Sairas obsessio maailmanrakenteluun

Olen kirjoitellut tägin maailmanrakennus alle enemmän tai vähemmän sekavasti siitä labyrintistä jossa mieleni harhailee etsimässä aiheeseen littyvää punaista lankaa. En ole laatimassa materiaalia joka olisi liian hieno pelattavaksi vaan peliympäristöä jossa asiat saavat mennä pieleen, hienot juonikuviot tyrehtyä tai tulla ratkaistuksi alta aikayksikön. Aktiiviset roolipelikampanjat joita johdan pitävät myös mielen virkeänä sen suhteen että mikä on ero materiaalilla joka on laadittu peliin ja joka on tehty tarpeesta kehitellä kuvitteellisia maailmoja jonain kirjallisena pyrkimyksenä. Molemmat tarpeet voivat tietenkin yhdistyä mutta näen henkilökohtaisesti potentiaalisena hukkapolkuna sitä että pohdiskellaan sitä mikä on kaupungin hallinnollinen säde, kuinka paljon peltoja tarvitaan elättämään väestö tai mitä palveluita teknologian tasolla x voidaan olettaa kaupungin kokoa y tarjoavan. Tuollaiset tiedot eivät ole mikään rikka silmässä jos joku niillä luomuksiaan koristaa, ne vain ovat tietyn sorttisessa käytössä turhia.

Roolipelit ovat valheiden alkemiaa jossa mielikuvien luominen on kaikki kaikessa. Esimerkiksi jos kuvailen jossain yhteydessä vaikkapa patsaiden tuovan mieleen antiikin Kreikan niin päät täyttyvät valkoisena hohtavasta marmorista veistettynä täydellisen tyylitietoisesti vaikka olisin tarkoittanut törkyisen räikeästi maalattua pystiä jonka herättävät mielikuvat ovat eksotismin sävyttämiä, itämaisia ja välimerellisiä. Itse osallistuessani jonkun toisen peliin olisin varmasti vanhojen mielikuvien vanki vaikka tietäisinkin paremmin. Onneksi pelitilanteessa jossa jokaisella on intressi saada peli toimimaan kukaan ei kampita pelinjohtajan yrityksiä loihtia se toinen maailma näkyviin.

Tärkeämpää kuin mikään kuvitteellisen maailman historiankirjoitus on se että maailmasta syntyy oikea kuva. Ristin uuden kierroksen pohdintojani nimellä Mu ja maailma on suunnilleeen tämän ja tämän inspiroivan materiaalin näköinen. Tämä pudottaa kaiken pelissä esitetyn oikealle paikalleen.

Vaikka tavoitteeni on eksoottinen siivu miekka & magia tyylistä fantasiaa niin olen jo miettinyt alustavasti lähestymistapaa tutusta viitekehyksestä eli tutkimusmatkailusta. Pelaajat laativat hahmonsa kuin mihin tahansa tyypilliseen fantasiaroolipeliin. Tälläinen peli vaatii toki oikeita työkaluja ja esimerkiksi D&D 3.5, D&D 4.0, Pathfinder, 13th Age ja vastaavat eivät sovi kampanjan vetämiseen koska ne ovat kaikki naimisissa aivan liikaa sen kanssa että Dungeons & Dragons on oma genrensä, fantastinen on standardoitu niissä liian pitkälle. Kyse on vain oikean työkalun löytämisestä ei niinkään harhaluuloista ne olisivat lähelläkään mörppejä tai videopelejä tms. ja olen itse ihan niillä linjoilla että pelin kannalta on hyvä jos siihen voi hypätä liiemmin miettimättä sisälle. Kultainen keskitie tutun ja kiehtovan sekä vieraan välillä vain pitäisi löytää.

Inspiroivia kuvia

Selaillessani Io9-sivustoa törmäsin häkellyttävän inspiroivaan materiaaliin. Mike Mignolan konseptikuvat Disneyn animaatioon Atlantis ovat sellaisia jotka sopisivat suoraan jonkin miekka & magia tarinan sivuille. Elokuvasta itsestään en tiedä. Näiden kuvitusten tyyli on lähellä sitä millaisena itse näen Dungeons & Dragons pelin esittämän fantasian, silloin kun minä olen pelinjohtajana ja kampanja on taivutettu minun näkemysteni mukaiseksi. Olen ennenkin kirjoittanut kuvista jotka ovat pääni sisäisen vision kaltaisia ja suosittelen katsomaan myös erästä toista galleriaa johon olen aiemmin linkittänyt.

Mike Mignola's Otherworldly Concept Art For Disney's Atlantis

Dark Dungeons

Jälleen kerran on ihmisten ilmoille päätymässä yksi humoristinen kuvaus roolipelaamisesta. Tämänkertainen pätkä pohjaa Jack T. Chickin kyseenalaiseen ja umpipöhköön traktaattiin joka ansaitseekin saada ivaa osakseen. En tiedä mikä mutta jokin näissä humoristisissa roolipelaamisen kuvauksissa vain tökkii ja jättää vaivaantuneeksi.




Lisätietoja elokuvasta löytyy täältä.

Huolellinen kirjanpito on kaikki kaikessa

Edellisen pelisession jäljiltä käydään läpi mikä on jokaisen hahmon haavoittuineisuuden tila ja kuinka pitkään heillä kestää toipua. Franz kuoppaa peikot ja kartanolta löytynyt puolituinen Heinäjalka rekrytoidaan laivakokiksi. Siegfried kuskataan Grissenwaldiin kirurgin vastaanotolle ja hän kokee lähes ihmeparantumisen, joskaan ei ilman leikkausta josta hänelle jää hiukseton kohta ohimolle jota koristaa pyöreä arpi.

Etelka Von Hertzenin kartanosta napattu omaisuus käydään läpi huolella viimeistä kuparista penniä myöten, irtonaisista koruista ja hopea-aterimista tehdään yksityiskohtainen luettelo ja arviointi. Jossain modernimmassa pelissä tämä olisi varmaan paikka todeta että hahmojen abstrakti varallisuuslukema on noussut mutta Warhammer on vuodelta miekka ja kivi ja silloin tällöin nyhertäminen on vain osa peliä. Otan kaikesta huolimatta muutamia oikopolkuja mitä tulee arvoesineiden arviointiin antamatta lukuja kuitenkaan suoraan ilman heittoja. Koska jos säätäminen on tuskastuttavaa niin samoin on se että kerää kokemuspisteitä vain sijoittaakseen ne taitoihin joiden käytön yli vain hypättäisiin.

Muutaman kerran tuodaan peräti kysymys esiin että eikö aikaa voisi hieman hypätä eteenpäin ja näin teemme, jokaista toipumispäivää ei käydä läpi, rajansa kaikella. Parin tunnin mittaisen pelisession "kirjanpitäjiä & inventaariota" jännityksettömässä maailmassa jälkeen matka jatkuu taas jokea pitkin.

Kevyessä lastissa laiva suuntaa kohti pohjoista. Kysymys esitetään ääneen että ehkä on jo aika käydä Wittgensteinin linnassa?

Yhden sivun luolaholvi

Jokavuotinen yhden sivun kokoisten luolaholvien suunnittelukilpailu on taas alkanut. Kisa on pistänyt menneinä vuosina minimalistisella linjallaan osallistujat koville ja tuloksina on ollut yleensä paljon mitä eriskummallisimpia asetelmia, kivettyneiden matojen sisällä luikertavia luolastoja, huoneistoja onttojen demonipatsaiden sisällä yms.

Osallistun itse kilpailuun ensimmäistä kertaa ja vieläpä kammottavien vaikeuksien kanssa. Tietokoneeni otti ja kuoli niinpä olen laatinut oman luolaholvini tärisevin käsin, vuotavalle kuulakärkikynällä valkealle kopiopaperiarkille ja skannannut sen työpaikallani. Kaikessa karuudessaan laitoin siis sellaista materiaalia jota normaalisti piilottelen pelinjohtajan suojan takana. Eli sanoisin että jos joku blogini lukijoista kilpailuun löytää ei hänellä ole ainakaan mitään pelättävää minun luomuksestani.

Robert E. Howardin vähän tunnettuun Cormac Mac Art tarinaan pohjaava luolaholvini on laadittu Warhammerin roolipelisäännöt mielessä joka vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän sellaiselta peliltä johon pitäisi muokata miekka & magia genren mukaiset maailmasäännöt.

Kilpailusta löytyy tietoa seuraavalta sivulta:

One Page Dungeon Contest 2014

Sinunkin roolipelisi voisi olla ainakin osin Larry Elmoren kuvittama

Larry Elmore voi olla erittäin tuttu nimi niille jotka aloittivat tutustumisensa roolipelien maailmaan suomennetulla laitoksella Dungeons & Dragons roolipeliä. Hänen tyylinsä voi herättää nostalgiaa, puistatuksia, ihailua tai aivan mitä tahansa reaktioita mutta hän on ihailtavasti julkaissut osan töitään vapaasti käytettäväksi. Elmore ei ole vuosikymmenien aikana muuttunut paljoa eli jos etsit sitä tietynlaista permanentattua 80-luvun säväystä roolipelijulkaisuusi niin se on mahdollista ja vieläpä ilmaista. Leikkaamalla ja liimaamalla voi nopeasti tehdä autenttisen oloisen 80-luvun version mistä tahansa pienemmästä fantasiaroolipelistä.

FreeDnDArt kokoelman muu vapaasti käytettävissä oleva materiaali kannattaa myös katsoa jos etsii jotain vähemmän kasaria. Valtaosa tuosta muusta kuvituksesta on tekijänoikeuksiltaan vanhentunutta viime vuosisadan alun fantasiakirjakuvitusta.



Larry Elmore galleria (kansiossa mukana käyttöehdot)

FreeDnDArt Picasa galleria vapaasti käytettävälle fantasiataiteelle

FreeDnDArt Blogi

Mihin olemme menossa

Koposen Samin pyynnöstä kirjoitan niukasti kotimaisesta skenestä. Hän on pyrkinyt aktivoimaan väkeä kirjoittamaan aiheesta ja toivottavasti pian roolipelaamista koskevassa blogosfäärissä onkin esillä erilaisten näkemysten laaja kirjo. En tiedä kuinka paljon sanottavaa minulla oikeasti voisi olla kotimaisen roolipeliskenen tilasta koska olen niin vähäisessä kontaktissa laajempaan kokonaisuuteen. Ehkä useimmat muutkin ovat erillään kelluvia osia jotka ovat tyytyväisiä jos oma viikonlopun peli oli onnistunut. Siitä minkälaisena ison skenen näen ja mihin suuntaan toivoisin sen kehittyvän minulla on joitakin näkemyksiä.

Skenen tilasta minulla ei ole hirvittävästi sanottavaa koska en voi yleistää suurinta osaa omista kokemuksistani ja joistan ennakkoluuloistani tiedon väärteiksi. Sanoisin myös että ikävyydet vääristävät näkökulmaa, ne jäävät linssin pinnalle killumaan ja peittävät sokean pisteen alle monia hyviä asioita vuosien ajaksi. Tietynlainen nokittelu ja toisille paikkansa näyttämisen kulttuuri on mielestäni yhä vaivaannuttava osa kotimaisesta skeneä, tämä voi johtua laajemmasta kulttuurillisesta painolastista eikä välttämättä vain tämän harrastepiirin nörttikulttuurista. Tietysti tästä nillityksestäni voi sanoa että eikö minulla ole oikeita huolia mutta oletan että jokainen ymmärtää että meillä kaikilla tai ainakin useimmilla on inhimillisiä muun elämän huolia joista tälläisissä yhteyksissä ei kirjoiteta.

En usko että ikävä ja halju asenne tule kuitenkaan aina olemaan normi ja luulen että se on ollut osa väistyvää trendiä jo pidempään. Uskon että tuokiokuva jota katson on hieman jäljessä todellisuudesta. Ehkä tsemppaamisen ja kannustuksen kulttuuri nousee tai vähintään lyttääminen ja nokittelu nähdään huonoa makua ja tahdittomuutta osoittavana. Ainakin näen skenessä todella paljon osallistuvaa ja pyyteetöntä porukkaa ja muutoinkin tiettyä kypsyyttä jota siellä ei ihan muutama vuosi sitten ollut.

Ei ole kyse ponnettomasta hymistelystä ja siitä että kaikkien pitäisi olla kaikkien kavereita vaan ihan siitä että ollaan ihmisiksi ymmärretään että muutkin ovat sellaisia. Tulevaisuus on mielestäni siis valoisa.