Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2015

Haluatko mainetta ja kunniaa?

Suomalainen OSR-yhteisö tarvitsee logon, vaakunan, lipun tai tunnuksen jota voidaan käyttää Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet Google+ ryhmässä. Haluamme että lähetät suunnittelemasi logon kolmen viikon kuluessa 9. kesäkuuta mennessä osoitteeseen doomproducts at gmail piste com omien yhteystietojesi kuten postiosoitteen kera. Kaikki logot päätyvät yhteisön käyttöön joten esitämme kilpaan osallistumisen vaatimuksena että annat luvan käyttää suunnittelemaasi logoa yhteisössämme ja julkaisuissamme kuten SLVLZine.

Eikä tässä vielä kaikki, paras logo valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan. Voittaja saa itselleen uudet kappaleet Anomalous Subsurface Environment ASE1 ja ASE2-3 seikkailuja ja Doom Productionsin OSR-paketin jonka sisältö on yllätys.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Caldwellin linnoituksesta II

Caldwellin linnoitus on seikkailu jonka hyviksi puoliksi moni on maininnut lähinnä sen lyhykäisyyden. Seikkailu on oikeastaan sellainen että melkein kuka tahansa kirjoittaisi paremman. Nyt on käynyt niin sillä Google+:n Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet ryhmässä on mietitty seikailua uusiksi useamman ihmisen toimesta. Pontena tähän uudelleensuunnittelu-urakkaan on toiminut kilpailu siitä kuka hoitaa homman kaikkein parhaiten ja mylvivät väkijoukot pääsevät valitsemaan voittajan.

Erilaiset linnoitukset löytää täältä.

Äänestämään pääsee Pelilaudalla.

perjantai 7. marraskuuta 2014

50 EPH-seikkailijaa

Järjestin aikanaan kilpailun jossa pyysin osallistujia lähettämään fantasianimiä, tuloksena oli 50 nimeä sisällään pitänyt listaus täällä. Olen sen jälkeen käyttänyt valmiita nimiä pelatessa mutta myös miettinyt niile jotain muutakin käyttöä. Syötin nimet ja kampanjassa käytetyt tiedot, joidenkin osalla vasta tässä vaiheessa arvotut taulukkoon jossa ne on listattu sangen minimalistisesti. Valitsin järjestelmäksi Punaboksin koska se on levinnein ja ymmärretyin suomenkielinen D&D, tämä tietysti tarkoittaa joitakin myönnytyksiä eksoottisten luokkien suhteen, hulluista tiedemiehistä on tullut velhoja jne.

Taulukon pääsee lataamaan seuraavan linkin takaa klikkaamalla vasemmalta ylhäältä kohtaa Tiedosto ja tämän jälkeen Lataa tiedostona ja tämän jälkeen valitsemalla halutun tiedostomuodon.

EPH-seikkailijoita

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Yhden sivun luolaholvi

Jokavuotinen yhden sivun kokoisten luolaholvien suunnittelukilpailu on taas alkanut. Kisa on pistänyt menneinä vuosina minimalistisella linjallaan osallistujat koville ja tuloksina on ollut yleensä paljon mitä eriskummallisimpia asetelmia, kivettyneiden matojen sisällä luikertavia luolastoja, huoneistoja onttojen demonipatsaiden sisällä yms.

Osallistun itse kilpailuun ensimmäistä kertaa ja vieläpä kammottavien vaikeuksien kanssa. Tietokoneeni otti ja kuoli niinpä olen laatinut oman luolaholvini tärisevin käsin, vuotavalle kuulakärkikynällä valkealle kopiopaperiarkille ja skannannut sen työpaikallani. Kaikessa karuudessaan laitoin siis sellaista materiaalia jota normaalisti piilottelen pelinjohtajan suojan takana. Eli sanoisin että jos joku blogini lukijoista kilpailuun löytää ei hänellä ole ainakaan mitään pelättävää minun luomuksestani.

Robert E. Howardin vähän tunnettuun Cormac Mac Art tarinaan pohjaava luolaholvini on laadittu Warhammerin roolipelisäännöt mielessä joka vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän sellaiselta peliltä johon pitäisi muokata miekka & magia genren mukaiset maailmasäännöt.

Kilpailusta löytyy tietoa seuraavalta sivulta:

One Page Dungeon Contest 2014

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Onnea arvonnan voittajalle

Sunnuntaisen arvonnan LotFP-paketista voitti Niklas Nylund ja toivon mukaan hän saa sillä aikaiseksi monta hyvää pelisessiota.

Muille joita kiinnostavat nämä OSR-jutut suosittelen vierailua seuraaviin osoitteisiin, kaikista löytyvät ilmaiseksi ladattavat säännöt. Jokainen näistä tekee asiat hieman omalla tavallaan.

Basic Fantasy RPG

Labyrinth Lord

LotFP: RPG

Swords & Wizardry

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hyvää syntymäpäivää D & D

Dungeons & Dragons roolipelin historiaan perehtynyt Jon Peterson on asioita tutkittuaan tullut tulokseen että peli julkaistiin 26.1 eli 40 vuotta sitten. Uteliaiden kannattaa katsoa hänen päätelmänsä seuraavan linkin takaa:
When Dungeons & Dragons Turns 40

Itse ajattelin juhlistaa vuosipäivää jos pelille vain järjestyy sopiva väli niin peluuttamalla Anomaalista Maanalaista Ympäristöä. Luulen että ympäri maata moni tekee ihan huvin vuoksi aivan samoin, eli pelaa D&D:tä tai jotain muuta sen tyylistä roolipeliä.

Koska nämä ovat syntymäpäivät niin niihinhän kuuluvat myös lahjat. Itselläni lojuu ylimääräinen Lamentations of the Flame Princess roolipeli nurkissa. Koska olen muutenkin yrittänyt vähentää tavaran hamsterointia ajan rattaiden jauhaessa eteenpäin siitä tulee erinomainen lahja. Lahja vaatii tietenkin vastaanottajan. Loogista eikö vain, samaan tapaan kuin kakku on syötävä, kynttilät puhallettava ja mehu juotava.


Vastaanottajaksi arvotaan joka onnekas niistä jotka eksyvät tämän ilmoituksen lukemaan ja lähettävät minulle aiheesta sähköpostia osoitteeseen mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com tämän sunnuntain aikana. Tietenkin tällä eräänlaisella kilpailulla on ehtoja ja ties mitä kätkettyjä synkkiä motiiveja. Lähetä sähköpostia tämän sunnuntain aikana, maanantaina on jo liian myöhäistä ja juhlava tunnelma on haihtunut. Peli lähetetään vain Suomen rajojen sisäpuolelle koska postimaksut ovat tyyriit ja en halua enempää säätää asian kanssa kuin aivan välttämätöntä. Lisäksi jos olet jäärä jolla kaapit pullistelevat jo valmiiksi vuosikausien aikana akkumuloitunutta D&D- tai retrokloonitavaraa osoittaisi osallistuminen huonoa makutajua. Tietenkin jos useampia kiinnostuneita ilmaantuu niin harkintani eli puhtaan mielivallan sijaan puolueettomat ja julmat noppajumalat saattavat ratkaista asian. Hyvät perustelut yms. kallistavat tietenkin vaakakuppeja.

Viestissä täytyy olla oma osoitteesi ja nimesi jonka avulla mahdollinen lahja löytää perille. Lisäksi annat luvan julkaista nimesi blogissa jotta kaikki ihmiset jotka tunnet tajuavat painostaa sinua vetämään vanhan koulukunnan pelejä, tämä on yksi kieroutunut taka-ajatus tässä anteliaisuuden puuskassa. Käyttämäsi osoite ei tietenkään päädy eteenpäin.

Osallistuminen on sallittua vain 18 vuotta täyttäneille koska pois annetaan niin viehättävän häröä materiaalia.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hirviökilpailun voittajat

Hirviökilpailu on ohi ja on aika julistaa voittajat. Kolme osallistujaa ottivat palkintosijat suvereenisti haltuunsa.

Tässä vielä linkit omituisten otusten kerhoon:

Varttihörhö

Pedonsammal

Häkäsäkit

Palkintokategoriat ovat tällä kertaa seuraavat:

Adepti: Nestori Lehtonen voi odottaa lajitelmaa hämmentäviä traktaatteja ponnekkaasti tutkiskeltavakseen.

Näkijä: Joukko hämäriä tekstejä lähtee Sami Koposen velhontornia kohti.

Miekkamestari: Wille Ruotsalainen löytää lajitelman muinaisten raunioita koskevia manuaaleja linnoituksensa portilta kunhan postiörkin suursusi sinne ehtii jolkotella.

lauantai 17. elokuuta 2013

Hirviökilpailun satoa, osa 3

Wille Ruotsalaiselta tuli seuraava varttihörhön nimellä esittäytynyt hirviö. Omituinen otus on tehty Mentzerin D&D:lle eli sille legendaariselle Punaboksille ja kaikki oleellinen pelin käyttämä tieto on pakattu mukaan. Hirviötä on myös valitun järjestelmän vuoksi erityisen helppo käyttää missä tahansa vanhemmassa D&D:n versiossa tai kloonissa. Pidän otuksen roolista pakan sekoittajana ja siitä mitä hupia se pelipöydässä voi tarjota. Voi olla myös silmiä avaava kokemus kun pelaajat joutuvat hyvällä pelimaailman selityksellä imitoimaan toistensa hahmojen persoonallisuuksia. Hirviön tietoja katsellessani itseäni ilahduttaa myös se että sen kanssa on ymmärretty maltin olevan valttia ja olento on matalan tason hahmojenkin voitettavissa. Lisäksi konseptiin sopivat yksityiskohdat kolahtavat saumattomasti paikoilleen kuten se että maaginen haltiametsien olento tekee pelastusheittonsa puolituisen tavoin. Ruotsalaisen kuva havainnollistaa hirviön ulkonäköä ja konseptia myös erityisen hyvin.



Varttihörhö*
Haarniskaluokka: 6
Osumanopat: 2
Liikkuminen: 36m (12m)
Hyökkäykset: 2 kynsi tai purema
Vaurio: 1-4
Ilmestymismäärä: 1 (1-12)
Pelastusheitto: Puolituinen 2
Moraali: 5
Aarretyyppi: ei
Ryhmittyminen: Kaaoottinen (Aina Chaotic Neutral)
KOK-arvo: 30

Pimahtaneiden haltian, Hörhön, pyhät eläimet tunnetaan varttihörhöinä. Ne ovat viisijalkaisia, vyötiäismäisiä, joskin pehmeäkuorisempia pavunsyöjiä, joilla on lehtevät korvat ja vetinen katse. Ne ovat hyviä piiloutumaan metsämaastossa ja pystyvät piileskelemään siellä kuin puolituiset. Ne ovat luonteeltaan tonkijoita ja niillä on tapa kaivautua esimerkiksi leiriytyneiden seikkailijoiden reppuihin ja säkkeihin.

Varttihörhön leimallisin piirre on sen epätarkka mielenhallinta, jota se voi käyttää kerran kierroksessa puolustautumiseen. Varttihörhö voi ampua psykoottisen pulssin näkemäänsä kohdetta päin. Tämän on tehtävä pelastusheitto loitsuja vastaan tai hän omaksuu jonkun toisen lähistöllä olevan henkilön hallitsevat persoonallisuuspiirteet. Vaikutus on väliaikainen ja kestää vain d12 päivää. Keskenkasvuiset varttihörhöt käyttävät psykopulssiaan usein harjoittelumielessä piilosta pahaa-aavistamattomiin kohteisiin.

Ellei paikalla ole muita kuin uhri ja varttihörhö, niin psykopulssi imee uhrille persoonallisuuden tämän omasta alitajunnasta. Tällöin joku piirre, jota hahmo yrittää eniten kieltää, nousee pintaan.

Hirviökilpailun satoa, osa 2

Sain Sami Koposelta myös ympäristön vaaraksi laskettavan hirviön. Pidän siitä että vaikutukset ovat hienovaraisemmat kuin vastaavilla hirviöillä yleensä. Kuvittelisin tämän istuvan helposti minkä tahansa fantasiaroolipelin haltiametsiin tai viidakoihin. Kohtaaminen pedonsammaleen kanssa luo varmasti tunnelmaa ympäristön vihamielisyydestä tai vieraudesta.

Pedonsammal

Pedonsammalta kasvaa laajoina vihreinä mattoina korpien kätköissä. Sillä on vahva juuristo, joka kasvaa nopeasti orgaanisen aineen sisään. Vähitellen se hajottaa sitä ravinnokseen. Erityisesti leiripaikkaa etsittäessä on parasta varoa pedonsammalta. Muussa tapauksessa aamulla saa huomata, että paksu sammalmatto on juurtunut tiukasti kiinni teltan pohjakankaaseen, reppuihin sekä muihin kangas- ja nahkavarusteisiin. Tämän jälkeen sammalta on turha yrittää nyhtää irti, kangas vain repeää. Pedonsammalmattoa voi kyllä miten kuten leikata irti maasta, mutta tällöin sen juuristossa on usein riittävästi elinvoimaa jatkaa kasvua muutamien päivien ajan uuden kasvualustansa varassa. Tämä on usein riittävästi pilaamaan nahkahaarniskankin.

Elävien olentojen liikkuminen (myös unissaan) tavallisesti suojaa niitä pedonsammaleelta. Tunnetaan kuitenkin tapauksia, joissa metsärosvoiksi ryhtyneet sorretut talonpojat ovat sitoneet vihollisiaan ja jättäneet nämä alastomina pedonsammaleen ruuaksi. Tällöin pedonsammal tekee vuorokaudessa 1n6 pistettä vahinkoa, jos uhri epäonnistuu halvaus-pelastusheitossa. (Tämän lisäksi tulevat tietysti janon ja nälkiintymisen aiheuttamat pelastusheitot.) Kuolema tällaisessa tilanteessa ei tarkoita, että koko ruumis olisi sammaleen syömä, vaan että ihoon ja lihaksiin kasvava juuristo aiheuttaa verenmyrkytyksen.

(Nykyaikaisen kasvitieteen valossa pedonsammal ei varsinaisesti ole sammalkasvi, vaan sieni.)

Hirviökilpailun satoa, osa 1

Nestori Lehtoselta tuli seuraava osanottaja. Hirviö on viherliman, keltahomeen tai rääkysienen tavoin tutkittavassa luolastoympäristössä vaaniva paikallaan odottava vaara. Eli laukeaa kuin ansa väärään paikkaan tunkeneitten seikkailijoiden riesaksi. Pidän tässä "hirviössä" siitä että se ei johda kerrasta poikki pelastusheitto tai kuolema tilanteeseen vaikka niin hengenvaarallinen onkin että kokonainen seikkailijaryhmäkin tähän voisi kuolla. Pidän siitä että ensimmäisen pelastusheiton epäonnistuminen johtaa nopeasti mielenkiintoisemmaksi kehittyvään tilanteeseen uhrin alkaessa sekoilemaan.

HÄKÄSÄKIT
Ei taistelustatteja
Sienikasvuston seasta voi löytyä aiempien uhrien lahoamatonta omaisuutta.

Häkäsienet ovat pimeissä ja kosteissa umpikujissa viihtyviä lahottajasieniä, jotka pitävät erityisesti lihasta. Niiden säkkimäiset itiöemät muodostavat laajoja sienikasvustoja luolaholvin kaikille pinnoille. Häkäsäkeillä on kyky kehittää ja varastoida itiöemäänsä häkää, jonka se äänekkäästi viheltäen vapauttaa ilmaan äkillisen paineenvaihtelun, tönäisyn tai vastaava häiriön seurauksena. Reaktio leviää nopeasti koko rihmastoon, jolloin varsinkin suljetun tilan ilmanlaatu heikkenee sekunneissa hengityskelvottomaksi, sammuttaen myös kaikki tulet. Jokainen alueella oleva hahmo joutuu heittämään pelastusheiton myrkkyä vastaan joka kierros ollessaan häkäkaasun myrkyttämällä alueella. Ensimmäisen epäonnistumisensa jälkeen hahmo muuttuu sekavaksi kuten hämäännys-loitsussa. Toisen epäonnistumisen jälkeen hahmo menettää tajuntansa.
Koska häkä jää verenkiertoon, sen vaikutus häviää vasta raikkaassa ilmassa vietetyn kunnollisen levon seurauksena. Maagiset keinot myrkyn hoitamiseksi auttavat myös häkään.

Häkäsäkkien uudelleentäyttyminen kestää noin vartin, mikäli niillä on tuoretta lihaa hajotettavana, muussa tapauksessa siinä voi mennä päiviäkin.

Jotkut luolaholvien älykkäämmistä asukeista viljelevät häkäsäkkejä ansoitustarkoituksessa. Häkäsäkit ovat kuutiohyyytelöiden ja muiden limojen suurta herkkua. Niitä vastaan voi myös taistella kituliaalla tulella, koska häkäsäkit imevät savun sisältämää häkää itseensä kunnes lopulta poksahtavat puhki.

tiistai 6. elokuuta 2013

Fantasiahirviökilpailu

Vimma ja hulluus on taas valloillaan. Maan povesta nousevat huurut ovat sotkeneet elimistön perusnesteiden tasapainon tai sitten olen vain egomaanikko joka Aurinkokuninkaan tavoin tykkää olla kaiken hyörimisen ja pyörimisen keskellä. Taas on koittanut siis kilpailun paikka.

Kaipailen siis kammottavia, omituisia, humoristisia tai peräti pateettisia hirviöitä kuolemaan kammottavilla tavoin seikkailijoiksi itseään kutsuvan roskajoukon käsissä tai antamaan heille kunnolla kyytiä. Matalien tasojen vastuksiksi käyvät hirviöt ovat vahvoilla kuin myös lyhyet ja ytimekkäät kuvaukset. Tässä ei kilpailla siitä kuka osaa tehdä kovimman vastuksen tai kehittää tolkutonta jaarittelua ja hienoja historiikkeja joita en kuitenkaan jaksa lukea.

Tee oma yksittäinen hirviösi valmiiksi viimeistään ensi viikon perjantaihin 16.8.2013 mennessä, melkein mikä tahansa vanhempi D&D:n laitos tai niitä mallintava retroklooni käy. Eli jos Punaboksi tai vaikka AD&D löytyy nurkista niin niillekin tehty otus käy enemmän kuin hyvin. Muista merkitä käyttämäsi sääntöjärjestelmä mukaan. Osallistua saat vain kerran.

Tässä muutamia linkkejä systeemeihin joilla todennäköisesti tulee ymmärretyksi, noita sivuja penkomalla löytää laillisesti ja ilmaiseksi ladattavat sääntökirjat joten osallistumiselle ei pitäisi olla mitään ongelmaa vaikka OSR-pelit olisivat entuudestaan tuntemattomia:

Labyrinth Lord

LotFP: RPG

Swords & Wizardry

Wanhoilla D&D: säännöillä tai niiden klooneilla on siis tarkoitus toimia. Ymmärrettävyys on pääroolissa, vaikka se onkin siinä rajoilla en varmaan pahastuisi jos joku vaikka Warhammerin ensimmäisen edition tai Runequestin systeemillä jotain väsäisi, mutta esimerkiksi Pathfinderin tai D&D 4:en laitoksen muodossa heitetty hirviö tulisi varmaan yhtä huonosti ymmärretyksi kuin esperantoksi kerrottu kaksimielinen kasku.

Kun lähetät hirviösi minulle sähköpostilla osoitteeseen mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com on kilpailuun osallistumisen ehtona se että voin helposti leikata ja liimata tekstiäsi blogissa julkaisua varten.

Kuvankin hirviöstä saa laittaa mukaan joskaan se ei ole missään nimessä välttämättömyys. Kunhan sinulla on oikeudet luovuttaa se minun käyttööni eli taiteellisia lahjoja paree olla omasta takaa tai sitten osallistut kuvittaja/pelisuunnittelija taisteluparina.

Hienoja palkintoja on taas luvassa mutta vain harvoille ja valituille. Viestissä täytyy olla hirviön lisäksi oma osoitteesi ja nimesi jonka avulla mahdollinen palkintoposti löytää perille. Lisäksi annat luvan julkaista nimesi blogissa, osoitteesi ei päädy eteenpäin.

Hirviöitä voidaan käyttää voitit tai et, tämä ei siis ole vaihtokauppa. Luovutat siis täydet oikeudet käyttää hirviötäsi minulle. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä että itse käyttäisit otustasi tai julkaisisit sen jossain. Haluan vain varmistaa selustani jos käytän hengentuotettasi vaikkapa jossain tekeleessä josta jopa rahaakin saatetaan vaatia, osuuksia ei sellaisesta siis tippuisi.

Kilpailuun osallistuminen on sallittua vain 18 vuotta täyttäneille, palkinnoissa on niin häröä materiaalia että en halua ottaa riskiä vihaisista vanhemmista tai päätyä nippusiteissä kissalan poikien piiskavaunussa kyyditettäväksi.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Rakettimiesten hautaholvi

Dungeon of Signs on hieno blogi jonka pitäjä kuvaa mm. oman peliporukkansa seikkailuja Anomaalisen Maanalainen Ympäristön maailmassa. Kyseisessä blogissa on varmaan 100 kertaa enemmän kaikkea mielenkiintoista kuin täällä ja tyypin pelitahti on kadehdittava omaan mannerlaattojen liikehtimiseen verrattavaan tahtiini.

Kyseisen blogin pitäjä on järjestänyt pienen mittakaavan hauskan kilpailun joka liittyy karttojen piirtämiseen, olen itsekin osallistunut siihen ja oikeastaan ammun tässä itseäni voittomahdollisuuksien suhteen jalkaan tiedottamalla kotimaisen skenen taitureille tästä.

Kilpailu löytyy täältä:
MAP CONTEST - Tomb of the Rocket Men!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Fantasianimikilpailun satoa

Olen iloisesti yllättynyt sähköpostiini sataneesta erilaisten fantasianimien kirjosta ja haluan ihan ensimmäiseksi kiittää kaikkia osallistujia, jokaisen panosta arvostetaan.

Koska kyseessä on kilpailu täytyy tuomaroinnin olla jokseenkin järkevää ja heti ensimmäisten nimilistojen tultua aloin miettiä että miten lähestyn asiaa. Päädyin siihen että etsin mahdollisimman puolueettoman tuomarin avukseni ja värväsin ystäväni Jukan tuohon hommaan. En tietenkään moisesta rastista ilmoittanut etukäteen vaan löin tulostamani nimilistat pöytään yllätyksenä kun olimme erään sotapelin tiimoilta käyneet läpi Zaman taistelua heksakartalla.

Jukka joka pysyy sukunimensä puolesta anonyyminä on yksi harvoja sukupolveni jäseniä jotka eivät liiemmin käytä internettiä, eli sosiaalinen media, blogaaminen ja keskustelufoorumit ovat hänelle enimmäkseen vieraita. Tämän johdosta Jukka ei siis tiedä kotimaisesta skenestä juuri mitään joka tarkoittaa että hän ei ainakaan suosi ketään ennakkokäsitysten nojalla.

Sami Koposelta tuli kymmenen nimeä joissa oli mielikuvitusta käynnistävää vaihtelua rustisesta Tom tynnyrintekijästä aina kuninkaallisen oloiseen Thaddeus Ensimmäiseen. Jukan kunniamaininnan Samin listalta saivat Ragnar Teräsperse ja Solaria Vähämieli.

Wille Ruotsalaiselta tuli aivan mieletöntä settiä, esimerkiksi mainittakoon vaikkapa Vestar Puoli-Nelson. Jukka halusi sanoa että mielikuvitusta oli selvästi käytetty ja kysyä onko Pantokrator Paagoksella kenties sisko nimeltä Pammakristos?

Mixu Laurosen lähettämät nimet olivat Jukan mielestä hyviä perinteisiä D&D nimiä, itse pidin sellaisia nimiä kuin Atanas ja Ishilon hyvin miekka & magia henkisenä.

Arttu Hanskalta tuli viisi tarkkaan harkittua nimeä, selvästikin laatuun oli panostettu määrän sijaan. Molempien tuomarien silmään pisti erityisesti Goran Lainkuuliainen.

Daniel Nefflingiltä tuli kymmenen varsin viileän nimen lista joista kaikkein pähein on mielestäni Giras Kuolonkorpi.

Palkintokategoriat ja voittajat ovat seuraavat:

Ulkoilmaharhailijan matkaoppaat: Sami Koponen

Luolastoselviytymisen käsikirjat: Wille Ruotsalainen

Psykedeelinen aikamatkailu:
Mixu Lauronen

Melkein kaikki mitä ikinä oikeasti tarvitset yhdessä kirjassa: Arttu Hanska

Örkkisoturin kärsäkirjat: Daniel Neffling

Tässä onkin sitten itse satunnaisnimitaulukko koostettuna kilpailijoiden luovutuksista ja höystettynä muutamalla omalla :

Fantasianimitaulukko (1n100):
01-02 Tom Tynnyrintekijä
03-04 Bruul
05-06 Thaddeus Ensimmäinen
07-08 Morgan
09-10 Ragnar Teräsperse
11-12 Puna-Marilla
13-14 Varna
15-16 Ethina
17-18 Solaria Vähämieli
19-20 Kadis Rotansurma
21-22 Sir Murrind Garmond
23-24 Äyhkyri Okaposki
25-26 Galius Punakäpälä
27-28 Salah Ekidna
29-30 Gesund von Marillen
31-32 Xandrad Kultakuoriainen
33-34 Vestar Puoli-Nelson
35-36 Pantokrator Paagos
37-38 Veljeni Soutava Mursu
39-40 Törhö Siunaus
41-42 Hanagtug
43-44 Jeema
45-46 Atanas
47-48 Gollur
49-50 Morio
51-52 Ainuk
53-54 Ishilon
55-56 Carlos Hurtta
57-58 Charles Hyades
59-60 Atluk Nipal
61-62 Tobel Liemel
63-64 Goran Lainkuuliainen
65-66 Leivalas Tuhatsilmä
67-68 Tirith Aura
69-70 Teräs Turisas
71-72 Fodar Kiero
73-74 Huluithielas Kultaluomi
75-76 Korhas Tore
77-78 Dirge Mustasormi
79-80 Xelat Starna
81-82 Sinisilmä Mahtivärssy
83-84 Giras Kuolonkorpi
85-86 Prokol Harmaa
87-88 Suss
89-90 Kabanos
91-92 Gryf Taipumaton
93-94 Upox
95-96 Toff Keltamaksa
97-98 Vollo Hoppeli
99-00 Gyros

maanantai 6. elokuuta 2012

Fantasianimikilpailu

Koska kärsin suuruudenhulluudesta pistän pystyyn kilpailun joka heittää varjonsa muiden kilpailujen ylle kuin jättiläismäinen kääpiö.

Kaikkihan tietävät että fantasianimen keksiminen on vaikeaa ja hahmon nimeäminen Matti tai Tiina Taistelijaksi on vielä huonompi vaihtoehto kuin nimeä olisi ollenkaan. Kaverit veistelevät pahimmillaan pilkkakirjoituksia blogeissaan vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Pelinjohtajana itseäni ärsyttää suunnattomasti pelaajien tarve kysyä kaikilta mahdollisilta EPH:ilta heidän nimiään koska sitten täytyy yhtäkkiä kehittää joku hyvä nimi lennosta ja mielikuvitusasioissa lentokykyni on tuolloin dodon luokkaa. Eli tarvittaisiin listaa hyvistä nimistä.

Lähetä siis ilmoittamaani sähköpostiosoitteeseen oman valintasi mukaan yhdestä kymmeneen hienoa fantasianimeä viimeistään tämän viikon perjantaina niin voit voittaa hienoja yllätyspalkintoja vuosien aikana kertyneestä roolipelikokoelmastani, ne ovat siis todellakin niin "hienoja" että minua ei haittaa ollenkaan dumpata niitä ventovieraiden niskaan. Kaikille osallistujille ei valitettavasti riitä palkintoja, vain parhaimmista parhaimmille.

Viestissä täytyy olla fantasianimen tai nimien lisäksi oma osoitteesi ja nimesi jonka avulla posti löytää perille, palkintoja ei lähetetä esimerkiksi Zykson Teurastajalla joka pitää majaansa Perniössä.

Saattaa olla että kehitän useimmista annetuista nimistä jotain hassua, voittivat niiden lähettäjät mitään tai ei. Eli vaikka et saisi mitään maailman parhaasta fantasianimestä niin saatan silti käyttää Obi-Wan Aragornia tai Gandalfdorea jossain yhteydessä.

Luovutat täydet oikeudet käyttää fantasianimeäsi minulle voitit tai et. Mitään nillitystä ei siis kuunnella jos päätän käyttää luovan työsi hedelmää Valtaistuinpeliä suositummaksi kohoavassa fantasiakirjasarjassa, D&D:tä paremmin myyvässä maailman parhaassa kotikutoisessa roolipelissä tai jos turbofolk yhtye Karjalaiset Kalajumalat nimeää uusimman levynsä sinun kehittämäsi nimen pohjalta ja myy platinaa.

Törkeydet diskataan jos ne huomataan ja se ei ole kauhean mukavaa vedättää vanhaa miestä moisella tavalla, mutta jos olet vaikkapa hyvä kiroilemaan udmurtin kielellä niin mikään ei estä yrittämästä.

Blogin kommenttehin, facebookkiin tai postiluukusta sujaututeille kryptisille ruutupaperilapuille kirjoitetut nimet eivät myöskään kelpaa. Spämmifiltteriin jääneet tai internetin putkistoissa majailevien tonttujen uhreiksi joutuminen on mahdollista ja valitettavaa.

Pakkovärvätyistä asiantuntijoista koostuva raati tutkii esittämäsi fantasianimet jossain vaiheessa, mutta kuitenkin mahdollisimman pian.

Fantasianimiä voi lähettää seuraavaan sähköpostiosoitteeseen:
mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Aarteiden äärellä

Tänään posti kantoi kotiini järkyttävän kokoisen laatikon tavaraa, roolipelien laatikkosettejä ja vinon pinon hyvää luettavaa vanhojen pokkarien muodossa.
Kyseessä oli voittoni Jeffin peliblogin kuvituskilvasta ja en voi kuin hämmästellä mitenpäin tätä tavarapaljoutta edes lähtee tutkimaan.


Kilvan tuloksista lisää täältä, täältä, täältä ja täältä lukemalla.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Jeffin taidefiasko

Jeffin peliblogissa on meneillään sangen mielenkiintoinen kilpailu. Moni varmaan tietää että olen aina ihastellut Jeff Rientsin asennetta jota tämäkin kilpa on täynnä.

Kilvassa siis "ehostetaan" porukalla LotFP:in Grindhouse editiota joka on kerännyt mainetta äärimmilleen viedyllä kuvituksellaan. Pahamaineinen LotFP: Grindhouse on tyylillisesti kuvitukseltaan hevilevyjen kansitaiteen rujoimmasta päästä. Mainitakoon että se alkuperäinen kuvitus on kyllä rujoudesta huolimatta teknisesti taitavimpia kokonaisuuksia mitä olen roolipelikirjoissa nähnyt. Kilpailussa on käsittääkseni tarkoitus tuupata tilalle jotain päinvastaista eli höpsömpää ja hauskempaa täysien amatöörien toimesta.

The Lamentations of the Reskinned Princess Art Fiasco Contest!