Näytetään tekstit, joissa on tunniste figuurit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste figuurit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Lohikäärmeen syöttejä

Olen ennenkin kirjoittanut Kev Adamsista joka on figunveistämisen suuri nimi ja toivon mukaan olen omalta osaltani edistänyt hieman hänen mainettaan täällä peräpohjolassakin. Miehen käsialaa ovat myös tällä hetkellä väkijoukkorahoituksessa olevat seikkailijat joista löytyy vaikka millaista vipeltäjää.



28mm Fantasy Adventurers from Dragon Bait Miniatures

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Barrowmaze Complete

Greg Gillespien Barrowmaze lienee yksi tunnetuimpia OSR-ilmiön synnyttämiä jättiluolaholveja. Barrowmaze I ja Barrowmaze II eivät ole minulle tuttuja mutta olen käsityksen vallassa että kyseessä on älyttömän kokoinen luolasto jossa riittää haasteita niin hirviöiden kuin ansojen muodossa. Perinteisen kerroskakun sijaan hautakerot levittäytyvät ilmeisesti vaakatasossa laajalla alueelle. Hirviöt ovat temaattisesti mietittyjä ja meno on raakaa haudanryöstöä. Barrowmaze Completen on tarkoitus koota järkälemäiset osat I ja II yhteen ja vieläpä figujen kera. Kampanjan sivua vilkaisemalla on selvää että järkyttävän överistä joskin täysin toteuttamiskelpoisesta megatuotannosta on siis kyse. Otherworldin miniatyyrit ovat minulle sen verran tuttuja että voin sanoa että firman tuotokset ovat hienoja, itselläni on niitä tusina ollut odottamassa maalia päälleen pienen ikuisuuden (ja varmaan vielä toisenkin).



Väkijoukkorahotteisen kampanjan sivu Indiegogolla:
Barrowmaze Complete & Official Miniatures by Otherworld

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Goblinaid

En usein tässä blogissa puhu figuista sillä harrasta tällä hetkellä mitään figuuripeliä, ja jätetään kommentoimatta jos jonkun mielestä pelaamani roolipelit ovat oikeasti taktista figushakkia tms. eivätkä oikeita roolipelejä. Mitä tinasotilaiden pensselöintiin tulee olen auttamattoman huono. Silloin kun nuorena, tarkkasilmäisenä ja kädet vapisemattomina niitä maalailin en parantunut kymmenen vuoden maalailulla taidoissa ollenkaan. Silti jokin tinasotilaissa vetää yhä puoleensa ja niitä kertyykin satunnaisesti nurkkiin.

Silloin kun oli aktiivinen figuintoilija olin myös kovin innostunut Warhammerin figupeleistä ja vastoin kaikkea tehokkaan ja iskukykyisen armeijan suunnittelua kasasin sen vihernahkaisista peikoista ja örkeistä. En tullut juuri miettineeksi että mistä ne ilmeikkäät pikkupeikot ym. hassusti irvistelevät otukset tulivat, ainoastaan valmistaja keikkui mielessä. Tietenkin joku niitä figuja kuitenkin suunnitteli ja väsäsi ennen kuin niistä tehtiin edes muotteja. Joku jolla on silmää yksityiskohdille, valutekniikan vaatimuksille ja kykyä välittää ehkä jonkinlainen visio tai konsepti pelkän pelinappulan sijaan.

Kev "gobbomestari" Adams teki aikanaan hyvin paljon juuri kaikenlaisia ilkikurisia pikkuisia peikkoja ja örkkejä joista joitakin minäkin rävelsin innokkaasti maalipurkkien kanssa. Mies on myöhemmin tehnyt töitä mm. Wargames Foundrylle ja Otherworld Miniaturesille.

Tämä blogaus on kirjoitettu siksi että figuurimaakarille on kuulunut huonoja hiljan. Adams joutui sangen ikävän hyökkäyksen kohteeksi, eli sellaisen satunnaisen banaalin väkivallanteon josta jokainen voi itsensä hyvin huonolla tuurilla löytää. Siitä voi lukea Goblinaidin Facebook-sivulta ja jos pienet vihreät miehet ja spliffiä imeskelevä taiteilijan omakuva kiinnostavat Wargames Foundryltä löytyy.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Joukko vuohilaisia etsii hyvää kotia (tuhottavaksi)

PÄIVITYS: Broot ovat lähteneet maailmalle seikkailemaan, ei enempää ilmaisia figuja!

Sain jonkin aikaa sitten pieneltä ja asiansa osaavalta figuureja valavalta firmalta hieman ylimääräistä, nimittäin joukon kodittomia broo-epäsikiöitä. Mad Knight on kyseisen puljun nimi ja heidän valikoimaansa kannattaa ehdottomasti tutustua jos Runequest, Glorantha ja figuurit kiinnostavat.

Eli hyvä lukija jos pidät Runequestista, Gloranthasta ja tykkäät myös figujen maalaamisesta niin lähetä sähköpostia osoitteeseen mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com jossa kerrot nimesi ja postiosoitteesi ja vakuutat juhlallisesti maalavasi tämän kolmikon. Tämän jälkeen posti kuljettaa kotiisi odottamaan nämä sarvipäät ja he ovat siitä eteenpäin sinun, Vankityrmiä & Louhikäärmeitä ei ota vastuuta vuohilaisten karjaan, kotieläimiin tai maaorjiin kohdistamasta huomiosta.

Kuva hurjasta kolmikosta, 25 mm alustat mukana mittakaavan havainnollistamiseksi:

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mietteitä Runequestista

Runequest on monelle suomalaiselle roolipelaajalle yhä se toinen suuri roolipeli ihan siitä syystä että siitä tuli suomennettu laitos aikanaan komeassa laatikossa. Olen aika ajoin herännyt miettimään peliä ja Gloranthan maailmaa. Olen muutaman tutun roolipelaajan kanssa tuuminut jopa kampanjan aloittamista mutta ongelmana on aikataulujen sovittaminen yhteen. Eilen selailin vanhoja White Dwarfeja ja silmiini pisti erikoinen mainos jolla kaupiteltiin Citadelin figuja.


Olen aina pitänyt Runequestia ja sen esittämää kampanjamaailmaa hyvin voimakkaasti eräänlaisena barbaarifantasiana jossa ryöstellään naapurikylien karjaa, vastustetaan pahan sivistyksen edustamaa Lunaarien imperiumia ja vedetään turpaan sen lähetystyöntekijöitä. Mainoksen peltipöksyiset ritarit herättivät kokonaan uuden aatoksen Gloranthasta nähtynä ritariromantiikan läpi jossa sankaroidaan urakalla kiiltävissä varuksissa kuin pyöreän pöydän ritarit ikään.