lauantai 2. tammikuuta 2016

Silenterejä & Sylinterejä, osa I

Modifikaatio maailman suosituimman fantasiaroolipelin perussäännöille.

Hahmoluokat
Hahmoluokat kuvaavat nyt 1800-luvun seikkailijatyyppejä, perusvaatimukset ja erikoiskyvyt säilyvät ennallaan.

Teologi (Temppeliritari)
Jumalan olemassaolosta ja opillisista asioista ei ole kiistaa, Anglikaaninen kirkko on oikeassa. Teologi on erikoistunut käytännön soveltamiseen eli siunauksiin, rukoilemalla parantamiseen ym. hyödylliseen.

Sotilas (Taistelija)
Sotilas on menneiden aikojen miekkamestarien tavoin sodankäynnin ammattilainen.

Yksityisetsivä (Varas)
Nimeni on Sherlock Holmes.Tehtäväni on tietää, mitä muut eivät tiedä.
-Sherlock Holmes


Yhteiskunnan epäkelvon aineksen pelaaminen olisi paheksuttavaa, samanlaiset monipuoliset taidot ja ymmärrys niistä kehittyvät myös rikollisia kiinni ottaessa.

Herrasmies (Haltija)
Jos mies on herrasmies hän tietää ihan tarpeeksi.
-Oscar Wilde


Herrasmies (tai rouva) on tinkimätön itsensä kehittäjä, diletantti ja laaja-alaisesti sivistynyt, upseeri ja herrasmies sekä taitava tieteilijä ja pohdiskelija jos sille päälle sattuu.

Tiedemies (Magiankäyttäjä)
Teknologia jonka voi erottaa taikuudesta ei ole tarpeeksi kehittynyttä.
-Gregory Benford


Tiedemiehen hämmästyttävät kyhäelmät voisivat käydä taikuudesta mutta sitä ne eivät ole, kaikelle on tieteellinen selitys, kaikelle täytyy olla.

Palvelija (Puolituinen)
Luokkayhteiskunnassa on kahden kerroksen väkeä ja palvelija kuuluu alempaan. Palvelija huolehtii isäntäväen arkisista tarpeista ja seuraa heitä uskollisesti seikkailuihin ja vaaroihin.

Työmies (Kääpiö)
Väkevä ja sitkeä alempien yhteiskuntaluokkien edustaja. Rempseä työmies on oppinut yllättävän hyödyllisiä taitoja rakennustyömailla ja lapsena hiilikaivoksissa raataessaan.

3 kommenttia:

  1. Hyvää settiä, tässähän tiivistyy mainiosti fantasiaklassikkojen modernit esikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkään miettinyt että D&D sijoittuu kaikista niistä miekoista, levypanssareista ja keskiaikaisista koristeista huolimatta kuitenkin 1800-luvulle. Seikkailut ovat sellaisia lännenelokuvien rajaseudulle tai siirtomaa-ajan vieraille mannuille sijoittuvia äfäärejä. Tämä nostattaa toki kulmia mitä pidemmälle sitä miettii mutta esimerkiksi nuo hahmojen arkkityypit, minkä takia niin mielellään haltiaa pelataan yläluokkaisena tyyppinä ja varas ei lähes koskaan varastele.

      Laitan lisää uudelleen tulkintoja muokkauksia ja sääntöjä kun saan niitä päähäni.

      Poista
  2. Tajuntaa laajentavaa analyysia, ei voi muuta sanoa. Vähän sama kuin leffamaailmassa joku Operaatio Outland, joka voisi visuaalisten scifielementtiensä puolesta hyvin sijoittua Alien-elokuvan maailmaan, mutta jonka tarinarakenne ja hahmojen arkkityypit ovatkin ehtaa western-elokuvaa - ja tarkemmin katsottuna suora kopio Sheriffistä. Maltan tuskin odottaa lisätulkintoja D&D:sta!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.