Ihmisen poika

MIKE
POHJOLA
TULEE!
OLETKO
VALMIS?



Viime aikoina kirjablogeissa on tullut käytännöksi mainita mistä arvosteltavat kirjat ovat peräisin. Vaikka Vankityrmiä ja Louhikäärmeitä ei ole kirjablogi niin kerrottakoon että muutamia viikkoja sitten hankin Kaivopihalta Rosebudin myyntipöydältä viiden euron hintaan Mike Pohjolan kirjan Ihmisen Poika. Samalla reissulla hankin myös Zombi-taistelijan oppaan jotta kaikki lukemisto ei olisi liian korkeaotsaista. Pohjolaa en myöskään henkilökohtaisesti tunne, hän on kyllä naamakirjakaverini ilmeisesti sen vuoksi että olen häntä vuosikymmeniä erinäisillä keskustelupalstoilla haukkunut, on se kumma miten maailma pyörii.

Ihmisen poika alkaa erikoisella maailmanuskontojen historiikilla joka pistää miettimään että mihin nyt tuli oikein tartuttua. Hätä ei ole tämännäköinen sillä prologin ohi kamppailtuaan lukija pääsee käsiksi jutun juoneen. Eikä johdantokaan ole mitenkään turha, sillä varsinkin fantastisen tunkiessa mukaan se selventää millaisissa kuvioissa on liikuttu jo alussa asti. Elämänkertakirjallisuutta muistuttava kertomus alkaa käydä läpi päähenkilön Juliuksen vaiheita syntymästä ja perhetaustoista lähtien. Omaelämänkerrallisia elementtejä sisältävä Ihmisen poika ilmeisesti on kirjoitettu osin pohjaten kirjailijaan itseensä, arvatenkin tehokeinona tietynlaisen uskottavuuden saavuttamiseksi. Pikkuporvarillisen mutta äärimmäisen uskonnollisen perheen pojan Juliuksen kasvua kuvatessa liikutaan mielenkiintoisissa maisemissa.

Juliuksen elämää kuvataan kuin minkä tahansa hieman erilaisen ja ulkopuolelle jäävän lapsen ja nuoren perspektiivistä, mitä nyt hänellä on vain melkoisen messiaanisia käsityksiä itsestään. Liikunnantuntien valkkujen tyranniasta, Star Trekin katselusta ja alkeellisista videopeleistä hönkii myös väkevästi aikakausi. Nostalgiset tunnelmat voivat iskeä Taistelupelin ja Punaboksin tullessa mukaan Juliuksen tarinaan, tai joillekin larppikuvauksista mutta ei ole pelkästään kyse niistä. Roolipelit näyttelevät hyvin merkittävää osaa päähenkilön elämässä jonka vuoksi siitä ylipäätään tässä blogissa kirjoitan. Kyseessä on sukupolviromaani niille jotka ovat syntyneet 70- ja 80-luvun taitteessa, tässä on tallennettu palanen sitä maailmaa joka on sellaisenaan jo kadonnut eikä tule takaisin. Tietenkään ei kaikilla saman sukupolven ihmisillä ole samantapaisia kokemuksia lainkaan, eikä minullakaan ole juuri mitään yhteistä kirjan päähenkilön kanssa mutta ajankuva on hallussa. Voin kuvitella kuinka tämän tekstin täytyy kolahtaa vaikkapa 90-luvun larpeissa pyörineisiin.

Aikuisuuteen saakka Juliuksen elämää kuvattaessa tulee selväksi että kyseessä miehinen kasvukertomus. Juliuksessa on melkeinpä Mika Waltarin kirjojen päähenkilöistä muistuttavaa ajelehtijan vikaa. Toinen Waltarimainen piirre ovat naishahmot jotka ovat aika köykäisiä ja valitettavasti melkeinpä sekoittuvat toisiinsa.

Tekstiä ankkuroidaan aikakauteen tuon tuosta kuvaamalla isoja uutisia ja katastrofeja. Aina silloin tällöin paneudutaan kultinjohtajiin ja outoihin liikkeisiin Jim Jonesin poppoosta elämäntapaintiaaneihin. Kirjan käsittelemät teemat kuten ulkopuolisuuden tunne tai ihmisen suhde uskontoon ovat tosin ajattomia. Rohkenen esittää että Ihmisen poika on hyvää luettavaa myös nuoremmille joille sen kuvaama aikakausi ei välttämättä sano niin yhtään mitään.

Sanoisin että Ihmisen poika on erittäin suositeltava siitä yksinkertaisesta syystä että se on hauska tai siis erittäin viihdyttävä luettava. Samaa puurtamisen makua ei tule kun tartuttaessa muuhun kotimaiseen nykykirjallisuuteen oli se sitten kioskijännäriä tai palkitumpaa proosaa. Mistään hassujen juttujen ja remakoitten naurujen kirvoittajasta jossa joka sivu päättyy kaskuun tai sutkaukseen ei ole kyse vaan vienosta huumorintajusta joka sävyttää kaikkea. Täytyy tosin sanoa että naurussa oli pitelemistä Pohjolan kuvaillessa herätyskokousta jossa saarnaaja alkaessaan puhua kielillä lörpöttelee yhdellä maailman levinneimmistä keinotekoisista kielistä. Hyvä luettavaa kannesta kanteen.

Tämän seikkailupelin sankari olet sinä!

Jonkin aikaa sitten kirjoitin Turn to 400 dokumenttiprojektista joka kaipasi yleisörahoitusta, no siitä projektista ei tullut mitään. Tällä kertaa on uusi Taistelupelikirjoista kertova väkijoukkorahoitteinen projekti pystyssä, sen tavoitesumma on pienempi ja tarkoituksena on tässä uudessa projektissa tehdä kirja joka kertoo taistelupelikirjoista. Itse näen tuon projektin tärkeänä koska se kiinnittää huomiota brittiläisen pelikulttuurin saavutuksiin. Itseni lisäksi moni muu 80-luvun kakara imi nimenonomaan tuolta suunnalta hienovaraisia vaikutteita, kiitos suomennettujen taistelupelikirjojen. Uskon että nuo hyvin hienovaraiset brittivaikutteet tekivät paljon hyvää alkavalle roolipelikulttuurille. Käsitykseni siitä esimerkiksi mikä on ns. perusfantasiaa ja perusluolakomppausta on pitkälti kiittäminen Velhovuoren aarretta eikä esimerkiksi niitä silloin aikanaan suomeksi käännettyjä D&D-moduuleja jotka olivat kaikki mielestäni vailla sitä kipinää joka olisi sytyttänyt seikkailun tuntua.

Pelisuunnittelijat Steve Jackson (Ei siis hänen Amerikan kaimansa joka on myöskin pelisuunnittelija), Ian Livingstone ja mestarikuvittaja Russ Nicholson ovat pitkälti vastuussa siitä että lähdin oikealla jalalla liikkeellä kohti luolaholvien syövereitä.
Voin helposti kuvitella että jos oppaanani olisi maanalisiin syövereihin ollut vain Punaboksi ja Paunan kääntämät Mentzeriläiset ohjeistukset en välttämättä olisi tutkinut niin syvälle.



Lisätietoja tästä kirjaprojektista löytyy seuraavilta sivuilta:

YOU ARE THE HERO Kickstarter

www.YouAreTheHero.co.uk

Käänny kohtaan 400

Monella vanhalla parralla ja vähän nuoremmalla, ja tarkoitan vanhaa partaa sukupuolineutraalisti, on muistoja taistelupelikirjoista niiltä ajoilta kun aloittelivat roolipelaamisen. Näissä kirjoissa hahmo luotiin lomakkeelle ja heiteltiin noppaa ihan kuin oikeissa roolipeleissä mutta niissä seikkailtiin ihan yksinään valitsemalla erilaisia vaihtoehtoja tekstinä esitetyistä. Taistelupelikirjat koostuivat yleensä 400 erillisestä kappaleesta jossa kuvattiin erilaisia tapahtumia joiden läpi yritit navigoida voittoon. Ne olivat eräänlaisia tekstiseikkailuja ilman tietokoneita joskin erittäin hieno kuvitus siivitti osaa seikkailun vaiheista niin että ihan kaikkea tarvinnut kuvitella puhtaasti tekstin pohjalta.

Moni lukija varmaan muistaa monet seikkailunsa vaikkapa jahdatessaan Velhovuoren aarretta, sen kohtaamisen kaamion kanssa jonka yhteydessä olleesta kuvasta ainakin allekirjoittanut sai puistatuksia, sen onnettoman tyypin jota örkit olivat pitäneet vankina vuoren uumenissa, tai sen mitä Mustan Tornin keittiössä noidat paistoivat vartaassa, sen mikä oli Balthus Diren akilleen kantapää, mitä käy metsässä jos alkaa urputtamaan velholle, seikkailunsa avaruudessa ja mahdollisesti miehistönsä täyden tuhon tai sen viehättävän lokaalin missä Nikodemus pitää majaansa varkaiden ja roistojen satamakaupungissa.

Muistoja kammottavista kuolemista voi käydä verestämässä YOU CHOSE WRONG tumblerissa.

Taistelupelien historiaa ja ilmiötä aiotaan lähiaikoina pistää dokumentiksi, kuten tyypillistä näinä päivinä rahoittaen työ massojen diktatuurilla, tällä hetkellä tosin on pystyssä vasta facebooksivu Turn to 400, mutta ovat polkaisemassa rahoituksen käyntiin ellen väärin ole ymmärtänyt huomenna.

PÄIVITYS: Kickstarter on nyt pystyssä täällä.

Heräteostoksia

En yleensä osta mitään hetken mielijohteesta ja käytän mielestäni muutaman euron ostoksiinkin yli tarpeen menevää harkintaa. Foorumeilla älyttömyyksiäni lukeneet tietävät että tuppaan toistamaan mantraa "kuluttaminen ei ole harrastamista" kuin peukaloa pipliansa kanteen paukuttava puritaani. Ystäväni jotka ovat katselleet huolestuneena alati kasvavaa pinoa roolipeliopuksia (jokainen niistä tarpeellinen) tai myhäilevä karvaisia käsiään yhteen hierova pelikaupan myyjä saattaisivat tosin todistaa toisin.

Joskus tulee vain vastaan jotain niin älyttömän siistiä että voin vain todeta että ottakaa rahani. Törmäsin Amazon verkkokauppaa selatessani vanhaan Taistelupelikirjaan joka kiinnitti huomioni. Vanhojen Weird Tales pulp-lehtien tyyliin tehdyssä kansitaiteessa on Säpinää Chinatownissa leffan Lo Pan tai ainakin kyseisen velhon serkku, itämaisten uskontojen helvettikuvaelmista tutut hevosen- ja häränpäiset demonit, jättimäinen pääkallo ja kaksi haikalanpäistä ja lepakonsiipistä otusta pukeutuneena kultaisiin samuraipanssareihin. Tämän täytyy siis olla jotain hyvää ja pyydetty yhden Englannin pennyn hinta ei päätä huimannut. En voi kuin harmitella että suomeksi käännetyjen taistelupelikirjojen aika maassamme oli lyhyt ja kaikkein kajahtanein materiaali ei tänne ilmeisesti rantautunut.