The Excellent Travelling Volume

Bloginsa Grognardia johdosta aikanaan eräänlaiseksi OSR-ilmiön ääneksi noussut James Maliszewski on viettänyt pitkään hiljaiseloa vähemmän mairittelevasti menneen joukkorahoituskampanjansa johdosta. Pitkä hiljaisuus kuitenkin on rikkoutunut ja hän on alkanut puuhastella uuden projektin parissa. Maliszewski on pitkään tunnettu ihailustaan M.A.R. Barkerin kampanjamaailmaa Tékumel kohtaan. Tunnen itse aivan hiljan herännyttä mielenkiintoa Tékumelia kohtaan joten uutinen Maliszewskin kynäilemästä pelkästään sitä koskevasta fanzinesta The The Excellent Travelling Volume oli iloinen. Sain 28-sivuisen läpyskän muutama päivä sitten kirjelähetyksenä ja en ole suinkaan pettynyt siihen vaikka se ei erityisesti säväyttänytkään.



Lehdessä esitellään muutamia muutoksia sääntöihin joista osa on hieman turhia kuten ryhmittymisen muuttamista hyvästä ja pahasta vakauteen ja muutokseen joka muistuttaa Moorcockin laista ja kaaoksesta. Ammatteja ja taitoja uudistetaan ja esitellään shamaanin hahmoluokka. Lisäksi listataan hahmoille sopivia sponsoreita tai mesenaatteja, hirviöitä, maagisia esineitä ja pieni seikkailu.

Omasta mielestäni lista EPH-sponsoreista jotka auttavat peliä pääsemään käyntiin on lehden parasta antia ja pienen seikkailun hillityt tieteisfantasia-ainekset herättivät kuvan siitä millaista seikkaileminen Tékumelissa olisi. Odotan mielenkiinnolla ainakin seuraavaa numeroa.

The The Excellent Travelling Volume fanzinen löytää jokainen kiinnostunut täältä.

Tékumelista lisätietoja löytää täältä.

(Muokkaus 22.3.2022, valitettavasti M.A.R Barkerin perinnön tahraa hänen pitkään pimennossa ollut aktiivinen osallistumisensa uusnatsipiirien toimintaan. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi täältä. On selvää että en kauhean varauksetta mitään Tékumeliin liittyvää voi enää suositella.)

Fight On! #4 ilmaiseksi!

Fight On! lehden neljäs numero on saatavilla ilmaiseksi ainakin jonkin aikaa, en tiedä kuinka kauan promootio kestää mutta kiitokset Tenkarin tavernalle vinkistä. Tuossa numerossa on mielenkiintoinen David A. Hargrave teema ja kannattaa ladata numero myös erinomaisen seikkailun House of the Axe vuoksi.

Lehden elektroninen numero

Gygax Magazine #3

Viime vuoden puolella ilmestynyt kolmas Gygax Magazine on jälleen kerran hieman ristiriitaisia tunteita aiheuttava lukukokemus. Lehti muistuttaa hyvin paljon 90-luvun roolipelilehtiä. Lehden käsittelemät pelit tuntuvat olevan samoja kuin vuosia sitten, on artikkelia Blood Bowliin kuin johonkin uuteen Star Trek avaruustaistelupeliin joka näyttää ihan samalta kuin silloin vuosikymmeniä sitten ja monessa artikkelissa on pelistattien puolella huomioitu todella antiikkisiakin systeemejä.

Sisällön linjauksia hahmottaa varmaan se että mainitsee Jayson Elliotin artikkelin Airlancer joka esittelee samannimisen hahmoluokan sellaiselle pelille kuin Advanced Dungeons & Dragons. Luolastoseikkailu jonka pohjana on 70-luvun Lake Genavan roolipeliskenen Hobby Shop Dungeon jatkaa samoilla linjoilla. Tämä puoli lehteä arveluttaa hieman minua koska se on myös kaikkein heikointa ainesta. Sanoisin että tämä numero on edellisiin verrattuna jopa lievä pettymys.

Lehdessä tosin on kiitettävän mielenkiintoista sisältöä sellaisiin peleihin kuin Dungeon Crawl Classics, 13th Age ja Pathfinder joiden kaikkien voi sanoa olevan omille sivuraiteilleen lähteneitä versioita Dungeons & Dragons:ista. Olen aikaisemmin kirjoittanut että lehti näyttäisi olevan roolipelilehti seikkailullisesta roolipelaamisesta, sanoisin että tämä numero täsmentää lehden enemmän D&D-henkisten pelien lehdeksi. Näihin vaihtoehtoisiin D&D:n versioihin, varsinkin noihin isoihin nimiin keskittyminen voisi toimia eräänlaisena yleislehtenä tasapainoilua paremmin.

Elektroninen PDF-versio on edelleen taloudellisin tapa hankkia lehti, paperiversion postikulut maksavat enemmän kuin lehti itse. Hankin ensimmäisen kerran lehden paperikappaleen, ihan vain uteliaisuuttani ja painolaatu ja ulkoasu on hieno joskaan ei millään muotoa kohdallaan kokonaiskustannuksiin nähden.

Metal Gods of Ur-Hadad #1

Dungeon Crawl Classics roolipeli ja Goodman Games eivät ole tehneet minuun ihan parhainta vaikutusta mutta pelin ympärillä on fanien toimesta ilmestynyt jonkin verran sangen näppärääkin sisältöä. Uusi fanzine Metal Gods of Ur-Hadad on saanut ensimmäisen numeronsa ulos ja lupailee heviä menoa nupit kaakossa. Lehtisessä kuvaillaan hevilevyjen kansitaiteen ja sanoistusten innoittamaa fantasiamaailmaa jossa kaikki on äärimmäistä ja viety tappiin, maailma tuo tyyliltään hieman mieleen videopelin Brütal Legend. Fanzinen parikymmentä sivua ovat melkein täyttä asiaa, höttöinen maailmakuvaus historiikkeineen vie pari sivua ja nekin liikaa mutta oletettavasti se pohjustaa myöhemmin ilmestyviä numeroita. Itse asiapuoli koostuukin taulukoista jotka liittyvät kaupunkiseikkailuihin Ur-Hadadissa.

Kaikkein parhainta sisältöä on salamurhaajia arpova taulukko jolla saa aikaiseksi suhteellisen hörhöjä porukoita, pikemminkin hulluja kultteja ja ääriaineksia kuin mustiin pukeutuneita cooleja tappajia. Tuolle taulukolle näen helposti käyttöä muissa peleissä kuten vaikka Anomaalisen Maanalaisen Ympäristön kaltaisissa kampanjoissa. Vapaamuotoisesti taulukosta arpomalla saa myös tehtyä jos jonkinlaista korttelia joissa piisaa vaaroja, haasteita ja jengiväkivaltaa DCC RPG:n 0-tason karsintaseikkailuna käytettäväksi. Muu sisältö on hieman kiikun kaakun käytettävyyden, hyödyllisyyden ja kiinnostavuuden suhteen. Ur-Hadadin Metallijumaliin kannattaa ehdottomasti tutustua ihan siitä syystä että niin on mahdollista tehdä mitään maksamatta.



Lehden PDF-versio maksaa sen verran kun haluat antaa eli ei välttämättä mitään ja paperiversiokaan ei kauheasti kukkaroa verota, molemmat ostaneena voin todeta niiden olevan enemmän kuin tarpeeksi laadukkaita hintaansa nähden.

Metal Gods of Ur-Hadad Zine Issue #1 elektronisessa muodossa

Metal Gods of Ur-Hadad Zine Issue #1 painettuna

Fenix

Täysin häpeilemättä (no ehkä vähän posket lehtäen) hypetän erästä rahankeräystä, se on vain niin ylettömän kiinnostava. Tiedän tasan tarkkaan mihin upotan tuntuvan siivun seuraavasta palkastani. Olen kateudesta vihreänä tilittänyt eräästä naapurimaamme roolipelilehdestä kotimaisilla foorumeillakin. Nyt olisi Fenix-lehden artikkelien parhaimmisto tarkoitus saada ulos englanniksi sekä elektronisessa muodossa että paperilla ja tähän he tarvitsevat rahaa.

Luulen että tuossa on nyt parasta ja inspiroivinta materiaalia mitä voi tulla länsinaapurista ja kauempaa. Jokainen voi jo parilla kympillä tuntea itsensä mesenaatiksi ja isoksi kihoksi joka tukee taiteita ja kauniita asioita maailmassa.



Täytyy olla nimittäin ihan täysi pökkelö jos vaikka sellaiset konseptit kuin 1600-luvun Ruotsin imperialistit avaruudessa, Asimovin ja Marxin töitä yhdistelevä Steampunk tai Sormusten herra ihmissusinäkökulmasta eivät kiinnosta ollenkaan. Sisältöä on vaikka minkälaista ja toisin kuin pahat kielet väittävät itselläni on ainakin yli parin vuosikymmenen aikana jotka olen roolipeliharrasteen parissa viettänyt ollut jatkuva tarve tutustua aina johonkin uuteen, pitää mieli avoinna artikkeleille joista voi oppia jotain uutta ja tukea hyviä juttuja kun sellainen tulee vastaan.



Linkki Indiegogon rahankeruusivustolle: Best of Fenix

Fight On! #14 vihdoinkin saatavilla!

Fight On! lehti on vailla epäilyksiä yksi parhaimpia juttuja mitä vanhan koulukunnan renesanssi (Old School Renaissance tai OSR) on tuottanut maailmaan. Faneilta suoraan faneille tehty lehti on ollut koko historiansa läpi pitelemätön ja oivaltava, täynnä säkenöivää hermostunutta energiaa kuin pelinpöydässä lausuttu "oisko siistii jos..." Viimeisen parin vuoden ajan lehti on ollut oudon hiljainen ja monen jo kuolleena pitämä. Itsekin olin jo suorittanut seppeleenlaskua kun yllättäen eilispäivänä vainaja osoittautuikin varsin vereväksi ja ponkaisi arkustaan. Numero 14 on kaavailujen mukaan lehden toiseksi viimeinen.

En ole itse ehtinyt vielä edes hakemaan eletronista kappaletta mutta huomasin previkkaa tutkailemalla että kirjoittamani artikkeli on tosiaan lehdessä mukana. Toivon että sen sisältämät ohjeistukset piristävät sitä soveltavien pelinjohtajien pelejä ja että kehoitukseni vandalisoida paperilehteä mahtui myös mukaan. Oma juttuni lehdessä koskee D&D-tyylisten pelien hirviöiden pitämistä freeseinä niin että peli pysyy tunnistettavana, koska hirviögeneraattorit joista ryömii täysin satunnaisesti luotuja 14-silmäisiä tiikerinraitaisia rapusalaatteja eivät välttämättä ole aina ratkaisu aivan kaikkeen.

Painettu versio

Elektroninen versio

Gygax Magazine #2

Kirjoitin muutama kuukausi sitten vaikutelmiani Gygaxin nimeä kantavan lehden ensimmäisestä numerosta blogissani. Nyt toinen numero lehteä on ilmestynyt ja lehdelle alkaa jo hahmottua oma linjansa. Ostin lehden kohtuullisen hintaan elektronisena kappaleena ja PDF vaikka kaunis onkin ei ole muutamia vikoja vailla. Yksi sivu ei esimerkiksi kokonaisuudesta avaudu. Paperisessa versiossa tuskin moisia ongelmia on, sen voi tilata suolaisten postimaksujen kera lehden omilta sivuilta.

Lehden ulkoasusta on previkka ja sisällysluettelo täällä. Lehti jatkaa ammoisen Dragon-lehden linjoilla mitä ulkonäköön tulee. Artikkelit ja sisältö ovat tosin wanhaa Dragonia tasokkaampia, sitä TSR:n julkaisemaa lehteä ei siis Paizon aikaista. Dragon oli lähes koko olemassaolonsa aikana Dungeons & Dragons roolipelille omistettu lehti joka aina silloin tällöin huomioi muun harrasteen ja muiden pelien olemassaolon. Alkuperäisen TSR:n aikana lehden mainostorvena toiminen oli tietenkin ilmeistä mutta joskus vähintään vaivaannuttavaa.

Wanhan Dragonin pohjanoteerauksista mieleeni tulee eräs fantasiakirjojen arvostelu jossa haukutaan kirjaa ja samaan aikaan ylistetään maasta taivaisiin jotain TSR-peliin pohjaavaa fiktiota jota kukaan ei nykyään muista "arvostelijan" mielestä parempana vaihtoehtona. Toinen mieleen painunut rimanalitus oli eräs artikkeli jossa joku nurkkapatriootti viettää coniraporttinsa haukkumalla ulkomaita ja ylistämällä kotimaataan tähtilipun alla. Dragon vaikka kuinka nostalginen olenkin sen perään ja vaikka siinä aina silloin tällöin olikin aivan täräyttävää sisältöä ei ollut kovin hyvä lehti. Paizo kustantamon ohjaksissa Dragon oli todella hyvä julkaisu joka oli suorasukaisesti ja teeskentelemättä sitä mitä siltä halutaan. Paizon Dragon oli lehti Dungeons & Dragons roolipelistä sen pelaajille, tarjoten sisältöä joka oli kyseiselle pelille liiemmin rönsyilemättä. Dragonin kopioinnin ulkoasussa voisi siis kuvitella olevan sekä siunaus että vakava haitta samaan aikaan.

Lehden sisällössä näkyy vielä linjan hakeminen mutta tarkoitus on selkeästi tehdä pöytäroolipeleihin ja niihin liittyviin harrasteisiin kuten sotapeleihin keskittyvää yleislehteä. Sanoisin vielä että lehti on selkeästi keskittynyt seikkailullisiin roolipeleihin joissa tehdään jännittäviä ja hauskoja juttuja. Materiaali on siis suunnattu sellaisille roolipelaajille jotka haluavat liftata Tohtori Whon sinisen puhelinkopin mukana tai samoilla Keski-Maassa. Vaikka tuo ei olisi tietoinen linjanveto niin itse pidän sisällön suunnasta.

Kaikkein kiinnostavinta lehdestä oli lukea Luke Gygaxin pienimuotoinen kampanjahahmotelma Okkorim. Aavikkomiljööseen sijoittuva arabialaisvaikutteinen maailma vetoaa ehkä eksotiikallaan ja sitä kuvaavat upeat kartat vaikuttivat ehkä myös mielipiteeseeni. Jay Libbyn kirjoittama Doctor Who roolipelille Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille materiaalia esittelevä artikkeli taas oli pettymys. Idea on hauska ja Libbyn tulkinnat kuten Baabelin kala vaarallisena aivomatona ovat sinänsä hupaisia mutta artikkelin sävy on valitettavasti humoristinen. Valitettava siksi että huumori on vaikea taiteenlaji ja Libby ei vain tajua sitä mikä teki Adamsista hauskan. Pikkumainen ilkeily vähemmistöjen kustannuksella on myös vaivaannuttavaa vaikka olenkin karski luolaeläjä. Muut artikkelit ovat ihan mielenkiintoista luettavaa, sellaista "ihan ok" keskitasoa. Vincent Florion esittely ns. vanhan koulukunnan renessanssista on suhteellisen kattava vaikka sen paras neuvo onkin kehoitus lukea Matthew J. Finchin A Quick Primer for Old School Gaming.

Sanoisin että lehti hakee vielä muotoaan mutta seikkailulliseen ja viihteelliseen roolipelaamiseen erikoistuneena julkaisuna sillä on ainakin itseeni vetoavia puolia. Hintansa väärti sanoisin.

Gygax magazine

Kirjoitin viime vuoden lopulla siitä että TSR oli palannut, tai ei oikeastaan. Hankin jonkin aikaa sitten uuden Gygaxin nimeä kantavan roolipelilehden ensimmäinen numeron elektronisena kappaleena muutaman euron hintaan täältä. Lehden omilta sivuilta voi tilata paperisen kappaleen mutta kustannukset ovat omalla kukkarolleni ehkä liian painavat suhteessa laatuun ja sisällön määrään.

PDF-muotoinen lehti on tehty ulkoasultaan vanhaa Dragonia huolellisesti imitoiden ja miellyttävän ulkoasun lisäksi tässä on selvästikin haettu nostalgisia tunnelmia. Itselläni sydän sykähti siitä että lehdessä on Dragonin malliin jopa perinteikkäät ja oikeastaan aika turhat sarjakuvasivut. En toki näe moisessa mitään väärää jos sisältö vain on kohdallaan. Valitettavasti ensimmäisessä numerossa se on vähän hakusessa. Kyseessä ei ole old school juttujen ympärillä pyörivä lehti vaikka näin voisi helposti kuvitella. Tekijöiden joukossa on vain paljon vanhoja naavapartoja joiden jutut liikkuvat tietyillä linjoilla, ja otaksun että nimien tunnistettavuudella pyritään keräämään lukijoita tälle roolipelien yleislehdelle.



Kaikkein mielenkiintoisimmat jutut olivat varmaan James Carpion The cosmology of role-playing games eli Roolipelien kosmologia joka vetoaa varmasti suomalaisiin tai pohjoismaisiin roolipelaajiin, me kun olemme pöhköjä teorioita, turhaa säätämistä ja manifesteja niin kovin rakastavaa porukkaa ja toinen artikkeli joka herätti mielenkiintoni oli Dennis Sustaren juttu ihan vain kirjoittajan nimen johdosta, mieshän on pahamaineisen Bunnies & Burrows roolipelin kirjoittaja joka on yhä radikaalimpi peli kuin mikään nykyrankistelu. Liian paljon kaikissa jutuissa on nostalgista muisteloa, toivon että tämä puoli saadaan karistettua seuraavissa numeroissa. Kyllä mielelläni luen ja kuuntelen vanhojen patujen juttuja mutta roolipelien uudelta yleislehdeltä on lupa odottaa enemmän, ehkä tähän löytyy tasapaino.

Kimmeria on punainen

Vanhoissa White Dwarfin numeroissa tuppaa vain olemaan parhaat jutut. Viime päivien Tolkienistisen vyörytyksen jälkeen onkin aika tarjota jotain aivan päinvastaista, tämä valikoitu palanen on White Dwarf lehden numerosta 79 artikkelista Play It Again, Frodo.



Niille joiden kantti kestää voin suositella samasta aiheesta mutta täysin vakavissaan kirjoitettua leffa-arvostelua.

Lew Pulsipherin Moria

Vuosituhannen alussa Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta elokuvat olivat kuuminta kamaa ja niinä päivinä pystyi keskustelemaan haltioista ja puolituisista ihan kenen kanssa tahansa. Luulen että miehen Hobitti saa ihan saman aikaan nyt. Noihin vuosituhannen alkuaikoihin käsiini eksyi White Dwarf lehden numero 38 vuodelta 1983. Kuten blogini lukijat ainakin tietävät White Dwarf ei ollut aina se Games Workshopin figuuripeleihin keskittynyt julkaisu.

Tässä vanhassa lehdessä oli yksi äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli nimittäin Lewis Pulsipherin kirjoittama seikkailu Khazad Dûm eli siis Moria jossa kääpiöt kaivoivat liian syvälle ja herättivät Durinin Kauhun, pahan tulihengen vanhemmilta päiviltä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelaajat pääsevät ohjastamaan Sormuksen Saattuetta Morian läpi. Pulsipher oli valinnut Sormusten herran seikkailun aiheeksi koska kirja on monille tuttu niin sen esittämään fantasiamaailmaan ei ole vaikea päästä sisälle. Hän oli poiminut juuri tämän osuuden kirjasta koska se esittelee jännittävällä tavalla luolastojen koluamista. Pulsipherin motivaatio oli tutustuttaa uusia pelaajia AD&D:n ensimmäiseen laitokseen valmiiksi laadituilla hahmoilla ja yhdessä illassa pelattavalla skenaariolla. Eli skenaarion idea on koukuttaa uusia pelaajia dunkkuun hyödyntämällä populaarikulttuuria.

Skenaario on lyhyt, höystetty John Blanchen erinomaisella kuvituksella ja ohjeistus on aloittelijaystävälliseksi tehty. Luolaston tarkkaa kartoitusta ei esimerkiksi suositella vaan kehoitetaan että pelaajat piirtävät yksinkertaisen kartan jossa huoneet eivät ole mittakaavassa ja ne on yhdistetty vain viivoilla. Pelinjohtajan taas oletetaan olevan veteraani ja jos pelaajissa on konkareita joukossa annetaan heille hahmot joilla on eniten erikoiskykyjä. Kaikki valmishahmot ovat kokeneempia joten tyypillinen hieman latistava D&D-elämys siitä että käyt läpi matalan tason helvetin jossa tusina ensimmäistä hahmoasi kuolevat örkkien miekkoihin, kolmen metrin pudotuksiin tai paperihaavoihin vältetään kokonaan.

Mielenkiintoiseksi seikkailun tekevät myös Pulsipherin näkemykset ja tulkinnat. Siinä missä suurin osa roolipelaajista kuten allekirjoittanut itsekin kärsii lievästä putkinäöstä ja miettii sellaisia asioita kuten minkä tason velho Gandalf olisi on Pulsipherin Gandalf kahdeksannen tason temppeliritari (cleric). Kerrassaan nerokas tulkinta koska Gandalfin voimathan ovat jumalaista alkuperää ja tottahan toki hänellä pysyy myös Glamdring käsissä sanoivat säännöt mitä tahansa.

Pulsipherin kehittämä skenaario uusien pelaajien houkuttelemiseksi on mielestäni kerrassaan mainio. Sinänsä D&D:n ja Sormusten herran suhde on tosin historialtaan erikoinen. Haltiat, örkit ja puolituiset ovat aina olleet osa peliä mutta peli on jotain aivan muuta kuin Sormusten herran henkinen perillinen. Oikeastaan tyypillisellä pelisessiolla ja hahmojen motiiveilla seikkailla ei ole juuri mitään tekemistä Keski-Maan kirkasotsaisten sankarien kanssa. Gary Gygax ehti aikanaan kommentoida Tolkienin aineksien käyttöä pelissään markkinointiliikkeenä jolla oli tarkoitus houkutella kirjasarjan faneja vaikka itse inhosi kyseisiä opuksia ja todeta myös että hän "haluaisi kuristaa Frodon". Toisaalta hän teki aikanaan ihan itse päätöksen sisällyttää haltiat, entit ja pomppivat hoppelit peliinsä. Luulen että kyse oli jälkiviisaudesta sekä mahdollisista kaunoista Tolkienin perikuntaa kohtaan jotka ottivat ongelman mm. varhaisen D&D-pelin hobitti sanan käytöstä. Pulsipher hyödyntää omassa skenaariossaan mainiosti Tolkienilta pöllittyjä aineksia ja lopputuloksena on ihan toimiva luolastokomppaus.

Mietteitä Runequestista

Runequest on monelle suomalaiselle roolipelaajalle yhä se toinen suuri roolipeli ihan siitä syystä että siitä tuli suomennettu laitos aikanaan komeassa laatikossa. Olen aika ajoin herännyt miettimään peliä ja Gloranthan maailmaa. Olen muutaman tutun roolipelaajan kanssa tuuminut jopa kampanjan aloittamista mutta ongelmana on aikataulujen sovittaminen yhteen. Eilen selailin vanhoja White Dwarfeja ja silmiini pisti erikoinen mainos jolla kaupiteltiin Citadelin figuja.

Olen aina pitänyt Runequestia ja sen esittämää kampanjamaailmaa hyvin voimakkaasti eräänlaisena barbaarifantasiana jossa ryöstellään naapurikylien karjaa, vastustetaan pahan sivistyksen edustamaa Lunaarien imperiumia ja vedetään turpaan sen lähetystyöntekijöitä. Mainoksen peltipöksyiset ritarit herättivät kokonaan uuden aatoksen Gloranthasta nähtynä ritariromantiikan läpi jossa sankaroidaan urakalla kiiltävissä varuksissa kuin pyöreän pöydän ritarit ikään.

TSR on palannut tai ei oikeastaan...

Selaillessani viime päivinä erinäisiä blogeja ja foorumeja törmäsin uutiseen että TSR olisi taas pystyssä. En ole vielä törmännyt mihinkään hirveän kattavaan selontekoon mitä nuo viimeaikaiset viidakkorummulla levinneet uutiset TSR:n paluusta merkitsevät mutta lyhyesti ilmaistuna vaikuttaa siltä että Gary Gygaxin pojat Ernie ja Luke sekä joukko muita pelialan tekijöitä kuten vanhan TSR:n leivissä Dragon lehden päätoimittajana työskennellyt Tim Kask ovat väsäämässä uutta roolipelilehteä nimeltä Gygax Magazine ja ovat julkaisutoimintaansa varten hankkineet TSR™ tavaramerkin haltuunsa. Eli siis ainoastaan firman nimestä on kyse joka on hommattu olettaisin ihan tunnistettavuuden vuoksi, sitähän sillä on niin hyvässä kuin pahassa.

Uuden lehden ilmestymiseen näyttää tällä hetkellä liittyvän ylenmääräisesti sekavaa draamaa, ainakin Gygaxin perillisten kiista Gygax™ nimen käytöstä lehdessä ja kaikenkarvaisilla foorumeilla jossa aihetta puidaan ei näytä olevan villistä spekulaatiosta pulaa.

Itse olen sitä mieltä että uuden roolipelilehden tai fanzinen ilmestyminen ei ole mitenkään pahasta, sen näkee sitten kun se ilmestyy millainen lehti on kyseessä.

Tekijänoikeuksista

Olen viime aikoina ilokseni lukenut Russ Nicholsonin blogia, hänen kuvituksensa ovat minulle vanhastaan tuttuja Taistelupeli (Fighting Fantasy) kirjoista joita pelasin ahkerasti lapsena, myöhemmin olen vanhoja White Dwarf lehtiä penkoessa törmännyt myös miehen tuotoksiin ja olen myös huomannut että kaiken vanhan ollessa taas uutta on taiteilijan kuvituksille ollut kysyntää uudemmissakin peleissä. Häneltä on ilmestynyt lukemisen arvoinen kirjoitus The horror of it all... joka kuvaa mielenkiintoisella tavalla miten hyvin pystyviäkin nimekkäitä ammattilaisiakin kohdellaan roolipeli- ja pöytäpelibisneksessä.

Itse olen vain intoutunut harrastaja mutta olen valitettavasti törmännyt tähän oudoksuttavaan puoleen, hyvin pintapuolisesti ja ohimennen enkä todellakaan väitä että puhuisin minkäänlaisena asiantuntijana. Kerran puhuin eräälle ammatikseen kirjoittavalle tutulle joka on myös roolipeliharrastaja summista mitä pelitalot maksavat kirjoittajille ja hänen reaktionsa taisi olla osapuilleen "v*ttu mitä pa*skaa."

Esimerkkinä näistä lyhyistä kontakteista pelibisnekseen mainittakoon vaikka että kaikista oikeuksista ja omistuksesta vaaditaan luopumaan täydellisesti jo esimerkiksi pelkän tekstin lähettäessään ilman mitään korvausta, allekirjoitusta vaaditaan sopimuksiin joissa vaaditaan vastaavaa, palkkio luvataan tilittää vasta jos teksti päätetään joskus ikinä julkaista mutta se halutaan kaikkine oikeuksineen lopullisessa muodossa ennen sitä, eräs halusi jopa koko paperisotkun virallisen notaarin maksullisten vahvistusten kera materiaalista jota saatettaisiin ehkä käyttää tietenkin ilmaiseksi mutta vain jos lähetän toiselle puolelle palloa omalla kustannuksellani postitse paperilla nipun virallisia dokumentteja.

On kyllä poikkeuksiakin kuten eräs fanzine joka haluaa vain oikeudet painaa materiaalin mutta oikeudet tekstiin säilyvät kirjoittajalla ja lukuisat vapaan levityksen hippihenkiset yhteisöprojektit. Tuollaiset jutut ovat oma miellyttävä vastapainonsa pikkusieluiselle ja tympeälle rahastukselle jonka harjoittajat tuovat mieleen lähiostarilla varastettua autoradiota myyvän tyypin joka uskoo pääsevänsä käsiksi hyviin "masseihin" toisen omaisuudella.

Kotimainen skene tuntuu koostuvan suurimmalta osin omaa ammattilaisen laadulle tehtyä materiaaliaan ulos tuuppaavista väkevistä harrastajista joka miellyttää minua kovin, heidän tuotoksista maksaakin ihan mielellään.

Väijyjä portaikossa

Vanhoista White Dwarf lehdistä löytyy lähestulkoon aina joita omituista ja inspiroivaa. Viimeisin löytö on Porras Väijy, omituinen otus joka ropaa portaita ylös ja alas taukoamatta. (Olen aika varma että asuintalossani majailee sellainen IRL)

Jotkin vanhojen White Dwarfien otuksista ansaitsevat päästä uudelleen parrasvaloihin ja tämä on yksi niistä, otuksen voi sijoittaa satunnaisena vastaantulijana melkein mihin tahansa luolastoon ja itselleni tuli jo visioita ulottuvuuksien välisestä portaikoista joihin nämä otukset ovat yhteydessä maailman portaikkojen välityksellä.

Aarteita ja Ansoja

Selaillessani vanhoja White Dwarf lehtiä törmäsin kiehtovaan ilmoitukseen. Mainos lupasi oikeita seikkailuita oikeassa linnassa ja en voinut muuta kuin alkaa googlailemaan mistä ihmeestä tässä on ollut kyse.

Wikipediasta löytyi lisätietoja että kyseessä oli tosiaan oikea linna ja "ammattimaisesti" elämyspuistona toteutettu äfääri.

Treasure Trap

YouTubesta löytyi lisäksi äärimmäisen kiinnostava BBC:n raportti paikasta.



Treasure Trapisssa muinoin pyörinyt homma näyttää olleen ainakin hyvin hoidetun PR-puolensa johdosta helpommin lähestyttävää kuin se larppaaminen johan itse täällä pohjoisen perukoilla törmäsin aikanaan, joskin täytyy sanoa että että suhtaudun kummastuksella tuohon toiminnan bisnespuoleen. Tai sanotaan näin että täällä Pohjantähden alla nuorten organisoima toiminta ilman terveiden aikuisten joilla ei ole mitään todistettavaa läsnäoloa tuppasi harmillisesti noudattelemaan samoja lainalaisuuksia kuin nuorten välinen toiminta muutenkin. Boffaaminen oli kyllä eräässä valistumattomien mundisten ja tavallisten nuorten joukossa kivaa, vanhana ja lihavana en kyllä siihen puuhaan lähtisi nykyään.

Myyttisistä hirviöistä

Selaillessani White dwarf lehden numeroa 24 osui silmiini eräs myyttinen hirviö jota ei ole liiemmin D&D:ssä näkynyt. Olento on saavuttanut jonkinlaisen statuksen aiheesta käymissäni keskusteluissa esimerkkinä siitä kuinka myyttien käyttäminen lähteenä ei välttämättä johda yhtään sen kummempiin lopputuloksiin kuin pelinjohtajan oma mielikuvitus. Kyseinen olento on siis eräänlainen vasta-argumentti taipumuksella hakea jonkinlaista autenttista myyttisyyttä, mitä ikinä se lieneekään.

David Taylor on jo aikoinaan nähnyt pilke silmäkulmassa vaivan tämän Plinius vanhemman Naturalis historiasta ja Aberdeenin bestiaarista tutun olennon tuomisesta luolastonkaluajien tietoisuuteen.

Unohtuneita hirviöitä

Tutkiessani White dwarf lehden seikkailukokoelmaa The Best of White Dwarf Scenarios Volume II löytyi sen lopusta mielenkiintoinen listaus jonka olen liittänyt oheisena kuvana tähän viestiin.

Lukijaäänestyksen kymmenen parasta ja viisi huonoimmiksi äänestettyä eivät ole varhaisen 80-luvun jälkeen näkyneet missään versiossa D&D:tä sellaisina kuin ne White Dwarf lehdessä esiteltiin. Toisen ja viidennen sijan incubus ja unidemoni jotka ovat myös kyseisessä kokoelmassa mukana ovat oikeasti aika mielenkiintoisia. Kyklooppi on selkeä edeltäjä Warhammer Fantasyn fimireille ja ei ole mitään sukua D&D:n saman nimiselle jätille, joskin ihmettelen minkä takia otus on saanut neljännen sijan ja kummeksun hirviön taustatarinan outoja piirteitä kuten aikakauden pakkomiellettä humanoidilajeihin joilla ei ole omia naaraita jotka kaappaavat ihmisnaisia ja tappavat nämä kun lapsi on syntynyt. Sama outo kuvaus toistuu melkein sanasta sanaan liian monella hirviöllä että se olisi sattumaa.

Ei aina vanhassa vara parempi

White Dwarf lehti ei ole koko historiansa ajan ollut vain Games Workshopin omiin figuuripeleihin keskittynyt lehti. Aivan muinaisina aikoina kyseinen julkaisu keskittyi roolipeleihin ja siihen yhteen vanhimpaan. Humoristiseksi tarkoitetut artikkelit ja jutut ovat kautta aikain kuuluneet roolipelilehtiin, näin myös alkuaikoina. Laitan tähän blogiin skannatun kuvan White Dwarf lehden ensimmäisessä numerossa 1977 julkaistusta pervertikko hahmoluokasta. Erityistä mielenkiintoa tässä varhaisessa raapustuksessa herättivät tasojen tittelit mm. graffiti taiteilijat ovat jostain syystä pervertikkoja. Tämä hölmö vitsi todistaa tosin että yhden tempun ihmeeksi jäävät erikoiset hahmoluokat eivät ole uusi keksintö vaan jo 70-luvulta peräisin.

Sarjatulta & Lohikäärmeitä

Katselin viikolla Zack Snyderin toimintapätkää Sucker Punch ja eräs kohta teki kiistämättä vaikutuksen. Kyseisessä vauhdikkaassa kohtauksessa taistellaan lohikäärmettä vastaan pommikoneen konekivääreillä ja siitä lähtien on tehnyt mieli tehdä jotain yhtä pähkähullua roolipelissä. Ajatus genrejen sekoittamisesta ei ole mitenkään uusi, yksi varhaisimpia kirjoituksia aiheesta lienee Gary Gygaxin artikkeli Sturmgeschutz and Sorcery, or How Effective is a Panzerfaust against a Troll, Heinz? muinaisessa Strategic Review lehdessä. Paras hetki tälläiselle genrejen sekaisin vispaamiselle on varmaan täysin yllättäen ja keskeyttäen normaalien kuvioiden mukaisen fantasiamaailmassa patsastelun.

Kaikki sääntökirjasi ovat väärässä

Syyskuusta 1988 saakka kaikki Dungeons & Dragons sääntökirjasi ovat olleet vanhentunutta tietoa täynnä, myös ne uudet jotka juuri ostit isolla rahalla. Kaikki hirviöt ovat kuolleet, hahmosi ovat joko kuolleet myös tai he eivät ole voineet edes tulla maailmaan koska Waldorf tuhosi sen jo vuosikymmeniä sitten, ydinpommilla. Dragon lehden numerossa 137 julkaistiin tämä kirje jonka seurauksethan ovat järisyttävät vaikka Waldorf jäikin kokemuspisteistä ja kullasta paitsi, jos D&D-kampanjasi ei sijoitu suolakaivoksiin Waldorfin linnan alla pelaat peliä siis väärin.

Kuvassa skannattuna kirje lehden palstalta jonka uskon järkyttävän itse kutakin: