin valinta teki peräti 1n10 vahinkoa. Muistan anastaneeni tuollaisen pärisevän mäntinvähentäjän ensimmäisessä "seikkailussa" tyypiltä joka yritti sellaisella ensin nimetöntä hahmoani paloitella. Tuo peli on ainoa jonka muistan ja se käynnistyi sillä että heräsin liukuhihnalla jonka vierellä oleva moottorisahamurhaaja teki ihmisistä jauhelihaa. Täytyihän niiden Manhattanille suljettujen rikollisjengien jostain ruokaa saada.
Tämän nostalgisen horinan käynnisti 80-luvun retroilu joka vaikuttaa olevan kovassa nosteessa tällä hetkellä, videopeleinä, elokuvina yms. Ensimmäisten vuosieni pelit olivat aika kauheita mutta Manhattan 2000 oli monella tapaa aika oivaltava. Nyt se on vain muisto yksinkertaisemmista ajoista jotka katoavat kuin Roy Battyn kyyneleet sateeseen.
Niitten ensimmäisten parin vuoden ajan ennen herätystä D&D-pelimme olivat sellaisia että ne saisivat Carcosan vaikuttamaan Muumilaaksolta, mutta oli muutakin. Emme kovin tarkkaan tietäneet muiden roolipelien olemassaolosta mutta into pelata jotain muutakin kuin muinaisten aikojen miekanheiluttajia oli väkevä. Yksi isoveljensä porukassa silloin tällöin pelannut tiesi kyllä mutta tunnusti vuosia myöhemmin että oli hiljaa koska näissä peleissä oli hauskempaa koska niissä sai tehdä mitä vain. Rankat elokuvat kute Escape from New York ja ties mitkä VHS-kopiona levinneet verikekkerit innoittivat nuoret intomielet rakentamaan oman pelinsä jossain 80- ja 90-luvun taitteessa. Paremmin kuvattuna eräänlaisen Dungeons & Dragons laajennoksen. Huuruisista rappioviihteen kyllästämistä mielistä syntyi Manhattan 2000. Mikon oikeastaan jos kunnia annetaan sille jolle se kuuluu. Tuo peli pohjasi kaikkeen siihen kiellettyyn viihteeseen mitä keplottelimme käsiimme, lukijaa on syytä muistuttaa että elettiin sensuurin ajan Suomessa. Itse en pelin suurinta innoittajaa nähnyt kuin vuosia myöhemmin enkä tiedä oliko se edes sensuurin hampaissa. Hyvin huonoa makua osoittavien B-elokuvien levitys oli siis oikeasti rikollista toimintaa. Lain oli juuri tarkoitus varmaan estää kaikenlaisen raaistavan roskan turmeleva vaikutus juuri meiltä.
Peli itsessään oli hatarina käsin tehtyinä muistiinpanoina ruutupaperille kirjoitettu ja eniten vaivaa oli nähty komeaan tekstiin MANHATTAN 2000 liuskan yläreunassa. Muistikuva voi olla valheellinen mutta jostain päähäni on jäänyt kuva isoista kirjaimista joissa olisi kaupungin pilvenpiirtäjien profiileja. Säännöt olivat siis uusia uria uurtavat, kyseessä oli varmaan yksi ensimmäisiä suomenkielisiä roolipelejä joka ei ollut fantasiaa. Tietenkin jos olettaa että myös sellaiset roolipelit jotka eivät minkäänlaista julkaisutoimintaa nähneet lasketaan mihinkään historiaan. Sääntöjen oheen oli myös kyhätty "Manhattanin" kartta eli kaksi A3-koon paperia jotka oli teipatty yhteen ja piirretty täyteen rakennuksia täysin mielivaltaisesti.
Pelissä toisin kuin D&D:ssä jonka säännöillä sen voi sanoa pyörineen ei ollut hahmoluokkia joten sen voi sanoa olleen luokaton, monella tapaa. Ryhmittymisiä ei myöskään ollut vaan hahmot tekivät mitä mielivät. Kokemustasojaan ei ollut joten pelin voi sanoa olleen varsinainen edelläkävijä. Aika hyvin niiltä tirskuvilta julleilta jotka sen maailmaan saattamisessa olivat mukana.
En muista hirveän tarkkaan yksityiskohtia mutta jokainen peliä pelannut muistaa Mikon obsession Mossberg-haulikosta, se oli pelin kovin ase ja joka sellaisen sai käsiinsä pystyi varmasti voittamaan kaikki esteet sen huomattavalla vauriolla 1n12. En vieläkään tiedä mikä teki aseesta niin erikoisen mutta se oli toistuvan hehkutuksen kohde ja selvästi parasta mitä voi löytää. Jonkinlainen sarjatulena hauleja ryöpyttävä kuolemankone ja teknisen osaamisen kulminaatio. Itse muistan käyttäneeni sivistyneemmän ajan asetta eli 80-luvun lätkänaamiomurhaajien suosikkina tutuksi tullutta moottorisahaa. Metsurin valinta teki peräti 1n10 vahinkoa. Muistan anastaneeni tuollaisen pärisevän mäntinvähentäjän ensimmäisessä "seikkailussa" tyypiltä joka yritti sellaisella ensin nimetöntä hahmoani paloitella. Tuo peli on ainoa jonka muistan ja se käynnistyi sillä että heräsin liukuhihnalla jonka vierellä oleva moottorisahamurhaaja teki ihmisistä jauhelihaa. Täytyihän niiden Manhattanille suljettujen rikollisjengien jostain ruokaa saada.
Tämän nostalgisen horinan käynnisti 80-luvun retroilu joka vaikuttaa olevan kovassa nosteessa tällä hetkellä, videopeleinä, elokuvina yms. Ensimmäisten vuosieni pelit olivat aika kauheita mutta Manhattan 2000 oli monella tapaa aika oivaltava. Nyt se on vain muisto yksinkertaisemmista ajoista jotka katoavat kuin Roy Battyn kyyneleet sateeseen.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Hyviä blogeja luettavaksi
Tuosta sivusta kun klikkaa profiiliani niin avautuu pitkä lista seuraamiani blogeja, useimmat niistä ovat hyviä ja lähes kaikki vähintään viihdyttäviä.
Olen enemmän tai vähemmän kesätauolla mutta pajavasara kilkkaa kaiken maailman ihmeellisten ikuisuusprojektien kanssa niinpä suosittelen tutustumaan ja lukemaan muutakin hyvää blogitarjontaa.
Tässä kolme sellaista joissa olen viime aikoina viihtynyt:
Acirema Mountain
Perheenisä joka blogaa lapsiensa kanssa pelaamasta kampanjasta. Sääntösysteeminä on muinainen Acirema ja peliraportteihin tuo oman hauskan sävynsä että sisältö on joillain tavoin hieman eri lailla kuin mitä on tottunut ajatellessaan luolaholveissa ryynäämistä. Näitä lukemalla tulee väistämättäkin hyvälle mielelle.
Limun Ropellukset
Paljon sisältöä suoltanut roolipeliblogi jossa on mielenkiintoista ja jopa harrasteen kotimaisesta historiasta valistavaa materiaalia.
Hikinörtin roolipeliblogi
Hikinörtti on herännyt jostain tähtienväliseen matkaamiseen liittyvästä syväunesta ja kirjoittanut lähiaikojen skifileffoista, kannattaa käydä lukemassa.
Olen enemmän tai vähemmän kesätauolla mutta pajavasara kilkkaa kaiken maailman ihmeellisten ikuisuusprojektien kanssa niinpä suosittelen tutustumaan ja lukemaan muutakin hyvää blogitarjontaa.
Tässä kolme sellaista joissa olen viime aikoina viihtynyt:
Acirema Mountain
Perheenisä joka blogaa lapsiensa kanssa pelaamasta kampanjasta. Sääntösysteeminä on muinainen Acirema ja peliraportteihin tuo oman hauskan sävynsä että sisältö on joillain tavoin hieman eri lailla kuin mitä on tottunut ajatellessaan luolaholveissa ryynäämistä. Näitä lukemalla tulee väistämättäkin hyvälle mielelle.
Limun Ropellukset
Paljon sisältöä suoltanut roolipeliblogi jossa on mielenkiintoista ja jopa harrasteen kotimaisesta historiasta valistavaa materiaalia.
Hikinörtin roolipeliblogi
Hikinörtti on herännyt jostain tähtienväliseen matkaamiseen liittyvästä syväunesta ja kirjoittanut lähiaikojen skifileffoista, kannattaa käydä lukemassa.
maanantai 13. toukokuuta 2013
Vielä kaneista ja muuta ajatuksen loikkaa
Kirjoitin viime vuonna Bunnies & Burrows roolipelistä jossa pelataan villikaniineja. Päätin verestää muistojani fantasiakirjallisuuden klassikosta eli Ruohometsän kansasta ja hankin piestyn lukukappaleen alkuperäiskielellä ja tein havainnon roolipelistä joka sen pohjalta on kirjoitettu. Bunnies & Burrows ei ole kauhean helposti ymmärretävissä jos ei ole lukenut Ruohometsän kansaa, sen jotkin omituisuudet kuten hahmoluokissa olevat seikkailevan kanin arkkityypit kuten mystisiä voimia käyttävät kani, pystyvä jokapaikan kani joka taitaa tekniikan ja tiedustelun tai hurmurikani joka keskittyy tarinankerrontaa eivät välttämättä aukea jos kirja ei ole tuttu. Koska peli on epävirallinen sovitus kirjasta niin siihen tarttuva ei välttämättä edes huomaa kuinka käsittämättömiltä jotkin jutut voivat vaikuttaa kirjaa lukemattomalle. Vähän sama kuin jostain löytäisi Star Trekkiä täysin tuntemattoman ihmisen ja näyttäisi hänelle Starships & Spacemen roolipelin. Osa sisällöstä menisi ohi ja lujaa.
Tämä herätti ajatuksen että kuinka paljon roolipeleistä on vaikeaselkoisia ilman tiettyä nörttikulttuurin perustietoa. Esimerkiksi D&D voi olla täysin käsittämätön ihmiselle joka ei ole lukenut yhtään fantasiakirjallisuutta ja vähintään yhtä käsittämätön sellaiselle joka on lukenut paljon mutta väärää sorttia. Toisaalta en myös ymmärrä roolipelaajien tiettyä ns. vanhoillisuutta mitä roolipelien maailmoihin tulee esimerkiksi joku Tékumel on kuulemma kauhean vaikea kampanjamaailma ja Ars Magica myöskin ja monella foorumeilla jotkut haikailevat perinteisen fantasian perään ja kirjoittavat jopa tulikivenkatkuisia tekstejä erikoisuudesta pelkän erikoisuuden vuoksi. Ymmärrän kyllä että kaikki eivät voi tykätä kaikesta, itse esimerkiksi siedän huonosti transhumanistista scifiä johon olen tutustunut lähinnä pysyäkseni kärryillä siitä missä genren valtavirta kulkee nykyään.
Jos jotakuta blogin lukijoista kiinnostaa lukea englanninkielinen pokkari Watership Down, niin voin pistää lukukappaleeni postissa tulemaan, kyseessä ei ole mikään harvinaisuus ja useimmat Helsingin divarit eivät sitä ottaisi vastaan huonon kunnon vuoksi edes ilmaiseksi, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen: mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com
PÄIVITYS: kirja on löytänyt jo uuden lukijan.
Tämä herätti ajatuksen että kuinka paljon roolipeleistä on vaikeaselkoisia ilman tiettyä nörttikulttuurin perustietoa. Esimerkiksi D&D voi olla täysin käsittämätön ihmiselle joka ei ole lukenut yhtään fantasiakirjallisuutta ja vähintään yhtä käsittämätön sellaiselle joka on lukenut paljon mutta väärää sorttia. Toisaalta en myös ymmärrä roolipelaajien tiettyä ns. vanhoillisuutta mitä roolipelien maailmoihin tulee esimerkiksi joku Tékumel on kuulemma kauhean vaikea kampanjamaailma ja Ars Magica myöskin ja monella foorumeilla jotkut haikailevat perinteisen fantasian perään ja kirjoittavat jopa tulikivenkatkuisia tekstejä erikoisuudesta pelkän erikoisuuden vuoksi. Ymmärrän kyllä että kaikki eivät voi tykätä kaikesta, itse esimerkiksi siedän huonosti transhumanistista scifiä johon olen tutustunut lähinnä pysyäkseni kärryillä siitä missä genren valtavirta kulkee nykyään.
Jos jotakuta blogin lukijoista kiinnostaa lukea englanninkielinen pokkari Watership Down, niin voin pistää lukukappaleeni postissa tulemaan, kyseessä ei ole mikään harvinaisuus ja useimmat Helsingin divarit eivät sitä ottaisi vastaan huonon kunnon vuoksi edes ilmaiseksi, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen: mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com
PÄIVITYS: kirja on löytänyt jo uuden lukijan.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Goblinaid
En usein tässä blogissa puhu figuista sillä harrasta tällä hetkellä mitään figuuripeliä, ja jätetään kommentoimatta jos jonkun mielestä pelaamani roolipelit ovat oikeasti taktista figushakkia tms. eivätkä oikeita roolipelejä. Mitä tinasotilaiden pensselöintiin tulee olen auttamattoman huono. Silloin kun nuorena, tarkkasilmäisenä ja kädet vapisemattomina niitä maalailin en parantunut kymmenen vuoden maalailulla taidoissa ollenkaan. Silti jokin tinasotilaissa vetää yhä puoleensa ja niitä kertyykin satunnaisesti nurkkiin.
Silloin kun oli aktiivinen figuintoilija olin myös kovin innostunut Warhammerin figupeleistä ja vastoin kaikkea tehokkaan ja iskukykyisen armeijan suunnittelua kasasin sen vihernahkaisista peikoista ja örkeistä. En tullut juuri miettineeksi että mistä ne ilmeikkäät pikkupeikot ym. hassusti irvistelevät otukset tulivat, ainoastaan valmistaja keikkui mielessä. Tietenkin joku niitä figuja kuitenkin suunnitteli ja väsäsi ennen kuin niistä tehtiin edes muotteja. Joku jolla on silmää yksityiskohdille, valutekniikan vaatimuksille ja kykyä välittää ehkä jonkinlainen visio tai konsepti pelkän pelinappulan sijaan.
Kev "gobbomestari" Adams teki aikanaan hyvin paljon juuri kaikenlaisia ilkikurisia pikkuisia peikkoja ja örkkejä joista joitakin minäkin rävelsin innokkaasti maalipurkkien kanssa. Mies on myöhemmin tehnyt töitä mm. Wargames Foundrylle ja Otherworld Miniaturesille.
Tämä blogaus on kirjoitettu siksi että figuurimaakarille on kuulunut huonoja hiljan. Adams joutui sangen ikävän hyökkäyksen kohteeksi, eli sellaisen satunnaisen banaalin väkivallanteon josta jokainen voi itsensä hyvin huonolla tuurilla löytää. Siitä voi lukea Goblinaidin Facebook-sivulta ja jos pienet vihreät miehet ja spliffiä imeskelevä taiteilijan omakuva kiinnostavat Wargames Foundryltä löytyy.
Silloin kun oli aktiivinen figuintoilija olin myös kovin innostunut Warhammerin figupeleistä ja vastoin kaikkea tehokkaan ja iskukykyisen armeijan suunnittelua kasasin sen vihernahkaisista peikoista ja örkeistä. En tullut juuri miettineeksi että mistä ne ilmeikkäät pikkupeikot ym. hassusti irvistelevät otukset tulivat, ainoastaan valmistaja keikkui mielessä. Tietenkin joku niitä figuja kuitenkin suunnitteli ja väsäsi ennen kuin niistä tehtiin edes muotteja. Joku jolla on silmää yksityiskohdille, valutekniikan vaatimuksille ja kykyä välittää ehkä jonkinlainen visio tai konsepti pelkän pelinappulan sijaan.
Kev "gobbomestari" Adams teki aikanaan hyvin paljon juuri kaikenlaisia ilkikurisia pikkuisia peikkoja ja örkkejä joista joitakin minäkin rävelsin innokkaasti maalipurkkien kanssa. Mies on myöhemmin tehnyt töitä mm. Wargames Foundrylle ja Otherworld Miniaturesille.
Tämä blogaus on kirjoitettu siksi että figuurimaakarille on kuulunut huonoja hiljan. Adams joutui sangen ikävän hyökkäyksen kohteeksi, eli sellaisen satunnaisen banaalin väkivallanteon josta jokainen voi itsensä hyvin huonolla tuurilla löytää. Siitä voi lukea Goblinaidin Facebook-sivulta ja jos pienet vihreät miehet ja spliffiä imeskelevä taiteilijan omakuva kiinnostavat Wargames Foundryltä löytyy.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Käynnissä olevat kampanjat III
Koska sotken useamman sopan kanssa liedellä niin tässä on kuivakka tilannekatsaus lähinnä peliporukkani tarpeisiin. Yksi kampanjoista valitettavasti saa lopetusiskun.
1. Enemy Within
Olemme edenneet tavallista nopeampaa vauhtia johon lienee syynä se että Warhammerissa on kaikille porukan jäsenille jotain koukuttavaa. Olemme kolmannessa osassa Death on the Reik ja olen alkanut vakavissani harkitsemaan että aivan koko kampanja vedetään ihan loppuun saakka pelkän neljän ensimmäisen osan sijaan.
2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Jukan Elisabetiaaninen vakoilutrilleri kerää pölyä tällä hetkellä mutta olemme ennenkin herätelleet kampanjoita henkiin hyvin pitkienkin taukojen jäljiltä.
3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö etenee anomaalisesti sykäyksinä tai kertapeleinä eteenpäin. Wetmoren luomus onneksi kestää moista kohtelua hyvin.
4. Tiilikuun alla
Puolivillainen kampanjanrakennukseni keskeytyi ja aloin pilkkomaan materiaalia muutamiin projekteihin joihin osallistun, satunnaistaulukkoja tuonne, fantasiaa sinne ja supertiedettä seuraavaan. Tämä on ihan hyvä koska maailma ei tarvitse yhtään uutta "kaikki ja keittiön lavuaari" tyylistä kampanjaa mutta hyviä ideoita sitäkin enemmän. Lisäksi isosta sillisalaatista ei niitä hyviä juttuja kukaan valitettavasti löytäisi. Esimerkiksi yksityiskohtaiset kuvaukset siitä miksi minun haltiat tai peikkoni ovat erilaisia ei ole syytä jakaa vaan on rakentavampaa luoda artikkeli ja satunnaistaulukko siitä kuinka tehdä vanhoista hirviöistä uudenlaisia.
1. Enemy Within
Olemme edenneet tavallista nopeampaa vauhtia johon lienee syynä se että Warhammerissa on kaikille porukan jäsenille jotain koukuttavaa. Olemme kolmannessa osassa Death on the Reik ja olen alkanut vakavissani harkitsemaan että aivan koko kampanja vedetään ihan loppuun saakka pelkän neljän ensimmäisen osan sijaan.
2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Jukan Elisabetiaaninen vakoilutrilleri kerää pölyä tällä hetkellä mutta olemme ennenkin herätelleet kampanjoita henkiin hyvin pitkienkin taukojen jäljiltä.
3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö etenee anomaalisesti sykäyksinä tai kertapeleinä eteenpäin. Wetmoren luomus onneksi kestää moista kohtelua hyvin.
4. Tiilikuun alla
Puolivillainen kampanjanrakennukseni keskeytyi ja aloin pilkkomaan materiaalia muutamiin projekteihin joihin osallistun, satunnaistaulukkoja tuonne, fantasiaa sinne ja supertiedettä seuraavaan. Tämä on ihan hyvä koska maailma ei tarvitse yhtään uutta "kaikki ja keittiön lavuaari" tyylistä kampanjaa mutta hyviä ideoita sitäkin enemmän. Lisäksi isosta sillisalaatista ei niitä hyviä juttuja kukaan valitettavasti löytäisi. Esimerkiksi yksityiskohtaiset kuvaukset siitä miksi minun haltiat tai peikkoni ovat erilaisia ei ole syytä jakaa vaan on rakentavampaa luoda artikkeli ja satunnaistaulukko siitä kuinka tehdä vanhoista hirviöistä uudenlaisia.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Idea lyhyelle hönöilylle
Katselin vanhoja levyjä, pelejä ja sarjakuvia kokoelmassani ja mietin ideoita pelisessiolle jos muutamalle jotka poikkeaisivat hieman siitä mitä tällä hetkellä vedän.
Muistin aikanaan eräällä ulkomaisella foorumilla käydyn keskustelun joka valoitti taustoja eräästä pelistä. Keskustelu itsessään oli rasitettu valitettavalla määrällä ylimääräistä nokittelua mutta ei mennyt aivan hukkaan. Yltiöpäisesti ja mutkia suoraksi vetäen eli rankasti yksinkertaistettuna homma meni näin:
Koska: The Call of Ktulu
+
=
Tältä pohjalta lähdin nyt liikkeelle että mikä olisi yhdistelmä jos tähtäisi päinvastaisessa järjestyksessä johonkin tiettyyn fiilikseen. Niinpä päädyin seuraavaan:
+
=
Eli tarkoituksena on päätyä tälläiseen simapartaiseen menoon jossa suolaiset meren tyrskeet lyövät partaisille kasvoille kun raavaat uroot soutaa ja tappelee:
Vikingland
Ei tällä hetkellä oikeastaan muuta. Laitan tähän vielä kokonaisen stoorin Brute! nimisestä julkaisusta joka ei myöskään haaskaa aikaa turhaan lässytykseen.
Muistin aikanaan eräällä ulkomaisella foorumilla käydyn keskustelun joka valoitti taustoja eräästä pelistä. Keskustelu itsessään oli rasitettu valitettavalla määrällä ylimääräistä nokittelua mutta ei mennyt aivan hukkaan. Yltiöpäisesti ja mutkia suoraksi vetäen eli rankasti yksinkertaistettuna homma meni näin:
Koska: The Call of Ktulu
+
=
Tältä pohjalta lähdin nyt liikkeelle että mikä olisi yhdistelmä jos tähtäisi päinvastaisessa järjestyksessä johonkin tiettyyn fiilikseen. Niinpä päädyin seuraavaan:
+
=
Eli tarkoituksena on päätyä tälläiseen simapartaiseen menoon jossa suolaiset meren tyrskeet lyövät partaisille kasvoille kun raavaat uroot soutaa ja tappelee:
Vikingland
Ei tällä hetkellä oikeastaan muuta. Laitan tähän vielä kokonaisen stoorin Brute! nimisestä julkaisusta joka ei myöskään haaskaa aikaa turhaan lässytykseen.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Oho! Olen näköjään päässyt Munchkiniin! (Eikä kukaan kertonut)
Joitain vuosia sitten pelasin kaverien kanssa innokkaasti Munchkin korttipeliä. Olin sen verran intoutunut että osallistuin Steve Jackson Gamesin sivuilla olevaan kilpailuun jossa pääsi ehdottamaan omia kortteja pelin tuleviin laajennuksiin. Tai siis hakkasin sivustolla olevaan "ehdota omaa korttia" lomakkeeseen omiani sarjatulella.
Jonkin aikaa kului ja unohdin kyseisen kevennyksenä pelatun korttipelin kokonaan, ja myös kilpailun tai fanipalautteen jättöautomaatin johon olin sepostanut juttujani, eihän noista koskaan mitään tule ja eipä mitään yhteydenottoakaan tullut.
Sitten törmäsin tähän.
Googlailin vähän lisää ja törmäsin tähän.
Muistelin jonkin aikaa mitä olin SJGamesin lomakkeeseen hihitellen ja tirskuen syöttänyt ja muistaakseni laiton mm. seuraavia ja joitain muita mistä ei ole mitään muistikuvaa:
-Spiked codpiece eli siis piikein varustettu kalukukkaro, ei mikään originaaliuden huippu vitsinä mutta ajattelin että kainot jenkit eivät tämmöisisä kehtaa ehdotella mutta läpi ilmeisesti meni, Steve Jackson siinä on mies jolla on tyylitajua!
-Unnecessary roughness joka on paitsi ilmaisuna vähän tarkoituksella hassun kuuloinen perustuu perverssin rajoja hipovaan Scott Bakula ihailuuni ja suurisydämisen näyttelijän merkkiteokseen.
-Let me tell you about my character tms. joka on globaali vakiovitsi jo vuosikymmenien takaa ja luulen että sitä on ehdottanut itseni lisäksi jossain muodossa useampi sata roolipelaajaa.
Helkkari kun tuli äkkiä hirveä tarve saada taas omistukseeni Munchkin ja sen palkittu laajennos Unnatural Axe, onhan siinä kuitenkin nyt todistetusti hyvää ja inspiroitunutta materiaalia.
Jonkin aikaa kului ja unohdin kyseisen kevennyksenä pelatun korttipelin kokonaan, ja myös kilpailun tai fanipalautteen jättöautomaatin johon olin sepostanut juttujani, eihän noista koskaan mitään tule ja eipä mitään yhteydenottoakaan tullut.
Sitten törmäsin tähän.
Googlailin vähän lisää ja törmäsin tähän.
Muistelin jonkin aikaa mitä olin SJGamesin lomakkeeseen hihitellen ja tirskuen syöttänyt ja muistaakseni laiton mm. seuraavia ja joitain muita mistä ei ole mitään muistikuvaa:
-Spiked codpiece eli siis piikein varustettu kalukukkaro, ei mikään originaaliuden huippu vitsinä mutta ajattelin että kainot jenkit eivät tämmöisisä kehtaa ehdotella mutta läpi ilmeisesti meni, Steve Jackson siinä on mies jolla on tyylitajua!
-Unnecessary roughness joka on paitsi ilmaisuna vähän tarkoituksella hassun kuuloinen perustuu perverssin rajoja hipovaan Scott Bakula ihailuuni ja suurisydämisen näyttelijän merkkiteokseen.
-Let me tell you about my character tms. joka on globaali vakiovitsi jo vuosikymmenien takaa ja luulen että sitä on ehdottanut itseni lisäksi jossain muodossa useampi sata roolipelaajaa.
Helkkari kun tuli äkkiä hirveä tarve saada taas omistukseeni Munchkin ja sen palkittu laajennos Unnatural Axe, onhan siinä kuitenkin nyt todistetusti hyvää ja inspiroitunutta materiaalia.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Käynnissä olevat kampanjat II
Aikataulujen yhteen sovittamisen vuoksi kampanjat joihin olen sotkeutunut ovat kaikki enemmän tai vähemmän staasissa odottamassa herättelyä. Tosin nyt on tarkoitus pistää sovitulla aikataululla paahtaen ainakin yhtä niistä kunnolla.
1. Bögenhafen
Olemme peliporukalla käyneet vuosia keskusteluja Warhammeriin palaamisesta ja jonkin aikaa sitten kriittinen massa saavutettiin. Keskustelujen jälkeen päätin ajaa näkemystä että lähdemme liikkeelle Warhammer Fantasy Roleplayn legendaarisen Enemy Within seikkailusarjan osasta Shadows Over Bögenhafen jonka sanotaan määritellään miten Warhammer roolipeli eroaa muista fantasiaroolipeleistä. Omistautumisen asteesta kertoo että konsensus löydettiin niinkin erikoiseen asiaan kuin tiukennettuun linjaan, perinteiset "On krapula, pelataanko mieluummin Kimbleä?" selitykset eivät mene läpi jos kaikki muut odottavat innoissaan peliä.
2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Elisabetiaaninen vakoilutrilleri jota Jukka on urhoollisesti vetänyt vuoroin anomaalisen sunnuntain kanssa odottaa oikeaa hetkeä. En tiedä miten Jukka on suhtautunut esitettyyn ajatukseen että entä jos Jaakon hahmo olisi Solomon Kane joka ilmestyisi pelastamaan meidän muiden hahmot liristä.
3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö on vielä aika alku-urilla. Koska kyseessä on sangen kepeä peli kyseinen kampanja voidaan keskeyttää ja aloittaa kuin oikeaan kohtaan jätetty VHS-kasetti ilman mitään ongelmia.
4. Tiilikuun alla
Olen kynäillyt kaikenlaisia hölmöjä ideoita ylös, lainaillut aineksia milloin mistäkin ja runtannut niitä puolivillaisesti yhteen. Tämä kampanja oikeastaan koostuu kehitteillä olevista ajatelmista joita on saatu Hawkwindia kuunnellessa tai katsoessa sellaisia elokuvia kuin Zardoz ja vuosien aikana muissa peleissä toteutetuista jutuista. Esimerkiksi yksi D&D-kamppis päättyi aikanaan melkein parikymmentä vuotta sitten siihen kun Jukan velhohahmo kehitti salamoita sinkoavan sädeaseen ja tehomaanviljelyn ja kohosi näillä avuilla kuolemattomaksi puolijumalaksi, tavallaan Tiilikuun alla on jatkoa tuon suuntaisille jutuille. Tietenkin lainailen ideoita muualtakin kuten vanhasta scifista ja 70- sekä 80-luvun White Dwarf lehdistä.
Itse muistiinpanoja kyseisessä ikuisuusprojektissa on vähän, vain muutamia sivuja muistitikulla ja ne ovat tyyliin "peikot ovat harmaaihoisia" tai "haltioilla on suipot korvat" mutta myös jotain houreita siitä että kuu on massiivinen keinotekoinen satelliitti ja sitä asuttavat aivoja syövät perhosnaiset yms. Tavallaan se on pimeä vintti jolle kiikutan roolipelaamiseen liittyviä juttuja joihin ihmiset vastaisivat "Haltioilla on siis suipot korvat ja ne asuvat metsässä ja elävät tosi pitkään? Tosi omaperäistä Jonas." tai "Ai että aivoja syöviä perhosnaisia jotka laskeutuvat kuusta abduktoimaan miehiä? Kiitos tosi paljon että jaoit tämän, oletko keskustellut jonkun kanssa näistä ajatuksista?".
Kyseessä on siis hirveä sillisalaatti joka tällä hetkellä palvelee jaloa tarkoitusta olla se pohja jolta esimerkiksi olen kirjoittanut muutaman vielä julkaisua odottavan jutun Fight On! lehteen. Kyseessä on myös eräänlainen taustamaailma siihen tarpeeseen että itse väkertämäni seikkailu jonka olen esimerkiksi vetänyt alunperin Forgotten Realms kampanjassa on julkaisukelvoton koska Forgo on on jonkun toisen omaisuutta niin sijoitan sen saman sekoilun sitten itse kehiteltyyn ympäristöön ja näin kenenkään varpaille ei astuta edes vahingossa.
1. Bögenhafen
Olemme peliporukalla käyneet vuosia keskusteluja Warhammeriin palaamisesta ja jonkin aikaa sitten kriittinen massa saavutettiin. Keskustelujen jälkeen päätin ajaa näkemystä että lähdemme liikkeelle Warhammer Fantasy Roleplayn legendaarisen Enemy Within seikkailusarjan osasta Shadows Over Bögenhafen jonka sanotaan määritellään miten Warhammer roolipeli eroaa muista fantasiaroolipeleistä. Omistautumisen asteesta kertoo että konsensus löydettiin niinkin erikoiseen asiaan kuin tiukennettuun linjaan, perinteiset "On krapula, pelataanko mieluummin Kimbleä?" selitykset eivät mene läpi jos kaikki muut odottavat innoissaan peliä.
2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Elisabetiaaninen vakoilutrilleri jota Jukka on urhoollisesti vetänyt vuoroin anomaalisen sunnuntain kanssa odottaa oikeaa hetkeä. En tiedä miten Jukka on suhtautunut esitettyyn ajatukseen että entä jos Jaakon hahmo olisi Solomon Kane joka ilmestyisi pelastamaan meidän muiden hahmot liristä.
3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö on vielä aika alku-urilla. Koska kyseessä on sangen kepeä peli kyseinen kampanja voidaan keskeyttää ja aloittaa kuin oikeaan kohtaan jätetty VHS-kasetti ilman mitään ongelmia.
4. Tiilikuun alla
Olen kynäillyt kaikenlaisia hölmöjä ideoita ylös, lainaillut aineksia milloin mistäkin ja runtannut niitä puolivillaisesti yhteen. Tämä kampanja oikeastaan koostuu kehitteillä olevista ajatelmista joita on saatu Hawkwindia kuunnellessa tai katsoessa sellaisia elokuvia kuin Zardoz ja vuosien aikana muissa peleissä toteutetuista jutuista. Esimerkiksi yksi D&D-kamppis päättyi aikanaan melkein parikymmentä vuotta sitten siihen kun Jukan velhohahmo kehitti salamoita sinkoavan sädeaseen ja tehomaanviljelyn ja kohosi näillä avuilla kuolemattomaksi puolijumalaksi, tavallaan Tiilikuun alla on jatkoa tuon suuntaisille jutuille. Tietenkin lainailen ideoita muualtakin kuten vanhasta scifista ja 70- sekä 80-luvun White Dwarf lehdistä.
Itse muistiinpanoja kyseisessä ikuisuusprojektissa on vähän, vain muutamia sivuja muistitikulla ja ne ovat tyyliin "peikot ovat harmaaihoisia" tai "haltioilla on suipot korvat" mutta myös jotain houreita siitä että kuu on massiivinen keinotekoinen satelliitti ja sitä asuttavat aivoja syövät perhosnaiset yms. Tavallaan se on pimeä vintti jolle kiikutan roolipelaamiseen liittyviä juttuja joihin ihmiset vastaisivat "Haltioilla on siis suipot korvat ja ne asuvat metsässä ja elävät tosi pitkään? Tosi omaperäistä Jonas." tai "Ai että aivoja syöviä perhosnaisia jotka laskeutuvat kuusta abduktoimaan miehiä? Kiitos tosi paljon että jaoit tämän, oletko keskustellut jonkun kanssa näistä ajatuksista?".
Kyseessä on siis hirveä sillisalaatti joka tällä hetkellä palvelee jaloa tarkoitusta olla se pohja jolta esimerkiksi olen kirjoittanut muutaman vielä julkaisua odottavan jutun Fight On! lehteen. Kyseessä on myös eräänlainen taustamaailma siihen tarpeeseen että itse väkertämäni seikkailu jonka olen esimerkiksi vetänyt alunperin Forgotten Realms kampanjassa on julkaisukelvoton koska Forgo on on jonkun toisen omaisuutta niin sijoitan sen saman sekoilun sitten itse kehiteltyyn ympäristöön ja näin kenenkään varpaille ei astuta edes vahingossa.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
3 peliä joita suosittelisin pelisuunnittelijoille
Sain jonkin aikaa sitten sähköpostia Koposen Samilta jonka tarkoituksena oli herätellä vaitonaisen oloista kotimaista roolipeliblogosfääriä. Yksinkertaisena ehdotuksena oli listata kolme peliä joita suosittelisi pelisuunnittelijoille, hieman samaan tapaan kuin Antti Lax on tehnyt kirjoituksessaan Lokissa.
1. Paranoia
Tutustumisen arvoinen koska peli rikkoo vakiintuneen käsitteen pelaajista yhteisen tavoitteen eteen toimivana ja toisiinsa luottavana ryhmänä, lisäksi huomionarvoista on pelinjohtajan viihtymisen painottaminen sen sijaan että tämän oletettaisiin olevan pyyteettömästi raatava tasapuolinen tuomari ja tarkka maailmasimulaation vetäjä.
2. Ars Magica
Tutustumisen arvoinen "Troupe" pelitavan vuoksi, kampanjassa pelaajat vaihtavat monia hahmojaan tilanteen tai seikkailun mukaan, lisäksi hahmojen tasapainon puute on tarkoituksellista ja siistiä eikä loputtoman nillityksen lähde.
3. Punaboksi D&D
Suomennettu Mentzerin setti eli punalaatikko on listallani kolmantena koska siinä oli mielestäni hoidettu kaikki olennainen D&D:stä oikein, tämä dunkku ei ole sellaisenaan (ilman niitä myöhempien laatikkojen laajennuksia) järjettömyyksiin menevä "keskiaikasimulaattori" jossa on 30:n eri varsiaseen ominaisuudet tai ns. haastepelaamista varten huippuunsa hiottu systeemi joka jättää kylmäksi muuten. Historiantuntina siinä on kaikki olennainen ymmärrettävässä muodossa mutta lisäksi sen tavassa esitellä roolipelaaminen on jotain, en nyt tarkoita sitä että kenenkään pitäisi orjallisesti kopioida vuosikymmenien takaisesta pelistä juttuja sellaisenaan vaan katsoa hieman.
1. Paranoia
Tutustumisen arvoinen koska peli rikkoo vakiintuneen käsitteen pelaajista yhteisen tavoitteen eteen toimivana ja toisiinsa luottavana ryhmänä, lisäksi huomionarvoista on pelinjohtajan viihtymisen painottaminen sen sijaan että tämän oletettaisiin olevan pyyteettömästi raatava tasapuolinen tuomari ja tarkka maailmasimulaation vetäjä.
2. Ars Magica
Tutustumisen arvoinen "Troupe" pelitavan vuoksi, kampanjassa pelaajat vaihtavat monia hahmojaan tilanteen tai seikkailun mukaan, lisäksi hahmojen tasapainon puute on tarkoituksellista ja siistiä eikä loputtoman nillityksen lähde.
3. Punaboksi D&D
Suomennettu Mentzerin setti eli punalaatikko on listallani kolmantena koska siinä oli mielestäni hoidettu kaikki olennainen D&D:stä oikein, tämä dunkku ei ole sellaisenaan (ilman niitä myöhempien laatikkojen laajennuksia) järjettömyyksiin menevä "keskiaikasimulaattori" jossa on 30:n eri varsiaseen ominaisuudet tai ns. haastepelaamista varten huippuunsa hiottu systeemi joka jättää kylmäksi muuten. Historiantuntina siinä on kaikki olennainen ymmärrettävässä muodossa mutta lisäksi sen tavassa esitellä roolipelaaminen on jotain, en nyt tarkoita sitä että kenenkään pitäisi orjallisesti kopioida vuosikymmenien takaisesta pelistä juttuja sellaisenaan vaan katsoa hieman.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Tekijänoikeuksista
Olen viime aikoina ilokseni lukenut Russ Nicholsonin blogia, hänen kuvituksensa ovat minulle vanhastaan tuttuja Taistelupeli (Fighting Fantasy) kirjoista joita pelasin ahkerasti lapsena, myöhemmin olen vanhoja White Dwarf lehtiä penkoessa törmännyt myös miehen tuotoksiin ja olen myös huomannut että kaiken vanhan ollessa taas uutta on taiteilijan kuvituksille ollut kysyntää uudemmissakin peleissä. Häneltä on ilmestynyt lukemisen arvoinen kirjoitus The horror of it all... joka kuvaa mielenkiintoisella tavalla miten hyvin pystyviäkin nimekkäitä ammattilaisiakin kohdellaan roolipeli- ja pöytäpelibisneksessä.
Itse olen vain intoutunut harrastaja mutta olen valitettavasti törmännyt tähän oudoksuttavaan puoleen, hyvin pintapuolisesti ja ohimennen enkä todellakaan väitä että puhuisin minkäänlaisena asiantuntijana. Kerran puhuin eräälle ammatikseen kirjoittavalle tutulle joka on myös roolipeliharrastaja summista mitä pelitalot maksavat kirjoittajille ja hänen reaktionsa taisi olla osapuilleen "v*ttu mitä pa*skaa."
Esimerkkinä näistä lyhyistä kontakteista pelibisnekseen mainittakoon vaikka että kaikista oikeuksista ja omistuksesta vaaditaan luopumaan täydellisesti jo esimerkiksi pelkän tekstin lähettäessään ilman mitään korvausta, allekirjoitusta vaaditaan sopimuksiin joissa vaaditaan vastaavaa, palkkio luvataan tilittää vasta jos teksti päätetään joskus ikinä julkaista mutta se halutaan kaikkine oikeuksineen lopullisessa muodossa ennen sitä, eräs halusi jopa koko paperisotkun virallisen notaarin maksullisten vahvistusten kera materiaalista jota saatettaisiin ehkä käyttää tietenkin ilmaiseksi mutta vain jos lähetän toiselle puolelle palloa omalla kustannuksellani postitse paperilla nipun virallisia dokumentteja.
On kyllä poikkeuksiakin kuten eräs fanzine joka haluaa vain oikeudet painaa materiaalin mutta oikeudet tekstiin säilyvät kirjoittajalla ja lukuisat vapaan levityksen hippihenkiset yhteisöprojektit. Tuollaiset jutut ovat oma miellyttävä vastapainonsa pikkusieluiselle ja tympeälle rahastukselle jonka harjoittajat tuovat mieleen lähiostarilla varastettua autoradiota myyvän tyypin joka uskoo pääsevänsä käsiksi hyviin "masseihin" toisen omaisuudella.
Kotimainen skene tuntuu koostuvan suurimmalta osin omaa ammattilaisen laadulle tehtyä materiaaliaan ulos tuuppaavista väkevistä harrastajista joka miellyttää minua kovin, heidän tuotoksista maksaakin ihan mielellään.
Itse olen vain intoutunut harrastaja mutta olen valitettavasti törmännyt tähän oudoksuttavaan puoleen, hyvin pintapuolisesti ja ohimennen enkä todellakaan väitä että puhuisin minkäänlaisena asiantuntijana. Kerran puhuin eräälle ammatikseen kirjoittavalle tutulle joka on myös roolipeliharrastaja summista mitä pelitalot maksavat kirjoittajille ja hänen reaktionsa taisi olla osapuilleen "v*ttu mitä pa*skaa."
Esimerkkinä näistä lyhyistä kontakteista pelibisnekseen mainittakoon vaikka että kaikista oikeuksista ja omistuksesta vaaditaan luopumaan täydellisesti jo esimerkiksi pelkän tekstin lähettäessään ilman mitään korvausta, allekirjoitusta vaaditaan sopimuksiin joissa vaaditaan vastaavaa, palkkio luvataan tilittää vasta jos teksti päätetään joskus ikinä julkaista mutta se halutaan kaikkine oikeuksineen lopullisessa muodossa ennen sitä, eräs halusi jopa koko paperisotkun virallisen notaarin maksullisten vahvistusten kera materiaalista jota saatettaisiin ehkä käyttää tietenkin ilmaiseksi mutta vain jos lähetän toiselle puolelle palloa omalla kustannuksellani postitse paperilla nipun virallisia dokumentteja.
On kyllä poikkeuksiakin kuten eräs fanzine joka haluaa vain oikeudet painaa materiaalin mutta oikeudet tekstiin säilyvät kirjoittajalla ja lukuisat vapaan levityksen hippihenkiset yhteisöprojektit. Tuollaiset jutut ovat oma miellyttävä vastapainonsa pikkusieluiselle ja tympeälle rahastukselle jonka harjoittajat tuovat mieleen lähiostarilla varastettua autoradiota myyvän tyypin joka uskoo pääsevänsä käsiksi hyviin "masseihin" toisen omaisuudella.
Kotimainen skene tuntuu koostuvan suurimmalta osin omaa ammattilaisen laadulle tehtyä materiaaliaan ulos tuuppaavista väkevistä harrastajista joka miellyttää minua kovin, heidän tuotoksista maksaakin ihan mielellään.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Elokuvista varastettavia ideoita
Koska kampanjat ovat kuivatelekalla ainakin vähän aikaan ei runosuoni oikein pulppua, niinpä olen kuluttanut aikaani laadukkaan elokuvataiteen parissa.
Elokuvassa Krull pääpahan linnoitus teleporttailee joka päivä uuteen sijaintiin, tässä voisi olla ajatusta fantasiakampanjaan, joka päivä heitetään nopilla (pituus, leveys) satunnainen numeroitu heksa missä linnake on sillä kertaa.
Vanhassa suosikissani Willow on kohtaus jossa päähenkilö yrittää hoidella amatöörivelhona lähestyvän peikon hengiltä mutta onnistuukin vain muuttamaan sen vihamielisestä apinamaisesta rääpiöstä kahden sinivalaan kokoiseksi kaksipäiseksi lohikäärmeeksi, tästä voisi kehittää jonkun velhontaitojen mokailutaulukon jossa tulokset vaihtelevat pelkästä epäonnistumisesta aina täydellisiin katastrofeihin. Mogaat tulipalloloitsun ja kuu halkeaa tms.
Elokuvassa Krull pääpahan linnoitus teleporttailee joka päivä uuteen sijaintiin, tässä voisi olla ajatusta fantasiakampanjaan, joka päivä heitetään nopilla (pituus, leveys) satunnainen numeroitu heksa missä linnake on sillä kertaa.
Vanhassa suosikissani Willow on kohtaus jossa päähenkilö yrittää hoidella amatöörivelhona lähestyvän peikon hengiltä mutta onnistuukin vain muuttamaan sen vihamielisestä apinamaisesta rääpiöstä kahden sinivalaan kokoiseksi kaksipäiseksi lohikäärmeeksi, tästä voisi kehittää jonkun velhontaitojen mokailutaulukon jossa tulokset vaihtelevat pelkästä epäonnistumisesta aina täydellisiin katastrofeihin. Mogaat tulipalloloitsun ja kuu halkeaa tms.
perjantai 17. elokuuta 2012
Kampanjan tunnusmusiikki
Olen ajoittain miettinyt rinnastuksia roolipelien ja leffojen ja TV-sarjojen välillä. Viimeisin mietintäni oli se että mikä olisi sopiva tunnusmusiikki Anomaalinen Maanalainen Ympäristö kampanjalle. Karu meininki suhteellisen sekopäisessä ympäristössä yhdistettynä 80-luvun popkulttuuriin vaatii hyvin erikoisia valintoja joten päädyin lopulta Nightsatan yhtyeen kappaleeseen Steel Diamond part 4.
Tässä Youtube linkki kappaleeseen, leffa josta pyörii biisin taustalla pätkiä on New Barbarians, harvinaisen karu italopätkä ja leffan Temppeliherrat on juuri sellaista porukkaa jonka voisi kuvitella työskentelevän jollekin sekopäisemmälle velhoruhtinaalle:
Tässä Youtube linkki kappaleeseen, leffa josta pyörii biisin taustalla pätkiä on New Barbarians, harvinaisen karu italopätkä ja leffan Temppeliherrat on juuri sellaista porukkaa jonka voisi kuvitella työskentelevän jollekin sekopäisemmälle velhoruhtinaalle:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)