Selailin jonkin aikaa sitten Cyclopeatron blogia ja törmäsin mielenkiintoiseen uuteen juttuun, joskin jo viime vuonna kirjoitetun uutisen kautta. Tätä ei käy kauhean usein että ihan sattumalta kompastuu johonkin joka kiinnittäisi todella huomioni, sitä ei vain jaksa kiinnostua yhä uudestaan ja uudestaan kun taas ilmestyy uusi virallinen ja aina entistä parempi versio D&D:tä, eikä silloin kun joku on väkertänyt rakkaudella uuden kotikutoisen ja pullantuoksuisen retro-kloonin tai joku on jälleen kerran julkaisemassa valtavaa jättiluolaholvia täynnä kolme metriä leveitä käytäviä. Eli se että jokin saa mielenkiintoni pysymään tarpeeksi kauan sen täytyy olla jotain oikeasti aika kiehtovaa ja omintakeista. Viimeksi olen kiinnittänyt huomioni johonkin ehdottoman siistiin kun kyseessä oli ASE, lähestulkoon jokainen siihen perehtynyt on ollut vaikuttunut ja en todellakaan hankkinut tuota kampanjaa vain hyllyyn pölyyntymään. Nyt olen katsellut nälkäisin silmin seikkailua nimeltään Island Town.
Ensimmäinen huomioni on tämän uusimman ihastukseni kohdalla oli sen tekijä eli Erol Otus. Herra Otus on kuvittanut omintakeisella tyylillään D&D:tä ennen omaa tutustumistani peliin joka sujui siis Elmoren ja Caldwellin realististen ja kauniiden kuvitusten avulla. Otukseen tutustuin vasta paljon myöhemmin muinaisaikojen groteskin tyyliin mestarina jonka töissä on jotain alkuvoimaista ja irvokasta joka tavoittaa ja soittelee aivan eri sielun kieliä kuin uhkeat amatsoonit ja sarvikypäräiset soturit. Hänen kuvituksissaan oli jotain samaa kuin vanhoissa tieteiskirjojen kansilehdissä, proge-levyjen kansissa ja ITE-taiteessa. Eli olin ensikontaktin jälkeen vihkiytynyt Erol Otuksen kulttiin myöhempien aikojen käännynnäisenä. En tiedä onko kuvittaja itse tietoinen kuinka osuva hänen sukunimensä on suomen kielellä.
Cyclopeatronin kirjoitus avaa millainen on tämä taitelija tuodessaan näkemyksensä pelisuunnitteluun ja maailmanrakentamiseen. Ilmeisen lahjakas visionääri, koska hänen fantasiamiljöönsä vaikuttaa oikeasti fantastiselta. Pelaajahahmot ovat haaksirikkoisten jälkeläisiä, elävät kerroksittaisella saarella jossa he ryynäävät luolissa keräämässä hazu sipulien satoa joka takaa heille mahdollisuuden siirtyä yhteiskunnan kerroksissa korkeammalla. Hahmot kypsyvät jopa ominaisuuksiltaan täysipainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi vasta osallistumalla sadonkorjuuseen. Tälläinen outo asetelma tuo mieleen Jonathan Swiftin kuin China Miévillenkin. Eläinkunta on omituista ja herättää mielenkiintoa pelkillä nimillään, vapaasti käännettynä mikä ihme voisi olla vakukurkku tai kuminaama, en tiedä mutta en välttämättä haluaisi törmätä moiseen lönköttelijään pimeässä luolassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.