keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Onnea arvonnan voittajalle

Sunnuntaisen arvonnan LotFP-paketista voitti Niklas Nylund ja toivon mukaan hän saa sillä aikaiseksi monta hyvää pelisessiota.

Muille joita kiinnostavat nämä OSR-jutut suosittelen vierailua seuraaviin osoitteisiin, kaikista löytyvät ilmaiseksi ladattavat säännöt. Jokainen näistä tekee asiat hieman omalla tavallaan.

Basic Fantasy RPG

Labyrinth Lord

LotFP: RPG

Swords & Wizardry

maanantai 27. tammikuuta 2014

Vancen scifiä roolipelinä

Olin suhteellisen yllättynyt kun törmäsin uutiseen että Robin D. Lawsilta on tulossa tieteisroolipeli mutta olin vielä yllättyneempi kun luin että se pohjaa Jack Vancen töihin. Peli sijoittuu samaan maailmankaikkeuteen kuin esimerkiksi Demon Princes ja Alastor kirjasarjat. Laws on yksi suuresti kunnioittamiani pelisuunnittelijoita ja on ihastuttavaa että Vancen scifi saa vihdoinkin paikkansa myös roolipelien parrasvaloissa.

The Gaean Reach

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hyvää syntymäpäivää D & D

Dungeons & Dragons roolipelin historiaan perehtynyt Jon Peterson on asioita tutkittuaan tullut tulokseen että peli julkaistiin 26.1 eli 40 vuotta sitten. Uteliaiden kannattaa katsoa hänen päätelmänsä seuraavan linkin takaa:
When Dungeons & Dragons Turns 40

Itse ajattelin juhlistaa vuosipäivää jos pelille vain järjestyy sopiva väli niin peluuttamalla Anomaalista Maanalaista Ympäristöä. Luulen että ympäri maata moni tekee ihan huvin vuoksi aivan samoin, eli pelaa D&D:tä tai jotain muuta sen tyylistä roolipeliä.

Koska nämä ovat syntymäpäivät niin niihinhän kuuluvat myös lahjat. Itselläni lojuu ylimääräinen Lamentations of the Flame Princess roolipeli nurkissa. Koska olen muutenkin yrittänyt vähentää tavaran hamsterointia ajan rattaiden jauhaessa eteenpäin siitä tulee erinomainen lahja. Lahja vaatii tietenkin vastaanottajan. Loogista eikö vain, samaan tapaan kuin kakku on syötävä, kynttilät puhallettava ja mehu juotava.


Vastaanottajaksi arvotaan joka onnekas niistä jotka eksyvät tämän ilmoituksen lukemaan ja lähettävät minulle aiheesta sähköpostia osoitteeseen mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com tämän sunnuntain aikana. Tietenkin tällä eräänlaisella kilpailulla on ehtoja ja ties mitä kätkettyjä synkkiä motiiveja. Lähetä sähköpostia tämän sunnuntain aikana, maanantaina on jo liian myöhäistä ja juhlava tunnelma on haihtunut. Peli lähetetään vain Suomen rajojen sisäpuolelle koska postimaksut ovat tyyriit ja en halua enempää säätää asian kanssa kuin aivan välttämätöntä. Lisäksi jos olet jäärä jolla kaapit pullistelevat jo valmiiksi vuosikausien aikana akkumuloitunutta D&D- tai retrokloonitavaraa osoittaisi osallistuminen huonoa makutajua. Tietenkin jos useampia kiinnostuneita ilmaantuu niin harkintani eli puhtaan mielivallan sijaan puolueettomat ja julmat noppajumalat saattavat ratkaista asian. Hyvät perustelut yms. kallistavat tietenkin vaakakuppeja.

Viestissä täytyy olla oma osoitteesi ja nimesi jonka avulla mahdollinen lahja löytää perille. Lisäksi annat luvan julkaista nimesi blogissa jotta kaikki ihmiset jotka tunnet tajuavat painostaa sinua vetämään vanhan koulukunnan pelejä, tämä on yksi kieroutunut taka-ajatus tässä anteliaisuuden puuskassa. Käyttämäsi osoite ei tietenkään päädy eteenpäin.

Osallistuminen on sallittua vain 18 vuotta täyttäneille koska pois annetaan niin viehättävän häröä materiaalia.

torstai 23. tammikuuta 2014

Pelkkiä vankityrmiä, ei lohikäärmeitä lainkaan

Olen aika usein kirjoitellut täällä väkijoukkorahoitteisista kampanjoista mutta harvemmin videopeleistä. Nyt on tutkalleni osunut mielenkiintoinen videopeli, nimittäin Kingdom Come: Deliverance joka vaikuttaa poikkeukselliselta. Tsekkiläinen pelistudio on kehittelemässä vapaan maailman keskiaikaista rankistelua jossa miekkaillaan verissäpäin, ratsastetaan taistelukentälle ja käyskennellään kylänraitilla. Koukkuna on se että pelissä ei ole mitään yliluonnollista höpötystä, velhoja, örkkejä tai muuta sellaista vaan pelkkää realismihakuista historiasimulaatiota, näin kömpelösti sanoiksi puettuna.

Pöytäroolipelien puolella makuni on päinvastainen vaikka ajoittain jokin outo simulaatiovimma iskeekin. Videopelissä on kuitenkin kyse tyystin erilaisesta ilmaisusta joten raskaampi mudassa rämpiminenkin kiehtoo. Videopelin potkustartista kannattaa katsoa ainakin esittelyvideo, partareino-ohjelmoija saa kyllä koskettavalla puheellaan kukkaron nyörit höltymään jos aihepiiri kiinnostaa vähääkään.

Linkki: Kingdom Come: Deliverance


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Fight On! #14 vihdoinkin saatavilla!



Fight On! lehti on vailla epäilyksiä yksi parhaimpia juttuja mitä vanhan koulukunnan renesanssi (Old School Renaissance tai OSR) on tuottanut maailmaan. Faneilta suoraan faneille tehty lehti on ollut koko historiansa läpi pitelemätön ja oivaltava, täynnä säkenöivää hermostunutta energiaa kuin pelinpöydässä lausuttu "oisko siistii jos..." Viimeisen parin vuoden ajan lehti on ollut oudon hiljainen ja monen jo kuolleena pitämä. Itsekin olin jo suorittanut seppeleenlaskua kun yllättäen eilispäivänä vainaja osoittautuikin varsin vereväksi ja ponkaisi arkustaan. Numero 14 on kaavailujen mukaan lehden toiseksi viimeinen.

En ole itse ehtinyt vielä edes hakemaan eletronista kappaletta mutta huomasin previkkaa tutkailemalla että kirjoittamani artikkeli on tosiaan lehdessä mukana. Toivon että sen sisältämät ohjeistukset piristävät sitä soveltavien pelinjohtajien pelejä ja että kehoitukseni vandalisoida paperilehteä mahtui myös mukaan. Oma juttuni lehdessä koskee D&D-tyylisten pelien hirviöiden pitämistä freeseinä niin että peli pysyy tunnistettavana, koska hirviögeneraattorit joista ryömii täysin satunnaisesti luotuja 14-silmäisiä tiikerinraitaisia rapusalaatteja eivät välttämättä ole aina ratkaisu aivan kaikkeen.

Painettu versio

Elektroninen versio

Barrowmaze Complete

Greg Gillespien Barrowmaze lienee yksi tunnetuimpia OSR-ilmiön synnyttämiä jättiluolaholveja. Barrowmaze I ja Barrowmaze II eivät ole minulle tuttuja mutta olen käsityksen vallassa että kyseessä on älyttömän kokoinen luolasto jossa riittää haasteita niin hirviöiden kuin ansojen muodossa. Perinteisen kerroskakun sijaan hautakerot levittäytyvät ilmeisesti vaakatasossa laajalla alueelle. Hirviöt ovat temaattisesti mietittyjä ja meno on raakaa haudanryöstöä. Barrowmaze Completen on tarkoitus koota järkälemäiset osat I ja II yhteen ja vieläpä figujen kera. Kampanjan sivua vilkaisemalla on selvää että järkyttävän överistä joskin täysin toteuttamiskelpoisesta megatuotannosta on siis kyse. Otherworldin miniatyyrit ovat minulle sen verran tuttuja että voin sanoa että firman tuotokset ovat hienoja, itselläni on niitä tusina ollut odottamassa maalia päälleen pienen ikuisuuden (ja varmaan vielä toisenkin).



Väkijoukkorahotteisen kampanjan sivu Indiegogolla:
Barrowmaze Complete & Official Miniatures by Otherworld

perjantai 17. tammikuuta 2014

Talon sääntöjen kanssa hienosäätämistä

Olen päättänyt yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa listaa talon säännöistä jotka koskevat satunnaisesti silloin tällöin käynnissä olevaa Labyrinth Lordilla vedettyä ASE-kampanjaa. Säännöt joilla ei ole pelaajille merkitystä tai ovat turhia täsmennyksiä karsitaan pois kuin myös sellaiset säännöt jotka jäävät pelipöydässä käyttämättä koska ei niitä kukaan muista. Lisäksi karsin listasta turhan selittelyn jonka pitäisi helpottaa sääntöjen sisäistämistä.

TALON SÄÄNNÖT

#1
Täydet osumapisteet ensimmäisellä tasolla

Ensimmäisen tason hahmot aloittavat täysillä osumapisteillä.

#2
Toivottomat hahmot

Aloittavan hahmon ominaisuusbonusten summan ollessa negatiivinen voidaan ominaisuudet heittää uudestaan.

#3
Korkeammalta tasolta aloittaminen

Korkeamman kuin ensimmäisen tason seurueen uudet pelaajahahmot aloittavat samalla määrällä kokemuspisteitä kuin henkiinjääneistä hahmoista se jolla on vähiten kokemuspisteitä.

#3a
Korkeammalta tasolta aloittavien hahmojen osumapisteet

Korkeammalta tasolta aloittavien hahmojen osumapisteet heitetään kaikilta tasoilta.

#3b
Korkeammalta tasolta aloittavien hahmojen aloitusrahat

Tasolta kolme tai korkeammalta aloittavat hahmot saavat normaalin aloitusrahan sijaan 900 kultapalaa käytettäväksi varusteisiin tai miten pelaaja parhaaksi katsoo.

#4
N30-tuuriheitto kerran pelisessiossa

Pelaaja voi kerran pelisessiossa korvata melkein minkä tahansa nopanheiton yhdellä kolmekymmentahokkaan heitolla. Tämä tuuriheitto täytyy ilmoittaa ennen nopan heittämistä. Heitto voi olla mikä tahansa, kuten pelastusheitto, osumaheitto jne. Nämä heitot eivät varastoidu myöhempää varten vaan niitä on aina vain yksi per pelikerta. Tämä sääntö on alunperin The Lands of Ara ja Henchman Abuse blogeista.

#5
Kilpiä tullaan rikkomaan!

Pelaaja jonka hahmolla on kilpi kädessä voi lähitaistelussa yhden vauriota aiheuttavan iskun sijaan päättää ottaa koko iskun kilvellä vastaan jolloin kilpi rikkoutuu mutta hahmo ei ota vahinkoa. Pelaaja voi tehdä päätöksensä vaurionopan heiton jälkeen. Maagiset kilvet menevät säleiksi samalla tavalla, mutta on 20% mahdollisuus per maaginen plussa että kilpi säilyykin ehjänä kärsien vain lommon. Tämä sääntö on omaksuttu Jeff's Gameblog ja Trollsmyth blogeista, joista jälkimmäisenä mainitusta se on lähtöisin.

#6
Seurueen aloite

Seurueen aloiteheittoon lisätään yleensä marssijärjestyksessä ensimmäisenä kulkevan ketteryyden muuttuja. Muissa tilanteissa käytetään pelinjohtajan harkintaa.

#7
Isot aseet

Kaikkien kahdella kädellä käytettävien aseiden vahinkoa heitettäessä lisätään vahinkoon kahden pisteen bonus. Puolentoista käden miekkaa kaksikätisesti käytettäessä saa pelaaja myös +2 bonuksen vahinkoon.

#8
Varkaat

Varkaat heittävät osumapisteensä kuusitahoisella nopalla. Varkaat voivat nahkapanssarin lisäksi suojautua kilvellä. Kaikki varkaan prosentteina ilmoitetut kyvyt alkavat ensimmäisellä tasolla 35 prosentista. Varas lisää kykyihin +5% jokaista ketteryyden bonusta kohden, ketteryyden 16 varas lisäisi +10% kun taas ketteryyden 8 varas vähentäisi -5%. Varkaan kyvyt kasvavat tasaisesti +5% jokaisella seuraavalla saavutetulla kokemustasolla. Hahmot jotka eivät ole varkaita voivat pelinjohtajan harkinnan mukaan yrittää samojen kykyjen käyttöä 10% onnistumistodennäköisyydellä.

#9
Temppeliritarit

Temppeliritari (cleric) voi käyttää kaikkia aseita.

#10
Taistelijat

Taistelijoilla, haltioilla ja kääpiöillä on käytössään bonusnoppa 1n6 joka lisätään jokaiseen osumaheittoon.

#11
Magiankäyttäjät

Magiankäyttäjillä (magic-user) ja haltioilla (elf) on pelin aloittaessaan loitsukirjoissaan kaksi vapaavalintaista ensimmäisen tason loitsua ja yksi toisen tason loitsu. Korkeammalta tasolta aloitettaessa loput loitsut määritellään sattumanvaraisesti.

#12
Haltiat

Haltioita (elf) koskevat kohdissa #10 ja #11 mainitut säännöt taistelijoille ja magiankäyttäjille.

#13
Kääpiöt

Kääpiöt (dwarf) voivat käyttää kahden käden aseita mutta eivät pitkäjousta. Kääpiöitä koskevat kohdassa #10 mainitut säännöt taistelijoille.

#14
Puolituiset

Puolituiset (halfling) eivät voi käyttää kahden käden aseita eivätkä myöskään pitkäjousta.