torstai 29. tammikuuta 2015

Manhattan 2010

Olen aivan hiljan saanut viimeisteltyä Jukka Hämäläisen kanssa Manhattan 2010 sääntölisäosan. Tämä opas on uusversio paljon vanhemmasta Manhattan 2000 nimellä kulkeneesta viritelmästä. Aikaisemmasta versiosta olen kirjottanut blogissani jonkin aikaa sitten täällä.

Tämä nyt julkaisemani versio on ollut myös viime vuonna kehitysvaiheessaan nähtävillä Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet ryhmässä ja haluan kiittää ryhmän jäseniä kommenteista ja nom de plume Hikinörttiä varhaisesssa vaiheessa suoritetusta yllyttämisestä.

Manhattan 2010 on siis lisäosa joka muutamalla varsin luovalla sääntömuokkauksella muuttaa maailman suosituimman fantasiaroolipelin suomennetun laitoksen synkkää lähitulevaisuutta käsitteleväksi.
Varsin vähäisellä vaivalla luolastojen koluaminen vaihtuu urbaanin ympäristön selviytymiskamppailuksi Jatimatic kourassa. Eli jos osaat pelata sitä toista peliä ei tämänkään kanssa tule ongelmia.

Manhattanin vankilasaaren dystopia sääntöineen on restauroitu siltä pohjalta mitä Jukka ja minä muistamme siitä kaikkine VHS-ajan viihteen innoittamine omituisuuksineen. Kaikki neronleimaukset ja typeryydet ovat mahdollisimman pitkälle niiden vähän päälle 10-vuotiaiden natiaisten jotka alkuperäistä laativat joskus 80- ja 90-luvun taitteessa. Kaikki tosin on rakennettu uudelleen tyhjästä joten etuna on se että teksti on peräti ymmärrettävää.

Hintaa tällä tuotoksella on 6,40 euroa joka sisältää kotimaan postimaksut (1,20€ +0,20€ kirjekuori). Lähetä postiosoitteesi sähköpostiini mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com niin lähetän sinulle tilitiedot jonne maksaa ja kun näen maksun tilillä niin lähetän Manhattan 2010 vihkosen antamaasi osoitteeseen. Laita sähköpostin otsikkoon Manhattan 2010 niin huomaan heti että on tärkeästä viestistä kyse.

Tähän myyntiin liittyy tärkeä tavoite eli saada näihin vihkosiin upotetut rahat takaisin, eli siis kaikki kustannukset työtä lukuun ottamatta. Kustannukset tulevat katetuksi 13 kappaleen myynnillä jonka jälkeen Manhattan 2010 on tarkoitus laittaa elektronisessa muodossa saataville täysin ilmaisena. Eli ostamalla tämän arkaaisen sääntölisäosan annat sen omalla osallasi myös muidenkin ulottuville, palkkana vaivasta sinulle tosin jää painettu kappale.

Heille ketkä epäröivät voin suositella vaikka seuraavien arvostelujen lukemista, ensimmäisessä Juhana Pettersson pohdiskelee Manhattania 2010:tä roolipelien kirjoitetun historian kannalta, toisessa Daniel Neffling antaa selkeän selonteon josta ei pitäisi kenellekään jäädä epäselväksi mitä kansien välissä on ja kolmannessa Hikinörtti pohtii peliä mm. retroilun kannalta.

Non-Digital: What Gets Included in Roleplaying History?

Manhattan 2010 on siististi cool

Manhattan 2010 Hikinörtin rooliblogissa

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pelinjohtajan kaasu

Olen kiinnittänyt vähemmän huomiota roolipelaamisen teoreettiseen puoleen ja päätin korjata asian. Tutkailemalla monia manuskriptejä ja lähteitä törmäsi merkilliseen ja usein toistuvaan ilmiöön. Pelinjohtaja luo pelatessa jonkinlaista usvaa tai kaasua johon hän heijastaa kuvailemansa asiat pelaajien nähtäväksi jollain hämmästyttävällä projektiokyvyllä. Mistä tämä kaasu tulee ja miten kuvat heijastetaan siihen? Onko tämä opittu taito, laitteiden käyttöä, erikoisruokavalion seurausta vai yhdistelmiä kaikkia? Itse en ole koskaan oppinut tätä jujua tai lukenut opastusta siihen. Ilmeisesti kyse on jostain sellaisesta itsestäänselvästä ihan aloittelijan jutusta kuin se että noppia heitellään, hahmolomakkeelle kirjoitetaan ylös asioita eikä yritetä muistaa niitä ulkoa tms.

Esimerkiksi ilmiöstä käy vaikka seuraava kuva D&D Rules Cyclopedia kirjasta:



Ilmiöön viitattiin aivan hiljan mm. eräässä James Raggin joukkorahoituskampanjassa:



Myrskyn sankarit olettaa että lapsetkin osaavat kaasun tupruttamisen ja kuvien heijastelun:



Pyydän lukijoita lisäämään kommentteihin omia havaintojansa PJ-kaasusta ja kuvaprojisoinnista. Arvostan tietenkin suuresti jos pelinjohtajat jotka osaavat tämän ihan ilmeisesti roolipelaajan perustaitoihin kuuluvan tekniikan kuvailevat hieman sitä.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Caldwellin linnoituksesta II

Caldwellin linnoitus on seikkailu jonka hyviksi puoliksi moni on maininnut lähinnä sen lyhykäisyyden. Seikkailu on oikeastaan sellainen että melkein kuka tahansa kirjoittaisi paremman. Nyt on käynyt niin sillä Google+:n Siniset luolat & Valkeat lohikäärmeet ryhmässä on mietitty seikailua uusiksi useamman ihmisen toimesta. Pontena tähän uudelleensuunnittelu-urakkaan on toiminut kilpailu siitä kuka hoitaa homman kaikkein parhaiten ja mylvivät väkijoukot pääsevät valitsemaan voittajan.

Erilaiset linnoitukset löytää täältä.

Äänestämään pääsee Pelilaudalla.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Wanhoja esittelyseikkailuja

Wizards of the Coastin sivulla oli aikanaan artikkeli joka viittasi vanhoihin luolastoseikkailuihin. Fiksusti he eivät olettaneet asiakaskuntansa omistavan useita settejä vuosikymmenien takaa vaan tarjosivat ne ilmaisena latauksena. Artikkeli itse on poissa ja en sitä löytänyt edes Internet archivesta ja en edes muista mikä sen ideakaan oli. Seikkailut kuitenkin ovat yhä ladattavissa ja tarjoavat jännän katsauksen 70- ja 80-luvun pelisuunnitteluun. Frank Mentzerin seikkailu on muuten sama mikä oli suomenkielisessä laitoksessa Dungeons & Dragonsia.

John E. Holmesin Dungeons & Dragons Basic Set esittelyseikkailu

Frank Mentzerin Dungeons & Dragons Basic Set esittelyseikkailu

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ansoja, ansoja ja vielä lisää ansoja

Muistan 90-luvulla lehteilleeni jo silloin vanhan oloisia Grimtooth's Traps opaskirjoja Fantasiapeleissä ja täytyy sanoa että olin lähinnä häkeltynyt. Oppaisiin kootut Warner Bros piirrettyjen Kelju K. Kojootista muistuttavat ansat olivat hillittömiä ja kaikin tavoin ylilyöviä. Järkyttävän omituisissa viritelmissä oli kuitenkin jotain kiehtovaa ja olen vastaavia nähnyt vain pelaajahahmojen mahdollisimman tehokkaaseen tuhoamiseen suunnitellussa luolastoseikkailussa Tomb of Horrors. Esimerkkejä ansoista löytyy täältä.

Nyt Grimtooth's Traps ansakirjat ovat joukkorahoituskampanjassa jossa ne kaikki on tarkoitus koota yhdeksi isoksi kirjaksi. Yli 500 ansaa sisältävä järkäle on houkutteleva pelkän massiivisuuden ja ylettömyyden vuoksi. Opus alkaisi varmasti itse oikeuttamaan paikkaansa koska eihän moista voisi jättää vain hyllyyn pölyä keräämään, mutta en tiedä mitä luolastojen komppaamiselle pitkäkestoisena viihteenä kävisi jos joka toinen tai vaikka kolmas huone olisikin tarpeettoman monimutkainen kuolemanloukku.

Grimtooth's Ultimate Traps Collection

tiistai 6. tammikuuta 2015

The Excellent Travelling Volume

Bloginsa Grognardia johdosta aikanaan eräänlaiseksi OSR-ilmiön ääneksi noussut James Maliszewski on viettänyt pitkään hiljaiseloa vähemmän mairittelevasti menneen joukkorahoituskampanjansa johdosta. Pitkä hiljaisuus kuitenkin on rikkoutunut ja hän on alkanut puuhastella uuden projektin parissa. Maliszewski on pitkään tunnettu ihailustaan M.A.R. Barkerin kampanjamaailmaa Tékumel kohtaan. Tunnen itse aivan hiljan herännyttä mielenkiintoa Tékumelia kohtaan joten uutinen Maliszewskin kynäilemästä pelkästään sitä koskevasta fanzinesta The The Excellent Travelling Volume oli iloinen. Sain 28-sivuisen läpyskän muutama päivä sitten kirjelähetyksenä ja en ole suinkaan pettynyt siihen vaikka se ei erityisesti säväyttänytkään.



Lehdessä esitellään muutamia muutoksia sääntöihin joista osa on hieman turhia kuten ryhmittymisen muuttamista hyvästä ja pahasta vakauteen ja muutokseen joka muistuttaa Moorcockin laista ja kaaoksesta. Ammatteja ja taitoja uudistetaan ja esitellään shamaanin hahmoluokka. Lisäksi listataan hahmoille sopivia sponsoreita tai mesenaatteja, hirviöitä, maagisia esineitä ja pieni seikkailu.

Omasta mielestäni lista EPH-sponsoreista jotka auttavat peliä pääsemään käyntiin on lehden parasta antia ja pienen seikkailun hillityt tieteisfantasia-ainekset herättivät kuvan siitä millaista seikkaileminen Tékumelissa olisi. Odotan mielenkiinnolla ainakin seuraavaa numeroa.

The The Excellent Travelling Volume fanzinen löytää jokainen kiinnostunut täältä.

Tékumelista lisätietoja löytää täältä.

(Muokkaus 22.3.2022, valitettavasti M.A.R Barkerin perinnön tahraa hänen pitkään pimennossa ollut aktiivinen osallistumisensa uusnatsipiirien toimintaan. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi täältä. On selvää että en kauhean varauksetta mitään Tékumeliin liittyvää voi enää suositella.)