Manhattan 2000

Aloitin roolipelaamisen "punaboksilla" eli suomennetulla Mentzerin laitoksella Dungeons & Dragons roolipeliä. Naapurin Mikko oli sellaisen hankkinut ja opasti ison joukon pelien maailmaan pitäen sääntökirjat visusti omissa näpeissään ja tulkiten säännöt meille. Mikon tulkinnat säännnöistä ja pelaamisesta olivat kauniisti sanottuna omintakeiset, mitä vähemmän siitä sanotaan niin ehkä sitäkin parempi. Olisin varmasti lopettanut pelaamisen kokonaan ellei ystäväni Jukka olisi eräänä päivänä muutamaa vuotta myöhemmin hankkinut ja lukenut sääntöjä ja pistänyt minuakin lukemaan niitä.

Niitten ensimmäisten parin vuoden ajan ennen herätystä D&D-pelimme olivat sellaisia että ne saisivat Carcosan vaikuttamaan Muumilaaksolta, mutta oli muutakin. Emme kovin tarkkaan tietäneet muiden roolipelien olemassaolosta mutta into pelata jotain muutakin kuin muinaisten aikojen miekanheiluttajia oli väkevä. Yksi isoveljensä porukassa silloin tällöin pelannut tiesi kyllä mutta tunnusti vuosia myöhemmin että oli hiljaa koska näissä peleissä oli hauskempaa koska niissä sai tehdä mitä vain. Rankat elokuvat kute Escape from New York ja ties mitkä VHS-kopiona levinneet verikekkerit innoittivat nuoret intomielet rakentamaan oman pelinsä jossain 80- ja 90-luvun taitteessa. Paremmin kuvattuna eräänlaisen Dungeons & Dragons laajennoksen. Huuruisista rappioviihteen kyllästämistä mielistä syntyi Manhattan 2000. Mikon oikeastaan jos kunnia annetaan sille jolle se kuuluu. Tuo peli pohjasi kaikkeen siihen kiellettyyn viihteeseen mitä keplottelimme käsiimme, lukijaa on syytä muistuttaa että elettiin sensuurin ajan Suomessa. Itse en pelin suurinta innoittajaa nähnyt kuin vuosia myöhemmin enkä tiedä oliko se edes sensuurin hampaissa. Hyvin huonoa makua osoittavien B-elokuvien levitys oli siis oikeasti rikollista toimintaa. Lain oli juuri tarkoitus varmaan estää kaikenlaisen raaistavan roskan turmeleva vaikutus juuri meiltä.




Peli itsessään oli hatarina käsin tehtyinä muistiinpanoina ruutupaperille kirjoitettu ja eniten vaivaa oli nähty komeaan tekstiin MANHATTAN 2000 liuskan yläreunassa. Muistikuva voi olla valheellinen mutta jostain päähäni on jäänyt kuva isoista kirjaimista joissa olisi kaupungin pilvenpiirtäjien profiileja. Säännöt olivat siis uusia uria uurtavat, kyseessä oli varmaan yksi ensimmäisiä suomenkielisiä roolipelejä joka ei ollut fantasiaa. Tietenkin jos olettaa että myös sellaiset roolipelit jotka eivät minkäänlaista julkaisutoimintaa nähneet lasketaan mihinkään historiaan. Sääntöjen oheen oli myös kyhätty "Manhattanin" kartta eli kaksi A3-koon paperia jotka oli teipatty yhteen ja piirretty täyteen rakennuksia täysin mielivaltaisesti.

Pelissä toisin kuin D&D:ssä jonka säännöillä sen voi sanoa pyörineen ei ollut hahmoluokkia joten sen voi sanoa olleen luokaton, monella tapaa. Ryhmittymisiä ei myöskään ollut vaan hahmot tekivät mitä mielivät. Kokemustasojaan ei ollut joten pelin voi sanoa olleen varsinainen edelläkävijä. Aika hyvin niiltä tirskuvilta julleilta jotka sen maailmaan saattamisessa olivat mukana.

En muista hirveän tarkkaan yksityiskohtia mutta jokainen peliä pelannut muistaa Mikon obsession Mossberg-haulikosta, se oli pelin kovin ase ja joka sellaisen sai käsiinsä pystyi varmasti voittamaan kaikki esteet sen huomattavalla vauriolla 1n12. En vieläkään tiedä mikä teki aseesta niin erikoisen mutta se oli toistuvan hehkutuksen kohde ja selvästi parasta mitä voi löytää. Jonkinlainen sarjatulena hauleja ryöpyttävä kuolemankone ja teknisen osaamisen kulminaatio. Itse muistan käyttäneeni sivistyneemmän ajan asetta eli 80-luvun lätkänaamiomurhaajien suosikkina tutuksi tullutta moottorisahaa. Metsurin valinta teki peräti 1n10 vahinkoa. Muistan anastaneeni tuollaisen pärisevän mäntinvähentäjän ensimmäisessä "seikkailussa" tyypiltä joka yritti sellaisella ensin nimetöntä hahmoani paloitella. Tuo peli on ainoa jonka muistan ja se käynnistyi sillä että heräsin liukuhihnalla jonka vierellä oleva moottorisahamurhaaja teki ihmisistä jauhelihaa. Täytyihän niiden Manhattanille suljettujen rikollisjengien jostain ruokaa saada.

Tämän nostalgisen horinan käynnisti 80-luvun retroilu joka vaikuttaa olevan kovassa nosteessa tällä hetkellä, videopeleinä, elokuvina yms. Ensimmäisten vuosieni pelit olivat aika kauheita mutta Manhattan 2000 oli monella tapaa aika oivaltava. Nyt se on vain muisto yksinkertaisemmista ajoista jotka katoavat kuin Roy Battyn kyyneleet sateeseen.