Peli jäi viime kerralla siihen kun sankarimme taistelevat kapinallisten tukemana Wittgensteinin linnan muurien sisäpuolella. Peli on muuttunut hyvin toiminnalliseksi, nopat kalahtelevat pöytään ja kuvailuissa käy miekkojen kalske. Pelaajahahmot saavat siinä määrin pieksentää että tarkistan pelin jälkeen että olenko vetänyt kaiken oikein. Hahmoilla ja EPH:illa on heidän aseenkäyttötaitonsa weapons skill suuruinen prosentuaalinen mahdollisuus osua vastustajaansa, vahinko heitetään 6-sivuisella nopalla ja tuloksella 6 on mahdollisuus ylimääräiseen vahinkoon. Olen tuloksella 6 hypännyt suoraan ylimääräiseen vahinkoon vaikka pitäisi heittää vahingon aiheuttajan weapon skill tai alle, tosin vain yksi varmistus jos käy niin hyvä tuuri että nopasta tulee vielä toinen kuutonen seuraa sitä kolmas nopan heitto ilman varmistuksia, sitä voi seurata kuutosella neljäs jne.
Hahmojen saapuessa viimeiselle linnanpihalle jää aikaa silmäillä paikan monia outouksia, hahmot mm. löytävät ja jättävät rauhaan kasvihuoneen täynnä ihmislintuhybridejä. Kaaoksen voimille pyhitetyssä temppelissä törmätään pilvessä kompuroivien kultistien lisäksi itse itseään soittaviin urkuihin. Sen lisäksi että urkujen ääni on kuurouttava osoittautuvat ne vaarallisiksi. Kaksi urheaa kapinajoukon jäsentä joutuu koskettimia näppäilevien lonkeroiden kaappaamiksi ja urkupilleihin survotuiksi.
Kartanoa tutkittaessa kohdataan vanha rouva Ingrid von Wittgenstein ja huone täynnä toinen toistaan kammottavampia katinroikaleita. Mutanttikissat tekevät seikkailijoista melkein selvää, jokaisella on kaksi hyökkäystä ja niitä 15 kappaletta. Taistelu on kovin mitä tähän mennessä on linnassa tullut vastaan. Huolella tassutetut seikkailijat jatkavat kuitenkin eteenpäin.
Monia johtolankojakin löydetään kuten kirje Margritte von Wittgensteinin veljeltä jossa kuvaillaan Middenheimin kaupungin monia iloja ja etuja maalaislinnaan verrattuna. Seikkailijoiden penkoessa yläkerrassa alkaa tapahtua. Pian ”Se elää, se elää!” kiljahdusten saattelemana alkaa kuulua raskaita askeleita ja miesten ruumiinosista kasaan ommeltu köriläs, Wittgensteinin hirviö laahustaa esiin. Olennon taustalla marssii päättäväisenä sen luoja Margritte von Wittgenstein, kalmankalpea ja valkeisiin pukeutunut loitsija.
Seikkailijat vetäytyvät apujoukkojensa kanssa pihalle Eldirin piiloutuessa kaaoksen ja hälyn keskellä taka-alalle. Pihalla hirviö voitetaan muutamalla onnekkaalla osumalla mutta Margritte on vaarallinen velho. Kaksi kapinallista loitsitaan kuoliaaksi sauvalla joka sytyttää heidät liekkeihin kuin heidät olisi valeltu palavalla öljyllä. Eldir käyttää kaaoksen ja metelin hyväkseen rynnäköimällä ja yllättämällä Margritten parilla hyvin suunnatulla iskulla jotka pudottavat hänet kahtena kappaleena maahan.
Linnaa siivotaan ja monia sen vieraita, joukossa jopa aatelisia otetaan vangiksi. Hahmot käyvät kuitenkin vielä yhden oudon episodin läpi, samaan aikaan kun keskellä linnanpihaa poltetaan epäjumalankuvaa he käyvät keskustelun ihmisen kokoisen torakan kanssa joka on esitellyt itsensä Ludwig von Wittgensteiniksi. Olento on ainakin omien sanojensa mukaan toista maata kuin muu perhe mutta tästä ei ole mitään varmuutta. Lyhyt keskustelu hänen kanssaan pikemminkin synnyttää lisää kysymyksiä kuin vastaa yhteenkään. Hänelle annetaan mahdollisuus heittäytyä miekkaan, antautua kyläläisten tuomittavaksi tai syöksyä alas kiviin. Wittgensteinin suvun päämies yrittää syöksyä miekkaan mutta ei pysty ja päätyy lopulta hyppäämään alas kuolemaansa.
Seikkailijamme järjestelevät hävityksen ja kauhun keskellä asioita kapinallisten johtajien kanssa. He lupaavat ottaa tuttuun Sigmarin pappiin yhteyttä joka on jo aikaisemmin puoltanut heitä eräissä asioissa. Jäähän tästä sellainen sotku että siihen vaaditaan noidanmetsästäjä asioita siivoomaan…
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peliraportti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peliraportti. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Kreisibailausta Wittgensteineilla
Peli jäi viimeksi jännittävään operaatioon jossa seikkailijamme ovat liittoutuneet paikallisten kapinallisten kanssa valloittaakseen Wittgenstein linnan. Keisarikunnan hyvinvointi vaatii joskus jopa sen lakien suoraviivaista rikkomista. Tässä tapauksessa siis tarvitaan avointa kapinaa.
Keskimmäinen linnakkeen osa jossa on laskusillat molempiin suuntiin vallataan nopeasti. Sen yläkerrassa on muutama vartija laiminlyömässä velvollisuuksiaan ja heidät voitetaan nopalla ylläköllä. Hahmoista on tullut jo varsin hyviä mitä tulee nopeasti ovista puikkimiseen ja huoneiden tyhjentämiseen lähes pähkähullun tai laskelmoidun riskin turvin. Laskusillat tehdään toimintakyvyttömiksi, niitä ei ylös nosteta.
Seuraavan osion valtauksessa hahmot taistelevat luurankosotureita vastaan mutta tämäkin taistelu käydään niin nopeasti ja päättäväisesti että linnake ei ole vieläkään hälytystilassa. Heinäjalan tiedustelun jälkeen seuraavan pihan poikki edetään määrätietoisesti portille. Siellä oleva vartija paljastuu kammottavaksi mätäkasvoiseksi kaaoksen palvelijaksi ja pistetään nopeasti päätä lyhyemmäksi.
Sotilasoperaatio etenee kuin rasvattuna, Hans johdattaa kapinalliset portista sisään ja nyt alkaa varsinainen rähinä, sekasotku ja taistelu Wittgensteinin linnasta. Linna vartijat ja metsäveljet kohtaavat pihalla. Franz ja Eldir taistelevat jonkinlaista kammottavaa epäkuollutta landsknechtiä vastaan. Kaadettuaan epäkuolleen ritarin sama kaksikko lähtee myös paikalta pakenevan vartioston johtajan perään. Hänetkin surmataan mutta seuraavalla pihalla onkin kiitos hälyn tulossa vastaan ehta kolmikko kaaoksen palvelijoita,
Eldir ja Franz perääntyvät pääjoukkoon kun häränpäinen petomies, valtavan pitkä panssaroitu soturi ja teräviä saksia naksutteleva naarasdemoni seuraavat heitä. Seuraa lyhyt taistelu jossa Franz joutuu jonkin tyhmentävän lumouksen alle, moni ottaa vakavia ruhjeita ja viiltoja mutta puhdas joukkovoima tukee sankareitamme. Raaka nujakointi tulee vielä jatkumaan koska on aivan varmaa että Wittgensteinin linna ei ole vielä pistänyt pahintaan.
Keskimmäinen linnakkeen osa jossa on laskusillat molempiin suuntiin vallataan nopeasti. Sen yläkerrassa on muutama vartija laiminlyömässä velvollisuuksiaan ja heidät voitetaan nopalla ylläköllä. Hahmoista on tullut jo varsin hyviä mitä tulee nopeasti ovista puikkimiseen ja huoneiden tyhjentämiseen lähes pähkähullun tai laskelmoidun riskin turvin. Laskusillat tehdään toimintakyvyttömiksi, niitä ei ylös nosteta.
Seuraavan osion valtauksessa hahmot taistelevat luurankosotureita vastaan mutta tämäkin taistelu käydään niin nopeasti ja päättäväisesti että linnake ei ole vieläkään hälytystilassa. Heinäjalan tiedustelun jälkeen seuraavan pihan poikki edetään määrätietoisesti portille. Siellä oleva vartija paljastuu kammottavaksi mätäkasvoiseksi kaaoksen palvelijaksi ja pistetään nopeasti päätä lyhyemmäksi.
Sotilasoperaatio etenee kuin rasvattuna, Hans johdattaa kapinalliset portista sisään ja nyt alkaa varsinainen rähinä, sekasotku ja taistelu Wittgensteinin linnasta. Linna vartijat ja metsäveljet kohtaavat pihalla. Franz ja Eldir taistelevat jonkinlaista kammottavaa epäkuollutta landsknechtiä vastaan. Kaadettuaan epäkuolleen ritarin sama kaksikko lähtee myös paikalta pakenevan vartioston johtajan perään. Hänetkin surmataan mutta seuraavalla pihalla onkin kiitos hälyn tulossa vastaan ehta kolmikko kaaoksen palvelijoita,
Eldir ja Franz perääntyvät pääjoukkoon kun häränpäinen petomies, valtavan pitkä panssaroitu soturi ja teräviä saksia naksutteleva naarasdemoni seuraavat heitä. Seuraa lyhyt taistelu jossa Franz joutuu jonkin tyhmentävän lumouksen alle, moni ottaa vakavia ruhjeita ja viiltoja mutta puhdas joukkovoima tukee sankareitamme. Raaka nujakointi tulee vielä jatkumaan koska on aivan varmaa että Wittgensteinin linna ei ole vielä pistänyt pahintaan.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Maanalainen vastarinta iskee
Peli alkaa sillä että sankarimme odottavat yhteydenottoa Wittgendorfin kylän ulkopuolella joelle ankkuroituneena. Keskiyön jälkeen laivaan nousee pienellä jollalla parikymppinen nainen joka esittelee itsensä Hildaksi ja kertoo että hänen isoisänsä on puhunut seurueen kanssa.
Eldir ja Joakim lähtevät Hildan matkaan tapaamaan Wittgensteineja vastustavia paikallisia ja heidän johtajaansa Sigridiä. Neuvottelussa sovitaan yhteistyöstä ja seikkailijat sopivat tukevansa kapinallisia kahdesta suunnasta tehtävässä hyökkäyksessä. Kaikkein taitavimmat seurueen jäsenet tunkeutuvat linnaan salaista maanalaista reittiä pitkin muutaman kapinallisen kanssa kun pääjoukko kiipeää muurien yli aamunkoitteessa.
Salainen sisäänkäynti osoittautuu synkäksi luolaksi. Jonkin aikaa sitten seurueeseen rekrytoitu Heinäjalkakin on mukana tiedustelijan roolissa. Harhailua linnan alaisessa luolajärjestelmässä on armollisen vähän mutta siinäkin ajassa kohdataan omituisia maanalaisia vaaroja kuten terävällä kielellä onkalostaan sivaltavia otuksia jotka ovat kuin jättimäisiä merirokkoja ja maanalaisessa virrassa luikerteleva miehen pituinen musta iilimatokin.
Portaat ylös löydettyään seurue tunkeutuu linnan vankityrmiin, siellä he systemaattisesti huoneita läpi käyden löytävät kidutuskammion ja vapaana olevan luottovangin. He turisevat leppoisan ja täysin järkensä menettäneen Fritzin kanssa vankityrmistä. Uloskäynnin lisäksi Fritz kuvailee kellareissa raatavaa kiduttajaa joka ei ole ihminen lainkaan vaan valtava humanoidi.
Fritzin kuvailema kiduttaja-ogre yllätetään omaan kammioonsa ja hänestä tehdään nopeasti selvää. Seurue kipuaa nopeasti viinikellarin ohi ylös varsinaiseen linnaan ja tuphsahtaa keskelle ruokasalia. Pitopöydän äärellä he kohtaavat vanhan raihnaisen miehen jonka toinen käsi päättyy suureen lohkeilleeseen kynteen. Mies asettelee hirvittävällä huolellisuudella posliiniastioille saastaa, mätää lihaa ja löyhkääviä tummia nesteitä. Häntä aletaan pomottomaan kuin joukko olisi vierailevia aatelisia ja kultisteja ja bluffi menee läpi. Seurue jatkaa välittömästi matkaa eikä jää koettelemaan onneaan, miehen surmaaminen voisi myös herättää turhaa huomiota.
Sankarimme hiiviskelevät ensimmäisen pihan poikki varustuksille, he yrittävät parhaansa mukaan olla kiinnittämättä huomiota pihan keskellä olevaan kuoppaan ja sieltä kuuluviin outoihin ääniin. Matka linnoituksen varsinaiselle pääportille tulee olemaan pitkä koska linnake on rakennettu kolmelle erillisille jyrkälle kalliolle ja hahmot ovat niistä viimeisimmällä ja heidän täytyy vallata ainakin keskimmäisen kallion linnake. Pääportille saakka pääseminen olisi täydellinen onnistuminen mutta vastarintaliike pääsee itsekin kiipeämällä ainakin ensimmäisellä pihalle. Aika näyttää miten linnakkeen valtaaminen onnistuu.
Eldir ja Joakim lähtevät Hildan matkaan tapaamaan Wittgensteineja vastustavia paikallisia ja heidän johtajaansa Sigridiä. Neuvottelussa sovitaan yhteistyöstä ja seikkailijat sopivat tukevansa kapinallisia kahdesta suunnasta tehtävässä hyökkäyksessä. Kaikkein taitavimmat seurueen jäsenet tunkeutuvat linnaan salaista maanalaista reittiä pitkin muutaman kapinallisen kanssa kun pääjoukko kiipeää muurien yli aamunkoitteessa.
Salainen sisäänkäynti osoittautuu synkäksi luolaksi. Jonkin aikaa sitten seurueeseen rekrytoitu Heinäjalkakin on mukana tiedustelijan roolissa. Harhailua linnan alaisessa luolajärjestelmässä on armollisen vähän mutta siinäkin ajassa kohdataan omituisia maanalaisia vaaroja kuten terävällä kielellä onkalostaan sivaltavia otuksia jotka ovat kuin jättimäisiä merirokkoja ja maanalaisessa virrassa luikerteleva miehen pituinen musta iilimatokin.
Portaat ylös löydettyään seurue tunkeutuu linnan vankityrmiin, siellä he systemaattisesti huoneita läpi käyden löytävät kidutuskammion ja vapaana olevan luottovangin. He turisevat leppoisan ja täysin järkensä menettäneen Fritzin kanssa vankityrmistä. Uloskäynnin lisäksi Fritz kuvailee kellareissa raatavaa kiduttajaa joka ei ole ihminen lainkaan vaan valtava humanoidi.
Fritzin kuvailema kiduttaja-ogre yllätetään omaan kammioonsa ja hänestä tehdään nopeasti selvää. Seurue kipuaa nopeasti viinikellarin ohi ylös varsinaiseen linnaan ja tuphsahtaa keskelle ruokasalia. Pitopöydän äärellä he kohtaavat vanhan raihnaisen miehen jonka toinen käsi päättyy suureen lohkeilleeseen kynteen. Mies asettelee hirvittävällä huolellisuudella posliiniastioille saastaa, mätää lihaa ja löyhkääviä tummia nesteitä. Häntä aletaan pomottomaan kuin joukko olisi vierailevia aatelisia ja kultisteja ja bluffi menee läpi. Seurue jatkaa välittömästi matkaa eikä jää koettelemaan onneaan, miehen surmaaminen voisi myös herättää turhaa huomiota.
Sankarimme hiiviskelevät ensimmäisen pihan poikki varustuksille, he yrittävät parhaansa mukaan olla kiinnittämättä huomiota pihan keskellä olevaan kuoppaan ja sieltä kuuluviin outoihin ääniin. Matka linnoituksen varsinaiselle pääportille tulee olemaan pitkä koska linnake on rakennettu kolmelle erillisille jyrkälle kalliolle ja hahmot ovat niistä viimeisimmällä ja heidän täytyy vallata ainakin keskimmäisen kallion linnake. Pääportille saakka pääseminen olisi täydellinen onnistuminen mutta vastarintaliike pääsee itsekin kiipeämällä ainakin ensimmäisellä pihalle. Aika näyttää miten linnakkeen valtaaminen onnistuu.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Wittgensteinien tiluksilla
Seikkailijamme rantautuvat muutaman kilometrin päähän linnasta, tarkoituksenaan hiipiä tarkastelemaan sen kummallisuuksia kenenkään havaitsematta mutta lyhyestä taivalluksesta tulee harvinaisen epämiellyttävä ja vaarallinen.
Taivallus metsässä on aavemaisten äänten ja kuvajaisten häiritsemää ja Hansilla on koko ajan epämiellyttävä tunne siitä että jotain on menossa pieleen. Lehdettämät puut ovat harsomaisen seitin verhoamia. Taivallettuaan vain tovin heillä on seuraaja. He päättävät silti taivaltaa kohti linnaa. Tahti kiihtyy oudon luonnottoman nopeasti etenevän sumun alkaessa kummuta metsän syvyyksistä.
Outo pitkänhuiskea hahmo joka näyttää ilmestyvän ja katoavan kuin taikuuden avittamana kärkkyy joukon kannoilla. Moinen käy sen verran heidän hermoilleen että asialle päätetään tehdä jotain. Eldir asettuu väijyyn muun seurueen jatkaessa matkaa. Kun joukko on edennyt vähän matkaa seuraa lyhyt taistelu varjostavan mutantin kanssa joka on melkein maksaa Eldirille hänen henkensä.
Linnaa kierretään sen sisältä kaikuu jostain syvyydestä musiikkia vaikka se näyttääkin lähes hylätyltä. Porteilla sentään on vartijoita. Seurue on ottanut jonkin aikaa sitten eräältä signaaliasemalta löytämänsä hyvin vanhan Wittgensteinin suvun jäsentä esittävän muotokuvan mukaansa. Nyt he esiintyvät kauppiaina ja ovat tarjoamassa sitä myyntiin. Sanavaihto vartijoiden kanssa ei tunnu johtuvan mihinkään muuhun kuin siihen että he alkavat ylimielisesti osoitella seuruetta varsijousilla. Moiset uhkaukset riittävät karkottamaan pääportilta mutta jo kivenheiton päässä suunnitelmia hiotaan linnaan kapuamisesta.
Seikkailijat suuntaavat Wittgensteinin kylään. Tautien ja epämuodostumien riivaamassa läävässä heitä tervehtii Tohtori Rosseaux ja hänen hekotteleva apurinsa Kurt. Tarkkasilmäinen Joakim huomaa että Rosseaux on itsekin paksun pakkelikerroksensa takana joko kupan, lepran, molempien tai jotain vielä pahempaa runtelema.
Päätös tehdään että asioita täytyy tutkia, ja seurue päättää yöpyä mutta ei kylässä. Hans ja Franz lainaavat venettä ja hakevat jokilaivan. Kylällä omituinen vanha ukko tulee Rosseauxin lähdettyä juttusille ja hänellä on muutama painava sana sanottavana arvon tohtorista ja hänen työstään. Vanha mies kähisee myös jotain epäselvää yhteydenotosta keskiyöllä.
Taivallus metsässä on aavemaisten äänten ja kuvajaisten häiritsemää ja Hansilla on koko ajan epämiellyttävä tunne siitä että jotain on menossa pieleen. Lehdettämät puut ovat harsomaisen seitin verhoamia. Taivallettuaan vain tovin heillä on seuraaja. He päättävät silti taivaltaa kohti linnaa. Tahti kiihtyy oudon luonnottoman nopeasti etenevän sumun alkaessa kummuta metsän syvyyksistä.
Outo pitkänhuiskea hahmo joka näyttää ilmestyvän ja katoavan kuin taikuuden avittamana kärkkyy joukon kannoilla. Moinen käy sen verran heidän hermoilleen että asialle päätetään tehdä jotain. Eldir asettuu väijyyn muun seurueen jatkaessa matkaa. Kun joukko on edennyt vähän matkaa seuraa lyhyt taistelu varjostavan mutantin kanssa joka on melkein maksaa Eldirille hänen henkensä.
Linnaa kierretään sen sisältä kaikuu jostain syvyydestä musiikkia vaikka se näyttääkin lähes hylätyltä. Porteilla sentään on vartijoita. Seurue on ottanut jonkin aikaa sitten eräältä signaaliasemalta löytämänsä hyvin vanhan Wittgensteinin suvun jäsentä esittävän muotokuvan mukaansa. Nyt he esiintyvät kauppiaina ja ovat tarjoamassa sitä myyntiin. Sanavaihto vartijoiden kanssa ei tunnu johtuvan mihinkään muuhun kuin siihen että he alkavat ylimielisesti osoitella seuruetta varsijousilla. Moiset uhkaukset riittävät karkottamaan pääportilta mutta jo kivenheiton päässä suunnitelmia hiotaan linnaan kapuamisesta.
Seikkailijat suuntaavat Wittgensteinin kylään. Tautien ja epämuodostumien riivaamassa läävässä heitä tervehtii Tohtori Rosseaux ja hänen hekotteleva apurinsa Kurt. Tarkkasilmäinen Joakim huomaa että Rosseaux on itsekin paksun pakkelikerroksensa takana joko kupan, lepran, molempien tai jotain vielä pahempaa runtelema.
Päätös tehdään että asioita täytyy tutkia, ja seurue päättää yöpyä mutta ei kylässä. Hans ja Franz lainaavat venettä ja hakevat jokilaivan. Kylällä omituinen vanha ukko tulee Rosseauxin lähdettyä juttusille ja hänellä on muutama painava sana sanottavana arvon tohtorista ja hänen työstään. Vanha mies kähisee myös jotain epäselvää yhteydenotosta keskiyöllä.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Huolellinen kirjanpito on kaikki kaikessa
Edellisen pelisession jäljiltä käydään läpi mikä on jokaisen hahmon haavoittuineisuuden tila ja kuinka pitkään heillä kestää toipua. Franz kuoppaa peikot ja kartanolta löytynyt puolituinen Heinäjalka rekrytoidaan laivakokiksi. Siegfried kuskataan Grissenwaldiin kirurgin vastaanotolle ja hän kokee lähes ihmeparantumisen, joskaan ei ilman leikkausta josta hänelle jää hiukseton kohta ohimolle jota koristaa pyöreä arpi.
Etelka Von Hertzenin kartanosta napattu omaisuus käydään läpi huolella viimeistä kuparista penniä myöten, irtonaisista koruista ja hopea-aterimista tehdään yksityiskohtainen luettelo ja arviointi. Jossain modernimmassa pelissä tämä olisi varmaan paikka todeta että hahmojen abstrakti varallisuuslukema on noussut mutta Warhammer on vuodelta miekka ja kivi ja silloin tällöin nyhertäminen on vain osa peliä. Otan kaikesta huolimatta muutamia oikopolkuja mitä tulee arvoesineiden arviointiin antamatta lukuja kuitenkaan suoraan ilman heittoja. Koska jos säätäminen on tuskastuttavaa niin samoin on se että kerää kokemuspisteitä vain sijoittaakseen ne taitoihin joiden käytön yli vain hypättäisiin.
Muutaman kerran tuodaan peräti kysymys esiin että eikö aikaa voisi hieman hypätä eteenpäin ja näin teemme, jokaista toipumispäivää ei käydä läpi, rajansa kaikella. Parin tunnin mittaisen pelisession "kirjanpitäjiä & inventaariota" jännityksettömässä maailmassa jälkeen matka jatkuu taas jokea pitkin.
Kevyessä lastissa laiva suuntaa kohti pohjoista. Kysymys esitetään ääneen että ehkä on jo aika käydä Wittgensteinin linnassa?
Etelka Von Hertzenin kartanosta napattu omaisuus käydään läpi huolella viimeistä kuparista penniä myöten, irtonaisista koruista ja hopea-aterimista tehdään yksityiskohtainen luettelo ja arviointi. Jossain modernimmassa pelissä tämä olisi varmaan paikka todeta että hahmojen abstrakti varallisuuslukema on noussut mutta Warhammer on vuodelta miekka ja kivi ja silloin tällöin nyhertäminen on vain osa peliä. Otan kaikesta huolimatta muutamia oikopolkuja mitä tulee arvoesineiden arviointiin antamatta lukuja kuitenkaan suoraan ilman heittoja. Koska jos säätäminen on tuskastuttavaa niin samoin on se että kerää kokemuspisteitä vain sijoittaakseen ne taitoihin joiden käytön yli vain hypättäisiin.
Muutaman kerran tuodaan peräti kysymys esiin että eikö aikaa voisi hieman hypätä eteenpäin ja näin teemme, jokaista toipumispäivää ei käydä läpi, rajansa kaikella. Parin tunnin mittaisen pelisession "kirjanpitäjiä & inventaariota" jännityksettömässä maailmassa jälkeen matka jatkuu taas jokea pitkin.
Kevyessä lastissa laiva suuntaa kohti pohjoista. Kysymys esitetään ääneen että ehkä on jo aika käydä Wittgensteinin linnassa?
torstai 13. helmikuuta 2014
Velhottaren tukikohdassa
Täynnä päättäväisyyttä ja intoa seikkailijat suuntaavat kohti Etelka von Hertzenin maaseutukartanoa ja hänen omistukseensa hankkimaa kääpiökaivosta. Perillä tarmo katoaa yllättävään henkiseen hajaannustilaan. Alkaa kiivas väittely kumpi paikka tutkitaan ensin, miten asioita lähestytään ja ketkä jätetään ulkopuolelle passiin. Descartes kunnostautuu järkyttävän typerien ideoiden saralla.
Eldir ja Garil jätetään metsään passiin kun muu porukka lähtee von Hertzenin maalaistalolle. Samaan aikaan kun talolla tilanne kehittyy alkavat Eldiriä ja Garilia häiritä metsästä kantautuvat kääpiökieliset avunhuudot. Miehet uskovat että kyseessä on juoni jonkin verenhimoisen metsänhengen tai muun kaaoottisen olennon toimesta. Muu seurue huhuilee kartanon ovella ja astelee varovaisesti sisään. Pian he saavat huomata että kartanossa on huomattavia määriä peikkoja. Siegfried lähtee hakemaan apua, eli siis Eldiriä ja Garilia seurueen pystyvimpiä sotureita metsästä.
Joakim etsii parempia asemia seuraavasta huoneesta ja törmää lyhyeen hahmoon, peikon sijaan hän huomaa onnekseen että kyseessä on puolituinen joka huikkaa hermostuneesti olevansa Nyytti Heinäjalka, paikan kokki. Mekkoon pukeutunut peikko tunkee sisään ja tapahtumat lähtevät etenemään sekavana vyyhtinä. Voisi epäillä että pakkaa sekoitetaan kuin tieten tahtoen aivan kuin kyseessä olisi jokin näytelmä tai pikemminkin jokin kammottava peli.
Täydellinen sekaannus vallitsee pian mutta seikkailijat onnistuvat toimimaan suhteellisen järjestelmällisesti vaikka kaikki etenee hoputettuna ja puutteellisilla tiedoilla. Franz esimerkiksi kiilaa oven selustasta Descartesin keskittyessä lähinnä olemaan lähes hyödytön, Hans, Eldir ja Garil aloittavat seuraavassa huoneessa raivokkaan taistelun peikkoja vastaan. Garil osoittautuu taistelun tuoksinassa kuin suoraan Sormusten Herrasta karanneeksi Gimliksi. Tämä omituinen käänne ja luonteenmuutos voidaan laskea tilapäisestä mielenhäiriöstä, ankarasta stressistä ja kääpiöiden lajityypillisistä neurooseista johtuvaksi. Toisaalta tavallisesta menosta poikkeava vyörytys vihreänahkaisilla otuksilla jotka tulevat pelaajien kannalta ei-mistään ja ovat olemassa vain tapettavaksi tietävästi saavat aikaan tälläistä. Aivan kuin miehen (tai siis kääpiön) mieli olisi luhistunut ja silmissä kiiltänyt hetken aikaa synkkä tietoisuus siitä että hänen elämänsä kulkee kiskoilla kuin kaivoskärry pimeässä tunnelissa.
Eldir haltija saa mojovan kriittisen nivusille, kaikki kriittiset eivät johda kuolemaan mutta toipuminen tulee viemään pitkään. Siegfried saa taistelun tiimellyksessä iskun päähänsä ja hän käy hyvin lähellä kuolemaa, vain kohtalon käsi pelastaa hänet. Joakim raahaa vakavasti haavoittuneen ystävänsä pois kaikkein tiiviimmästä taistelun tiimellyksestä.
Jonkin aikaa myöhemmin suhteellisen pitkän taistelun päätteeksi ja noin tusinaa kuollutta vihollista myöhemmin peikot vihdoin pakenevat. Seikkailijat salpaavat koko paikan ovet ja ikkunat hengähtääksen edes hetken. Eldir vapauttaa komerosta köytettynä löydetyn parin torppareita. Joakim paikkaa koko porukan parhaan kykynsä mukaan.
Eldir ja Garil jätetään metsään passiin kun muu porukka lähtee von Hertzenin maalaistalolle. Samaan aikaan kun talolla tilanne kehittyy alkavat Eldiriä ja Garilia häiritä metsästä kantautuvat kääpiökieliset avunhuudot. Miehet uskovat että kyseessä on juoni jonkin verenhimoisen metsänhengen tai muun kaaoottisen olennon toimesta. Muu seurue huhuilee kartanon ovella ja astelee varovaisesti sisään. Pian he saavat huomata että kartanossa on huomattavia määriä peikkoja. Siegfried lähtee hakemaan apua, eli siis Eldiriä ja Garilia seurueen pystyvimpiä sotureita metsästä.
Joakim etsii parempia asemia seuraavasta huoneesta ja törmää lyhyeen hahmoon, peikon sijaan hän huomaa onnekseen että kyseessä on puolituinen joka huikkaa hermostuneesti olevansa Nyytti Heinäjalka, paikan kokki. Mekkoon pukeutunut peikko tunkee sisään ja tapahtumat lähtevät etenemään sekavana vyyhtinä. Voisi epäillä että pakkaa sekoitetaan kuin tieten tahtoen aivan kuin kyseessä olisi jokin näytelmä tai pikemminkin jokin kammottava peli.
Täydellinen sekaannus vallitsee pian mutta seikkailijat onnistuvat toimimaan suhteellisen järjestelmällisesti vaikka kaikki etenee hoputettuna ja puutteellisilla tiedoilla. Franz esimerkiksi kiilaa oven selustasta Descartesin keskittyessä lähinnä olemaan lähes hyödytön, Hans, Eldir ja Garil aloittavat seuraavassa huoneessa raivokkaan taistelun peikkoja vastaan. Garil osoittautuu taistelun tuoksinassa kuin suoraan Sormusten Herrasta karanneeksi Gimliksi. Tämä omituinen käänne ja luonteenmuutos voidaan laskea tilapäisestä mielenhäiriöstä, ankarasta stressistä ja kääpiöiden lajityypillisistä neurooseista johtuvaksi. Toisaalta tavallisesta menosta poikkeava vyörytys vihreänahkaisilla otuksilla jotka tulevat pelaajien kannalta ei-mistään ja ovat olemassa vain tapettavaksi tietävästi saavat aikaan tälläistä. Aivan kuin miehen (tai siis kääpiön) mieli olisi luhistunut ja silmissä kiiltänyt hetken aikaa synkkä tietoisuus siitä että hänen elämänsä kulkee kiskoilla kuin kaivoskärry pimeässä tunnelissa.
Eldir haltija saa mojovan kriittisen nivusille, kaikki kriittiset eivät johda kuolemaan mutta toipuminen tulee viemään pitkään. Siegfried saa taistelun tiimellyksessä iskun päähänsä ja hän käy hyvin lähellä kuolemaa, vain kohtalon käsi pelastaa hänet. Joakim raahaa vakavasti haavoittuneen ystävänsä pois kaikkein tiiviimmästä taistelun tiimellyksestä.
Jonkin aikaa myöhemmin suhteellisen pitkän taistelun päätteeksi ja noin tusinaa kuollutta vihollista myöhemmin peikot vihdoin pakenevat. Seikkailijat salpaavat koko paikan ovet ja ikkunat hengähtääksen edes hetken. Eldir vapauttaa komerosta köytettynä löydetyn parin torppareita. Joakim paikkaa koko porukan parhaan kykynsä mukaan.
tiistai 14. tammikuuta 2014
Kaupantekoa
Jokilaiva saapuu viimein Grissenwaldiin. Heti ensimmäisenä sitä odottaakin tullimies. Valtavan villalastin arvoksi arvioidaan 500 niinpä hän vaatii siitä kaupungille 50 kultakruunua, tämä sovitaan maksettavaksi laivan lähtiessä.
Siegfried lähtee Renaten kanssa tutustumaan jokiväkeen jättäen muuta hoitamaan asioita. Paikalle kutsutaan kankurien killan edustaja ja Hans hoitaa neuvotteluja muiden pyöriessä lähistöllä. Kankurien killan edustajan kanssa puhutaan siksi että heillä on yksinkoikeus ostaa villaa.
Nilkkimäinen edustaja ilmoittaa hinnaksi törkeästi alakanttiin 350 kultakruunua mutta ehdottaa että jos hänen vaivannäkönsä korvataan pienellä henkilökohtaisella korvauksella kilta voisi maksaa enemmänkin. Eldir tulistuu moisesta peittelemättömsätä sikailusta ja nostaa miehen seinälle jonka johdosta hän loikkii hetkeä myöhemmin karkuun haltian hohkaavaa halveksuntaa.
Seurue suuntaa kankurien killan talolle korjaamaan kuumapäisen ja jyrkän oikeudentajuisen haltian aiheuttamaa vahinkoa. Eri edustaja ottaa heidät vastaan vartijoiden kera ja kuuntelee sovittelevammalla sävyllä mitä heillä on sanottavaa ja sopii uusista neuvotteluista hänen kanssaan. Hän on enemmän huolissaan siitä että menettääkö metakan johdosta kukaan kasvojaan kuin korruptiosta. Laivalla pidetään seuraavana yönä silti vahtia kierojen temppujen varalta.
Seuraavana päivänä kauppa sovitaan 500 kultarahasta koska Siegfried on paikalla ja hän vain on käsittämättömän hyvä voittamaan ihmisiä puolelleen. Pian rahat ja lasti vaihtavat omistajaa kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Seurue pysähtyy hetkeksi määrätietoisesta linjastaan ja paikallisilta kuullaan puheita kääpiöslummista. Vieraillessaan siellä Garil kuulee kääpiöiden ahdingosta, toivottomasta kaivosprojektista ja siitä että Etelka von Hertzen niminen nainen on ostanut kääpiöiden kaivoksen. Ennen lähtöä tänne etelään seikkailijoiden velhotuttava väitti että Bögenhafenista mukaan kopatussa maagisessa käärössä olisi tämän velhonmerkki.
Joukon mieliala kääntyy epäröiväksi mutta Joakim pitää yllättäen koskettavan palopuheen siitä kuinka korruptio ja kaaos kukoistavat koska kukaan ei tee sille mitään silloin kun se olisi vielä mahdollista. Paremmat ajat eivät koskaan koita jos kaikki ajattelevat vain lyhytnäköisesti omaa etuaan, täytyy ajatella myös pidemmälle ja muistuttaa siitä kuinka seikkailijatoverit ovat ennenkin uhmanneet kaaoksen ja pimeyden voimia, vieläpä menestyksellä.
Siegfried lähtee Renaten kanssa tutustumaan jokiväkeen jättäen muuta hoitamaan asioita. Paikalle kutsutaan kankurien killan edustaja ja Hans hoitaa neuvotteluja muiden pyöriessä lähistöllä. Kankurien killan edustajan kanssa puhutaan siksi että heillä on yksinkoikeus ostaa villaa.
Nilkkimäinen edustaja ilmoittaa hinnaksi törkeästi alakanttiin 350 kultakruunua mutta ehdottaa että jos hänen vaivannäkönsä korvataan pienellä henkilökohtaisella korvauksella kilta voisi maksaa enemmänkin. Eldir tulistuu moisesta peittelemättömsätä sikailusta ja nostaa miehen seinälle jonka johdosta hän loikkii hetkeä myöhemmin karkuun haltian hohkaavaa halveksuntaa.
Seurue suuntaa kankurien killan talolle korjaamaan kuumapäisen ja jyrkän oikeudentajuisen haltian aiheuttamaa vahinkoa. Eri edustaja ottaa heidät vastaan vartijoiden kera ja kuuntelee sovittelevammalla sävyllä mitä heillä on sanottavaa ja sopii uusista neuvotteluista hänen kanssaan. Hän on enemmän huolissaan siitä että menettääkö metakan johdosta kukaan kasvojaan kuin korruptiosta. Laivalla pidetään seuraavana yönä silti vahtia kierojen temppujen varalta.
Seuraavana päivänä kauppa sovitaan 500 kultarahasta koska Siegfried on paikalla ja hän vain on käsittämättömän hyvä voittamaan ihmisiä puolelleen. Pian rahat ja lasti vaihtavat omistajaa kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Seurue pysähtyy hetkeksi määrätietoisesta linjastaan ja paikallisilta kuullaan puheita kääpiöslummista. Vieraillessaan siellä Garil kuulee kääpiöiden ahdingosta, toivottomasta kaivosprojektista ja siitä että Etelka von Hertzen niminen nainen on ostanut kääpiöiden kaivoksen. Ennen lähtöä tänne etelään seikkailijoiden velhotuttava väitti että Bögenhafenista mukaan kopatussa maagisessa käärössä olisi tämän velhonmerkki.
Joukon mieliala kääntyy epäröiväksi mutta Joakim pitää yllättäen koskettavan palopuheen siitä kuinka korruptio ja kaaos kukoistavat koska kukaan ei tee sille mitään silloin kun se olisi vielä mahdollista. Paremmat ajat eivät koskaan koita jos kaikki ajattelevat vain lyhytnäköisesti omaa etuaan, täytyy ajatella myös pidemmälle ja muistuttaa siitä kuinka seikkailijatoverit ovat ennenkin uhmanneet kaaoksen ja pimeyden voimia, vieläpä menestyksellä.
torstai 9. tammikuuta 2014
Minne virta vie
Hyvin pitkän tauon jälkeen on aika palata roolipelien pariin ja vieläpä vanhan suosikkini Warhammerin. Vuoden ensimmäinen sunnuntai osoittautuukin suhteellisen jännittäväksi. Täytyy sanoa että reilut puoli vuotta taukoa pelinjohtamisesta tuntui peliä aloitellessa kuin pieni iäisyys olisi ehtinyt vierähtää. En pidä itseäni minään kovin kummoisena tarinankertojana tai hirveän hyvänä EPH:den kuvaajana kun heidän roolejaan toimitan joten pientä hermostuneisuutta oli ilmassa omalta osaltani. Sekavaa härväystä oli myös pitkä tovi ennen varsinaista peliä kirjojen, muistiinpanojen ja raporttien kanssa ennen kuin pääsin jyvälle siitä missä pelissä pitäisi mennä.
Death on The Reik kulkee seikkailuna kiskoilla mutta ei ole järin anteeksiantavainen jos pelaajilla ei ole käytössä valmiit kirjojen mukana toimitetut hahmot edellisestä seikkailusta, teksti vilisee koukkuja jotka täytyy joko soveltaa tai sivuuttaa tarpeettomina rönsyinä. Seikkailut ovat muutenkin täynnä polkuja joita ei kuljeta ja selittämättömiksi jääviä käänteitä. Mitä tulee pelaajien vainuun siitä miten koko sotku on tarkoitettu läpi rämmittäväksi on porukkani harvinaisen hyvin tilanteen tasalla. Lisäksi kävimme läpi pelin alussa mihin jäätiin vaikka tukenamme onkin nivaska peliraportteja ja wanhan maailman kalenteri josta ruksin kuluvia päiviä sitä mukaan kun niitä pelimaailmassa kiitää.
Peli alkaa samalla miehityksellä kuin aikaisemminkin ja matka kohti seuraavaa etappia eli Kemperbadia jatkuu. Tämäkään osuus ei tietenkään suju tyystin ilman sattumuksia.
Matkalla törmätään perinteisiin wanhan maailman hirttäjäisiin. Valveutuneiden kansalaisten komitea on pistämässä joen varrella hahmojen vanhaa Bretonnialaista "tuttua" Phillipe Descartesia köyden jatkoksi. Seurue muistaa kuinka hyvä miekkamies Phillepe on ja päättää rekrytoida hänet. Hirttäjäiset keskeytetään ja Siegfried puhuttaa korttihuijarin ja palkkasoturin vapaaksi enempiä empimättä. Roskajoukkoa pyöritetään verbaalisesti ja jopa Bretonnialaisen varusteet saadaan enimmiltä osin takaisin. Vastavuoroisesti Descartesista paljastuu vähemmän ärsyttävä puoli, mies vaikuttaa olevan valmis seuraamaan porukkaa vaikka Helvetin porteille, Kurtz tosin velvoittaa häntä vain matkan loppuun.
Lopulta joen molemmin puolin kohoava Kemperbad on vaikuttava ilmestys. Kaupunki on rakennettu hillittömän korkeiden jyrkänteiden laelle jotka kohoavat moellemin puolin jokea. Tavaraa mostetaan ylös ja lastataan laivoihin monimutkaisten vinssien avulla. Garil tunnistaa laitteet kääpiötekoisiksi ja Eldir niiden köydet haltioiden punomiksi. Pian seurue onkin ottanut kiikkerän kyydin ylös.
He eivät ehdi ihmetellä vierasta kaupunkia hetkeäkään kun alkaa ihmeellinen metakka ja väkijoukkojen liikehdintä. Kansa on tullut katsomaan Keisarin edustajana kaupunkiin juuri saapunutta Kreivi Otto Boormania. Väkijoukon yli nähdään vilauksia turpeasta arvovieraasta jonka kaulassa roikkuu valtavia kultakäätyjä.
Yllättäen aaltoilevan väkijoukon ruhjomaksi joutuu nuori nainen joka kumauttaa takaraivonsa kiveykseen, yhtä lukuunottamatta ketään paikallista ei tunnu kiinnostavan. Joakim ryntää apuun ja tapaa kummallista korkeaa hattua käyttävän miehen joka on myöskin samoissa aikeissa. Mies on lääkäri ja ilmeisen hyvillään siitä että edes joillain on omatunto. Nainen kannetaan miehen praktiikalle, Eldirin ja Franzin raivatessa tietä hartiavoimin. Joakim, tutustuu tohtori Maximillian Schnippmesseriin avustamalla häntä työssä kadulta napatun potilaan kanssa. Mies on vimpan päälle pätevä ammatissaan mutta todella eksentrinen. Hän pitää kissoja ja harjoittaa köyhäinavustusta hoitamalla vähempiosaisia alennetuilla hinnoilla, mitä ihmettä!?!
Siegfried verkostuu pahamaineisen rikollispäällikkö Luigi Belladonnan kanssa, toimien hänen juoksupoikanaan, aivan sattumaltako? Jostain syystä omituinen rikollispomo iski näppinsä kaikista mahdollisista juuri häneen.
Garil tutustuu paikallisiin kääpiöihin jotka käyttävät nostolaitteita, insinöörien kilta on häneen pian yhteydessä ja hän pääsee tämän kautta aitona kääpiöaatelisena juhlavastaanotolle jossa Kreivi Boormann tapaa kaupungin valtuustoa ym. silmäätekeviä. Killan puhemies on suorasanainen ja hän ei vaadi mitään erityisiä tuen osoituksia, Garilin läsnäolo ylipäätään saa killan vaikuttamaan voimakkaammalta koska nyt sen luona käy jo aatelisia vanhasta kotimaasta. Siegfried toimii hänen eräänlaisena ihmisasiantuntijanaan ja adjutanttina kutsuilla. On aivan satavarmaa että joku yhdistelee toisiinsa liittymättömiä yksityiskohtia ja ennen seuraavaa aamua etelän kääpiöiden, Tilealaisen mafian ja insinöörien killan uskotaan olevan kaikkien samaa soppaa hämmentämässä.
Seurueella ei ole mitään erityistä syytä jäädä Kemperbadiin joten laiva lähtee kohti etelää. Wittgendorfia ohitettaessa paikan ränsistyneeseen ulkoasuun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Franz lähetään jollalla maihin ottamaan selvää mitä paikallisille kuuluu, hän melookin ripeästi läpi pitkälle keskipäivään viipyillen aamu-usvan. Hän on jo rannassa kerjäläisten ympäröimä. Monilta puuttuu raajoja ja vaikuttaa siltä kuin lähes kaikille olisi tehty amputointeja. Eäpätoivo ja sairaus näyttävät riivaavan kylän väkeä. Franz saa pelkästä lähellä keskustelusta tartunnan erinäisiä hyppiviä ja pomppivia seuralaisia, onneksi Joakim osaa hoitaa moisen pois päiväjärjestyksestä.
Von Wittgensteinin ränsistynyt ja tumma sukulinna töröttää jonkin matkan päässä Witgendorfin kylästä kuin haljennut torahammas. Jokilaivan lipussa sen ohi huomaavat seikkailijat että linnan ympäristössä metsä on kitukavuista ja lehdetöntä, oksat ovat seittien peitossa ja lintujen kokoiset valkeat perhoset liihottelevat siellä täällä. Tarkkasilmäisimmät huomaavat myös maassa ja oksilla kiemurtelevat jalan mittaiset valkoiset ja turvonneet toukat. Wittgensteinin linnassa vierailu päätetään jättää jonnekin tulevaisuuteen, kerkiäähän sinne paluumatkallakin.
P.S.
Löysin hiljan aivan täydellisen retroa Warhammerin pelimusaa, tätä kuunnellessa sitä tuntee olevansa ihan eri vuosikymmenellä, nuori ja pitkätukkainen:
Blood for the Blood God
Death on The Reik kulkee seikkailuna kiskoilla mutta ei ole järin anteeksiantavainen jos pelaajilla ei ole käytössä valmiit kirjojen mukana toimitetut hahmot edellisestä seikkailusta, teksti vilisee koukkuja jotka täytyy joko soveltaa tai sivuuttaa tarpeettomina rönsyinä. Seikkailut ovat muutenkin täynnä polkuja joita ei kuljeta ja selittämättömiksi jääviä käänteitä. Mitä tulee pelaajien vainuun siitä miten koko sotku on tarkoitettu läpi rämmittäväksi on porukkani harvinaisen hyvin tilanteen tasalla. Lisäksi kävimme läpi pelin alussa mihin jäätiin vaikka tukenamme onkin nivaska peliraportteja ja wanhan maailman kalenteri josta ruksin kuluvia päiviä sitä mukaan kun niitä pelimaailmassa kiitää.
Peli alkaa samalla miehityksellä kuin aikaisemminkin ja matka kohti seuraavaa etappia eli Kemperbadia jatkuu. Tämäkään osuus ei tietenkään suju tyystin ilman sattumuksia.
Matkalla törmätään perinteisiin wanhan maailman hirttäjäisiin. Valveutuneiden kansalaisten komitea on pistämässä joen varrella hahmojen vanhaa Bretonnialaista "tuttua" Phillipe Descartesia köyden jatkoksi. Seurue muistaa kuinka hyvä miekkamies Phillepe on ja päättää rekrytoida hänet. Hirttäjäiset keskeytetään ja Siegfried puhuttaa korttihuijarin ja palkkasoturin vapaaksi enempiä empimättä. Roskajoukkoa pyöritetään verbaalisesti ja jopa Bretonnialaisen varusteet saadaan enimmiltä osin takaisin. Vastavuoroisesti Descartesista paljastuu vähemmän ärsyttävä puoli, mies vaikuttaa olevan valmis seuraamaan porukkaa vaikka Helvetin porteille, Kurtz tosin velvoittaa häntä vain matkan loppuun.
Lopulta joen molemmin puolin kohoava Kemperbad on vaikuttava ilmestys. Kaupunki on rakennettu hillittömän korkeiden jyrkänteiden laelle jotka kohoavat moellemin puolin jokea. Tavaraa mostetaan ylös ja lastataan laivoihin monimutkaisten vinssien avulla. Garil tunnistaa laitteet kääpiötekoisiksi ja Eldir niiden köydet haltioiden punomiksi. Pian seurue onkin ottanut kiikkerän kyydin ylös.
He eivät ehdi ihmetellä vierasta kaupunkia hetkeäkään kun alkaa ihmeellinen metakka ja väkijoukkojen liikehdintä. Kansa on tullut katsomaan Keisarin edustajana kaupunkiin juuri saapunutta Kreivi Otto Boormania. Väkijoukon yli nähdään vilauksia turpeasta arvovieraasta jonka kaulassa roikkuu valtavia kultakäätyjä.
Yllättäen aaltoilevan väkijoukon ruhjomaksi joutuu nuori nainen joka kumauttaa takaraivonsa kiveykseen, yhtä lukuunottamatta ketään paikallista ei tunnu kiinnostavan. Joakim ryntää apuun ja tapaa kummallista korkeaa hattua käyttävän miehen joka on myöskin samoissa aikeissa. Mies on lääkäri ja ilmeisen hyvillään siitä että edes joillain on omatunto. Nainen kannetaan miehen praktiikalle, Eldirin ja Franzin raivatessa tietä hartiavoimin. Joakim, tutustuu tohtori Maximillian Schnippmesseriin avustamalla häntä työssä kadulta napatun potilaan kanssa. Mies on vimpan päälle pätevä ammatissaan mutta todella eksentrinen. Hän pitää kissoja ja harjoittaa köyhäinavustusta hoitamalla vähempiosaisia alennetuilla hinnoilla, mitä ihmettä!?!
Siegfried verkostuu pahamaineisen rikollispäällikkö Luigi Belladonnan kanssa, toimien hänen juoksupoikanaan, aivan sattumaltako? Jostain syystä omituinen rikollispomo iski näppinsä kaikista mahdollisista juuri häneen.
Garil tutustuu paikallisiin kääpiöihin jotka käyttävät nostolaitteita, insinöörien kilta on häneen pian yhteydessä ja hän pääsee tämän kautta aitona kääpiöaatelisena juhlavastaanotolle jossa Kreivi Boormann tapaa kaupungin valtuustoa ym. silmäätekeviä. Killan puhemies on suorasanainen ja hän ei vaadi mitään erityisiä tuen osoituksia, Garilin läsnäolo ylipäätään saa killan vaikuttamaan voimakkaammalta koska nyt sen luona käy jo aatelisia vanhasta kotimaasta. Siegfried toimii hänen eräänlaisena ihmisasiantuntijanaan ja adjutanttina kutsuilla. On aivan satavarmaa että joku yhdistelee toisiinsa liittymättömiä yksityiskohtia ja ennen seuraavaa aamua etelän kääpiöiden, Tilealaisen mafian ja insinöörien killan uskotaan olevan kaikkien samaa soppaa hämmentämässä.
Seurueella ei ole mitään erityistä syytä jäädä Kemperbadiin joten laiva lähtee kohti etelää. Wittgendorfia ohitettaessa paikan ränsistyneeseen ulkoasuun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Franz lähetään jollalla maihin ottamaan selvää mitä paikallisille kuuluu, hän melookin ripeästi läpi pitkälle keskipäivään viipyillen aamu-usvan. Hän on jo rannassa kerjäläisten ympäröimä. Monilta puuttuu raajoja ja vaikuttaa siltä kuin lähes kaikille olisi tehty amputointeja. Eäpätoivo ja sairaus näyttävät riivaavan kylän väkeä. Franz saa pelkästä lähellä keskustelusta tartunnan erinäisiä hyppiviä ja pomppivia seuralaisia, onneksi Joakim osaa hoitaa moisen pois päiväjärjestyksestä.
Von Wittgensteinin ränsistynyt ja tumma sukulinna töröttää jonkin matkan päässä Witgendorfin kylästä kuin haljennut torahammas. Jokilaivan lipussa sen ohi huomaavat seikkailijat että linnan ympäristössä metsä on kitukavuista ja lehdetöntä, oksat ovat seittien peitossa ja lintujen kokoiset valkeat perhoset liihottelevat siellä täällä. Tarkkasilmäisimmät huomaavat myös maassa ja oksilla kiemurtelevat jalan mittaiset valkoiset ja turvonneet toukat. Wittgensteinin linnassa vierailu päätetään jättää jonnekin tulevaisuuteen, kerkiäähän sinne paluumatkallakin.
P.S.
Löysin hiljan aivan täydellisen retroa Warhammerin pelimusaa, tätä kuunnellessa sitä tuntee olevansa ihan eri vuosikymmenellä, nuori ja pitkätukkainen:
Blood for the Blood God
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Peliraportti 8: Kivipää
Pelaajina ovat tällä kertaa Jukka (Caravaggio), Atte (Flavonius) ja Lassi (Janus).
Edellisen retken selviytyneet jatkavat matkaansa kohti Denethixiä. Chelmforshiresta heidän matkaansa liittyvät Ser Oswald ja Ibn nimiset aarteenetsijät joilta pidetään heidän tulevan luolastokohteensa sijainti salassa. He ohittavat vauraan ja hyvinvoivan Retenniksen jatkaen lopun matkaansa ilman kummempia sattumuksia.
Denethixissä Janus marssii suoraan Tieteen kultin temppelille rekrytoimaan lisää akolyytteja mutta yllätyksekseen hänen mukaansa lähetetään ehta tiedemies Tri. Charles Hyades. Kultti sponsoroi tutkimusretkeä myös liekinheittimellä jota kantamaan ja käyttämään määrätään akolyytti Bruul, väkivahva, kajahtanut ja mitään pelkäämätön kiihkokäännynnäinen.
Flavonius on varma että hän tarvitsee retkelle mystisten hengentieteiden taitajan, hän nielee palan kurkussaan ja menee anomaan apua kaoottiselta kultilta jonka jäseniä hänen vanhempansa olivat. Läpikotoisin kuivakka ja lainkuuliainen Flavonius on vanhoillinen ja jos hänet on lapsena initioitu Calinan, kahdentoista tuhon jumalattaren seuraajien joukkoon ei hän ala siitä vaihtamaan. Hän saa mukaansa Tobel Liemeliksi itsensä esittelevän temppeliritarin joka on koristellut panssarinsa kaaoksen kahdeksansakaraisilla tähdillä, kalloilla ja piikeillä.
Caravaggio suuntaa Oolan, Mokten, Felrikin ja Sutton Hoon kanssa kaupungille juhlimaan. Felrik esittelee jonkinlaisten hyönteisolentojen pitämän paikan jossa on tarjolla väkevää simaa. Seurauksena ovat hillittömät bakkanaalit kaupungin muukalaisosiossa, pari romutettua paikkaa ja ainakin yksi ravitsemusliike joutuu Taipumattoman nyrkin mellakkajoukkojen vyöryttämäksi.
Matka Rendon vuorta kohti alkaa myöhemmin hyvillä mielin mutta tunnelman pilaa taivaalle ilmestynyt jättiläismäinen lentävä kivipää. Kivipää päästää uhkavaatimuksen että tuhoaa kaikki jotka eivät alistu sen valtaan. Caravaggio toteaa että mikäpä siinä ja kivipää sylkäisee ulos punaisella kahvalla varustetun aseen, punaiset panosvyöt ja uikkarit. Ennen kuin Caravaggio pääsee vaihtamaan kerrastoa Janus nousee uhmaamaan taivaalla kelluvaa kivikasvoa ja väistää sen silmistä leimahtavan vasaman. Caravaggio ja Ser Oswald heittävät samaan aikaan molemmat uniloitsun ja kivipää jähmettyy.
Käydään lyhyt ja intensiivinen neuvottelu siitä pitäisikö paeta vai yrittää jotain. Lopulta neuvottelun tuloksena Mokte heittää sorkkaraudan johon on kiinnitetty köysi kivipään suuhun. Caravaggio kiipeää ylös ja katoaa kitaan. Seuraavaksi kiipeää Flavonius tavoitellen pohjassa olevaa luukkua. Caravaggio kiipeilee ja ryömii pään sisällä, seikkaillen aikansa lokerikkojen ja koneistojen keskellä. Lopulta hän tulee huoneeseen jossa on jonkinlainen valtaistuin.
Sisällä lojuu tajuttomana itse Ferayn, Tab-Nakelin kaupunkivaltion itsevaltias ja mahtava velho. Omituinen, keski-ikäinen ja pienikokoinen mies jonka ylähuuleen on tatuoitu viikset. Caravaggio köyttää hänet vyöllä ja päästää Flavoniuksen sisään pohjaluukusta. Pian Ferayniä osoitellaan useammalla aseella ja hän luovuttaa ohjeita sekä tärkeitä tietoja kivipään kontrolleista tuijotellessaan kiväärin piippua.
Seikkailijat päättävät palata tämän vaikuttavan sotasaaliin kanssa Denethixiin luovuttaakseen sen kaupunkivaltiolle, eli suuren ja suopean velho Ferethan lakeijoille. Flavonius ratsastaa edellä kertomaan että kaupungin ei pidä huolestua suuresta lentävästä kivipäästä joka on kohta tulossa sen porteille. Kivipää lähestyy hitaasti Denethixiä, Caravaggio heiluttelee valkoista lippua sen suusta käsin ja tasaisin väliajoin Tohtori Hyades päästää kovaäänisistä viestin. "Tämä ilma-alus on vallattu, tulemme rauhan asialla."
Kivipään lähestyessä kaupungista lähetetään Taipumattoman nyrkin sotilaita vastaanottamaan tuo vallattu ilma-alus. Tohtori Hyades laskeutuu kaupungin lähelle, sotilaat nousevat sisään ja kivipää lennetään varuskunta-alueelle. Pian seikkailijat kuulustellaan ja Ferayn kiikutetaan jonnekin pois pakkopaidassa, jalkaraudoissa ja suukapuloituna.
Palkkiona koko tusinan vahvuiselle joukolle seikkailijoita myönnetään jokaiselle kansalaisuus. Tämä 5000 kultarahan arvoinen status merkitsee oikeutta oikeudenkäyntiin pidätettäessä, suojaa orjuutusta vastaan, oikeutta omistaa kiinteää omaisuutta ja käydä kauppaa tunnustettuna laillisena entiteettinä.
Edellisen retken selviytyneet jatkavat matkaansa kohti Denethixiä. Chelmforshiresta heidän matkaansa liittyvät Ser Oswald ja Ibn nimiset aarteenetsijät joilta pidetään heidän tulevan luolastokohteensa sijainti salassa. He ohittavat vauraan ja hyvinvoivan Retenniksen jatkaen lopun matkaansa ilman kummempia sattumuksia.
Denethixissä Janus marssii suoraan Tieteen kultin temppelille rekrytoimaan lisää akolyytteja mutta yllätyksekseen hänen mukaansa lähetetään ehta tiedemies Tri. Charles Hyades. Kultti sponsoroi tutkimusretkeä myös liekinheittimellä jota kantamaan ja käyttämään määrätään akolyytti Bruul, väkivahva, kajahtanut ja mitään pelkäämätön kiihkokäännynnäinen.
Flavonius on varma että hän tarvitsee retkelle mystisten hengentieteiden taitajan, hän nielee palan kurkussaan ja menee anomaan apua kaoottiselta kultilta jonka jäseniä hänen vanhempansa olivat. Läpikotoisin kuivakka ja lainkuuliainen Flavonius on vanhoillinen ja jos hänet on lapsena initioitu Calinan, kahdentoista tuhon jumalattaren seuraajien joukkoon ei hän ala siitä vaihtamaan. Hän saa mukaansa Tobel Liemeliksi itsensä esittelevän temppeliritarin joka on koristellut panssarinsa kaaoksen kahdeksansakaraisilla tähdillä, kalloilla ja piikeillä.
Caravaggio suuntaa Oolan, Mokten, Felrikin ja Sutton Hoon kanssa kaupungille juhlimaan. Felrik esittelee jonkinlaisten hyönteisolentojen pitämän paikan jossa on tarjolla väkevää simaa. Seurauksena ovat hillittömät bakkanaalit kaupungin muukalaisosiossa, pari romutettua paikkaa ja ainakin yksi ravitsemusliike joutuu Taipumattoman nyrkin mellakkajoukkojen vyöryttämäksi.
Matka Rendon vuorta kohti alkaa myöhemmin hyvillä mielin mutta tunnelman pilaa taivaalle ilmestynyt jättiläismäinen lentävä kivipää. Kivipää päästää uhkavaatimuksen että tuhoaa kaikki jotka eivät alistu sen valtaan. Caravaggio toteaa että mikäpä siinä ja kivipää sylkäisee ulos punaisella kahvalla varustetun aseen, punaiset panosvyöt ja uikkarit. Ennen kuin Caravaggio pääsee vaihtamaan kerrastoa Janus nousee uhmaamaan taivaalla kelluvaa kivikasvoa ja väistää sen silmistä leimahtavan vasaman. Caravaggio ja Ser Oswald heittävät samaan aikaan molemmat uniloitsun ja kivipää jähmettyy.
Käydään lyhyt ja intensiivinen neuvottelu siitä pitäisikö paeta vai yrittää jotain. Lopulta neuvottelun tuloksena Mokte heittää sorkkaraudan johon on kiinnitetty köysi kivipään suuhun. Caravaggio kiipeää ylös ja katoaa kitaan. Seuraavaksi kiipeää Flavonius tavoitellen pohjassa olevaa luukkua. Caravaggio kiipeilee ja ryömii pään sisällä, seikkaillen aikansa lokerikkojen ja koneistojen keskellä. Lopulta hän tulee huoneeseen jossa on jonkinlainen valtaistuin.
Sisällä lojuu tajuttomana itse Ferayn, Tab-Nakelin kaupunkivaltion itsevaltias ja mahtava velho. Omituinen, keski-ikäinen ja pienikokoinen mies jonka ylähuuleen on tatuoitu viikset. Caravaggio köyttää hänet vyöllä ja päästää Flavoniuksen sisään pohjaluukusta. Pian Ferayniä osoitellaan useammalla aseella ja hän luovuttaa ohjeita sekä tärkeitä tietoja kivipään kontrolleista tuijotellessaan kiväärin piippua.
Seikkailijat päättävät palata tämän vaikuttavan sotasaaliin kanssa Denethixiin luovuttaakseen sen kaupunkivaltiolle, eli suuren ja suopean velho Ferethan lakeijoille. Flavonius ratsastaa edellä kertomaan että kaupungin ei pidä huolestua suuresta lentävästä kivipäästä joka on kohta tulossa sen porteille. Kivipää lähestyy hitaasti Denethixiä, Caravaggio heiluttelee valkoista lippua sen suusta käsin ja tasaisin väliajoin Tohtori Hyades päästää kovaäänisistä viestin. "Tämä ilma-alus on vallattu, tulemme rauhan asialla."
Kivipään lähestyessä kaupungista lähetetään Taipumattoman nyrkin sotilaita vastaanottamaan tuo vallattu ilma-alus. Tohtori Hyades laskeutuu kaupungin lähelle, sotilaat nousevat sisään ja kivipää lennetään varuskunta-alueelle. Pian seikkailijat kuulustellaan ja Ferayn kiikutetaan jonnekin pois pakkopaidassa, jalkaraudoissa ja suukapuloituna.
Palkkiona koko tusinan vahvuiselle joukolle seikkailijoita myönnetään jokaiselle kansalaisuus. Tämä 5000 kultarahan arvoinen status merkitsee oikeutta oikeudenkäyntiin pidätettäessä, suojaa orjuutusta vastaan, oikeutta omistaa kiinteää omaisuutta ja käydä kauppaa tunnustettuna laillisena entiteettinä.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Aivoja mädättävää toimintaa
Tällä kertaa pelisessio Warhammerin parissa sujuikin toiminnallisesti noppien kolistessa lattialle, pulla suussa selittäen ja kahvin läikkyessä hahmolomakkeille.
Peli alkaa sillä että pimeänäköön kykenevät Eldir ja Garil ovat vahdissa signaalitornissa yön pimeimpänä hetkenä. Muut ovat lähettyvillä leirissä ja Renate on jätetty pitämään huolta jokilaivasta. Kuluu hetki ja erittäin hiljainen kävelevä kuollut melkein yllättää Eldirin. Garil ja Eldir huutavat lyhyen taistelun jälkeen muut paikalle. ruumista tutkitaan ja siltä löytyy omituinen riipus kaulasta.
Seikkailijat siirtyvät tutkimaan sisätiloja elokalmon kaulasta löytynyt outo riipus aktivoi salaluukun lattiassa. Ylös tunkee zombeja jotka siivutetan yksi toisensa jälkeen. Hans saa ohimoonsa mojovan tällin ja pelinjohtajana heitän myhäillen salaisia todennäköisyyksiä. Hitailla ja kankeilla kalmoilla ei ole muutoin kunnon mahdollisuuksia pistää vastaan.
Seikkailijat laskeutuvat alas Joakimin ja Siegfriedin pitäessä perää ja valaisten etenemistä. Hans unohtaa klaustrofobiansa hetkellisesti kärsimänsä tällin ja virtaavan adrenaliinin johdosta. Alkaa huone huoneelta Eldirin johtamana jonkinlaisen velhontornin puhdistaminen kävelevistä kuolleista. Alkaen kammiosta jonka lattiassa on outo maaginen kuvio, hylätyn laboratorion läpi kirjastoon ja sieltä tutkijan työhuoneeseen jonka seiniä koristavat Von Wittgensteinin suvun aatelisten muotokuvat. Joka huoneessa on hitaasti rahnustavia kalmoja jotka tuhotaan järjestelmällisesti suurimmaksi osaksi Eldirin miekalla. Joakim käy taistelun vanavedessä läpi pergamentteja ja karttoja joita lojuu joka paikassa. Hans, Franz ja etenkin Siegfried tajuavat iskeneensä kultasuoneen tajutessaan kuinka paljon kirjoja koko paikka on pullollaan.
Seikkailijat perääntyvät hyvän sään aikana tutkiakseen paikkaa syvemmälle myöhemmin päiväsaikaan. Seuraavana päivänä organisoidaan kaiken irti lähtevän kuljetus jokilaivalle ja laskeudutaan syvemmälle. Aivan pohjalta löytyy lisään vanhoja ja kallisarvoisia kirjoja ja hyvin huolestuttavia muistiinpanoja liittyen Von wittgensteinin sukuun.
Kun koko paikka on tyhjennetty kuittaavat seikkailijamme luvatun palkkion kääpiöinsinööreiltä ja jatkavat matkaansa. Joakimin kirjaopinnot syventävät hänen tietämystään lääketieteestä ja hän huomaa erään merkittävän asian. Hansin haava on hautamädän läpitunkema, hän aloittaa hoidon joka alkaa vaikuttaa jo päivää paria myöhemmin, pelastaen hänen henkensä. Matka jatkuu pitkin Reik-virtaa hyvien tienestien kera ja vielä hulppeampien voittojen siintäessä haaveissa.
Peli alkaa sillä että pimeänäköön kykenevät Eldir ja Garil ovat vahdissa signaalitornissa yön pimeimpänä hetkenä. Muut ovat lähettyvillä leirissä ja Renate on jätetty pitämään huolta jokilaivasta. Kuluu hetki ja erittäin hiljainen kävelevä kuollut melkein yllättää Eldirin. Garil ja Eldir huutavat lyhyen taistelun jälkeen muut paikalle. ruumista tutkitaan ja siltä löytyy omituinen riipus kaulasta.
Seikkailijat siirtyvät tutkimaan sisätiloja elokalmon kaulasta löytynyt outo riipus aktivoi salaluukun lattiassa. Ylös tunkee zombeja jotka siivutetan yksi toisensa jälkeen. Hans saa ohimoonsa mojovan tällin ja pelinjohtajana heitän myhäillen salaisia todennäköisyyksiä. Hitailla ja kankeilla kalmoilla ei ole muutoin kunnon mahdollisuuksia pistää vastaan.
Seikkailijat laskeutuvat alas Joakimin ja Siegfriedin pitäessä perää ja valaisten etenemistä. Hans unohtaa klaustrofobiansa hetkellisesti kärsimänsä tällin ja virtaavan adrenaliinin johdosta. Alkaa huone huoneelta Eldirin johtamana jonkinlaisen velhontornin puhdistaminen kävelevistä kuolleista. Alkaen kammiosta jonka lattiassa on outo maaginen kuvio, hylätyn laboratorion läpi kirjastoon ja sieltä tutkijan työhuoneeseen jonka seiniä koristavat Von Wittgensteinin suvun aatelisten muotokuvat. Joka huoneessa on hitaasti rahnustavia kalmoja jotka tuhotaan järjestelmällisesti suurimmaksi osaksi Eldirin miekalla. Joakim käy taistelun vanavedessä läpi pergamentteja ja karttoja joita lojuu joka paikassa. Hans, Franz ja etenkin Siegfried tajuavat iskeneensä kultasuoneen tajutessaan kuinka paljon kirjoja koko paikka on pullollaan.
Seikkailijat perääntyvät hyvän sään aikana tutkiakseen paikkaa syvemmälle myöhemmin päiväsaikaan. Seuraavana päivänä organisoidaan kaiken irti lähtevän kuljetus jokilaivalle ja laskeudutaan syvemmälle. Aivan pohjalta löytyy lisään vanhoja ja kallisarvoisia kirjoja ja hyvin huolestuttavia muistiinpanoja liittyen Von wittgensteinin sukuun.
Kun koko paikka on tyhjennetty kuittaavat seikkailijamme luvatun palkkion kääpiöinsinööreiltä ja jatkavat matkaansa. Joakimin kirjaopinnot syventävät hänen tietämystään lääketieteestä ja hän huomaa erään merkittävän asian. Hansin haava on hautamädän läpitunkema, hän aloittaa hoidon joka alkaa vaikuttaa jo päivää paria myöhemmin, pelastaen hänen henkensä. Matka jatkuu pitkin Reik-virtaa hyvien tienestien kera ja vielä hulppeampien voittojen siintäessä haaveissa.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Peliraportti 7: Kuoleman monet kasvot
Palaamme kohtuullisen pitkän tauon jälkeen vaihteeksi Rendon vuoren uumeniin. Jaakko ei ole päässyt mukaan joten hänen hahmonsa selviytyminen luolaholvissa on muiden pelaajien osaavissa käsissä.
Januksen komentoon ottamat automatonit jätetään risteykseen odottamaan ja seurue jatkaa syvemmälle tutkimattomiin osioihin. Jukka hoitaa kartanpiirtoa erinomaisesti ja vaikka joku käytävä olisi kolme metriä lyhyempi tai huone saman verran leveämpi on pelaajien kartta muodostunut sangen tarkaksi.
Eräässä entisaikojen varastohuoneesta löytyy lukittu kirstu nurkasta, lukko on kirstun kanteen sisäänrakennettua sorttia joten sen auki leikkaminen Januksen lasermiekalla ei onnistu ilman että sisältöön kohdistuisi tarpeeton riski.
Jaakon varashahmo Raul pistetään tutkimaan kirstua ja pian hän makaakin selällään lattialla teräksinen myrkkyneula rinnassa. Caravaggio tutkii miehen ja toteaa että kuolema on tullut ansan nuolimyrkystä lähes välittömästi. Flavonius ehdottaa parantavan hyytelön syöttämistä mutta Caravaggio toteaa sen parantavan haavat eikä nostavan kuolleita. Miehen silmille ja suuhun lyödään kolikot maksuksi manalan lautturille ja matka jatkuu synkeämmissä tunnelmissa. Kirstussa itsessään ei ollut mitään, Felrik kääpiön penkomisen jälkeen siitä löytyi lisäksi vielä salalokero jossa siinäkään ei ollut mitään joten löytö osoittautui moninkertaiseksi pettymykseksi.
Seuraavan oven takaa löytyy ryhmä itseään huonosti paikkailleita automatoneita. Janus lähtee puhumaan kellopelimiehille natsat kauluksessa yrittäen ottaa komennon. Nämä mekaaniset olennot reagoivatkin yllättäen hurjistumalla ja vyöryvät päälle. Seikkailijaryhmän kimppuun käy yhteensä 10 näitä viallisia robotteja. Janus lähettää yhden apulaisistaan hakemaan seurueen puolella olevia automatoneita apuun.
Taistelussa automatoneiden kanssa kaatui loppujen Januksen Tieteen kultin hänelle määräämien hännystelijöiden lisäksi Mishima, yksi harvoja aivan alusta mukana puurtaneita EPH:ita. Hänen reppunsa kaivetaan auki ja sieltä löytyy kirjallinen miehen kynäilemää runoutta. Caravaggio lukee niistä muutaman äänen hiljentyneille taistelutovereiden joukolle, Jukka imprivisoi ja lausuu muutaman osaamansa Tommi Tabermannin värssyn jotka esittävät Mishiman laatimia riimejä. Flavoniuskin herkeää hetkeksi haltioihin ja moktareihin kohdistamista loukkauksista.
Ryhmä päättää lähteä perääntymään mutta tien tukkii abominaatio joka höykyttää Januksen viimeistä käskyläistä lattiaa vasten kuin räsynykkea. On pakko jatkaa syvemmälle koska tie ulos on tukittu.
Syvemmällä he törmäävät kolmeen kimmeltävään soturiautomatoniin, näiden robottien vyöteröllä roikkuu ketjussa vähäisempien automatonien irtopäitä sotamuistona ja ne vaikuttavat muutenkin täysiltä raakalaisilta. Janus yrittää ottaa heidät komentoonsa mutta he eivät tunnista häntä tukikohdan henkilöstöksi ja kieltäytyvät kohteliaasti. Herra kapteeni ja perässään tulevat siviilikontrahtorit opastetaan kuitenkin peremmälle. Näiden soturien kanssa käydään neuvotteluja ja he tarjoavat seurueelle "turhaa roinaa" pois vietäväksi sekä esittelevät vivun josta vetämällä pääsy syvemmälle aukeaa. Kukaan ei vedä vivusta vaan se päätetään jättää eri reissulle ja turha roina osoittautuu hillittömäksi kulta- ja hopea-aarteeksi.
Sotarobotit opastavat seurueen ulos vaihtoehtoista reittiä ja täydentävät pyynnöstä tietoja luolaholvin tasosta. Määrältään vähentynyut joukko suuntaa kohti lähintä kaupunkia, Chelmfordshirestä heidän mukaansa tarttuu pari uutta onnenonkijaa ja matka jatkuu kohti Denethixiä.
Januksen komentoon ottamat automatonit jätetään risteykseen odottamaan ja seurue jatkaa syvemmälle tutkimattomiin osioihin. Jukka hoitaa kartanpiirtoa erinomaisesti ja vaikka joku käytävä olisi kolme metriä lyhyempi tai huone saman verran leveämpi on pelaajien kartta muodostunut sangen tarkaksi.
Eräässä entisaikojen varastohuoneesta löytyy lukittu kirstu nurkasta, lukko on kirstun kanteen sisäänrakennettua sorttia joten sen auki leikkaminen Januksen lasermiekalla ei onnistu ilman että sisältöön kohdistuisi tarpeeton riski.
Jaakon varashahmo Raul pistetään tutkimaan kirstua ja pian hän makaakin selällään lattialla teräksinen myrkkyneula rinnassa. Caravaggio tutkii miehen ja toteaa että kuolema on tullut ansan nuolimyrkystä lähes välittömästi. Flavonius ehdottaa parantavan hyytelön syöttämistä mutta Caravaggio toteaa sen parantavan haavat eikä nostavan kuolleita. Miehen silmille ja suuhun lyödään kolikot maksuksi manalan lautturille ja matka jatkuu synkeämmissä tunnelmissa. Kirstussa itsessään ei ollut mitään, Felrik kääpiön penkomisen jälkeen siitä löytyi lisäksi vielä salalokero jossa siinäkään ei ollut mitään joten löytö osoittautui moninkertaiseksi pettymykseksi.
Seuraavan oven takaa löytyy ryhmä itseään huonosti paikkailleita automatoneita. Janus lähtee puhumaan kellopelimiehille natsat kauluksessa yrittäen ottaa komennon. Nämä mekaaniset olennot reagoivatkin yllättäen hurjistumalla ja vyöryvät päälle. Seikkailijaryhmän kimppuun käy yhteensä 10 näitä viallisia robotteja. Janus lähettää yhden apulaisistaan hakemaan seurueen puolella olevia automatoneita apuun.
Taistelussa automatoneiden kanssa kaatui loppujen Januksen Tieteen kultin hänelle määräämien hännystelijöiden lisäksi Mishima, yksi harvoja aivan alusta mukana puurtaneita EPH:ita. Hänen reppunsa kaivetaan auki ja sieltä löytyy kirjallinen miehen kynäilemää runoutta. Caravaggio lukee niistä muutaman äänen hiljentyneille taistelutovereiden joukolle, Jukka imprivisoi ja lausuu muutaman osaamansa Tommi Tabermannin värssyn jotka esittävät Mishiman laatimia riimejä. Flavoniuskin herkeää hetkeksi haltioihin ja moktareihin kohdistamista loukkauksista.
Ryhmä päättää lähteä perääntymään mutta tien tukkii abominaatio joka höykyttää Januksen viimeistä käskyläistä lattiaa vasten kuin räsynykkea. On pakko jatkaa syvemmälle koska tie ulos on tukittu.
Syvemmällä he törmäävät kolmeen kimmeltävään soturiautomatoniin, näiden robottien vyöteröllä roikkuu ketjussa vähäisempien automatonien irtopäitä sotamuistona ja ne vaikuttavat muutenkin täysiltä raakalaisilta. Janus yrittää ottaa heidät komentoonsa mutta he eivät tunnista häntä tukikohdan henkilöstöksi ja kieltäytyvät kohteliaasti. Herra kapteeni ja perässään tulevat siviilikontrahtorit opastetaan kuitenkin peremmälle. Näiden soturien kanssa käydään neuvotteluja ja he tarjoavat seurueelle "turhaa roinaa" pois vietäväksi sekä esittelevät vivun josta vetämällä pääsy syvemmälle aukeaa. Kukaan ei vedä vivusta vaan se päätetään jättää eri reissulle ja turha roina osoittautuu hillittömäksi kulta- ja hopea-aarteeksi.
Sotarobotit opastavat seurueen ulos vaihtoehtoista reittiä ja täydentävät pyynnöstä tietoja luolaholvin tasosta. Määrältään vähentynyut joukko suuntaa kohti lähintä kaupunkia, Chelmfordshirestä heidän mukaansa tarttuu pari uutta onnenonkijaa ja matka jatkuu kohti Denethixiä.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Akuutti anemia
Uuden yhtiön laivalla on pitkä matka etelään edessä ja aloittelevan kapteenin Kurzin ohjaksissa on mahdollisuus parempaan elämään. Jokimatkalle on lyöttäytynyt mukaan myös Renate joka on iskenyt silmänsä nuoreen ja supliikkimiehenä kunnostautuneeseen Siegfriediin.
Sekalainen seurakunta aloittaa matkanteon mahtavaa Reik-virtaa pitkin. Hyvin pian vastaan osuu pulaan joutunut jokilaiva. Kapteeni Dampferin laivalla ongelmana kaksi aneemista miehistön jäsentä. Joakim tutkii potilaat huolella ja toisella huomataan pienet puremajäljet kaulassa. Tällä väin Eldir tutkii laivaa ja huomaa oudon kontin joka on sinetöity vaakunaleimoilla. Garil tunnistaa tietämyksellään ihmisten Keisarikunnan historiasta ja aatelista että sineteissä on 300 vuotta sitten kolmen keisarin aikana sammuneen Graf Orlokin suvun vaakuna.
Lastia aletaan tutkia tovin suostuttelun jälkeen ja kontista löytyy kaksi arkkua. Ensimmäinen arkku on täynnä maata. Teoria oudoista puutarhanhoitoon tykästyneistä aatelisista saa kannatusta kunnes toinen arkku avataan. Toisessa arkussa on kalpea vainaja hienoissa vaatteissa, hänellä on sangen ulospäin työntyvät ja terävän näköiset hampaat sekä veriroiske poskellaan.
Ruumis nostetaan arkussa laivan kannelle. Auringonvalon osuessa kuolleeseen herrasmieheen alkaa se polttaa ruumista omituisesti kuin sisältäpäin lähtien ja vieläpä täysin tuhkaksi. Tuhkat kaadetaan jokeen ja palveluksena Dampferille arkut täytetään joentörmältä kannetulla maa-aineksella ja kontti suljetaan. Dampferille annetaan vinkki peliliikkeeseen että käy kierrättämässä kontin seuraavan kaupungin tullauspisteen kautta jotta voi tullin leimojen avulla väittää vain tullimiesten säheltäneen lastin kanssa. Matka jatkuu tämän merkillisen sattumuksen jälkeen hyvää vauhtia.
Päivän kuluttua joella tulee vastaan toinen outo kohtaaminen. Kaksi kääpiötä Thingrim ja Belegol kahlaavat vastaan ja selittävät tarvitsevansa apua viestitornin rakennustyömaalla, aseistettua ja pystyvää sellaista. Garil ottaa pyynnön vastaan ja muut lämpenevät kuultuaan palkkion, kultakruunu päivässä ja homman lopussa vielä 50 jaettavaksi miten parhaaksi katsotaan.
Sekalainen seurakunta aloittaa matkanteon mahtavaa Reik-virtaa pitkin. Hyvin pian vastaan osuu pulaan joutunut jokilaiva. Kapteeni Dampferin laivalla ongelmana kaksi aneemista miehistön jäsentä. Joakim tutkii potilaat huolella ja toisella huomataan pienet puremajäljet kaulassa. Tällä väin Eldir tutkii laivaa ja huomaa oudon kontin joka on sinetöity vaakunaleimoilla. Garil tunnistaa tietämyksellään ihmisten Keisarikunnan historiasta ja aatelista että sineteissä on 300 vuotta sitten kolmen keisarin aikana sammuneen Graf Orlokin suvun vaakuna.
Lastia aletaan tutkia tovin suostuttelun jälkeen ja kontista löytyy kaksi arkkua. Ensimmäinen arkku on täynnä maata. Teoria oudoista puutarhanhoitoon tykästyneistä aatelisista saa kannatusta kunnes toinen arkku avataan. Toisessa arkussa on kalpea vainaja hienoissa vaatteissa, hänellä on sangen ulospäin työntyvät ja terävän näköiset hampaat sekä veriroiske poskellaan.
Ruumis nostetaan arkussa laivan kannelle. Auringonvalon osuessa kuolleeseen herrasmieheen alkaa se polttaa ruumista omituisesti kuin sisältäpäin lähtien ja vieläpä täysin tuhkaksi. Tuhkat kaadetaan jokeen ja palveluksena Dampferille arkut täytetään joentörmältä kannetulla maa-aineksella ja kontti suljetaan. Dampferille annetaan vinkki peliliikkeeseen että käy kierrättämässä kontin seuraavan kaupungin tullauspisteen kautta jotta voi tullin leimojen avulla väittää vain tullimiesten säheltäneen lastin kanssa. Matka jatkuu tämän merkillisen sattumuksen jälkeen hyvää vauhtia.
Päivän kuluttua joella tulee vastaan toinen outo kohtaaminen. Kaksi kääpiötä Thingrim ja Belegol kahlaavat vastaan ja selittävät tarvitsevansa apua viestitornin rakennustyömaalla, aseistettua ja pystyvää sellaista. Garil ottaa pyynnön vastaan ja muut lämpenevät kuultuaan palkkion, kultakruunu päivässä ja homman lopussa vielä 50 jaettavaksi miten parhaaksi katsotaan.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Kauppayhtymä Quartjin, Kurz ja kumppanit
Sankarimme ovat Bögenhafenin jäljiltä päättäneet pitää matalaa profiilia ja puolitoista kuukautta on vierähtänyt Delberzissä. Franz on hankkiutunut töihin ahtaajana. Garil on viettänyt ajan tutustuen ihmisten kummallisiin tapoihin. Eldir on toiminut Josef Quartjinin jokilaivan vartijana ja Hans Kurz samaisin paatin förstinä. Joakim on hankkinut itsensä välskärin oppipojaksi. Siegfried on muuttunut entistä pahemmaksi "liikemieheksi" joka ei näytä myyvän tai ostavan mitään mutta on silti ihan hyvin rahoissaan.
Josef pestaa joukon mukaansa viemään Middenheimin lähiseudulta tuotua viiniä Altdorfiin, palkoista ja korvauksista tingataan perinteiseen tapaan. Joakim välttyy jokilaivaan liittyviltä töiltä koska eihän kukaan nyt oleta että välskärin oppipoika joka on pestattu havereiden varalta tekisi ruumiillista työtä.
Seurue törmää matkalla yllättäen hylättyyn jokilaivaan jonka miehistö näyttää olevan tapettu kannelle. Sitä tutkittaessa joukko joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Kannen alta, joesta ja lähimetsän puustosta syöksyy pieni joukko mutantteja joiden kanssa seuraa lyhyt voitokas taistelu.
Laivan kannen alta löytyy jokikiertolainen Renate ja ruuma täynnä villaa. Nuori nainen kertoo Josefille ja Hansille laivan edellisistä omistajista kaiken mitä hän tietää. Laiva ja sen lasti otetaan haltuun jokilain mukaisesti eli pidettäväksi hallussa siihen saakka kunnes omaiset ottavat yhteyttä. Matka Altdorfiin on vailla yllätyksiä ja siellä uutta laivaa korjattaessa hiotaan loppuun matkalla syntynytt liikeideaa. Josef, Hans, Eldir, Garil, Franz ja Siegfried perustavat yhtiön jokaa jakaa voitot kuuden perustajansa kesken. Matka etelään myymään villaa alkaa.
Josef pestaa joukon mukaansa viemään Middenheimin lähiseudulta tuotua viiniä Altdorfiin, palkoista ja korvauksista tingataan perinteiseen tapaan. Joakim välttyy jokilaivaan liittyviltä töiltä koska eihän kukaan nyt oleta että välskärin oppipoika joka on pestattu havereiden varalta tekisi ruumiillista työtä.
Seurue törmää matkalla yllättäen hylättyyn jokilaivaan jonka miehistö näyttää olevan tapettu kannelle. Sitä tutkittaessa joukko joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Kannen alta, joesta ja lähimetsän puustosta syöksyy pieni joukko mutantteja joiden kanssa seuraa lyhyt voitokas taistelu.
Laivan kannen alta löytyy jokikiertolainen Renate ja ruuma täynnä villaa. Nuori nainen kertoo Josefille ja Hansille laivan edellisistä omistajista kaiken mitä hän tietää. Laiva ja sen lasti otetaan haltuun jokilain mukaisesti eli pidettäväksi hallussa siihen saakka kunnes omaiset ottavat yhteyttä. Matka Altdorfiin on vailla yllätyksiä ja siellä uutta laivaa korjattaessa hiotaan loppuun matkalla syntynytt liikeideaa. Josef, Hans, Eldir, Garil, Franz ja Siegfried perustavat yhtiön jokaa jakaa voitot kuuden perustajansa kesken. Matka etelään myymään villaa alkaa.
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Bögenhafenin sankarit
Seikkailijamme marssivat viemäreissä Franzin erinomaisen suuntavaiston opastamina varastoalueelle. Saavuttuaan perille joukko alkaa vaivihkaisesti siirtyä ulos kun Franz ja Garil huomaavat jotain. Muut ovat ovat jo ulkona kun viimeisenä oleva kaksikko tajuaa että he eivät ole yksin vaan viemärissä kuljeksii heidän lisäkseen joku muu. He päättävät tarttua toimeen koska pelkäävät että heitä varjostetaan kultin toimesta. Seuraa pikainen ja hedelmätön yhteenotto oudon kuljeksijan kanssa joka luikkii pakoon jättäen vain säkillisen arvoesineitä taakseen. Pikaisen mietinnän jälkeen seurue tajuaa että kyseessä oli pelkkä murtovaras ja päättää jättää säkin viemäriin koska on aivan turha suututtaa varkaiden kiltaa, ongelmia on jo muutenkin tarpeeksi.
Pikaisen tuuminnan jälkeen seurue on melko varma että seremonia aiotaan pitää varastossa 13 ja alkavat etsiä hyviä sijainteja jäädä väijymään. Illan pimetessä Eldir piiloutuu lähettyville jätekasaan ja muut kiipeävät varaston katolle. Yöllä varastolle alkaakin ramppaamaan vaunuja joista ensimmäisestä kannetaan säkkiin sullottu ihminen. Arvovaltaisen oloisissa kieseissä tulee lisää porukkaa ja ulkopuolelle ryhmittyy iso joukko palkattua muskelia vartiomaan.
Jonkin ajan kuluttua katolla olijat alkavat kiipeillä sisään ylemmän kerroksen ikkunoista tutkimaan tilannetta. Alemmassa kerroksessa on meneillään selkeästi jokin uhriseremonia lattiaan kiinnitetyn kuparisen pentagrammin äärellä. Kultistit messuavat ja aikovat tikarit kourissa uhrata tummatukkaisen nuoren naisen joka vaikuttaa huumatulta.
Franz menettää malttinsa ja syöksyy alas, hänen silmiensä edessä ei keneltäkään vedeta kurkkua auki. Garil kohottaa kilpensä ja rymistää myöskin keskeyttämään rituaalia, loput jäävät odottamaan koska ovat aikaisempien koettelemusten johdosta vielä puolikuntoisia. Seuraa ankara taistelu jossa yksi kultisteista paljastaa todellisen olomuotonsa demonina. Hirvittävä tuhkanharmaa ja luurankomainen olento rässyisillä siivillä ja kieroilla sarvilla säikäyttää lujaluonteisimmatkin hetkeksi paikalleen. Garil antaa pirun maistaa kylmää terästä ja se haihtuu rasvaisena tummana kärynä ilmaan. Franz tekee monesta kultistista hakkelusta ennen kuin ottaa sisuksiinsa tikaria lähes koko terän mitan ja tipahtaa lattialle vuotamaan.
Ulkopuolella hirveä meteli kiinnittää kultin vartijoiden huomion mutta Eldir alkaa ammuskella heitä varjoista jousellaan. Heidän moraalinsa murtuu täysin näkymättömän vihollisen laukoessa nuolia niskaan. Sisällä sekasortoinen kamppailu kääntyy seikkailijoiden voitoksi.
Viimeinen pystyssä oleva kultisti tekee vimmaisesti vastarintaa. Garil tarjoaa lukuisia kertoja hänelle tilaisutta antautua mutta hän on liian paniikissa tajutakseen laskea asetta ja lopettaa sohimasta. Mies ei saa aiheutettua muuta kuin pintanaarmuja vihaiseen kääpiöön. Raivokas taistelu päättyy täydelliseen voittoon, kultistit ja demoni on surmattu ja vartijat ulkopuolella on ajettu pakoon.
Sankarimme miettivät hetken aikaa mitä tehdä varastollisen ruumiita kanssa. Eldir toteaa että olisi paras vain liueta vähin äänin. Siegfried ehdottaa että paikalle kutsutaan kansaa katsomaan korruptiota kaupungin ytimessä, poliittisen eliitin olisi vaikea toimia heitä vastaan jos kansa on heidän puolellaan. Siegfried juoksee kutsumään välskärin Franzille ja kiertää kaupunkia kutsuen väkeä katsomaan todisteita siitä että noitamenoja harjoitetaan heidän keskuudessaan. Pian paikka täyttyykin väkijoukosta joka ihmettelee kuinka vihollinen voi olla keskuudessamme.
Paikalle sankoin joukoin kerääntyneen kansanjoukon läpi puskee pian lähestulkoon koko kaupungin vartiokaarti, alue eristetään ja sankarimme viedään pois "kuultavaksi", vartioston päällikkö tekee julkisesti yksiselitteisen selväksi että kyseessä ei ole pidätys.
Hahmot päätyvät selliin, heitä vastaan nostetaan syytteet murhasta, salajuonesta kaupunkia ja keisarikunta vastaan. Seuraa kahden viikon prosessi jossa oikeudenkäynnit joudutaan useita kertoja keskeyttämään mellakoivien kansanjoukkojen johdosta. Lepytelläkseen kansanjoukkoja Eldir ja Siegfried vapautetaan todisteiden puutteellisuuden vuoksi, muiden tuomiona on tulla hirtetyksi, revityksi ja paloitelluksi.
Yöllä ennen teloituspäivää vankityrmän ovi avataan ja sisään tunkeutuu aseistettu joukko vaarallisen näköistä väkeä, heidän joukossaan on tummatukkainen nainen joka pelastettiin uhriseremoniasta. Pian tuomitut onkin salakuljetettu ulos kaupungista ja he paistattelevat päivää Josefin jokilaivalla. Killan edustajat hyvästelevät vähäeleisesti porukan ja nainen jonka nimeä hahmot eivät edes tiedä kertoo heidän olevan nyt sujut.
Pikaisen tuuminnan jälkeen seurue on melko varma että seremonia aiotaan pitää varastossa 13 ja alkavat etsiä hyviä sijainteja jäädä väijymään. Illan pimetessä Eldir piiloutuu lähettyville jätekasaan ja muut kiipeävät varaston katolle. Yöllä varastolle alkaakin ramppaamaan vaunuja joista ensimmäisestä kannetaan säkkiin sullottu ihminen. Arvovaltaisen oloisissa kieseissä tulee lisää porukkaa ja ulkopuolelle ryhmittyy iso joukko palkattua muskelia vartiomaan.
Jonkin ajan kuluttua katolla olijat alkavat kiipeillä sisään ylemmän kerroksen ikkunoista tutkimaan tilannetta. Alemmassa kerroksessa on meneillään selkeästi jokin uhriseremonia lattiaan kiinnitetyn kuparisen pentagrammin äärellä. Kultistit messuavat ja aikovat tikarit kourissa uhrata tummatukkaisen nuoren naisen joka vaikuttaa huumatulta.
Franz menettää malttinsa ja syöksyy alas, hänen silmiensä edessä ei keneltäkään vedeta kurkkua auki. Garil kohottaa kilpensä ja rymistää myöskin keskeyttämään rituaalia, loput jäävät odottamaan koska ovat aikaisempien koettelemusten johdosta vielä puolikuntoisia. Seuraa ankara taistelu jossa yksi kultisteista paljastaa todellisen olomuotonsa demonina. Hirvittävä tuhkanharmaa ja luurankomainen olento rässyisillä siivillä ja kieroilla sarvilla säikäyttää lujaluonteisimmatkin hetkeksi paikalleen. Garil antaa pirun maistaa kylmää terästä ja se haihtuu rasvaisena tummana kärynä ilmaan. Franz tekee monesta kultistista hakkelusta ennen kuin ottaa sisuksiinsa tikaria lähes koko terän mitan ja tipahtaa lattialle vuotamaan.
Ulkopuolella hirveä meteli kiinnittää kultin vartijoiden huomion mutta Eldir alkaa ammuskella heitä varjoista jousellaan. Heidän moraalinsa murtuu täysin näkymättömän vihollisen laukoessa nuolia niskaan. Sisällä sekasortoinen kamppailu kääntyy seikkailijoiden voitoksi.
Viimeinen pystyssä oleva kultisti tekee vimmaisesti vastarintaa. Garil tarjoaa lukuisia kertoja hänelle tilaisutta antautua mutta hän on liian paniikissa tajutakseen laskea asetta ja lopettaa sohimasta. Mies ei saa aiheutettua muuta kuin pintanaarmuja vihaiseen kääpiöön. Raivokas taistelu päättyy täydelliseen voittoon, kultistit ja demoni on surmattu ja vartijat ulkopuolella on ajettu pakoon.
Sankarimme miettivät hetken aikaa mitä tehdä varastollisen ruumiita kanssa. Eldir toteaa että olisi paras vain liueta vähin äänin. Siegfried ehdottaa että paikalle kutsutaan kansaa katsomaan korruptiota kaupungin ytimessä, poliittisen eliitin olisi vaikea toimia heitä vastaan jos kansa on heidän puolellaan. Siegfried juoksee kutsumään välskärin Franzille ja kiertää kaupunkia kutsuen väkeä katsomaan todisteita siitä että noitamenoja harjoitetaan heidän keskuudessaan. Pian paikka täyttyykin väkijoukosta joka ihmettelee kuinka vihollinen voi olla keskuudessamme.
Paikalle sankoin joukoin kerääntyneen kansanjoukon läpi puskee pian lähestulkoon koko kaupungin vartiokaarti, alue eristetään ja sankarimme viedään pois "kuultavaksi", vartioston päällikkö tekee julkisesti yksiselitteisen selväksi että kyseessä ei ole pidätys.
Hahmot päätyvät selliin, heitä vastaan nostetaan syytteet murhasta, salajuonesta kaupunkia ja keisarikunta vastaan. Seuraa kahden viikon prosessi jossa oikeudenkäynnit joudutaan useita kertoja keskeyttämään mellakoivien kansanjoukkojen johdosta. Lepytelläkseen kansanjoukkoja Eldir ja Siegfried vapautetaan todisteiden puutteellisuuden vuoksi, muiden tuomiona on tulla hirtetyksi, revityksi ja paloitelluksi.
Yöllä ennen teloituspäivää vankityrmän ovi avataan ja sisään tunkeutuu aseistettu joukko vaarallisen näköistä väkeä, heidän joukossaan on tummatukkainen nainen joka pelastettiin uhriseremoniasta. Pian tuomitut onkin salakuljetettu ulos kaupungista ja he paistattelevat päivää Josefin jokilaivalla. Killan edustajat hyvästelevät vähäeleisesti porukan ja nainen jonka nimeä hahmot eivät edes tiedä kertoo heidän olevan nyt sujut.
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Kello tikittää
Seuraava päivä koittaa Bögenhafenissa ja seurue käy verkkaiseen tahtiin läpi asioitaan. Markkinatuomari Richter ottaa seikkailijat vastaan ja kuulee mitä heillä on sanottavanaan. Kuultuaan kätketystä temppelistä viemäreissä hän vakavoituu ja lähtee kaupungintalolle välittömästi.
Yö sujuu Josefin jokilaivalla rauhattomasti kuun roikkuessa taivaalla hyvin alhaalla, niin suurena että se näyttää hipovan korkeimpien rakennusten kattoja. Eikä tässä vielä kaikki sillä Morrsliebin pinnalla näkyvät silmät ja suu aukeavat. Kuu lipoo huuliaan ja sen kasvoilla paistaa rietas ahneus. Tämä jos jokin on selkeä merkki pahuudesta ja turmiosta. Sen luodessa katseensa alas hämmennys ja kauhu tunkee itse kunkin luihin ja ytimiin.
Seuraavana päivänä seurue saa kuulla että Richter on kuollut äkilliseen ja rankkaan sairauteen. Miettiessään kaupungista lähtöä heidän seuraansa tunkee tuntematon porvarismies joka kertoo heidän olevan viimeinen oljenkortensa. Hän esittäytyy nimellä Friedrich Magirius ja kädet täristen selostaa sekavan ja muissa oloissa ehkä uskomattoman kuuloisen tarinan salaliitosta ja ihmisuhreista. Mies uskoo koko kaupungin johdon olevan pimeyden voimien orjia ja lupailee suuria summia jos seikkailijat pysäyttävät suunnitteilla olevan okkulttisen rituaalin ja turvaavat hänen henkensä. Hän kertoo olevansa itsekin salaseuran jäsen mutta on tullut toisiin aatoksiin kun kuvioihin on tullut hänelle aivan liian pimeää menoa, kuten ihmisuhrit. Hän poistuu paikalta pikaisesti selvittämään missä rituaali olisi tarkoitus pitää.
Iltapäivällä seurue saa kutsun tulla kiireen vilkkaan Magiriuksen talolle. Hans jää vaivoineen Josefin jokilaivalle. Palvelija ohjaa heidät peremmälle ja seurue löytää uuden tuttavuutensa murhattuna. Viimeisenä tekonaan hän on kirjoittanut omalla verellään tekstin joka on joko VRST 13 tai VRST 17.
Pian talon ulkopuolelta kaikuu kimakka avunhuuto ja seurueen luokse ilmestyy kuin tyhjästä noin 13-vuotias pojankloppi. Poika puhuu omituisella matalalla äänellä joka tuntuu kaikuvan jostain toismaailman syvyydestä ja toteaa pilkalliseen sävyyn että seikkailijoiden olisi kannattunut vain pitää huolta omista asioistaan. Tämän jälkeen hän vain katoaa kuin kuvajainen joka ei ole koskaan ollut paikallakaan. Alkaa häly ja huuto ja kaupungin vartijat ovat varmasti pian paikalla.
Seuraa nopea pako ikkunasta, hermostuneena lähimmän viemärinaukon etsiminen ja paniikin siivittämä laskeutuminen maan alle. Siegfried nousee lyhyen ajan päästä kauempana yksinään pinnalle muiden jäädessä alas. Hän selvittää että Magiriuksen viimeinen viesti tarkoittaa todennäköisesti varastoa 13 tai 17 ja palaa maan alle löyhkääviin syvyyksiin kertomaan tämän muulle porukalle. Himmeän lyhdyn valossa sankarimme jäävät pohtimaan seuraavaa siirtoaan.
Yö sujuu Josefin jokilaivalla rauhattomasti kuun roikkuessa taivaalla hyvin alhaalla, niin suurena että se näyttää hipovan korkeimpien rakennusten kattoja. Eikä tässä vielä kaikki sillä Morrsliebin pinnalla näkyvät silmät ja suu aukeavat. Kuu lipoo huuliaan ja sen kasvoilla paistaa rietas ahneus. Tämä jos jokin on selkeä merkki pahuudesta ja turmiosta. Sen luodessa katseensa alas hämmennys ja kauhu tunkee itse kunkin luihin ja ytimiin.
Seuraavana päivänä seurue saa kuulla että Richter on kuollut äkilliseen ja rankkaan sairauteen. Miettiessään kaupungista lähtöä heidän seuraansa tunkee tuntematon porvarismies joka kertoo heidän olevan viimeinen oljenkortensa. Hän esittäytyy nimellä Friedrich Magirius ja kädet täristen selostaa sekavan ja muissa oloissa ehkä uskomattoman kuuloisen tarinan salaliitosta ja ihmisuhreista. Mies uskoo koko kaupungin johdon olevan pimeyden voimien orjia ja lupailee suuria summia jos seikkailijat pysäyttävät suunnitteilla olevan okkulttisen rituaalin ja turvaavat hänen henkensä. Hän kertoo olevansa itsekin salaseuran jäsen mutta on tullut toisiin aatoksiin kun kuvioihin on tullut hänelle aivan liian pimeää menoa, kuten ihmisuhrit. Hän poistuu paikalta pikaisesti selvittämään missä rituaali olisi tarkoitus pitää.
Iltapäivällä seurue saa kutsun tulla kiireen vilkkaan Magiriuksen talolle. Hans jää vaivoineen Josefin jokilaivalle. Palvelija ohjaa heidät peremmälle ja seurue löytää uuden tuttavuutensa murhattuna. Viimeisenä tekonaan hän on kirjoittanut omalla verellään tekstin joka on joko VRST 13 tai VRST 17.
Pian talon ulkopuolelta kaikuu kimakka avunhuuto ja seurueen luokse ilmestyy kuin tyhjästä noin 13-vuotias pojankloppi. Poika puhuu omituisella matalalla äänellä joka tuntuu kaikuvan jostain toismaailman syvyydestä ja toteaa pilkalliseen sävyyn että seikkailijoiden olisi kannattunut vain pitää huolta omista asioistaan. Tämän jälkeen hän vain katoaa kuin kuvajainen joka ei ole koskaan ollut paikallakaan. Alkaa häly ja huuto ja kaupungin vartijat ovat varmasti pian paikalla.
Seuraa nopea pako ikkunasta, hermostuneena lähimmän viemärinaukon etsiminen ja paniikin siivittämä laskeutuminen maan alle. Siegfried nousee lyhyen ajan päästä kauempana yksinään pinnalle muiden jäädessä alas. Hän selvittää että Magiriuksen viimeinen viesti tarkoittaa todennäköisesti varastoa 13 tai 17 ja palaa maan alle löyhkääviin syvyyksiin kertomaan tämän muulle porukalle. Himmeän lyhdyn valossa sankarimme jäävät pohtimaan seuraavaa siirtoaan.
torstai 20. joulukuuta 2012
Bögenhafenin alla
Etsintäretki viemäreissä alkaa sillä että muutaman kymmenen metrin jälkeen Garil rusikoi nilkkansa kuoppaan joka on syntynyt viemärikanaalin reunan sorruttua ja joutuu siten nilkuttamaan viheliäisen kivun saattelemana koko lopun aikaa maanalaista ekskursiota. Muu seurue joutuu tietenkin hidastamaan askeleensa puoliramman kääpiön tahtiin ja eteneminen on hyvin, hyvin hidasta.
Seurueen tunkiessa syvemmälle virtaavan jätteen maanalaisiin kanaaleihin alkavat lyhtyjen liekit väpättää kiihtyvään tahtiin. Eldir päättää laukaista vaaralliset kaasut ampumalla liekehtivän nuolen eteenpäin käytävällä, sen hän totisesti tekeekin. Seuraa räjähdys joka lyö silmille sokaisevana välähdyksenä, lyhdyt sammuvat ja puolet porukasta tippuu alas virtaavaan jäteliemeen. Garil on vaarassa hukkua vastenmielisellä tavalla mutta pitää päänsä kylmänä ja onnistuu muiden avustuksella kiipeämään ylös.
Joukon matka jatkuu lievästi räjähtäneen näköisinä.Koettelemukset matkalla syvemmälle viemäreihin ovat vasta alulla kun saastasta nousee läpikuultava ameebainen olento. Seuraa vimmainen taistelu otusta vastaan joka päättyy siihen että sen sitkeä kalvomainen pinta on revitty ja hakattu puhki ja hahmot ovat sen kirkkaiden sisusnesteiden peitossa.
Vartin käveltyään hahmot astelevat suoraan punaiseen homemattoon joka alkaa pöllyämään. Hans ja Siegfried saavat mielentiloja laajentavan kokemuksen hengitettyään keuhkojen täydeltä itiöitä ja voidaan sanoa että henkisesti jotain nyrjähtää sijoiltaan molemmilla.
Tuskaisena nilkuttava niiskuttava joukko jatkaa taas matkaansa ja huomaa ajoissa keltaisen homeen reunustaman risteyksen, seuraa suunnanvaihto takaisin ja eri reitin valitseminen.
Ison kierroksen jälkeen tielle osuu ruumis, se on rapajuopon kääpiön Gottrin. Kääpiön ruumiissa on merkkejä siitä että hänet on murhattu julmalla tavalla, ruumiissa on merkkejä kidutuksesta ja sydän on revitty irti. Franz jättää viisaasti näyn tutkimisen muille.
Salapoliisityön keskeyttää valtava lauma isoja rottia joka käy seurueen päälle karvaisena kuhisevana mattona. Seuraa epätoivoinen taisteleva pako viemäreissä ja Hans joutuu rottien vyöryttämäksi. Ainoastaan epätoivoinen lyhdyn rikkominen ja onnekas sattuma pelastavat hänet kammottavalta kohtalolta joutua iljettävien olentojen elävältä syömäksi.
Puuskuttava joukko sankareita löytää harhailtuaan jonkin aikaa tukevan suljetun oven jonka edessä on vihreää peikon verta. Ovi murretaan ripeästi auki Franzin ja Garilin kirveillä hakkaamalla. Oven takaa löytyy huone jonka lattiassa on pentagrammi, tilanne voi mennä vain pahemmaksi.
Huoneessa näyttää olevan hyvin vähän tavaraa ja pieni kasa luita joista tunnistettavin ja isoin on lonkkaluu kolmelle jalalle. Pentagrammin keskeltä alkaa nousemaan mustaa savua josta tiivistyy sarvipäinen hahmo joka tuijottaa hahmoja kiiltävillä oransseilla silmillä joiden luomet vilkkuvat kiinni ja auki sivuttain ja se kallistaa päätään kuin oksalla istuva petolintu jonka näköpiiriin on jolkotellut saaliseläimiä. Demoni pyytää kohteliaasti tunkeilijoita poistumaan.
Silmitön pako alkaa viemäreissä. Hans ja Franz tosin pysyvät viilipyttyinä. Siegfried eksyy omilleen juosten suoraan keltahomeeseen, kuin ihmeen kaupalla hän tosin selviää. Eldir löytää säheltäessään toisen oven jonka vieressä outo merkki mutta päättää jättää sen tutkimatta.
Loppu sessiosta kuluukin kaupungin epäuskoiselle vartiostolle asioiden selvittämisessä, pystyvien välskärien etsimisessä ja palkkaamisessa antamaan ensiapua pahiten piestyille jäsenille ja levätessä Josefin jokilaivalla. Keskiyöllä viemärissä kokemiensa koettelemusten vuoksi nyt klaustrofobian riivaama Hans syöksyy kannelle ahtaista sisätiloista ja huomaa että toisella kuulla on selvästi erottuvat kasvot.
Seurueen tunkiessa syvemmälle virtaavan jätteen maanalaisiin kanaaleihin alkavat lyhtyjen liekit väpättää kiihtyvään tahtiin. Eldir päättää laukaista vaaralliset kaasut ampumalla liekehtivän nuolen eteenpäin käytävällä, sen hän totisesti tekeekin. Seuraa räjähdys joka lyö silmille sokaisevana välähdyksenä, lyhdyt sammuvat ja puolet porukasta tippuu alas virtaavaan jäteliemeen. Garil on vaarassa hukkua vastenmielisellä tavalla mutta pitää päänsä kylmänä ja onnistuu muiden avustuksella kiipeämään ylös.
Joukon matka jatkuu lievästi räjähtäneen näköisinä.Koettelemukset matkalla syvemmälle viemäreihin ovat vasta alulla kun saastasta nousee läpikuultava ameebainen olento. Seuraa vimmainen taistelu otusta vastaan joka päättyy siihen että sen sitkeä kalvomainen pinta on revitty ja hakattu puhki ja hahmot ovat sen kirkkaiden sisusnesteiden peitossa.
Vartin käveltyään hahmot astelevat suoraan punaiseen homemattoon joka alkaa pöllyämään. Hans ja Siegfried saavat mielentiloja laajentavan kokemuksen hengitettyään keuhkojen täydeltä itiöitä ja voidaan sanoa että henkisesti jotain nyrjähtää sijoiltaan molemmilla.
Tuskaisena nilkuttava niiskuttava joukko jatkaa taas matkaansa ja huomaa ajoissa keltaisen homeen reunustaman risteyksen, seuraa suunnanvaihto takaisin ja eri reitin valitseminen.
Ison kierroksen jälkeen tielle osuu ruumis, se on rapajuopon kääpiön Gottrin. Kääpiön ruumiissa on merkkejä siitä että hänet on murhattu julmalla tavalla, ruumiissa on merkkejä kidutuksesta ja sydän on revitty irti. Franz jättää viisaasti näyn tutkimisen muille.
Salapoliisityön keskeyttää valtava lauma isoja rottia joka käy seurueen päälle karvaisena kuhisevana mattona. Seuraa epätoivoinen taisteleva pako viemäreissä ja Hans joutuu rottien vyöryttämäksi. Ainoastaan epätoivoinen lyhdyn rikkominen ja onnekas sattuma pelastavat hänet kammottavalta kohtalolta joutua iljettävien olentojen elävältä syömäksi.
Puuskuttava joukko sankareita löytää harhailtuaan jonkin aikaa tukevan suljetun oven jonka edessä on vihreää peikon verta. Ovi murretaan ripeästi auki Franzin ja Garilin kirveillä hakkaamalla. Oven takaa löytyy huone jonka lattiassa on pentagrammi, tilanne voi mennä vain pahemmaksi.
Huoneessa näyttää olevan hyvin vähän tavaraa ja pieni kasa luita joista tunnistettavin ja isoin on lonkkaluu kolmelle jalalle. Pentagrammin keskeltä alkaa nousemaan mustaa savua josta tiivistyy sarvipäinen hahmo joka tuijottaa hahmoja kiiltävillä oransseilla silmillä joiden luomet vilkkuvat kiinni ja auki sivuttain ja se kallistaa päätään kuin oksalla istuva petolintu jonka näköpiiriin on jolkotellut saaliseläimiä. Demoni pyytää kohteliaasti tunkeilijoita poistumaan.
Silmitön pako alkaa viemäreissä. Hans ja Franz tosin pysyvät viilipyttyinä. Siegfried eksyy omilleen juosten suoraan keltahomeeseen, kuin ihmeen kaupalla hän tosin selviää. Eldir löytää säheltäessään toisen oven jonka vieressä outo merkki mutta päättää jättää sen tutkimatta.
Loppu sessiosta kuluukin kaupungin epäuskoiselle vartiostolle asioiden selvittämisessä, pystyvien välskärien etsimisessä ja palkkaamisessa antamaan ensiapua pahiten piestyille jäsenille ja levätessä Josefin jokilaivalla. Keskiyöllä viemärissä kokemiensa koettelemusten vuoksi nyt klaustrofobian riivaama Hans syöksyy kannelle ahtaista sisätiloista ja huomaa että toisella kuulla on selvästi erottuvat kasvot.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Bögenhafenin markkinoilla
Seurue saapuu Bögenhafeniin jokilaivalla ja punottuaan tovin juoniaan lähtee melkein heti selvittämään edesmenneen Kastor Lieberungin asioita, lähinnä koskien valtavaa perintöä. Descartes jätetään pois suunnitelmista ja bretonnialainen suuntaa etsimään ongelmia omillaan. Josefilla taas on kiireitä omien bisneksiensä kanssa, hän vihjaa Hansille että hänellä on suuria suunnitelmia liittyen raakaviinan tislaamiseen ja halpaan viiniin jossa häntä avustaa Nulnilainen alkemisti.
Markkinahumussa Garil maksaa häpeäpaaluun kahlitun juopon kääpiön nimeltä Gottri vapaaksi tuntemansa äkillisen solidaarisuuden puuskassa. Tästä kiitoksena epatto alkaa häpeilemättä vinkua heti pikkurahaa saadakseen juotavaa ja katoaa Garilin silmän välttäessä omilleen. Ensimmäinen päivä kuluu selvitellessä Lieberungin asioita ja selviää että koko miehestä ei ole oikeasti mitään tietoa ja paperit joita hahmoilla hänestä on hallussaan ovat mitä ilmeisimmin täysin tekaistuja.
Illan aikana sattuu vielä kaikenlaista hämärää. Hahmot, tai lähinnä Garil muiden levitellessä käsiään pysäyttävät friikkisirkuksesta karkuteille lähteneen kolmijalkaisen peikon, Joakim voittaa viisi kultakruunua hämmentävän hyvällä tuurilla, kyseessä on kolmen minuutin selviytymishaaste eräänlaisessa vapaaottelussa ja Joakimin rohkaisemana Eldir päättää koettaa onneaan ja ottaakin sitten lukua melkein saman tien. Yöllä Franz huomaa että toinen kuista on täytenä vaikka sen pitäisi olla vain ohuena sirppinä, huono enne jos jokin.
Seuraavana aamuna heti asteltuaan majatalosta ulos joku paikallinen hullu meuhkaa seurueelle kaaoksesta ja miehestä joka ei ole mies ym. sekalaista. Hansilla on koko aamupäivän outo tunne että joukkoa tarkkaillaan mutta mitään ei näy. Vähissä rahoissa ja mahdollisuuksien taas valuessa hukkaan lähestyy friikkisirkuksen tirehtööri heitä, kolmijalkainen peikko on taas karkuteillä ja hän tarvitsee pystyvää apua sen kiinni saamiseksi.
Luvassa onkin entistä paskaisempi homma sillä peikko on livahtanut viemäreihin Bögenhafenin alla.
Markkinahumussa Garil maksaa häpeäpaaluun kahlitun juopon kääpiön nimeltä Gottri vapaaksi tuntemansa äkillisen solidaarisuuden puuskassa. Tästä kiitoksena epatto alkaa häpeilemättä vinkua heti pikkurahaa saadakseen juotavaa ja katoaa Garilin silmän välttäessä omilleen. Ensimmäinen päivä kuluu selvitellessä Lieberungin asioita ja selviää että koko miehestä ei ole oikeasti mitään tietoa ja paperit joita hahmoilla hänestä on hallussaan ovat mitä ilmeisimmin täysin tekaistuja.
Illan aikana sattuu vielä kaikenlaista hämärää. Hahmot, tai lähinnä Garil muiden levitellessä käsiään pysäyttävät friikkisirkuksesta karkuteille lähteneen kolmijalkaisen peikon, Joakim voittaa viisi kultakruunua hämmentävän hyvällä tuurilla, kyseessä on kolmen minuutin selviytymishaaste eräänlaisessa vapaaottelussa ja Joakimin rohkaisemana Eldir päättää koettaa onneaan ja ottaakin sitten lukua melkein saman tien. Yöllä Franz huomaa että toinen kuista on täytenä vaikka sen pitäisi olla vain ohuena sirppinä, huono enne jos jokin.
Seuraavana aamuna heti asteltuaan majatalosta ulos joku paikallinen hullu meuhkaa seurueelle kaaoksesta ja miehestä joka ei ole mies ym. sekalaista. Hansilla on koko aamupäivän outo tunne että joukkoa tarkkaillaan mutta mitään ei näy. Vähissä rahoissa ja mahdollisuuksien taas valuessa hukkaan lähestyy friikkisirkuksen tirehtööri heitä, kolmijalkainen peikko on taas karkuteillä ja hän tarvitsee pystyvää apua sen kiinni saamiseksi.
Luvassa onkin entistä paskaisempi homma sillä peikko on livahtanut viemäreihin Bögenhafenin alla.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kovaa peliä Altdorfissa
Seurue saapuu matkalla olleesta viivästyksestä huolimatta Keisarilliseen pääkaupunkiin Altdorfiin. Heti porteilla pari yritteliästä paikallista esittäytyy paikallisten majatalojen kantajina ja tarjoutuu viemään matkatavarat ja varaamaan huoneet matkaajien puolesta. Siegfried hätistelee aivan ilmeiset varkaat matkoihinsa ja Descartes naureskelee yrityksen pateettisuudella.
Sisään käytyään seurue jakaantuu kahtia toimittamaan tärkeitä asioita. Garil, Siegfried ja Joakim suuntaavat Sigmarin temppelille koska he olivat matkalla kohtaamansa mutanttiväijytyksen paikalta löytäneet Sigmarin papin ruumiin ja poimineet talteen hänen sotavasaransa ja pyhällä kaksipyrstöisellä komeetalla koristetun päällysvaatteensa. Loput seurueesta suuntaavat etsimään Prinssin palatsia pestautuakseen retkikuntaan Harmaille vuorille, unelmahomma koska päiväpalkkioksi on luvattu 20 kultakruunua.
Temppelissä Jakob niminen pappi ottaa matkalaiset ystävällisesti vastaan kunniallisen teon vuoksi. Seuraa pitkä tovi keskustelua mitä moninaisimmista aiheista, Jakob ilmaisee huolensa Keisarikuntaa vastaan suunnatuista huhuista ja "vapaina toimijoina" riehuvista noidanmetästäjistä jotka toimivat ilman Sigmarin temppelin siunausta ja hyvästä asiasta huolimatta syyllistyvät ylilyönteihin ja vaikeuttavat yhteistä taistelua.
Siegfried ja Joakim eivät saa toivomaansa rahallista palkkiota vaan siunauksen vasaran merkillä. Garil pyytää suosituskirjettä keskusteltuaan ensin tovin siitä kuinka häneen on tehnyt vaikutuksen alttarissa esitetyn vasaran historiallinen autenttisuus ja Jakob kirjoittaa sen heille sulkakynä suihkien. He lähtevät yhtä puhdistavaa rituaalia myöhemmin mukanaan kirje jossa kuvataan heidän luonteensa kunniallisuutta.
Franz, Eldir, Hans ja Descartes törmäävät torilla kahteen outoon porvariin jotka lähestyvät Franzia hienoissa vaatteissaan. Miehet tekevät jonkinlaisen oudon eleen hänelle jota Franz jää tuijottamaan hämmentyneenä, ennen kuin tilanne lähtee kehittymään suuntaa tai toiseen he perääntyvät nopeasti pois paikalta kolmannen paikalle ilmestyneen miehen kanssa. Seurue lähtee heidän peräänsä mutta jäljittämiseen heittää kapulan yllättävä kohtaaminen. Sehän on Josef! Hansin vanha ystävä ja kanavamies, möhömahainen köriläs valtavalla parralla joka tulee äänekkäästi tervehtien joukon luokse. Mysteerinomaisten miesten seuraaminen katkeaa ja porukka lähtee Hansin mukana tuopille Josefin kanssa. Descartes teoretisoi että miehet jotka tervehtivät Franzia ovat Tilean mafiaa ja kyseessä oli jonkinlainen jengiele. Josef yrittää pestata miehiä jokilaivalleen mutta he kertovat suuntaavansa Prinssin luokse aivan unelmahommaan, Hans on sen verran diplomaattinen että he sopivat palaavansa asiaan illemmalla vaihtaessaan kuulumisia, koska hänellä on omat epäilyksensä työstä, ei näet pidä antaa kultarahojen sokaista. Ehdittyään Prinssin residenssille selviää että retkue Harmaille vuorille on jo lähtenyt edellisen päivän aamuna ja kaikki paikat siinä on jo ehditty täyttää, tarjous olikin aivan liian hyvä.
Koko seurue tapaa iltapäivällä Josefin ehdottamassa rantakapakassa ja pestautuu hänen miehistökseen matkalle Bögenhafeniin, hän esittelee joukolle myös painettua mainosta Bögenhafenin festivaaleista. Ilta on täynnä melskettä kun paikallinen kovanaama yrittää käydä Garilin päälle ja kaksi nuorta Keisarikunnan aatelista yrittää provosoida kääpiötä henkivartioidensa suojista. Kun kovanaama on piesty tajuttomaksi hänen hallustaan takavarikoitu summa selvittää tarpeettoman tappelun taustoja, aateliset olivat ilmeisesti maksaneet typerälle roistolle siitä että hän kävisi jonkun pahaa aavistamattoman uhrin kimppuun. Aateliset poistuvat kiireen vilkkaa tajutessaan että kääpiölle pään aukominen on ehkä sittenkin flirttailua kuoleman kanssa.
Josef tarjoaa yösijan ja selviytymisaseman porukalle jokilaivallaan ja seurue lähtee horjumaan pimenevässä yössä kohti sitä. Yössä tapahtuu vielä outo välikohtaus kun Eldir huomaa että joukkoa varjostetaan ja kahden seuraajan käsissä välkkyy teräs. Joukko jatkaa matkaa Eldirin mennessä sivukujalle josta hän asemoi itsensä varjostamaan varjostajia. Yllättäen tilanne päättyy siihen kun kaksi varjostavaa kaatuvat kuolleena maahan tuntemattoman tahon ampumana. Ruumiiden hyvin pikainen tarkastelu paljastaa miesten kuolleen tarkkaan tähdättyihin varsijousen vasamiin ja he ovat ne kaksi outoa porvaria jotka tervehtivät Franzia päivällä. Ruumiit päätetään jättää rauhaan ja seurue poistuu niitä enempiä tutkimatta lepäämään.
Aamulla tehdään vielä viime hetken ostoksia joissa Joakin tekee vaikutuksen Josefiin tinkaamimis- ja laskentataidoillaan ja jokilaiva lähtee kohti Bögenhafenia.
Matkan toisena yönä alkaa tapahtua, Garilin ollessa vahtivuorossa lentää rantapenkalta pullo johon on kiinnitetty palava riepu, se kilahtaa rikki ja palava öljy leviää kannelle. Alkaa kiireinen säntäily ja sammutustyö samalla kun kolme miestä kahlaa rannalta kohti laivaa ja neljäs hyökkääjä laukoo varjousen vasamia kohti kannella hääriviä miehiä.
Tuli saadaan tukahdutettua ja kolme hyökkääjää surmattua mutta rannalla oleva mies lähtee karkuun ja katoaa penkan taakse Descartesin osuttua häneen pistoolillaan. Franz ja Hans lähtevät hänen peräänsä kiireen vilkkaa. Hämärässä kuunvalossa selviää että pakenija onkin kääntynyt kannoillaan ja astelee seuraajiansa vastaan. Hän paljastaa miekkansa ja kähisee kuin Clint Eastwood "Antaa tulla vain." Lyhyt ja raivokas taistelu käydään nopeasti loppuun mutta mies onnistuu lyömään Franzia miekalla päähän niin että häneltä lähtee puoli korvaa, joskin isku suuntautuu sivuun kalloa viistäen niin että kaikkein pahimmalta mahdolliselta lopputulokselta vältytään. Mieheltä löytyy kirje ja papereita jotka paljastavat että hän piti Franzia matkalla Altdorfiin tavattuna vainajana eli Kastor Niebelungina, joka syystä tai toisesta halutaan jonkin tahon toimesta hengiltä.
Joen varrelta ei löydy useampaan päivään apua Franzin kärsimään vammaan mutta lopulta löydetään välskäri joka hoitaa haavan oikeaopillisesti ja antaa ohjeet miten levätä. Korvan kärsimä vahinko jää Franzille ikuiseksi muistoksi mittelöstä joentörmällä.
Matka päättyy ilman muita välikohtauksia viimein Bögenhafeniin jossa odottaa festivaali ja uudet mahdollisuudet.
Sisään käytyään seurue jakaantuu kahtia toimittamaan tärkeitä asioita. Garil, Siegfried ja Joakim suuntaavat Sigmarin temppelille koska he olivat matkalla kohtaamansa mutanttiväijytyksen paikalta löytäneet Sigmarin papin ruumiin ja poimineet talteen hänen sotavasaransa ja pyhällä kaksipyrstöisellä komeetalla koristetun päällysvaatteensa. Loput seurueesta suuntaavat etsimään Prinssin palatsia pestautuakseen retkikuntaan Harmaille vuorille, unelmahomma koska päiväpalkkioksi on luvattu 20 kultakruunua.
Temppelissä Jakob niminen pappi ottaa matkalaiset ystävällisesti vastaan kunniallisen teon vuoksi. Seuraa pitkä tovi keskustelua mitä moninaisimmista aiheista, Jakob ilmaisee huolensa Keisarikuntaa vastaan suunnatuista huhuista ja "vapaina toimijoina" riehuvista noidanmetästäjistä jotka toimivat ilman Sigmarin temppelin siunausta ja hyvästä asiasta huolimatta syyllistyvät ylilyönteihin ja vaikeuttavat yhteistä taistelua.
Siegfried ja Joakim eivät saa toivomaansa rahallista palkkiota vaan siunauksen vasaran merkillä. Garil pyytää suosituskirjettä keskusteltuaan ensin tovin siitä kuinka häneen on tehnyt vaikutuksen alttarissa esitetyn vasaran historiallinen autenttisuus ja Jakob kirjoittaa sen heille sulkakynä suihkien. He lähtevät yhtä puhdistavaa rituaalia myöhemmin mukanaan kirje jossa kuvataan heidän luonteensa kunniallisuutta.
Franz, Eldir, Hans ja Descartes törmäävät torilla kahteen outoon porvariin jotka lähestyvät Franzia hienoissa vaatteissaan. Miehet tekevät jonkinlaisen oudon eleen hänelle jota Franz jää tuijottamaan hämmentyneenä, ennen kuin tilanne lähtee kehittymään suuntaa tai toiseen he perääntyvät nopeasti pois paikalta kolmannen paikalle ilmestyneen miehen kanssa. Seurue lähtee heidän peräänsä mutta jäljittämiseen heittää kapulan yllättävä kohtaaminen. Sehän on Josef! Hansin vanha ystävä ja kanavamies, möhömahainen köriläs valtavalla parralla joka tulee äänekkäästi tervehtien joukon luokse. Mysteerinomaisten miesten seuraaminen katkeaa ja porukka lähtee Hansin mukana tuopille Josefin kanssa. Descartes teoretisoi että miehet jotka tervehtivät Franzia ovat Tilean mafiaa ja kyseessä oli jonkinlainen jengiele. Josef yrittää pestata miehiä jokilaivalleen mutta he kertovat suuntaavansa Prinssin luokse aivan unelmahommaan, Hans on sen verran diplomaattinen että he sopivat palaavansa asiaan illemmalla vaihtaessaan kuulumisia, koska hänellä on omat epäilyksensä työstä, ei näet pidä antaa kultarahojen sokaista. Ehdittyään Prinssin residenssille selviää että retkue Harmaille vuorille on jo lähtenyt edellisen päivän aamuna ja kaikki paikat siinä on jo ehditty täyttää, tarjous olikin aivan liian hyvä.
Koko seurue tapaa iltapäivällä Josefin ehdottamassa rantakapakassa ja pestautuu hänen miehistökseen matkalle Bögenhafeniin, hän esittelee joukolle myös painettua mainosta Bögenhafenin festivaaleista. Ilta on täynnä melskettä kun paikallinen kovanaama yrittää käydä Garilin päälle ja kaksi nuorta Keisarikunnan aatelista yrittää provosoida kääpiötä henkivartioidensa suojista. Kun kovanaama on piesty tajuttomaksi hänen hallustaan takavarikoitu summa selvittää tarpeettoman tappelun taustoja, aateliset olivat ilmeisesti maksaneet typerälle roistolle siitä että hän kävisi jonkun pahaa aavistamattoman uhrin kimppuun. Aateliset poistuvat kiireen vilkkaa tajutessaan että kääpiölle pään aukominen on ehkä sittenkin flirttailua kuoleman kanssa.
Josef tarjoaa yösijan ja selviytymisaseman porukalle jokilaivallaan ja seurue lähtee horjumaan pimenevässä yössä kohti sitä. Yössä tapahtuu vielä outo välikohtaus kun Eldir huomaa että joukkoa varjostetaan ja kahden seuraajan käsissä välkkyy teräs. Joukko jatkaa matkaa Eldirin mennessä sivukujalle josta hän asemoi itsensä varjostamaan varjostajia. Yllättäen tilanne päättyy siihen kun kaksi varjostavaa kaatuvat kuolleena maahan tuntemattoman tahon ampumana. Ruumiiden hyvin pikainen tarkastelu paljastaa miesten kuolleen tarkkaan tähdättyihin varsijousen vasamiin ja he ovat ne kaksi outoa porvaria jotka tervehtivät Franzia päivällä. Ruumiit päätetään jättää rauhaan ja seurue poistuu niitä enempiä tutkimatta lepäämään.
Aamulla tehdään vielä viime hetken ostoksia joissa Joakin tekee vaikutuksen Josefiin tinkaamimis- ja laskentataidoillaan ja jokilaiva lähtee kohti Bögenhafenia.
Matkan toisena yönä alkaa tapahtua, Garilin ollessa vahtivuorossa lentää rantapenkalta pullo johon on kiinnitetty palava riepu, se kilahtaa rikki ja palava öljy leviää kannelle. Alkaa kiireinen säntäily ja sammutustyö samalla kun kolme miestä kahlaa rannalta kohti laivaa ja neljäs hyökkääjä laukoo varjousen vasamia kohti kannella hääriviä miehiä.
Tuli saadaan tukahdutettua ja kolme hyökkääjää surmattua mutta rannalla oleva mies lähtee karkuun ja katoaa penkan taakse Descartesin osuttua häneen pistoolillaan. Franz ja Hans lähtevät hänen peräänsä kiireen vilkkaa. Hämärässä kuunvalossa selviää että pakenija onkin kääntynyt kannoillaan ja astelee seuraajiansa vastaan. Hän paljastaa miekkansa ja kähisee kuin Clint Eastwood "Antaa tulla vain." Lyhyt ja raivokas taistelu käydään nopeasti loppuun mutta mies onnistuu lyömään Franzia miekalla päähän niin että häneltä lähtee puoli korvaa, joskin isku suuntautuu sivuun kalloa viistäen niin että kaikkein pahimmalta mahdolliselta lopputulokselta vältytään. Mieheltä löytyy kirje ja papereita jotka paljastavat että hän piti Franzia matkalla Altdorfiin tavattuna vainajana eli Kastor Niebelungina, joka syystä tai toisesta halutaan jonkin tahon toimesta hengiltä.
Joen varrelta ei löydy useampaan päivään apua Franzin kärsimään vammaan mutta lopulta löydetään välskäri joka hoitaa haavan oikeaopillisesti ja antaa ohjeet miten levätä. Korvan kärsimä vahinko jää Franzille ikuiseksi muistoksi mittelöstä joentörmällä.
Matka päättyy ilman muita välikohtauksia viimein Bögenhafeniin jossa odottaa festivaali ja uudet mahdollisuudet.
lauantai 24. marraskuuta 2012
6½ rohkeata miestä
Maanantaina kirjoitin ensimmäisen kerran juuri edeltäneenä viikonloppuna aloittamastani WHFRP-kampanjasta. Nyt on aika esitellä majatalossa tavannut dramatis personæ.
Franz Grosz
(Atte)
Leveälierisen hatun ja sadeviitan alla luimistelee 36-vuotias pitkän elämäntyön muulivankkurien kuljettajana tehnyt mies. Franz on vain 163cm pitkä mutta hyvin leveäharteinen ja huomattavan lihaksikas. Leveä ruumiinrakenne, lumenvalkoiset hiukset, alkava pälvikalju ja mursuviikset kuten myös kovan työn ahavoittama iho saavat hänet näyttämään huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Tämä Keisarikunnan teiden kiertäjä on viime aikoina ollut hieman mieleltään järkkynyt. Ensin hän kuuli että hänen koko kotikylänsä väki on joutunut yli-innokkaan noidanmetsästäjän polttamaksi epäiltyinä kultisteina, vielä sulatellessaan moisia kuulumisia matkalla Altdorfiin hän törmäsi tuhottujen vankkurien lähellä itsensä identtiseen kaksoisolentoon kuolleena, vainaja tosin oli erittäin hienoissa vaatteissa. Lassi tokaisi että Aten hahmosta tulee mieleen Paul Teutul Senior mutta nuorempana ja vähemmällä vatsalla.
Garil "Pitkäparta"
(Lassi)
Kääpiöiden eteläisiltä siirtokunnilta Keisarikuntaan päätynyt vain 58-vuotias aatelinen jonka iän johdosta vielä sangen lyhyen partansa perusteella voidaan olettaa ansainneen liikanimensä kääpiökulttuurissa arvostettavilla ominaisuuksilla. Hän on käyttäytynyt arvonsa hyvin tietävän yksilön tavoin ja hänellä on tärkeä tehtävä. Aatelisena hänellä on noblesse oblige jokaista tavallista kääpiötä kohtaan ja hän on pyrkimässä Keisarikunnan prinssin puheille eräiden kääpiöitä loukkaavien ilmoitusten vuoksi, vaatimaan selityksiä Keisarikunnan vanhimpien liittolaisten lokaan vetämiselle.
Eldir Dil
(Jaakko)
Varreltaan 190-senttinen suippokorva erottuu joukosta heti, laiha, harmaahiuksinen ja vihreäsilmäinen ikinuori haltia on joukon vanhin 97 vuoden iällään. Eldir on kotoisin kaukaisilta haltiamailta jostain meren takaa ja on elänyt ihmisten keskellä tuntemattomista syistä vuosikymmeniä, palvellen suurimman osan siitä ajasta merisotilaana, ilmeisesti hänellä oli ammatista aikaisempaa kokemusta oman kansansa parissa.
Hans Kurtz
(Lassi)
Keisarikunnan joissa ja kanaalijärjestelmissä luotsina useita vuosia töitä tehnyt 34-vuotias mies joka on kahden muun Delberzistä kotoisin olevan köyhälistön edustajan kanssa löytänyt työnantajan Garilista.
Siegfried Pestman
(Jukka)
Pröystäileviin vaatteisiin pukeutunut 18-vuotias nuorukainen. Siegfried on Delberziläinen pienen mittakaavan huijari joka on löytänyt yllättävän hyvät tulot Garilin asioita juoksiessaan ja tarjotessaan kääpiölle ihmisasiantuntemustaan.
Joakim Hohhenhaim
(Jukka)
Vain 16-vuoden vanhaksi kaupustelijaksi Joakim on sangen skarppi tapaus. Hän on löytänyt ystävänsä Siegfriedin kanssa hienon työn Garilin asioiden hoitamisessa. Jokainen tingitty lantti Garilin hyväksi on myös Joakimin etu.
Phillipe Descartes
(EPH)
Keikarimaisin maneerein esiintyvä keski-ikäinen noin 40-vuotias bretonnialainen jonka huoliteltujen viiksien ja pienen pukinparran kanssa on ristiriidassa hänen asunsa joka on riitelevä yhdistelmä rääsyjä ja hienompia vaatekappaleita. Vyöllään hänellä roikkuu muskettipistooli ja pistomiekka. Hän on kertonut olevansa palkkasoturi joka etsii työtä Keisarikunnan puolelta. Descartes on osoittautunut suupaltiksi, juorukelloksi, itseään jumalien lahjana naisväelle pitäväksi elostelijaksi ja korttihuijariksi mutta myös tienvarsikohtaamisessa mutanttien kanssa oikeasti sangen pystyväksi miekkamieheksi.
Franz Grosz
(Atte)
Leveälierisen hatun ja sadeviitan alla luimistelee 36-vuotias pitkän elämäntyön muulivankkurien kuljettajana tehnyt mies. Franz on vain 163cm pitkä mutta hyvin leveäharteinen ja huomattavan lihaksikas. Leveä ruumiinrakenne, lumenvalkoiset hiukset, alkava pälvikalju ja mursuviikset kuten myös kovan työn ahavoittama iho saavat hänet näyttämään huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Tämä Keisarikunnan teiden kiertäjä on viime aikoina ollut hieman mieleltään järkkynyt. Ensin hän kuuli että hänen koko kotikylänsä väki on joutunut yli-innokkaan noidanmetsästäjän polttamaksi epäiltyinä kultisteina, vielä sulatellessaan moisia kuulumisia matkalla Altdorfiin hän törmäsi tuhottujen vankkurien lähellä itsensä identtiseen kaksoisolentoon kuolleena, vainaja tosin oli erittäin hienoissa vaatteissa. Lassi tokaisi että Aten hahmosta tulee mieleen Paul Teutul Senior mutta nuorempana ja vähemmällä vatsalla.
Garil "Pitkäparta"
(Lassi)
Kääpiöiden eteläisiltä siirtokunnilta Keisarikuntaan päätynyt vain 58-vuotias aatelinen jonka iän johdosta vielä sangen lyhyen partansa perusteella voidaan olettaa ansainneen liikanimensä kääpiökulttuurissa arvostettavilla ominaisuuksilla. Hän on käyttäytynyt arvonsa hyvin tietävän yksilön tavoin ja hänellä on tärkeä tehtävä. Aatelisena hänellä on noblesse oblige jokaista tavallista kääpiötä kohtaan ja hän on pyrkimässä Keisarikunnan prinssin puheille eräiden kääpiöitä loukkaavien ilmoitusten vuoksi, vaatimaan selityksiä Keisarikunnan vanhimpien liittolaisten lokaan vetämiselle.
Eldir Dil
(Jaakko)
Varreltaan 190-senttinen suippokorva erottuu joukosta heti, laiha, harmaahiuksinen ja vihreäsilmäinen ikinuori haltia on joukon vanhin 97 vuoden iällään. Eldir on kotoisin kaukaisilta haltiamailta jostain meren takaa ja on elänyt ihmisten keskellä tuntemattomista syistä vuosikymmeniä, palvellen suurimman osan siitä ajasta merisotilaana, ilmeisesti hänellä oli ammatista aikaisempaa kokemusta oman kansansa parissa.
Hans Kurtz
(Lassi)
Keisarikunnan joissa ja kanaalijärjestelmissä luotsina useita vuosia töitä tehnyt 34-vuotias mies joka on kahden muun Delberzistä kotoisin olevan köyhälistön edustajan kanssa löytänyt työnantajan Garilista.
Siegfried Pestman
(Jukka)
Pröystäileviin vaatteisiin pukeutunut 18-vuotias nuorukainen. Siegfried on Delberziläinen pienen mittakaavan huijari joka on löytänyt yllättävän hyvät tulot Garilin asioita juoksiessaan ja tarjotessaan kääpiölle ihmisasiantuntemustaan.
Joakim Hohhenhaim
(Jukka)
Vain 16-vuoden vanhaksi kaupustelijaksi Joakim on sangen skarppi tapaus. Hän on löytänyt ystävänsä Siegfriedin kanssa hienon työn Garilin asioiden hoitamisessa. Jokainen tingitty lantti Garilin hyväksi on myös Joakimin etu.
Phillipe Descartes
(EPH)
Keikarimaisin maneerein esiintyvä keski-ikäinen noin 40-vuotias bretonnialainen jonka huoliteltujen viiksien ja pienen pukinparran kanssa on ristiriidassa hänen asunsa joka on riitelevä yhdistelmä rääsyjä ja hienompia vaatekappaleita. Vyöllään hänellä roikkuu muskettipistooli ja pistomiekka. Hän on kertonut olevansa palkkasoturi joka etsii työtä Keisarikunnan puolelta. Descartes on osoittautunut suupaltiksi, juorukelloksi, itseään jumalien lahjana naisväelle pitäväksi elostelijaksi ja korttihuijariksi mutta myös tienvarsikohtaamisessa mutanttien kanssa oikeasti sangen pystyväksi miekkamieheksi.
maanantai 19. marraskuuta 2012
He tapasivat toisensa majatalossa
Suhteellisen pitkäksi vierähtäneeen tovin jälkeen aloitimme taas sunnuntai-illan pelitapaamiset. Peliksi oli pitkällisen ja muiden kampanjoiden aikana jatkuneen pohdinnan tuloksena valittu Warhammer Fantasy Roleplayn 1. laitos. Warhammerin maailmassa on outoa vetovoimaa ja siihen onkin hyvin mielenkiintoista palata vuosien jälkeen.
En tiedä kuinka fantastinen nykyinen versio kampanjamaailmasta on mutta tietty "maanläheisyys" on maailman ensimmäisen laitoksen vahvimpia ominaisuuksia, ehkä jopa siinä määrin että mietin joskus että Games Workshopin olisi pitänyt sijoittaa roolipelinsä suoraan varhaisrenessanssin Eurooppaan. Tietysti jos kamppis sijoittuisi historialliseen miljööseen suoriutumispaineet voisivat olla kovat, mutta palaan ajatukseen usein.
Skannasin ja kopioin vielä hiki hatussa pelissä käytetyn valmisseikkailun lippusia, lappusia ja kartanpalasia varttia ennen kuin ensimmäinen peliporukan jäsen soitti ovikelloa. Kahtena edellisenä viikonloppuna jokainen pelaaja oli tehnyt hahmonsa ja kahdelle nakitettiin vielä ylimääräiset jotta pelaajahahmojen määrä täyttäisi aloitusseikkailun vaatimukset. Ratkaisu jota kumpikaan pelaajista ei pitänyt mitenkään hirveän jakomielisenä.
Sessio alkoi tien päältä majatalossa jossa pelasimme hahmojen tutustumista toisiinsa sangen pitkän tovin. Pelinjohtajana käytin katalyyttinä hahmojen tutustumiseen lukuisia majatalossa koolla olleita henkilöhahmoja ja sangen ärsyttävää Descartes nimistä Bretonnialaista palkkasoturia joka oli varmaan jokaisen tietämäni ranskalaisstereotyypin ruumiillistuma. Keskustelun määrä oli sen verran intensiivinen että en sitä oikein pysty suurin surminkaan purkamaan minkäänlaisena peliraporttina.
Pelaajien hahmot, kaikenlaiset kaupustelijat ja huijarit, raskaan työn raatajat sekä joukkoon eksynyt kääpiöylimys ja haltiasoturi heräsivät tavallaan eloon pelin saavuttaessa juoksevan tilan jossa asiat vain rullaavat itsekseen eteenpäin.
Sisältöpuoli oli ehtaa Warhammeria, majatalonpitäjä jauhaa lahjotuista virkamiehistä, veitsiä heristellään korttipelierimielisyyden vuoksi ja Descartes päätyy osoittelemaan hahmoja pistoolilla. Luokkaerot ovat läsnä vaunujen istumapaikoissa ja hahmot ovat vähävaraisia onnenonkijoita matkalla pestautumaan unelmahommaan jossa lupaillaan epäilyttävän isoja rahoja. Matkalla törmätään häkellyttäviin raakuuksiin mutanttien väijyttämien vankkurien luona ja peli heittäytyy sangen oudoksi kun paikalta löydetaan erään hahmon ilmetty kaksoisolento kuolleena. Tälläisistä sattumuksista on hyvä aloittaa jos jonkinlainen vyyhti.
En tiedä kuinka fantastinen nykyinen versio kampanjamaailmasta on mutta tietty "maanläheisyys" on maailman ensimmäisen laitoksen vahvimpia ominaisuuksia, ehkä jopa siinä määrin että mietin joskus että Games Workshopin olisi pitänyt sijoittaa roolipelinsä suoraan varhaisrenessanssin Eurooppaan. Tietysti jos kamppis sijoittuisi historialliseen miljööseen suoriutumispaineet voisivat olla kovat, mutta palaan ajatukseen usein.
Skannasin ja kopioin vielä hiki hatussa pelissä käytetyn valmisseikkailun lippusia, lappusia ja kartanpalasia varttia ennen kuin ensimmäinen peliporukan jäsen soitti ovikelloa. Kahtena edellisenä viikonloppuna jokainen pelaaja oli tehnyt hahmonsa ja kahdelle nakitettiin vielä ylimääräiset jotta pelaajahahmojen määrä täyttäisi aloitusseikkailun vaatimukset. Ratkaisu jota kumpikaan pelaajista ei pitänyt mitenkään hirveän jakomielisenä.
Sessio alkoi tien päältä majatalossa jossa pelasimme hahmojen tutustumista toisiinsa sangen pitkän tovin. Pelinjohtajana käytin katalyyttinä hahmojen tutustumiseen lukuisia majatalossa koolla olleita henkilöhahmoja ja sangen ärsyttävää Descartes nimistä Bretonnialaista palkkasoturia joka oli varmaan jokaisen tietämäni ranskalaisstereotyypin ruumiillistuma. Keskustelun määrä oli sen verran intensiivinen että en sitä oikein pysty suurin surminkaan purkamaan minkäänlaisena peliraporttina.
Pelaajien hahmot, kaikenlaiset kaupustelijat ja huijarit, raskaan työn raatajat sekä joukkoon eksynyt kääpiöylimys ja haltiasoturi heräsivät tavallaan eloon pelin saavuttaessa juoksevan tilan jossa asiat vain rullaavat itsekseen eteenpäin.
Sisältöpuoli oli ehtaa Warhammeria, majatalonpitäjä jauhaa lahjotuista virkamiehistä, veitsiä heristellään korttipelierimielisyyden vuoksi ja Descartes päätyy osoittelemaan hahmoja pistoolilla. Luokkaerot ovat läsnä vaunujen istumapaikoissa ja hahmot ovat vähävaraisia onnenonkijoita matkalla pestautumaan unelmahommaan jossa lupaillaan epäilyttävän isoja rahoja. Matkalla törmätään häkellyttäviin raakuuksiin mutanttien väijyttämien vankkurien luona ja peli heittäytyy sangen oudoksi kun paikalta löydetaan erään hahmon ilmetty kaksoisolento kuolleena. Tälläisistä sattumuksista on hyvä aloittaa jos jonkinlainen vyyhti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)