tiistai 17. heinäkuuta 2012

Aarteiden äärellä

Tänään posti kantoi kotiini järkyttävän kokoisen laatikon tavaraa, roolipelien laatikkosettejä ja vinon pinon hyvää luettavaa vanhojen pokkarien muodossa.
Kyseessä oli voittoni Jeffin peliblogin kuvituskilvasta ja en voi kuin hämmästellä mitenpäin tätä tavarapaljoutta edes lähtee tutkimaan.


Kilvan tuloksista lisää täältä, täältä, täältä ja täältä lukemalla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Peliraportti 6: Huoneesta toiseen kompaten

Matka syvälle Rendon vuoren uumeniin jatkuu, tällä kertaa mukaan on liittynyt pelaamaan Jaakko jonka varas nimeltä Raul on heitetty luolamestarin valvovan silmän alla edellisen kerran nähdessämme.

Seikkailijaseurue taistelee joka puolelta ilmestyneitä energiaolentoja vastaan jotka hajoavat nopeasti partikkeleiksi ja tomuksi valonväläysten kera ja Januksen valosapeli käristää yhden näyttävästi olemattomiin voimakkaan valoshown kera.

Käytävällä lähestyy taistelun ääniä ja valonväläyksiä kumarassa varsijousi valmiina tuntematon hahmo. Tuo outo luuhaaja on Raul joka selittää olevansa suurpetojen metsästäjä joka löysi hylätyn karhuluolan periltä oudon käytävän. Hänet puhutetaan mukaan lupauksella rikkauksilla, "Otat mitä löydät ja pidät sen mitä pois saat raahattua." toteaa Caravaggio tehden selväksi että hänen mielestään meneillään on säätelemättömän markkinatalouden operaatio. Muilla jäsenillä voi olla jakotavasta vielä jotain sanottavaa ja Lassin hahmo Janus kylmästi toteaakin hienovaraisen ehdottomasti että Tieteelle merkittävät löydöt menevät tietenkin hänen organisaatiolleen.

Seurue jatkaa syvemmälle tyhjiä käytäviä ja huoneita tutkien, kohdaten eräässä holvissa 11 irvokkaasti turmeltua automatonin päätä kuin voitonmerkkeinä. Seurue kohtaa kapealla ansakäytävällä ryhmää rikkovan väittelyn ja Flavonius mutisee jotain lajiennakkoluuloisia kommentteja haltiaväestä ja joutuu pyytämään anteeksi. Raulin asiantuntemus todennäköisesti pelasti koko toraisan ryhmän. (Eivät ne olleet lajiennakkoluuloisia haukkuja vaan potutusta holtittomasta ja vaarallisesta käytöksestä luolaholvissa, luonnollisesti tulkkaantuen huonon karisman johdosta solvauksiksi, jotka Caravaggio hyödyntää oman "tärkeytensä" osoittamiseen. Uuuuu! draamaa -Atte)

Erikoisin huone jonka seurue löytää on omituinen kahdessa kerroksessa oleva reaktorihuone jonka läpi pumppaa läpinäkyvissä putkissa vihreää loistavaa litkua. Tutkimusretki jää lyhyeksi ja seuraa nopea vetäytyminen kun paikalle ilmestyy omituisia lepakon, hyttysen ja linnun risteytykseltä näyttäviä olentoja. Seurueen EPH-jäsen Felrik kääpiö toteaa innostuneena luolastossa olevan elämää.

Seuraavassa huoneessa Caravaggio ja Flavonius sörtteerävät muiden katsellessa muinaisen auki revityn komentokonsolin kanssa ottaen kumpikin siitä sähköshokkeja. (Caravaggio vapaaehtoisesti ja Flavonius nakitettuna muiden painostuksesta, ehkä tämä on niitä jaettuja kokemuksia jotka yhdistävät. -Atte) Johtojen kanssa leikkiminen kannattaa sillä se paljastaa salakomeron josta nopeasti tyhjennetään kaksi laatikkoa sinistä vanukasta ja lukuisia kehriä kultaista johtoa.

Seurue äityy eteenpäin kompatessaan mietteliääksi kohdattuaan hohtavan aaveen joka toistaa samaa viestiä joka viittaisi muinaisten käytävien olevan tuhansia vuosia vanhoja.

Raul ottaa tiedustelun osakseen ja huomaa seuraavassa huoneessa 15 romulla paikkailtua automatonia. Ryhmä miettii mitä tehdä ja kukaan ei halua riskeerata henkeään moista joukkoa vastaan. Neronleimaus Lassilta on käydä puhumassa automatoneille ja vieläpä aikaisemmin läydetyt natsat kauluksissa ja näin"kapteeni" Janus onkin ottanut romurobotit komentoonsa.

Kuluu tovi automatoneita puhuttaessa ja niiden kryptisissä höpinöissä on aihetta moneen huoleen, käytävillä raivoaa hitaasti etenevä robottien sisällissota ja muutama kommentti alhaalta tulleista "siviileistä" viittaisi siihen että jossain vuoren uumenissa saattaisi olla yhä sivilisaation jäänteitä.

Yksi automatoni mukanaan seurue tutkii läheltä löytyvää hylättyä komentokeskusta joka on valtava huone täynnä tomuksi pelkästä hipaisusta muuttuvia huonekaluja jonka keskellä sijaitseva outo pyöreä hohtava pallo ei tarkoitukseltaan avaudu litteän maan asukeille.

Hirvittävän metelin kera komentokeskukseen ilmestyy jonkin ajan kuluttua jokin jota automatoni kutsuu abominaatioksi ja kauhistukseksi. Ennen sen tuloa hahmot ehtivät piiloutua oppaansa kanssa pois johtavaan käytävään josta he kuikuilevat vaivihkaa omituista romuläjää joka koostuu ainakin tusinasta automatonista ja raahaa epäsuhtaisilla raajoilla itseään pitkin lattiaa. Käytävää pitkin seikkailijat etenevät seuraavaan risteykseen ja pelisessio päättyy.

Pelin päätteeksi Atte toteaa että Jukan Caravaggio on eräälainen Ned Flanders joka potuttaa Flavoniusta joka taas on enemmän hiljaista sorttia joka ei keskustele "tunteista" keskellä luolaholvia ja hulvaton riitely johtaa vielä siihen että joku luolaston örmyttäjä syö koko porukan.

Tärkein huomioni omalta osalta pelistä liittyi varkaan kykyihin ja niiden heittämiseen. Tällä kertaa Jaakko heitti etsimiset itse tietenkin kysyttyään minulta ensin miten asia hoidetaan. Tässä ajattelemattomuudestani johtuneessa menettelyssä ongelmaksihan muodostuu se että pelaaja on pakotettu epäonnistuneen heiton jälkeen toimimaan parempaa tietoa vastaan ja kokeilemaan ovia ja luukkuja joiden osalta hän tietää epäonnistuneensa, mutta hahmo luulee onnistuneensa. Pelinjohtajan tehdessä nämä heitot salassa pelaaja tekee päätöksensä siitä mitä tehdä harkittuina riskeinä todennäköisyyksien mukaan. Eli opin sen että jonkinlainen näkösuoja tarvitaan sittenkin.


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Avaruuden kauhuja

Olen viime aikoina viettänyt kesäisiä pelipäiviä tahkoamalla sotapelejä joissa liikutellaan joukkoja kuin leikkisotilaita hiekkalaatikolla ikään, joissain jopa häslätään puupalikoilla. Ehkä tämä hallittu regressio heksakarttojen äärellä innoitti kirjoittamaan tämän hirviön uusimman Eerie lehden yhden sivun jutun Eerie's Monster Gallery: Saturnian Infantroids! perusteella.

Labyrinth Lord:
Space Baby, Giant
No. Enc.: 1 (1d4)
Alignment: Chaotic
Movement: 120' (40')
Fly: 240' (80')
Armor Class: -10
Hit Dice: 30
Attacks: 3 (2 fists, drool)
Damage: 1d12/1d12/see below
Save: F30
Morale: 12
Hoard Class: None
XP: 18000
Giant space babies are 20' tall gigantic infants normally encountered in far reaches of space or Limbo but some might be summoned by misguided cultists. They look like giant babies with blue or green skin, usually with alien features like antennae on their head, pointed ears or third eye. Space babies destroy humanoid life eagerly as they see them only as toys. Sages speculate they will in strange aeons grow in to pantheon of terrible alien space-gods that will destroy all creation. Giant space babies attack everything in reach by their fists and drooling, their drool once covering a victim will do 1d6 damage per round, any armor or clothes will be ruined in 6 rounds and the caustic drool will keep dissolving the victim until washed and scraped away or only bubbling heap of flesh and bone remains. Giant space babies can only be harmed by enchanted weapons and magic though any spells cast at them have 90% chanse of having no effect.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

19 kolehtihaavia ojossa

James Raggi alkaa saavuttaa jo mainetta hullunrohkeista bisneksistään väkijoukkorahoituksen saralla, sunnuntaina hän pisti vielä aikaisempia hankkeitaan kunnianhimoisemman projektin liikkeelle. Eli 19 yksittäin väkijoukkojen turvin rahoitettua seikkailua LotFP fantasiaroolipelille. Tekijöissä on isoja nimiä ja tunnettuja persoonia mutta myös roolipelien saralla tuntemattomia ihme hiihtäjiä kuten kaiken maailman rokkitähtiä, blogaajia ja trolleja. Seikkailujen sisältö on markkinointilöpinöiden pohjalta suurimmalta osalta semmoista Warhammer-henkistä kauhufantasiaa tai semmoista mikä Lontoon kielellä menee "dark fantasy" karsinaan, joka ei valitettavasti voisi yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta vähempää kiinnostaa mutta joukossa on erittäin mielenkiintoisiakin juttuja kuten lentävä linnoitus, Hitchcockin Linnut leffan hengessä tehty seikkailu ja oudon kuvituksen mestarin Aeron Alfreyn luomus jossa seikkaillaan kirjaimellisesti pedon vatsassa.

Listaus kaikista seikkailuista löytyy täältä. Koska tuo LotFP on ehostettu ja modernisoitu versio 80-luvun D&D:stä ovat seikkailut todennäköisesti erittäin helposti käytettävissä missä tahansa D&D-tyylisessä systeemissä. Mukana on myös aika monta kotimaista seikkailunkirjoittajaa joka saattaa olla huomionarvoista myös muillekin kuin niille jotka ostavat ruokakaupastakin vain avainlippu-tuotteita.

torstai 28. kesäkuuta 2012

12 varastettavaa asiaa Vornheimista

Hankin aikanaan Vornheim kaupunkilähdeteoksen vieraillessani LotFP:in kauppapöydässä Ropeconissa. En ole katunut hankintaa koska kirja on pullollaan taulukoita, kuvauksia ja sekalaista sälpettä joka on osoittautunut hyödylliseksi tuomaan lihaa luiden ylle Denethixin kaupunkiin peluuttamassani ASE:ssa.

Vornheim lähdeteoksen tekijän aivotuksia löytyy Playing D&D With Porn Stars blogista. Tuolla käynti ei välttämättä ole viisainta työajalla koska mies esittelee siellä satunnaisesti myös leipätyöhönsä liittyvää kuvastoa, ymmärrettävää kai sinänsä koska tinkimätön promootio lienee jokaisen viihdealan ihmisen elinehto.

Tässä kirjoituksessa listaan 12 hyvää juttua Vornheimista jotka on helppo kääntää ja soveltaa melkein mihin tahansa fantasiakampanjaan. (Kuvat Flailceratopsia lukuunottamatta eivät ole Vornheimista, lähde tiedostonimessä.)



1. Teatteri joka pohjaa muinaisten liskomiesten oopperoihin, näytöksissä juonen avainkohdat ratkaistaan rituaalisin taisteluin. (Sivu 7)

2. Ping Fengin kirottu eläintarha, seikkailu joka keskittyy omituisiin otuksiin. (Sivut 16-23)

3. Flailceratops, dinosaurus joka sarvien sijaan heiluttelee valtavaa murskauskuulaa. (Sivu 23)



4. Kohtaamiset, erityisesti apina joka on koulutettu varastelemaan.
(Sivut 54-55)

5. Hämärät maagiset vaikutukset, kuten vaikkapa se että loitsijan ottaessa jalat alleen tekee yksi hänen silmistään samoin eli hyppää silmäkuopasta kasvattaen hämähäkin jalat ja jää taistelemaan. (Sivu 60)

6. Jumalten shakki, pelisessioiden välillä pelattavan lautapelin tilanne tulkitaan kampanjaan vaikuttavina muutoksina. (Sivu 43)



7. Minifantit, kissanpennun kokoiset lemmikkeinä pidettävät elefantit. (Sivu 19)


8. Hitaat lemmikit, pösähtäneiden aristokraattien tapa osoittaa kiireettömyyttään on hankkia eksoottisia mahdollisimman hitaita lemmikkejä kuten etanoita tai kilpikonnia. (Sivu 7)

9. Pösähtäneitä aristokraatteja arpova taulukko. Esimerkiksi yksi satunnainen aristokraatti: Geneviene Von Korg joka kiristää useilta EPH:ilta rahaa ja palveluksia, hän on hallitsijan vakoojamestari ja hänet tunnistaa lumileoparditurkiksista ja kultaisesta monokkelista.
(Sivut 46-47)


10. Naamioiden festivaalin aikana jokaisen kaupunkilaisen täytyy naamioitua. Uskomuksen mukaan se johtaa kaupunkia uhkaavan demonin harhaan koska tämä uskoo tulleensa väärään kaupunkiin. (Sivu 7)


11. Satunnaistaulukko kauppiaista, kuten vaikkapa naispuolinen kääpiö joka varaa harvinaisia maagisia esineitä ja simaa suosikkiasiakkailleen. (sivu 52)

12. Satunnaiset tavernat ja ajanvietteet, kuten vaikkapa Synkkä Kuningatar, taverna jonka vetonaulana on vitsikilpailu ja paikan huhutaan olevan salakuljetusliigan kokoontumispaikka. (Sivu 62)

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Jeffin taidefiasko

Jeffin peliblogissa on meneillään sangen mielenkiintoinen kilpailu. Moni varmaan tietää että olen aina ihastellut Jeff Rientsin asennetta jota tämäkin kilpa on täynnä.

Kilvassa siis "ehostetaan" porukalla LotFP:in Grindhouse editiota joka on kerännyt mainetta äärimmilleen viedyllä kuvituksellaan. Pahamaineinen LotFP: Grindhouse on tyylillisesti kuvitukseltaan hevilevyjen kansitaiteen rujoimmasta päästä. Mainitakoon että se alkuperäinen kuvitus on kyllä rujoudesta huolimatta teknisesti taitavimpia kokonaisuuksia mitä olen roolipelikirjoissa nähnyt. Kilpailussa on käsittääkseni tarkoitus tuupata tilalle jotain päinvastaista eli höpsömpää ja hauskempaa täysien amatöörien toimesta.

The Lamentations of the Reskinned Princess Art Fiasco Contest!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Spelljammerin salaisuudet

Aikanaan TSR julkaisi aivan poskettoman kampanjan jonka silloinen porukkani myös hankki. Olen aika varma että hankimme niinä aikoina melkein kaiken mitä saimme käsiimme mutta Spelljammer oli jotain aivan erityistä, fantasiakampanja avaruudessa.

Spelljammer oli ladattu täyteen mielettömiä juttuja, aseiden ja tykkien perään kuolaavia virtahepomiehiä, purjelaivoja avaruudessa ja jättiläishamsterien juoksupyörien voimalla kulkevia avaruusaluksia. Kampanja ei täysin päässyt oikeuksiinsa nuoren peliporukkamme käsissä ja itseltäni kesti monia vuosia kasvattaa huumorintajua ja arvostusta oudolle.

Noin vuosi sitten Jeff Grubb avasi salaisuuksien arkun Spelljammerista ja itse löysin paljastukset vasta tänään:

Spelljamming (Innnn Spppaaaaaace!)