Breasalin hahmoluokista

Olen päättänyt että poikkean Breasalin kohdalla perinteisestä "kaikki käy" linjastani ja pidän pelaajien vaihtoehdot mieluiten ihmiskunnassa, tämä on lisäksi vapauttanut minut pohtimaan epäihmisiä enemmän vieraina elämänmuotoina eikä jonain sellaisena mistä pelaajien on syytäkään nyhjäistä luonnekuvaa tms. syvällisempää ymmärrystä.

Hahmoluokat
Perinteisistä hahmoluokista taistelijat, varkaat, magiankäyttäjät ja temppeliritarit ovat suositeltavia Breasaliin sijoittuviin peleihin. Epäihmiset kuten kääpiöt ja haltiat ovat vieraita olentoja eivätkä vain lyhyitä tai suippokorvaisia ihmisiä joten niitä ei suositella pelaajahahmoiksi.

Taistelijoissa ja varkaissa ei ole mitään erityistä kampanjamaailmaan liittyen. Onnesotureita ja ammattirikollisia tulee aina olemaan varsinkin levottomina aikoina. Taistelija voi olla taustaltaan melkein mitä vaan, maaton aatelinen, henkivartija, maantierosvo, ammattisotilas jne. kunhan hänen voidaan olettaa jossain oppineen käyttämään aseita tehokkaasti. Varkailla ei ole Breasalissa mitään hirvittävän suurta järjestäytynyttä kiltaa tms. yleensä ammattitaidot ja niksit opitaan itse sekä muilta rikollisilta joiden kesken vallitsee eräänlainen yhteiskunnan ulkopuolisten ja sopeutumattomien toveruus tai varkaiden kunnia.

Velhonkonstit käsitetään yleisesti pimeyden voimien orjuuttamien turmeltuneiden, vaarallisten tai välinpitämättömien yksilöiden touhuksi mutta ei aina. Monet magiankäyttäjät ovat alkemisteja jotka tavoittelevat niin henkisen kuin materiaalisen maailman rajoja ja saattavat nauttia niin suurta kunnioitusta että kukaan ei sanoisi heitä noidiksi tai välttämättä edes ymmärtäisi miettiä sellaisena. Velhonlahjojen näyttävä ja julkinen käyttäminen tai hämärät rituaalit pilaavat magiankäyttäjän maineen, maltillisuus taas ruokkii kateudensekaista ihailua.

Temppeliritarit saavat lahjansa käsityksensä mukaan siltä yhdeltä ainoalta korkeammalta voimalta. He joutuvat pitämään kiinni monista ristiriitaisistakin säädöksistä jotka eivät välttämättä ole aina ihmisjärjellä ymmärrettäviä ainoastaan toteltavia, kuten vaikka ehdoton kielto teräaseiden käytöstä joka sallii kuitenkin vihollisten sotanuijalla surmaamisen. Koska he eivät esitä tai käsitä voimiaan ominaan vaan esimerkiksi rukouksen voimalla parantamisena useimmat suhtautuvat heihin myötämielisesti.

A Voyage to Arcturus

Luin jonkin aikaa sitten David Lindsayn vuoden 1920 kirjan A Voyage to Arcturus. Tähän minut innoitti Geoffrey McKinneyn kampanjamaailmassa Carcosa olleet viittaukset siihen. Nämä viittaukset olivat lähinnä Lindsayn kehittämät kaksi uutta väriä "ulfire" ja "jale" joille en nyt ole keksinyt vielä kunnon suomennoksia. Ehkä toisena yhdistävänä tekijänä voisi pitää sitä että molemmissa kuvataan uppo-outo toismaailma jollaiseen opukseen tarttuva tuskin on missään aikaisemmin törmännyt. A Voyage to Arcturus. ei ole sellainen kirja jollaista olisin muuten edes harkinnut lukevani.

Kirja alkaa spiritistisellä istunnolla jossa hölmösti nimetyt Nightspore, Maskull ja Krag tapaavat toisensa. He kohtaavat paikalle manatun apparaation joka päästetään hengestään sen kummempia selittelemättä. Kolmikko suuntaa hylätylle majakalle josta matka jatkuukin melkein muitta mutkitta kristallialuksissa Arcturuksen tähtijärjestelmään. Vieraan Tormancen planeetan pinnalla seuraamme armoitetun pölhökustaan Maskullin toikkarointia johon mahtuu paikallisten kanssa filosofisten ja syvällisten juttelua, uusien elimien kuten lonkeroiden tai telepaattisten aistimien kasvattamista ja satunnaisia murhia. Mehukkaimmat jutut lienivät kuvailut lonkeroelimellä toistensa hieromisesta, joskin tämä jätti syvästi vaivaantuneen olon siitä että edes avasin koko opuksen. Kyseinen kohtaus ei ole sitä mitä voisi kuvitella. Omassa syvällisyydessään vellovan gnostilaismystisen matkan planeetan pinnan halki jälkeen paljastuu että Nighspore ja Maskull ovat sama hemmo, tai hänen aspektinsa ja toisen on kuoltava. Lopussa lukijaa koetellaan suurilla paljastuksilla maailman rakenteesta eli demiurgin konseptilla joka tarjoillaan kuin se olisi maailman kovin paljastus. Eräänlainen gnostikkojen Narnia siis.

Kirjan lukemisesta teki edes jossain määrin siedettävää että Lindsay ei ole kirjoittanut sitä mitenkään kauhean sievistelevään sävyyn vaan kerronnan tapa muistuttaa halpaa pulppia ja seikkailutarinaa, tosin ilman sitä seikkailun tuntua. Opin läksynäni tästä lukuelämyksestä että varsin kamalista opuksistakin voi löytyä ryöstämisen arvoisia ideoita ja konsepteja kuten McKinney on tehnyt ja sen että täytyy alkaa soveltaa jotain esikarsintaa kirjallisuuden suhteen johon tartun.

Hyviä blogeja luettavaksi

Tuosta sivusta kun klikkaa profiiliani niin avautuu pitkä lista seuraamiani blogeja, useimmat niistä ovat hyviä ja lähes kaikki vähintään viihdyttäviä.
Olen enemmän tai vähemmän kesätauolla mutta pajavasara kilkkaa kaiken maailman ihmeellisten ikuisuusprojektien kanssa niinpä suosittelen tutustumaan ja lukemaan muutakin hyvää blogitarjontaa.

Tässä kolme sellaista joissa olen viime aikoina viihtynyt:

Acirema Mountain
Perheenisä joka blogaa lapsiensa kanssa pelaamasta kampanjasta. Sääntösysteeminä on muinainen Acirema ja peliraportteihin tuo oman hauskan sävynsä että sisältö on joillain tavoin hieman eri lailla kuin mitä on tottunut ajatellessaan luolaholveissa ryynäämistä. Näitä lukemalla tulee väistämättäkin hyvälle mielelle.

Limun Ropellukset
Paljon sisältöä suoltanut roolipeliblogi jossa on mielenkiintoista ja jopa harrasteen kotimaisesta historiasta valistavaa materiaalia.

Hikinörtin roolipeliblogi
Hikinörtti on herännyt jostain tähtienväliseen matkaamiseen liittyvästä syväunesta ja kirjoittanut lähiaikojen skifileffoista, kannattaa käydä lukemassa.

Muutamia anakronismeja

Koska kesällä lomien, matkojen ym. vuoksi ropeltaminen tuppaa hyydähtämään keskityn löytäessäni joutenolon hetkiä haavemaailmojen ja harhakuvien rakenteluun. Tänä kesänä olen lähtenyt niiden suhteen hieman järjestelmällisemmin liikkeelle ja olen kirjoitellut tätä Breasaliksi kutsumaani kampanjaa. Kiitokset eräälle ystävälleni ideasta että kampanjan kummalliset jutut voivat olla myös ajasta ja paikasta irrallisia näennäisen pieniä mutta silti merkityksellisiä asioita.

Breasalin paikallisia erikoisuuksia

Saarella on muutamia erikoisia viljelykasveja joita ei tavata mantereella ja niistä saadut vientituotteet ovat viiden kaupungin rikkauden takana. Nämä viljelykasvit on tuotu ammoin jostain muualta mistä ne tullaan löytämään uudelleen vasta vuosisatoja myöhemmin.

Musta viini
Breasalin musta viini on mysteerinomainen juoma joka on vaikutuksiltaan ja nautintatavaltaan päinvastainen viiniin. Musta viini nautitaan kuumana, sen maku on katkera ja se terävöittää eikä sumenna mieltä ja runsaampaa tavallisen viinin nauttimista seuraavana päivänä se jopa kumoaa viinin aiheuttaman kivistyksen ja säryn. Tarkat tiedot siitä miten mustan viinin raaka-aineet kasvatetaan ja valmistellaan ovat valtionsalaisuuksia sillä tämä erittäin kallis tuote on yksi saaren pääasiallisia ulkomaankaupan tulonlähteitä.

Savuyrtti
Tämä piipussa poltettava yrtti jonka huuruilla on hengitettynä omalaatuinen vaikutus on suosittu vientituote. Sen vaikutukset ovat ristiriitaiset, sen sanotaan olevan rauhoittava mutta yleisin hermostuneisuuden syy johon sitä poltetaan on yrtin herättämä hinku polttaa sitä lisää. Monet uskonoppineet ovat polttaneet piipullisen jos toisen pohtiessaan onko käryttäminen syntiä.

Maaomena
Tämän kasvin maan alla kasvavissa juurissa on pyöreitä isoja pahkuroita jotka ovat syötäviä esimerkiksi keitettyinä tai paistettuina. Sadonkorjuuseen liittyy omaa tietoa ja niksejään koska ilmeisesti väärään aikaan tai väärästä paikasta kerättynä maaomenat voivat olla myrkyllisiä. Maaomenia ei viedä hirveän paljon Breasalin ulkopuolelle mutta poikkeuksena tästä on Averoigne.