Aikanaan lupasin Jukka Hämäläisen kanssa että heti kun olemme Manhattan 2010:n saralta saaneet omamme takaisin tulee peli ilmaisena ladattavaksi aivan kaikkien ulottuville jota se vain kiinnostaa. Tämän vuoden Ropeconissa Jukka Sorsan avustuksella tuo tavoite saavutettiin. Seuraavan linkin takaa löytää ilmaisen PDF-version tästä sääntölisäosasta.
Manhattan 2010
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. toukokuuta 2015
torstai 29. tammikuuta 2015
Manhattan 2010
Olen aivan hiljan saanut viimeisteltyä Jukka Hämäläisen kanssa Manhattan 2010 sääntölisäosan. Tämä opas on uusversio paljon vanhemmasta Manhattan 2000 nimellä kulkeneesta viritelmästä. Aikaisemmasta versiosta olen kirjottanut blogissani jonkin aikaa sitten täällä.
Tämä nyt julkaisemani versio on ollut myös viime vuonna kehitysvaiheessaan nähtävillä Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet ryhmässä ja haluan kiittää ryhmän jäseniä kommenteista ja nom de plume Hikinörttiä varhaisesssa vaiheessa suoritetusta yllyttämisestä.
Manhattan 2010 on siis lisäosa joka muutamalla varsin luovalla sääntömuokkauksella muuttaa maailman suosituimman fantasiaroolipelin suomennetun laitoksen synkkää lähitulevaisuutta käsitteleväksi.
Varsin vähäisellä vaivalla luolastojen koluaminen vaihtuu urbaanin ympäristön selviytymiskamppailuksi Jatimatic kourassa. Eli jos osaat pelata sitä toista peliä ei tämänkään kanssa tule ongelmia.
Manhattanin vankilasaaren dystopia sääntöineen on restauroitu siltä pohjalta mitä Jukka ja minä muistamme siitä kaikkine VHS-ajan viihteen innoittamine omituisuuksineen. Kaikki neronleimaukset ja typeryydet ovat mahdollisimman pitkälle niiden vähän päälle 10-vuotiaiden natiaisten jotka alkuperäistä laativat joskus 80- ja 90-luvun taitteessa. Kaikki tosin on rakennettu uudelleen tyhjästä joten etuna on se että teksti on peräti ymmärrettävää.
Hintaa tällä tuotoksella on 6,40 euroa joka sisältää kotimaan postimaksut (1,20€ +0,20€ kirjekuori). Lähetä postiosoitteesi sähköpostiini mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com niin lähetän sinulle tilitiedot jonne maksaa ja kun näen maksun tilillä niin lähetän Manhattan 2010 vihkosen antamaasi osoitteeseen. Laita sähköpostin otsikkoon Manhattan 2010 niin huomaan heti että on tärkeästä viestistä kyse.
Tähän myyntiin liittyy tärkeä tavoite eli saada näihin vihkosiin upotetut rahat takaisin, eli siis kaikki kustannukset työtä lukuun ottamatta. Kustannukset tulevat katetuksi 13 kappaleen myynnillä jonka jälkeen Manhattan 2010 on tarkoitus laittaa elektronisessa muodossa saataville täysin ilmaisena. Eli ostamalla tämän arkaaisen sääntölisäosan annat sen omalla osallasi myös muidenkin ulottuville, palkkana vaivasta sinulle tosin jää painettu kappale.
Heille ketkä epäröivät voin suositella vaikka seuraavien arvostelujen lukemista, ensimmäisessä Juhana Pettersson pohdiskelee Manhattania 2010:tä roolipelien kirjoitetun historian kannalta, toisessa Daniel Neffling antaa selkeän selonteon josta ei pitäisi kenellekään jäädä epäselväksi mitä kansien välissä on ja kolmannessa Hikinörtti pohtii peliä mm. retroilun kannalta.
Non-Digital: What Gets Included in Roleplaying History?
Manhattan 2010 on siististi cool
Manhattan 2010 Hikinörtin rooliblogissa
Tämä nyt julkaisemani versio on ollut myös viime vuonna kehitysvaiheessaan nähtävillä Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet ryhmässä ja haluan kiittää ryhmän jäseniä kommenteista ja nom de plume Hikinörttiä varhaisesssa vaiheessa suoritetusta yllyttämisestä.
Manhattan 2010 on siis lisäosa joka muutamalla varsin luovalla sääntömuokkauksella muuttaa maailman suosituimman fantasiaroolipelin suomennetun laitoksen synkkää lähitulevaisuutta käsitteleväksi.
Varsin vähäisellä vaivalla luolastojen koluaminen vaihtuu urbaanin ympäristön selviytymiskamppailuksi Jatimatic kourassa. Eli jos osaat pelata sitä toista peliä ei tämänkään kanssa tule ongelmia.
Manhattanin vankilasaaren dystopia sääntöineen on restauroitu siltä pohjalta mitä Jukka ja minä muistamme siitä kaikkine VHS-ajan viihteen innoittamine omituisuuksineen. Kaikki neronleimaukset ja typeryydet ovat mahdollisimman pitkälle niiden vähän päälle 10-vuotiaiden natiaisten jotka alkuperäistä laativat joskus 80- ja 90-luvun taitteessa. Kaikki tosin on rakennettu uudelleen tyhjästä joten etuna on se että teksti on peräti ymmärrettävää.
Hintaa tällä tuotoksella on 6,40 euroa joka sisältää kotimaan postimaksut (1,20€ +0,20€ kirjekuori). Lähetä postiosoitteesi sähköpostiini mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com niin lähetän sinulle tilitiedot jonne maksaa ja kun näen maksun tilillä niin lähetän Manhattan 2010 vihkosen antamaasi osoitteeseen. Laita sähköpostin otsikkoon Manhattan 2010 niin huomaan heti että on tärkeästä viestistä kyse.
Tähän myyntiin liittyy tärkeä tavoite eli saada näihin vihkosiin upotetut rahat takaisin, eli siis kaikki kustannukset työtä lukuun ottamatta. Kustannukset tulevat katetuksi 13 kappaleen myynnillä jonka jälkeen Manhattan 2010 on tarkoitus laittaa elektronisessa muodossa saataville täysin ilmaisena. Eli ostamalla tämän arkaaisen sääntölisäosan annat sen omalla osallasi myös muidenkin ulottuville, palkkana vaivasta sinulle tosin jää painettu kappale.
Heille ketkä epäröivät voin suositella vaikka seuraavien arvostelujen lukemista, ensimmäisessä Juhana Pettersson pohdiskelee Manhattania 2010:tä roolipelien kirjoitetun historian kannalta, toisessa Daniel Neffling antaa selkeän selonteon josta ei pitäisi kenellekään jäädä epäselväksi mitä kansien välissä on ja kolmannessa Hikinörtti pohtii peliä mm. retroilun kannalta.
Non-Digital: What Gets Included in Roleplaying History?
Manhattan 2010 on siististi cool
Manhattan 2010 Hikinörtin rooliblogissa
maanantai 27. tammikuuta 2014
Vancen scifiä roolipelinä
Olin suhteellisen yllättynyt kun törmäsin uutiseen että Robin D. Lawsilta on tulossa tieteisroolipeli mutta olin vielä yllättyneempi kun luin että se pohjaa Jack Vancen töihin. Peli sijoittuu samaan maailmankaikkeuteen kuin esimerkiksi Demon Princes ja Alastor kirjasarjat. Laws on yksi suuresti kunnioittamiani pelisuunnittelijoita ja on ihastuttavaa että Vancen scifi saa vihdoinkin paikkansa myös roolipelien parrasvaloissa.
The Gaean Reach
The Gaean Reach
maanantai 18. marraskuuta 2013
Huviretki tienpientarelle
Kirjoitin aikanaan erääseen projektiin joka jumittaa limbuksessa seuraavaa kirjasuosituksiin.
Stalker: Huviretki tienpientarelle
(Пикник на обочине, Piknik na obotšine
Arkadi ja Boris Strugatski
Tieteiskirjallisuuden klassikko jossa muukalaisten vierailun jäljillä muodostuneella mystisellä vyöhykkeellä rikollinen alaluokka “stalkerit” etsii henkensä kaupalla muukalaisteknologiaa myytäväksi. Fantasiakampanjan arkkityypillisten seikkailijoiden voi miettiä olevan kirjan “stalkerien” kaltaisia tuntemattoman vaaroja uhmaavia epätoivoisia onnenonkijoita. Vyöhykkeen mielikuvituksellisista vaaroista saa myös fantasiamiljööseen mielenkiintoisia haasteita.
Stalker: Huviretki tienpientarelle on todellakin erittäin suositeltavaa lukemistoa roolipelaajille. Muihin kuin sankarillisiin fantasiaroolipelihin sillä on annettavaa. Ottaisin mallia sen tavasta rakentaa maailmaa kätketyllä syvyydellä, kaikella näyttää olevan juuri näkökentän ulkopuolella majaileva tai aivan kielen päällä oleva selitys, joka on tietenkin illuusiota, kulissien takana ei ole mitään. Toinen mitä ottaisin kirjasta oppina olisi arkisuus, kaikki kummallinen voi pistää maailmankirjat sekaisin mutta ihmiset elävät parhaansa mukaan kukin tavallaan "normaalia" elämää. Mutapaskassa ja synkistelyssä ei vellota keskenkasvuisesti. Kolmas mitä ottaisin kirjasta on tarkoituksettomuus ja ihmisen halu luoda maailmaan sellainen, ei ole tulossa mitään viimeistä yhteenottoa, suuren salaliiton paljastusta tai kosmista totuutta, asiat vain ovat miten ovat.
Strugatskien teosta sävyttää mielestäni siis inhimillisyys ja maanläheisyys jotka nekin voisivat olla josain roolipelissä jopa tavoittelemisen arvoisia. Andre Tarkovskin elokuva Stalker on mielestäni taas hieman toisenlainen elämys kuin kirja. Se ei jätä kysymyksiä avoimeksi ja oikeastaan uskovaisen ohjaajan mystisten näkemysten mukainen, sementtilohkareen käsityskyvyllä ja hienovaraisuudella toimineet sensuuriviranomaiset eivät vain ole ehkä tajunneet missä mennään tai sitten Tarkovskin status on suojellut häntä tuon elokuvan kohdalla.
Koposen Sami osallistui ihan hiljan sitten blogissani järjestämääni kilpailuun Pedonsammal nimisellä hirviöllä joka hänen omien sanojensa mukaan on Stalker-roolipelin innoittama.
Sitten annan kunnian sille, kenelle se kuuluu. Sain idean pedonsammaleeseen Ville Vuorelan Stalkerista; en äkkiselaamalla löytänyt, että se olisi ollut siellä valmiina. Suosittelen ehdottomasti kaikille D&D:n ystäville Stalkeria iltalukemisiksi. Vyöhyke-kappale on hirviösuunnittelun aarreaitta, eikä muukaan teksti aarteenetsijöistä jätä kylmäksi.
Samin suosittelemasta Stalker-roolipelistä löytyy tietoa suomeksi ja englanniksi sen julkaisijan Burger Gamesin eli Ville Vuorelan sivuilta.
Roolipeliblogosfäärissä leviää kulovalkean tavoin, tai jonkinlaisena innostuksena Strugatskien kirjaan pohjaava kollektiivinen kirjoittelutapahtuma From The Zones - A Community Project! Syyt ihmisten innostukseen ovat ymmärettävät, mutta...
En tiedä ovatko tyypit millään muotoa tietoisia Stalker-roolipelin olemassolosta, onko kukaan viitsinyt asiasta sanoa Vuorelalle? En tiedä mikä protokolla on hyvässä käytöksessä tälläisen suhteen mutta kirjoittamalla googleen "Stalker RPG" ensimmäinen linkki vie kauppaan joka myy Stalkerin englanninkielistä versiota. Uteliaana olen tietenkin vihtonut viestejä suuntaan ja toiseen neutraaliin ja toteavaan sävyyn, ehkä joku havahtuu. Parhaimmillaanhan tuosta kirjoitusprojektista voisi olla iloa kaikille.
Siitä en osaa sanoa että olisiko tuon kirjoitusprojektin järjestäjien syytä kysyä tai mainita mutta että eikö se olisi hyvä kuitenkin? Itseäni kummastuttaa että kun keskustellaan ja kirjoitetaan Strugatskien Stalkerin aineiston muuttamisesta roolipelimateriaaliksi missään ei näy ainuttakaan linkkiä tai mainintaa siitä virallisesta Boris Strugatskin luvalla julkaistusta roolipelistä, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Vuorelahan teki aikanaan historiaa sillä että kysyi luvan peliinsä.
Stalker: Huviretki tienpientarelle
(Пикник на обочине, Piknik na obotšine
Arkadi ja Boris Strugatski
Tieteiskirjallisuuden klassikko jossa muukalaisten vierailun jäljillä muodostuneella mystisellä vyöhykkeellä rikollinen alaluokka “stalkerit” etsii henkensä kaupalla muukalaisteknologiaa myytäväksi. Fantasiakampanjan arkkityypillisten seikkailijoiden voi miettiä olevan kirjan “stalkerien” kaltaisia tuntemattoman vaaroja uhmaavia epätoivoisia onnenonkijoita. Vyöhykkeen mielikuvituksellisista vaaroista saa myös fantasiamiljööseen mielenkiintoisia haasteita.
Stalker: Huviretki tienpientarelle on todellakin erittäin suositeltavaa lukemistoa roolipelaajille. Muihin kuin sankarillisiin fantasiaroolipelihin sillä on annettavaa. Ottaisin mallia sen tavasta rakentaa maailmaa kätketyllä syvyydellä, kaikella näyttää olevan juuri näkökentän ulkopuolella majaileva tai aivan kielen päällä oleva selitys, joka on tietenkin illuusiota, kulissien takana ei ole mitään. Toinen mitä ottaisin kirjasta oppina olisi arkisuus, kaikki kummallinen voi pistää maailmankirjat sekaisin mutta ihmiset elävät parhaansa mukaan kukin tavallaan "normaalia" elämää. Mutapaskassa ja synkistelyssä ei vellota keskenkasvuisesti. Kolmas mitä ottaisin kirjasta on tarkoituksettomuus ja ihmisen halu luoda maailmaan sellainen, ei ole tulossa mitään viimeistä yhteenottoa, suuren salaliiton paljastusta tai kosmista totuutta, asiat vain ovat miten ovat.
Strugatskien teosta sävyttää mielestäni siis inhimillisyys ja maanläheisyys jotka nekin voisivat olla josain roolipelissä jopa tavoittelemisen arvoisia. Andre Tarkovskin elokuva Stalker on mielestäni taas hieman toisenlainen elämys kuin kirja. Se ei jätä kysymyksiä avoimeksi ja oikeastaan uskovaisen ohjaajan mystisten näkemysten mukainen, sementtilohkareen käsityskyvyllä ja hienovaraisuudella toimineet sensuuriviranomaiset eivät vain ole ehkä tajunneet missä mennään tai sitten Tarkovskin status on suojellut häntä tuon elokuvan kohdalla.
Koposen Sami osallistui ihan hiljan sitten blogissani järjestämääni kilpailuun Pedonsammal nimisellä hirviöllä joka hänen omien sanojensa mukaan on Stalker-roolipelin innoittama.
Sitten annan kunnian sille, kenelle se kuuluu. Sain idean pedonsammaleeseen Ville Vuorelan Stalkerista; en äkkiselaamalla löytänyt, että se olisi ollut siellä valmiina. Suosittelen ehdottomasti kaikille D&D:n ystäville Stalkeria iltalukemisiksi. Vyöhyke-kappale on hirviösuunnittelun aarreaitta, eikä muukaan teksti aarteenetsijöistä jätä kylmäksi.
Samin suosittelemasta Stalker-roolipelistä löytyy tietoa suomeksi ja englanniksi sen julkaisijan Burger Gamesin eli Ville Vuorelan sivuilta.
Roolipeliblogosfäärissä leviää kulovalkean tavoin, tai jonkinlaisena innostuksena Strugatskien kirjaan pohjaava kollektiivinen kirjoittelutapahtuma From The Zones - A Community Project! Syyt ihmisten innostukseen ovat ymmärettävät, mutta...
En tiedä ovatko tyypit millään muotoa tietoisia Stalker-roolipelin olemassolosta, onko kukaan viitsinyt asiasta sanoa Vuorelalle? En tiedä mikä protokolla on hyvässä käytöksessä tälläisen suhteen mutta kirjoittamalla googleen "Stalker RPG" ensimmäinen linkki vie kauppaan joka myy Stalkerin englanninkielistä versiota. Uteliaana olen tietenkin vihtonut viestejä suuntaan ja toiseen neutraaliin ja toteavaan sävyyn, ehkä joku havahtuu. Parhaimmillaanhan tuosta kirjoitusprojektista voisi olla iloa kaikille.
Siitä en osaa sanoa että olisiko tuon kirjoitusprojektin järjestäjien syytä kysyä tai mainita mutta että eikö se olisi hyvä kuitenkin? Itseäni kummastuttaa että kun keskustellaan ja kirjoitetaan Strugatskien Stalkerin aineiston muuttamisesta roolipelimateriaaliksi missään ei näy ainuttakaan linkkiä tai mainintaa siitä virallisesta Boris Strugatskin luvalla julkaistusta roolipelistä, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Vuorelahan teki aikanaan historiaa sillä että kysyi luvan peliinsä.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Manhattan 2000
Aloitin roolipelaamisen "punaboksilla" eli suomennetulla Mentzerin laitoksella Dungeons & Dragons roolipeliä. Naapurin Mikko oli sellaisen hankkinut ja opasti ison joukon pelien maailmaan pitäen sääntökirjat visusti omissa näpeissään ja tulkiten säännöt meille. Mikon tulkinnat säännnöistä ja pelaamisesta olivat kauniisti sanottuna omintakeiset, mitä vähemmän siitä sanotaan niin ehkä sitäkin parempi. Olisin varmasti lopettanut pelaamisen kokonaan ellei ystäväni Jukka olisi eräänä päivänä muutamaa vuotta myöhemmin hankkinut ja lukenut sääntöjä ja pistänyt minuakin lukemaan niitä.
Niitten ensimmäisten parin vuoden ajan ennen herätystä D&D-pelimme olivat sellaisia että ne saisivat Carcosan vaikuttamaan Muumilaaksolta, mutta oli muutakin. Emme kovin tarkkaan tietäneet muiden roolipelien olemassaolosta mutta into pelata jotain muutakin kuin muinaisten aikojen miekanheiluttajia oli väkevä. Yksi isoveljensä porukassa silloin tällöin pelannut tiesi kyllä mutta tunnusti vuosia myöhemmin että oli hiljaa koska näissä peleissä oli hauskempaa koska niissä sai tehdä mitä vain. Rankat elokuvat kute Escape from New York ja ties mitkä VHS-kopiona levinneet verikekkerit innoittivat nuoret intomielet rakentamaan oman pelinsä jossain 80- ja 90-luvun taitteessa. Paremmin kuvattuna eräänlaisen Dungeons & Dragons laajennoksen. Huuruisista rappioviihteen kyllästämistä mielistä syntyi Manhattan 2000. Mikon oikeastaan jos kunnia annetaan sille jolle se kuuluu. Tuo peli pohjasi kaikkeen siihen kiellettyyn viihteeseen mitä keplottelimme käsiimme, lukijaa on syytä muistuttaa että elettiin sensuurin ajan Suomessa. Itse en pelin suurinta innoittajaa nähnyt kuin vuosia myöhemmin enkä tiedä oliko se edes sensuurin hampaissa. Hyvin huonoa makua osoittavien B-elokuvien levitys oli siis oikeasti rikollista toimintaa. Lain oli juuri tarkoitus varmaan estää kaikenlaisen raaistavan roskan turmeleva vaikutus juuri meiltä.
Peli itsessään oli hatarina käsin tehtyinä muistiinpanoina ruutupaperille kirjoitettu ja eniten vaivaa oli nähty komeaan tekstiin MANHATTAN 2000 liuskan yläreunassa. Muistikuva voi olla valheellinen mutta jostain päähäni on jäänyt kuva isoista kirjaimista joissa olisi kaupungin pilvenpiirtäjien profiileja. Säännöt olivat siis uusia uria uurtavat, kyseessä oli varmaan yksi ensimmäisiä suomenkielisiä roolipelejä joka ei ollut fantasiaa. Tietenkin jos olettaa että myös sellaiset roolipelit jotka eivät minkäänlaista julkaisutoimintaa nähneet lasketaan mihinkään historiaan. Sääntöjen oheen oli myös kyhätty "Manhattanin" kartta eli kaksi A3-koon paperia jotka oli teipatty yhteen ja piirretty täyteen rakennuksia täysin mielivaltaisesti.
Pelissä toisin kuin D&D:ssä jonka säännöillä sen voi sanoa pyörineen ei ollut hahmoluokkia joten sen voi sanoa olleen luokaton, monella tapaa. Ryhmittymisiä ei myöskään ollut vaan hahmot tekivät mitä mielivät. Kokemustasojaan ei ollut joten pelin voi sanoa olleen varsinainen edelläkävijä. Aika hyvin niiltä tirskuvilta julleilta jotka sen maailmaan saattamisessa olivat mukana.
En muista hirveän tarkkaan yksityiskohtia mutta jokainen peliä pelannut muistaa Mikon obsession Mossberg-haulikosta, se oli pelin kovin ase ja joka sellaisen sai käsiinsä pystyi varmasti voittamaan kaikki esteet sen huomattavalla vauriolla 1n12. En vieläkään tiedä mikä teki aseesta niin erikoisen mutta se oli toistuvan hehkutuksen kohde ja selvästi parasta mitä voi löytää. Jonkinlainen sarjatulena hauleja ryöpyttävä kuolemankone ja teknisen osaamisen kulminaatio. Itse muistan käyttäneeni sivistyneemmän ajan asetta eli 80-luvun lätkänaamiomurhaajien suosikkina tutuksi tullutta moottorisahaa. Metsurin valinta teki peräti 1n10 vahinkoa. Muistan anastaneeni tuollaisen pärisevän mäntinvähentäjän ensimmäisessä "seikkailussa" tyypiltä joka yritti sellaisella ensin nimetöntä hahmoani paloitella. Tuo peli on ainoa jonka muistan ja se käynnistyi sillä että heräsin liukuhihnalla jonka vierellä oleva moottorisahamurhaaja teki ihmisistä jauhelihaa. Täytyihän niiden Manhattanille suljettujen rikollisjengien jostain ruokaa saada.
Tämän nostalgisen horinan käynnisti 80-luvun retroilu joka vaikuttaa olevan kovassa nosteessa tällä hetkellä, videopeleinä, elokuvina yms. Ensimmäisten vuosieni pelit olivat aika kauheita mutta Manhattan 2000 oli monella tapaa aika oivaltava. Nyt se on vain muisto yksinkertaisemmista ajoista jotka katoavat kuin Roy Battyn kyyneleet sateeseen.
Niitten ensimmäisten parin vuoden ajan ennen herätystä D&D-pelimme olivat sellaisia että ne saisivat Carcosan vaikuttamaan Muumilaaksolta, mutta oli muutakin. Emme kovin tarkkaan tietäneet muiden roolipelien olemassaolosta mutta into pelata jotain muutakin kuin muinaisten aikojen miekanheiluttajia oli väkevä. Yksi isoveljensä porukassa silloin tällöin pelannut tiesi kyllä mutta tunnusti vuosia myöhemmin että oli hiljaa koska näissä peleissä oli hauskempaa koska niissä sai tehdä mitä vain. Rankat elokuvat kute Escape from New York ja ties mitkä VHS-kopiona levinneet verikekkerit innoittivat nuoret intomielet rakentamaan oman pelinsä jossain 80- ja 90-luvun taitteessa. Paremmin kuvattuna eräänlaisen Dungeons & Dragons laajennoksen. Huuruisista rappioviihteen kyllästämistä mielistä syntyi Manhattan 2000. Mikon oikeastaan jos kunnia annetaan sille jolle se kuuluu. Tuo peli pohjasi kaikkeen siihen kiellettyyn viihteeseen mitä keplottelimme käsiimme, lukijaa on syytä muistuttaa että elettiin sensuurin ajan Suomessa. Itse en pelin suurinta innoittajaa nähnyt kuin vuosia myöhemmin enkä tiedä oliko se edes sensuurin hampaissa. Hyvin huonoa makua osoittavien B-elokuvien levitys oli siis oikeasti rikollista toimintaa. Lain oli juuri tarkoitus varmaan estää kaikenlaisen raaistavan roskan turmeleva vaikutus juuri meiltä.
Peli itsessään oli hatarina käsin tehtyinä muistiinpanoina ruutupaperille kirjoitettu ja eniten vaivaa oli nähty komeaan tekstiin MANHATTAN 2000 liuskan yläreunassa. Muistikuva voi olla valheellinen mutta jostain päähäni on jäänyt kuva isoista kirjaimista joissa olisi kaupungin pilvenpiirtäjien profiileja. Säännöt olivat siis uusia uria uurtavat, kyseessä oli varmaan yksi ensimmäisiä suomenkielisiä roolipelejä joka ei ollut fantasiaa. Tietenkin jos olettaa että myös sellaiset roolipelit jotka eivät minkäänlaista julkaisutoimintaa nähneet lasketaan mihinkään historiaan. Sääntöjen oheen oli myös kyhätty "Manhattanin" kartta eli kaksi A3-koon paperia jotka oli teipatty yhteen ja piirretty täyteen rakennuksia täysin mielivaltaisesti.
Pelissä toisin kuin D&D:ssä jonka säännöillä sen voi sanoa pyörineen ei ollut hahmoluokkia joten sen voi sanoa olleen luokaton, monella tapaa. Ryhmittymisiä ei myöskään ollut vaan hahmot tekivät mitä mielivät. Kokemustasojaan ei ollut joten pelin voi sanoa olleen varsinainen edelläkävijä. Aika hyvin niiltä tirskuvilta julleilta jotka sen maailmaan saattamisessa olivat mukana.
En muista hirveän tarkkaan yksityiskohtia mutta jokainen peliä pelannut muistaa Mikon obsession Mossberg-haulikosta, se oli pelin kovin ase ja joka sellaisen sai käsiinsä pystyi varmasti voittamaan kaikki esteet sen huomattavalla vauriolla 1n12. En vieläkään tiedä mikä teki aseesta niin erikoisen mutta se oli toistuvan hehkutuksen kohde ja selvästi parasta mitä voi löytää. Jonkinlainen sarjatulena hauleja ryöpyttävä kuolemankone ja teknisen osaamisen kulminaatio. Itse muistan käyttäneeni sivistyneemmän ajan asetta eli 80-luvun lätkänaamiomurhaajien suosikkina tutuksi tullutta moottorisahaa. Metsurin valinta teki peräti 1n10 vahinkoa. Muistan anastaneeni tuollaisen pärisevän mäntinvähentäjän ensimmäisessä "seikkailussa" tyypiltä joka yritti sellaisella ensin nimetöntä hahmoani paloitella. Tuo peli on ainoa jonka muistan ja se käynnistyi sillä että heräsin liukuhihnalla jonka vierellä oleva moottorisahamurhaaja teki ihmisistä jauhelihaa. Täytyihän niiden Manhattanille suljettujen rikollisjengien jostain ruokaa saada.
Tämän nostalgisen horinan käynnisti 80-luvun retroilu joka vaikuttaa olevan kovassa nosteessa tällä hetkellä, videopeleinä, elokuvina yms. Ensimmäisten vuosieni pelit olivat aika kauheita mutta Manhattan 2000 oli monella tapaa aika oivaltava. Nyt se on vain muisto yksinkertaisemmista ajoista jotka katoavat kuin Roy Battyn kyyneleet sateeseen.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Space: 1889 uusi tuleminen
Klassikkoroolipelistä Space: 1889 on ilmestynyt aivan viime vuosina uusia versiota, Saksassa jopa täysin uusiksi laitettuna ja kokonaan uusilla säännöillä. Tämä uusi Saksalainen versio on tarkoitus kääntää englanninkieliseksi väkijoukkorahotteisella mallilla. Rahoittajille olisi tarjolla elektronista versiota ja paperiversiota useammassa toinen toistaan näyttävämmässä muodossa. Tällä hetkellä tosin vain vaikutelmia ja mainospuheita sillä kyseessä ei ole perinteinen ennakkotilaus, todella hyvin valmisteltu projektikin voi aina mennä puihin. Siitä mitä heillä on näyttää itseeni tekee vaikutuksen ainakin kuvitus. Värikuvat olivat mitäänsanomattoman tavallisia mutta yksi kuvittajista, suomalainen taiteilija Juha Makkonen on mustavalkoisissa töissään tavoittanut 1800- ja 1900-luvun vaihteen scifikirjojen kuvituksesta jotain oleellista.
Kaiken maailman lisuketta ja härpäkettä kuten pelinjohtajan suojuksia yms. on suunnitteilla ja tarjolla myös. Erityisen kiinnostavana pidän Steve Longin seikkailua Thunders of Venus vaikka miehen nimi ei valitettavasti sano minulle yhtään mitään. Ainoa mistä minulla on epäilyksiä on John Wickin seikkailu The Order of the Invisible Eye koska miehellä on paljon historiaa siisteistä ideoista jotka on sössitty laimealla toteutuksella.
Saksalainen firma Uhrwerk Verlag tämän kaiken takana on minulle täysin tuntematon joten en osaa sanoa mitään heidän tuotteidensa laadusta. Olin kesällä reisulla Saksassa mutta en valitettavasti vain kerennyt käymään lukuisissa paikallisissa roolipelikaupoissa. Koska tästä potkustartista oli tihkunut ennakkotietoja suunnittelin tekeväni tiedustelua heidän aikaisempien teostensa painolaadusta, sidonnasta yms. yksityiskohdista joita kielitaidotonkin voi tarkastella.
Väkijoukkorahoitus on järjestetty Kickstarterin tarjoaman palvelun välityksellä ja sen pariin löytää seuraavan linkin takaa ja kannattaa ainakin kuunnella heidän videoitu mainospuheensa:
Space: 1889 Kickstarter
Kaiken maailman lisuketta ja härpäkettä kuten pelinjohtajan suojuksia yms. on suunnitteilla ja tarjolla myös. Erityisen kiinnostavana pidän Steve Longin seikkailua Thunders of Venus vaikka miehen nimi ei valitettavasti sano minulle yhtään mitään. Ainoa mistä minulla on epäilyksiä on John Wickin seikkailu The Order of the Invisible Eye koska miehellä on paljon historiaa siisteistä ideoista jotka on sössitty laimealla toteutuksella.
Saksalainen firma Uhrwerk Verlag tämän kaiken takana on minulle täysin tuntematon joten en osaa sanoa mitään heidän tuotteidensa laadusta. Olin kesällä reisulla Saksassa mutta en valitettavasti vain kerennyt käymään lukuisissa paikallisissa roolipelikaupoissa. Koska tästä potkustartista oli tihkunut ennakkotietoja suunnittelin tekeväni tiedustelua heidän aikaisempien teostensa painolaadusta, sidonnasta yms. yksityiskohdista joita kielitaidotonkin voi tarkastella.
Väkijoukkorahoitus on järjestetty Kickstarterin tarjoaman palvelun välityksellä ja sen pariin löytää seuraavan linkin takaa ja kannattaa ainakin kuunnella heidän videoitu mainospuheensa:
Space: 1889 Kickstarter
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Space: 1889, ylähuuli jäykkänä ja hellekypärä kovana
Space: 1889 on roolipeli jota sanotaan maailman ensimmäiseksi steampunk-roolipeliksi. Itselleni steampunk on ristiriitaisten tuntemusten repimä genre, sitä riivaavat samat ongelmat kuin cyberpunkkia. Eli yksinkertaisesti se että missä se punk on? Steampunk varsinkin on vain valitettavan usein mehustelua hienoilla vaihtoehtoisen historian höyrykojeilla, ilmalaivoilla ja toinen toistaan hirvittävimpien sortovaltojen hienoilla univormuilla. Estetiikka kulkee usein samaa rataa, laitteita joissa ei ole mitään järkeä ja asuja joissa on tarpeettomia kakkuloita tai mekaanisia osia kuten hammasrattaita liimattuna typeriin paikkoihin vailla mitään muuta mieltä kuin että se näyttää ilmeisesti jonkun mielestä siistiltä. Pidän kuitenkin vaihtoehtoisista historioista ja tieteelliseltä puoleltaan vanhentuneesta tieteisfiktiosta joten samaan aikaan steampunk sekä vetää puoleensa että aiheuttaa myös voimakkaan hylkimysreaktion.
Frank Chadwick ohittaa roolipelillään Space: 1889 genren jo nimityksessään pitämän ongelman hyvin yksinkertaisella tavalla. Kyseinen peli ei ole höyrypunkkia vaan retrohenkinen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tieteisfiktioon pohjaava seikkailupeli. Eli siis enemmän Jules Vernen ja H. G. Wellsin linjoilla kuin William Gibsonin ja Bruce Sterlingin. Maailma pohjaa Vernen ja Wellsin hienostuneemman materiaalin sijaan paljon enemmän tosin ns. Edisonaadeihin eli erääseen merkilliseen kirjallisuuden alalajiin joka on monella tuntematon. Edisonaadit olivat aikansa bulkkitavarana tuotettua scifiä, eli 1800-luvun esi-isä sille seikkailu- ja militääriscifille jota Baen- ja Tor-kustantamot syytävät nykyään metrikaupalla ulos. Samanlaiset isoleukaiset kovia päätöksiä tekevät kovat miehet seikkailevat niissä vetämässä turpaan kaikkea vierasta ja ulkomaalaista.
Edisonaadit ovat aikansa arvomaailman ja ihanteiden vuoksi sietämätöntä luettavaa ja niihin kannattaa koskea vain jos on louhimassa ideoita. Puun takaa yllättävät kimitykset rotuopeista yms. eivät ainakaan tee lukukokemuksista helppoja. Chadwick on mielestäni kaivanut niistä kaiken pelastamisen arvoisen roolipeliinsä. Esimerkiksi typerä ilman mitään lupia tehty jatko-osa Maailmojen sodalle eli Edison's Conquest of Mars on malliesimerkki Edisonaadista, kiehtova sen ilmeisesti ensimmäisenä esittelemien scifi-ideoiden vuoksi kuten sädeaseet, avaruustaistelut yms. vuoksi mutta muuten kirja on samaa kuraa kuin huonoin paperille päätynyt militääriscifi tai mitä Hollywoodin tyypillinen nykyajankin scifielokuva. Edisonin Marsin valloitus tuli aikanaan hankittua kirjahyllyyni tämän artikkelin vuoksi jossa kiinnitettiin huomiota sen oivalluksiin. Edison oli aikanansa ällöttävän mielistelevien fanifiktioiden suosittu kohde ja jonkinlainen esikuva, onneksi oikeille tieteen sankareille on havahduttu ainakin nörttipiireissä.
Space: 1889 roolipelin maailmassa Edison on kehittänyt planeettojen välillä matkaamisen mahdollistavan eetteripropellin ja ihmiskunta huomaa että lähiplaneetoilla on elämää ja vieläpä alkuasukkaita. Tästä alkaa tietenkin planeettamme lähinaapureiden ankara siirtomaasortaminen ja hillitön avaruuslaivojen kilpavarustelu. Chadwickin roolipeli tonkii 1800- ja 1900-luvun taitteen scifiä ottaen sieltä ainekset joita käyttää ja luo uusvanhan unohtuneita käsitteitä ja villeimpiä teorioita hyödyntävän kudelman. Avaruudessa matkaavat alukset ovat aikakauden laivojen näköisiä ja kommunikoivat heliografien välityksellä. Esimerkiksi Darwinismia aatesuuntana (eri juttu kuin Darwinin teoriat) tapaillaan siinä miten aurinkokunnan planeetat on kuvattu selkeänä kehityksen jatkumona. Mars on vanha, kuoleva ja rappeutunut kuivuvine kanaaleineen, Maa on dynaaminen ja elinvoimainen, Venus on jossain jurakaudella soineen ja dinosauruksineen jne. Lukuisat pienet yksityiskohdat kuten se että pukeutuminen on kuvattu aikakauteen sopivasti luovat tunnelmaa siitä että tämä ei ole sitä tavallista höyrypunkkia. Luokkayhteiskunta ja jäykkä ylähuuli eivät ole kadonnut yhtään minnekään. Tämä kaikki luo otollisen ympäristön tutkimusmatkailulle, konflikteille ja juonittelulle.
Chadwickin ote tosin vaikka ei moderni olekaan on sentään vuodelta 1988 ja esimerkiksi aikauden yhteiskuntaluokan tai sukupuolen asettamien rajoitusten olemassaolo tunnustetaan. Koska pelissä seikkailijoiden kuitenkin oletetaan olevan aktiivisia toimijoita eikä ajan tunkkaisten käsitysten vankeja vaihtoehtoina tarjotaan säännöissä naishahmolle tietyillä urilla etenemistä varten naamioitumista mieheksi ja palvelusväkeen kuuluvan hahmon isännän oletetaan automaattisesti olevan Wodehousen kirjoista tuttua helposti manipuloitavaa ja hölmöä Bertie Wooster tyyppiä. Kirja myös esittelee joukon aikansa käsityksia uhmanneita kuten natiiviksi menneitä tutkimusmatkailijoita sekä joukon merkittäviä naisia joiden joukossa on selviä seikkailijatyyppejä kuten tutkimusmatkailijoita ja vuorikiipeilijöitä. Ratkaisu on mielestäni parempi kuin esimerkiksi Deadlands roolipelin hieman vaivaannuttava Etelävaltain käsittely.
Sääntösysteemi ei ole selkein mihin olen törmännyt ja en ainakaan lähtisi sillä sellaisenaan vetämään retroscifistisiä seikkailuja Space: 1889 maailmassa. Kampanjamaailmasta on tietääkseni ainakin Savage Worlds systeemille tehty lähdekirja mutta sen laadusta en osaa sanoa mitään. Space: 1889 on roolipeli jota suosittelen jos vanha tieteisfiktio retroilevine omituisuuksineen kiehtoo tai jos steampunk kiehtoo mutta tuntuu tarjoavan vain höttöä vailla sisältöä tai näkemystä.
Frank Chadwick ohittaa roolipelillään Space: 1889 genren jo nimityksessään pitämän ongelman hyvin yksinkertaisella tavalla. Kyseinen peli ei ole höyrypunkkia vaan retrohenkinen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tieteisfiktioon pohjaava seikkailupeli. Eli siis enemmän Jules Vernen ja H. G. Wellsin linjoilla kuin William Gibsonin ja Bruce Sterlingin. Maailma pohjaa Vernen ja Wellsin hienostuneemman materiaalin sijaan paljon enemmän tosin ns. Edisonaadeihin eli erääseen merkilliseen kirjallisuuden alalajiin joka on monella tuntematon. Edisonaadit olivat aikansa bulkkitavarana tuotettua scifiä, eli 1800-luvun esi-isä sille seikkailu- ja militääriscifille jota Baen- ja Tor-kustantamot syytävät nykyään metrikaupalla ulos. Samanlaiset isoleukaiset kovia päätöksiä tekevät kovat miehet seikkailevat niissä vetämässä turpaan kaikkea vierasta ja ulkomaalaista.
Edisonaadit ovat aikansa arvomaailman ja ihanteiden vuoksi sietämätöntä luettavaa ja niihin kannattaa koskea vain jos on louhimassa ideoita. Puun takaa yllättävät kimitykset rotuopeista yms. eivät ainakaan tee lukukokemuksista helppoja. Chadwick on mielestäni kaivanut niistä kaiken pelastamisen arvoisen roolipeliinsä. Esimerkiksi typerä ilman mitään lupia tehty jatko-osa Maailmojen sodalle eli Edison's Conquest of Mars on malliesimerkki Edisonaadista, kiehtova sen ilmeisesti ensimmäisenä esittelemien scifi-ideoiden vuoksi kuten sädeaseet, avaruustaistelut yms. vuoksi mutta muuten kirja on samaa kuraa kuin huonoin paperille päätynyt militääriscifi tai mitä Hollywoodin tyypillinen nykyajankin scifielokuva. Edisonin Marsin valloitus tuli aikanaan hankittua kirjahyllyyni tämän artikkelin vuoksi jossa kiinnitettiin huomiota sen oivalluksiin. Edison oli aikanansa ällöttävän mielistelevien fanifiktioiden suosittu kohde ja jonkinlainen esikuva, onneksi oikeille tieteen sankareille on havahduttu ainakin nörttipiireissä.
Space: 1889 roolipelin maailmassa Edison on kehittänyt planeettojen välillä matkaamisen mahdollistavan eetteripropellin ja ihmiskunta huomaa että lähiplaneetoilla on elämää ja vieläpä alkuasukkaita. Tästä alkaa tietenkin planeettamme lähinaapureiden ankara siirtomaasortaminen ja hillitön avaruuslaivojen kilpavarustelu. Chadwickin roolipeli tonkii 1800- ja 1900-luvun taitteen scifiä ottaen sieltä ainekset joita käyttää ja luo uusvanhan unohtuneita käsitteitä ja villeimpiä teorioita hyödyntävän kudelman. Avaruudessa matkaavat alukset ovat aikakauden laivojen näköisiä ja kommunikoivat heliografien välityksellä. Esimerkiksi Darwinismia aatesuuntana (eri juttu kuin Darwinin teoriat) tapaillaan siinä miten aurinkokunnan planeetat on kuvattu selkeänä kehityksen jatkumona. Mars on vanha, kuoleva ja rappeutunut kuivuvine kanaaleineen, Maa on dynaaminen ja elinvoimainen, Venus on jossain jurakaudella soineen ja dinosauruksineen jne. Lukuisat pienet yksityiskohdat kuten se että pukeutuminen on kuvattu aikakauteen sopivasti luovat tunnelmaa siitä että tämä ei ole sitä tavallista höyrypunkkia. Luokkayhteiskunta ja jäykkä ylähuuli eivät ole kadonnut yhtään minnekään. Tämä kaikki luo otollisen ympäristön tutkimusmatkailulle, konflikteille ja juonittelulle.
Chadwickin ote tosin vaikka ei moderni olekaan on sentään vuodelta 1988 ja esimerkiksi aikauden yhteiskuntaluokan tai sukupuolen asettamien rajoitusten olemassaolo tunnustetaan. Koska pelissä seikkailijoiden kuitenkin oletetaan olevan aktiivisia toimijoita eikä ajan tunkkaisten käsitysten vankeja vaihtoehtoina tarjotaan säännöissä naishahmolle tietyillä urilla etenemistä varten naamioitumista mieheksi ja palvelusväkeen kuuluvan hahmon isännän oletetaan automaattisesti olevan Wodehousen kirjoista tuttua helposti manipuloitavaa ja hölmöä Bertie Wooster tyyppiä. Kirja myös esittelee joukon aikansa käsityksia uhmanneita kuten natiiviksi menneitä tutkimusmatkailijoita sekä joukon merkittäviä naisia joiden joukossa on selviä seikkailijatyyppejä kuten tutkimusmatkailijoita ja vuorikiipeilijöitä. Ratkaisu on mielestäni parempi kuin esimerkiksi Deadlands roolipelin hieman vaivaannuttava Etelävaltain käsittely.
Sääntösysteemi ei ole selkein mihin olen törmännyt ja en ainakaan lähtisi sillä sellaisenaan vetämään retroscifistisiä seikkailuja Space: 1889 maailmassa. Kampanjamaailmasta on tietääkseni ainakin Savage Worlds systeemille tehty lähdekirja mutta sen laadusta en osaa sanoa mitään. Space: 1889 on roolipeli jota suosittelen jos vanha tieteisfiktio retroilevine omituisuuksineen kiehtoo tai jos steampunk kiehtoo mutta tuntuu tarjoavan vain höttöä vailla sisältöä tai näkemystä.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
A Voyage to Arcturus
Luin jonkin aikaa sitten David Lindsayn vuoden 1920 kirjan A Voyage to Arcturus. Tähän minut innoitti Geoffrey McKinneyn kampanjamaailmassa Carcosa olleet viittaukset siihen. Nämä viittaukset olivat lähinnä Lindsayn kehittämät kaksi uutta väriä "ulfire" ja "jale" joille en nyt ole keksinyt vielä kunnon suomennoksia. Ehkä toisena yhdistävänä tekijänä voisi pitää sitä että molemmissa kuvataan uppo-outo toismaailma jollaiseen opukseen tarttuva tuskin on missään aikaisemmin törmännyt. A Voyage to Arcturus. ei ole sellainen kirja jollaista olisin muuten edes harkinnut lukevani.
Kirja alkaa spiritistisellä istunnolla jossa hölmösti nimetyt Nightspore, Maskull ja Krag tapaavat toisensa. He kohtaavat paikalle manatun apparaation joka päästetään hengestään sen kummempia selittelemättä. Kolmikko suuntaa hylätylle majakalle josta matka jatkuukin melkein muitta mutkitta kristallialuksissa Arcturuksen tähtijärjestelmään. Vieraan Tormancen planeetan pinnalla seuraamme armoitetun pölhökustaan Maskullin toikkarointia johon mahtuu paikallisten kanssa filosofisten ja syvällisten juttelua, uusien elimien kuten lonkeroiden tai telepaattisten aistimien kasvattamista ja satunnaisia murhia. Mehukkaimmat jutut lienivät kuvailut lonkeroelimellä toistensa hieromisesta, joskin tämä jätti syvästi vaivaantuneen olon siitä että edes avasin koko opuksen. Kyseinen kohtaus ei ole sitä mitä voisi kuvitella. Omassa syvällisyydessään vellovan gnostilaismystisen matkan planeetan pinnan halki jälkeen paljastuu että Nighspore ja Maskull ovat sama hemmo, tai hänen aspektinsa ja toisen on kuoltava. Lopussa lukijaa koetellaan suurilla paljastuksilla maailman rakenteesta eli demiurgin konseptilla joka tarjoillaan kuin se olisi maailman kovin paljastus. Eräänlainen gnostikkojen Narnia siis.
Kirjan lukemisesta teki edes jossain määrin siedettävää että Lindsay ei ole kirjoittanut sitä mitenkään kauhean sievistelevään sävyyn vaan kerronnan tapa muistuttaa halpaa pulppia ja seikkailutarinaa, tosin ilman sitä seikkailun tuntua. Opin läksynäni tästä lukuelämyksestä että varsin kamalista opuksistakin voi löytyä ryöstämisen arvoisia ideoita ja konsepteja kuten McKinney on tehnyt ja sen että täytyy alkaa soveltaa jotain esikarsintaa kirjallisuuden suhteen johon tartun.
Kirja alkaa spiritistisellä istunnolla jossa hölmösti nimetyt Nightspore, Maskull ja Krag tapaavat toisensa. He kohtaavat paikalle manatun apparaation joka päästetään hengestään sen kummempia selittelemättä. Kolmikko suuntaa hylätylle majakalle josta matka jatkuukin melkein muitta mutkitta kristallialuksissa Arcturuksen tähtijärjestelmään. Vieraan Tormancen planeetan pinnalla seuraamme armoitetun pölhökustaan Maskullin toikkarointia johon mahtuu paikallisten kanssa filosofisten ja syvällisten juttelua, uusien elimien kuten lonkeroiden tai telepaattisten aistimien kasvattamista ja satunnaisia murhia. Mehukkaimmat jutut lienivät kuvailut lonkeroelimellä toistensa hieromisesta, joskin tämä jätti syvästi vaivaantuneen olon siitä että edes avasin koko opuksen. Kyseinen kohtaus ei ole sitä mitä voisi kuvitella. Omassa syvällisyydessään vellovan gnostilaismystisen matkan planeetan pinnan halki jälkeen paljastuu että Nighspore ja Maskull ovat sama hemmo, tai hänen aspektinsa ja toisen on kuoltava. Lopussa lukijaa koetellaan suurilla paljastuksilla maailman rakenteesta eli demiurgin konseptilla joka tarjoillaan kuin se olisi maailman kovin paljastus. Eräänlainen gnostikkojen Narnia siis.
Kirjan lukemisesta teki edes jossain määrin siedettävää että Lindsay ei ole kirjoittanut sitä mitenkään kauhean sievistelevään sävyyn vaan kerronnan tapa muistuttaa halpaa pulppia ja seikkailutarinaa, tosin ilman sitä seikkailun tuntua. Opin läksynäni tästä lukuelämyksestä että varsin kamalista opuksistakin voi löytyä ryöstämisen arvoisia ideoita ja konsepteja kuten McKinney on tehnyt ja sen että täytyy alkaa soveltaa jotain esikarsintaa kirjallisuuden suhteen johon tartun.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
RISK 2210 A.D.
Parin viikon aikana on ollut hieman aikatauluihin liittyviä ongelmia roolipeleihin sopivan illan järjestämisessä joten olemme pelanneet lautapelejä. Koska kesä on pehmentänyt pollan ainakin allekirjoittaneella mitään kauhean voimakasta aivotyöskentelyä vaativia pelejä ei ole tullut pelattua. Pelasimme tavallista Riskiä täysin sääntökirjan esittämän tavan mukaan ja tuli todettua että kyseessä on oikeasti aika huono peli, olen vuosia pitänyt peliä hyvänä koska kaveriporukan tulkinnat ja tapa pelata ovat olleet joustavia. Hankkiudun vanhasta Riskistäni eroon ja hankin Riskistä 2210 A.D. version joka oli sääntökirjan perusteella paras ja jota lautapelinörttien viisaat suosittavat juuri sinä versiona jota pelata jos Riskiä on pakko pelata.
Aivan mainiosta pelistä näyttäisi testipelin perusteella olevan kyse. Isompi ja parempi scifistinen versio on ensinnäkin näyttävän näköinen ja pelissä voi jopa mennä valloittamaan tai paeta kuuhun Iron Skyn hengessä. Lisäväriä scifistelyyn tappajarobotteineen toivat peliporukkani jäsenen Lassin pöydän yli heittelemät velmut viittaukset Judge Dredd ja Martha Washington sarjakuviin. Joka puolella karttaa on vaihtoehtoisia reittejä ja hyökkäyksiä voi tehostaa komentajilla jotka ovat pelin superyksikköjä. Pelin varsinainen suola on maa-alueiden valloituksen oheen tuotu uusi resurssien hallinta eli energia. Energialla ostetaan aloitusjärjestys, komentajat ja kortteja joilla voidaan heittää kaikkea mahdollista toisten pelaajien kiusaksi. Elämys on kaaoottinen sekamelska joka tuo noppien paiskomiseen pohjaavan pelin parhaat puolet esille. Ainoa mistä voisin nillittää on kaikista standardeista poikkeava korttien koko joka tarkoittaa että niitä ei siis voi mitenkään suojata tulevalta käytöltä.
Aivan mainiosta pelistä näyttäisi testipelin perusteella olevan kyse. Isompi ja parempi scifistinen versio on ensinnäkin näyttävän näköinen ja pelissä voi jopa mennä valloittamaan tai paeta kuuhun Iron Skyn hengessä. Lisäväriä scifistelyyn tappajarobotteineen toivat peliporukkani jäsenen Lassin pöydän yli heittelemät velmut viittaukset Judge Dredd ja Martha Washington sarjakuviin. Joka puolella karttaa on vaihtoehtoisia reittejä ja hyökkäyksiä voi tehostaa komentajilla jotka ovat pelin superyksikköjä. Pelin varsinainen suola on maa-alueiden valloituksen oheen tuotu uusi resurssien hallinta eli energia. Energialla ostetaan aloitusjärjestys, komentajat ja kortteja joilla voidaan heittää kaikkea mahdollista toisten pelaajien kiusaksi. Elämys on kaaoottinen sekamelska joka tuo noppien paiskomiseen pohjaavan pelin parhaat puolet esille. Ainoa mistä voisin nillittää on kaikista standardeista poikkeava korttien koko joka tarkoittaa että niitä ei siis voi mitenkään suojata tulevalta käytöltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)