Ropecon 2014

Olen jo todennut aikaisemmin että Ropecon ei ole tapahtuma jossa voisi olettaa viihtyvänsä ilman vähäistä määrää omaa aktiivisuutta. Aikaisemmin olen hieman empinyt ja päätin että tänä vuonna aktiivisesti haen tilaisuuksia osallistua ja annan muillekin mahdollisuuden ja lähden mukaan ennakkoluulottomalla ja avoimella mielellä. Lisäksi säädin positiivisen asenteen päälle ja toivoin että se kannattaa.

Perjantai
Omalta osaltani Ropecon lähti käyntiin sisään jonottamisen autuudella, siitä on ties kuinka pitkä aika kun olen päässyt jo perjantaina avajaisten aikoihin paikalle. Avajaisseremonioita seurattuani poukkoilin ympäriinsä yrittäen aina pysähtyä moikkaamaan ja vaihtamaan sanan tai pari vähänkin tuttujen ihmisten kanssa.

Ensimmäinen ohjelmanumero jota seurasin oli Tykit, taudit ja iltapäivätee ja se olikin kerännyt varmaan kaikki aiheen kiehtomat täyteen saliin ja hyvä niin. Olen itsekin pallotellut pitkään Brittiläiseen siirtomaavaltaan ja imperialismiin liittyviä ajatelmia ja oli virkistävää kuulla muiden ajatuksia ja ideoita. Olihan siellä edessä kolme puheohjelman pitäjää jotka kaikki toivat eri aihealueiden painotuksia. Yleisöllä vain oli valitettavaa taipumusta pätemisen tarpeeseen ja olisin mieluummin kuunnellut enemmän esitelmöitsijöitä. Monella yleisössä oli toki ihan hyviä huomioita ja olihan sitä erikseen kehotettu esittämäänkin lyhyitä kysymyksiä ja huomioita mutta toivoin koko esitelmän ajan että vieressäni istunut herrasmies olisi harkinnut vaikka oman ohjelman pitämistä jollain paremmalla ajalla. Erittäin hyvä esitys kuitenkin ja ehkä ihmisiltä vain karkasi kontrolli puhtaasti innostuksenkin johdosta.

Ilta-aikaan pääsin vihdoinkin osallistumaa Wille Ruotsalaisen kultimainetta nauttivaan Sankarten polkuun jossa hahmot säilyvät seikkailusta toiseen mutta pelaajat vaihtuvat. Peli oli Xanathonin Kirous osa 2 eli seikkailumoduulin ensimmäisen osan oli pelannut eri joukko pelaajia ja olin jatkamassa siitä mihin edelliset pelaajat jäivät. Pelinjohtaminen todellakin on alkemiaa, katselin jälkikäteen arvosteluja ja itse moduulia X3 Curse of Xanathon joka ei todellakaan ole hyvän seikkailun maineessa mutta conissa se toimi enemmänkin kuin hyvin ja pelinjohtajana Wille mielestäni on alkemisti joka muutti lyijyä kullaksi. Mentzerin ajan D&D vain toimii ja täytyy sanoa että juuri kohdalle osunut tason nousu ja vieläpä nimikkotasolle oli huumaava useamman tunnin paahtamisen jälkeen. Enkä todellakaan liiottele kulttimainetta sillä Ruotsalaisen peleistä kuulin myöhemmin jo matkalla yöpymään aivan toiselta taholta että hänkin haluaisi päästä osallistumaan juuri Willen peleihin.

Lauantai
Ympäriinsä porhaltaessani tuli törmäiltyä moneen tuttuun ja lähes tuntemattomaan mutta päivän erikoisin juttu oli Fight Club Finlandin Ropecon 2014: Oppression and aggression spektaakkeli, en ole moista ennen nähnyt. Muistan hämärästi kun joillain satelliittikanavilla 80- ja 90-luvuilla pyöri ammattilaispainia mutta livenä nämä hurjat näytökset toimivat aivan eri tavalla.

Illalla olikin Keltsussa eli anniskeluravintolassa Pelilaudan miitti joka oli sekä äärimmäisen viihdyttävä että myös hyvän ja tasokkaan keskustelun täyttämä, aivan kuten foorumi itsekin.



Sunnuntai
Sunnuntaina kävi niin että olin edellisen illan johdosta Nukku-Matin valtakunnassa niin pitkään että aamupäivän ohjelman ajan vietin linja-autossa 550 hikoillen toivoen salaa kuljettajan painavan tallan pohjaan ja radiossa raikaavan Hurriganesin volyymin yhteentoista. Iltapäivän ohjelman suhteen kävi niin että Keski-Uudenmaan roolipelaajista oleva pelinjohtaja kalasteli ihmisiä "World of Dungeons 1979" peliinsä suoraan käytävältä ja koska olen kuullut Dungeon Worldista paljon kehuja päätin siis kokeilla sitä. Hyvin peruslinjoilla menevää luolaston raivaamistahan peli oli mutta hauskaa oli huomata nuorten ilmeisesti ensimmäistä kertaa roolipelejä pelaavien kuuntelevan ovia ennen niiden avaamista yms. Porukan ikähaitari oli arvioni mukaan 15-45 eli samassa pöydässä oli edustettuna varmaan koko conin kävijöiden suurimmat ikäryhmät. Koko päivä meni tuossa pelissä ja paikkoja pistettiin jo kasaan siinä vaiheessa kun seikkailu oli ohi.

Ajantajuni petti täysin. En tiedä miten siinä oikein niin kävi, kai se vain oli osallani seurausta siitä että kun kerran ollaan Ropeconissa niin silloin pelataan roolipelejä ja haluttomuus jättää peliä kesken kun sen kerran aloittanut. Olinhan päättänyt jo ennalta heittäytyväni mukaan ja tarkoituksella olevan entistä osallistuvampi. Hauskaa oli ja en ollut erikseen sopinut menoja joten päiväni sai aivan hyvin mennä tuohon.

Onnekseni poistuessani törmäsin kivenmurikan laella kryptisenä istuskelevaan tuttavaan jolta sekalaisten kuulumisten vaihtamisten yhteydessä sain myös briiffauksen päivän tilaisuuksista, palkinnoista mitä oli jaettu ja kenelle ym. laajemman skenen uutisista.

Sekalaisia havaintoja:
- Twilight 2000 roolipelin suomennettua versiota 2.2 jaettiin käytävällä ilmaiseksi, siis aivan koskemattomia kappaleita hyvässä kunnossa. Kuten myös sen lukuisia lähdeteoksia, nyt pääsen tyydyttämään vuosien varrella hiljaa kasvaneen uteliaisuuteni kyseistä peliä kohtaan.
- Kulutin 10 euroa pistämättömään pakettitarjoukseen jolla sain nokkelan ja humoristisen parviälyä käsittelevän Marsin Agentit ja ehdottoman käheen, skyffen, koleen ja jäätävän 80-luvun äksönpelin Strike Force Viper.
- Katselin ja koskettelin kaverin kappaletta Astraterraa ja kyseinen roolipeli on varmasti hienoimman näköinen kotimainen roolipeli mitä on tullut vastaan, peittoaa ulkonäöllään myös useimmat ulkomaiset roolipelit mitä tiedän.
- Legendapeli on vain legendaa.
- Simple system jota ilmeisesti demotti sama tyyppi ainakin koko lauantain ajan on nimensä mukaisesti helposti omaksuttava ainakin mitä sitä puhuttuna käytiin läpi.
- Conissa julkaistiin isojen nimien lisäksi pelejä joista en ole koskaan kuullutkaan.

1986

Törmäsin Mika Lietzénin sarjakuvaan 1986 melkein sattumalta ja kirjoitan siitä koska sarjakuvan sisällöstä osa liittyy roolipeleihin, päähenkilölle on jopa annettu Call of Cthulhu ominaisuudet takakannen esitäytetyssä hahmolomakkeessa. Kyseessä on ilmeisesti jossain määrin omaelämänkerrallinen sukupolvitarina ja kasvukertomus. Itse olin vuonna 1986 vain 7-vuotias mutta Lietzénin kuvaama maailma on tuttu eikä eroa merkittävästi 90-luvusta. Isoin ero lienee siinä että olen kasvanut pääkaupunkiseudulla ja sarjakuva kuvaa pikkupaikkakuntaa.



Nörtti päähenkilö tutkii sarjakuvassa paikallista kummitustarinaa matkien roolipelistä tuttua toimintaa, jopa kirjastossa käydään selaamassa teoksia. Lietzénin aikaisempaan vastaavaan tuotantoon tutustuneille lienee selvää että samoilla linjoilla mennään, eli mysteeri on hyvin tavanomainen ja sellainen että se olisi voinut tapahtua ihan naapurissa. Yliluonnollista kauhua odottava pettyy väistämättä. Huumori ja inhimillisyys ovat tarinan vahvuuksia joiden takia suosittelen tätä sarjakuvaa.



Oman kappaleeni hankin Asema Kustannukselta ja mielestäni 8 euroa ei ole liikaa. Bonuksena sarjakuvan alalaidassa on englanninkielinen tekstitys joten tätä kotimaista sarjakuvaa voi esitellä ulkomaalaisillekin.

Maanalainen vastarinta iskee

Peli alkaa sillä että sankarimme odottavat yhteydenottoa Wittgendorfin kylän ulkopuolella joelle ankkuroituneena. Keskiyön jälkeen laivaan nousee pienellä jollalla parikymppinen nainen joka esittelee itsensä Hildaksi ja kertoo että hänen isoisänsä on puhunut seurueen kanssa.

Eldir ja Joakim lähtevät Hildan matkaan tapaamaan Wittgensteineja vastustavia paikallisia ja heidän johtajaansa Sigridiä. Neuvottelussa sovitaan yhteistyöstä ja seikkailijat sopivat tukevansa kapinallisia kahdesta suunnasta tehtävässä hyökkäyksessä. Kaikkein taitavimmat seurueen jäsenet tunkeutuvat linnaan salaista maanalaista reittiä pitkin muutaman kapinallisen kanssa kun pääjoukko kiipeää muurien yli aamunkoitteessa.

Salainen sisäänkäynti osoittautuu synkäksi luolaksi. Jonkin aikaa sitten seurueeseen rekrytoitu Heinäjalkakin on mukana tiedustelijan roolissa. Harhailua linnan alaisessa luolajärjestelmässä on armollisen vähän mutta siinäkin ajassa kohdataan omituisia maanalaisia vaaroja kuten terävällä kielellä onkalostaan sivaltavia otuksia jotka ovat kuin jättimäisiä merirokkoja ja maanalaisessa virrassa luikerteleva miehen pituinen musta iilimatokin.

Portaat ylös löydettyään seurue tunkeutuu linnan vankityrmiin, siellä he systemaattisesti huoneita läpi käyden löytävät kidutuskammion ja vapaana olevan luottovangin. He turisevat leppoisan ja täysin järkensä menettäneen Fritzin kanssa vankityrmistä. Uloskäynnin lisäksi Fritz kuvailee kellareissa raatavaa kiduttajaa joka ei ole ihminen lainkaan vaan valtava humanoidi.

Fritzin kuvailema kiduttaja-ogre yllätetään omaan kammioonsa ja hänestä tehdään nopeasti selvää. Seurue kipuaa nopeasti viinikellarin ohi ylös varsinaiseen linnaan ja tuphsahtaa keskelle ruokasalia. Pitopöydän äärellä he kohtaavat vanhan raihnaisen miehen jonka toinen käsi päättyy suureen lohkeilleeseen kynteen. Mies asettelee hirvittävällä huolellisuudella posliiniastioille saastaa, mätää lihaa ja löyhkääviä tummia nesteitä. Häntä aletaan pomottomaan kuin joukko olisi vierailevia aatelisia ja kultisteja ja bluffi menee läpi. Seurue jatkaa välittömästi matkaa eikä jää koettelemaan onneaan, miehen surmaaminen voisi myös herättää turhaa huomiota.

Sankarimme hiiviskelevät ensimmäisen pihan poikki varustuksille, he yrittävät parhaansa mukaan olla kiinnittämättä huomiota pihan keskellä olevaan kuoppaan ja sieltä kuuluviin outoihin ääniin. Matka linnoituksen varsinaiselle pääportille tulee olemaan pitkä koska linnake on rakennettu kolmelle erillisille jyrkälle kalliolle ja hahmot ovat niistä viimeisimmällä ja heidän täytyy vallata ainakin keskimmäisen kallion linnake. Pääportille saakka pääseminen olisi täydellinen onnistuminen mutta vastarintaliike pääsee itsekin kiipeämällä ainakin ensimmäisellä pihalle. Aika näyttää miten linnakkeen valtaaminen onnistuu.