Astraterra

Vuoden 2014 isoin kotimainen pöytäroolipeliuutinen on kaikilla mittareilla Astraterra. Väkijoukkorahoitettu kaikenikäisten seikkailuroolipeli on pasauttanut sukat jalasta kaikilta sen kohdanneilta.

Olen hankkinut Astraterran vasta taannoisen rahoituskampanjan jälkeen ja täytyy sanoa että peli on pikkaisen tyyris. Suoraan Ironspinelta tilattuna 39 euroa maksava kovakantinen sääntökirja on tosin yksi kauneimpia roolipeliopuksia mitä maassamme on nähty. Elektronisen kappaleen hinta 10 euroa on taas todella kohtuullinen jos suunnittelee esimerkiksi vetävänsä pelejä niin että PDF-dokumentti on auki vaikkapa läppärillä.

Kirja siis todellakin on kaunis, ulkoasuun on panostettu tosissaan. Kuvittajien listassa on paljon tuttuja nimiä ja heidän töitään onkin ilo katsella. Pelistä näkee jo selaillessa kirjaa mistä on kyse. Astraterran "fiilistä" vaikka onkin aika mystinen ja vaikeasti määriteltävissä olevaa asia tukee mielestäni sen kuvitus. Peli on myös kirjoitettu tavalla joka lisää seikkailulliseen "fiilikseen" tuntumaa. Astraterrasta hahmottuu heti hyvin selkeä mielikuva että millainen se on. Kannessa ei lue turhaan seikkailuroolipeli.

Astraterran maailma on sekoitus tieteisfiktiota ja fantasiaa kelluvien saarien aurinkokunnassa. Tieteisfantasian sekamelskaa kuvaa ehkä parhaiten vertaamalla sitä aikaisempaan populaarikulttuuriin. Pelin fantastinen miljöö sijoittuu herättämiensä mielikuvien puolesta mielenmaisemassani samalle alueelle kuin Aku Ankan taskukirjojen avaruusseikkailut, Tohtori Sykerö , Futurama ja Hayao Miyazakin Laputa ja Nausicaä. Astraterran voisi sanoa ottaneen vaikutteita sellaisesta materiaalista joka on suunnattu lapsille ja nuorille mutta myös sellaisesta joka on aikuisten nautittavissa.

Maailman ollessa melkoinen sekametelisoppa tarjoaa se hyvän ympäristön toteuttaa mitä villeimpiä ideoita suoraan lennosta. Ideoiden näpistäminen muualta on myös helppoa hahmot voivat päätyä kaukoportista ties mihin tuomion temppeliin joka voi olla Astraterraan sopivalla tavalla uusiokäytetty ja kierrätetty D&D-moduuli tai kaukoportti voi johtaa suoraan Miyazakin Kissojen valtakuntaan, Pikku prinssin planetoidille tms. Omien juttujenkin kehittely on äärimmäisen helppoa. Maailmaa kuvaillaan mielestäni myös tarpeeksi ilmavasti, esimerkiksi minun käsitykseni Malorialaisista voi olla lähellä Brittiläistä imperiumia ja sinun vaikka Star Trekin Romuluslaisia eikä kumpikaan ole väärässä.

Pelinjohtajalle on tarjolla esittelyseikkailut joista toisessa yksittäinen sankari käy läpi estereradan ja toinen joka on tarkoitettu seurueelle. Seikkailujen suunnitteluun on oma osionsa tiiviillä ohjeistuksella miten pähkäillä seikkailu kasaan.

Pelistä löytyy jopa satunnaistaulukkojen rykelmä, joka vetoaa varmasti vanhan koulukunnan jääriin. Näillä voi heitellä seikkailun "juonen" tai pikemminkin idean kasaan koska juoni itsessään on pelaajien käsissä, tarinankerrontapeli joka pyrkii aina tuottamaan saman elämyksen Astraterra ei ole. Satunnainen lopputulos voi olla vaikka seuraavanlainen:

"Retkikunta päätyy Myrskyn reunalla tai Myrskyssä sijaitsevalle hylätylle saarelle, jossa on raunioitunut linna, tukikohta, temppeli tai tehdas. Kotiin päästäkseen sankarien täytyy suorittaa jonkilainen koe tai voittaa kilpailu, mutta aika on vähissä."

Satunnaisesti heitellystä pätkästä saa viriteltyä hieman Astraterran maailmasta tietoja katseltuaan vaikka seuraavanlaisen idean seikkailulle:

"Retkikunta päätyy Myrskyssä sijaitsevalle hylätylle saarelle, jossa on raunioitunut solaarien temppeli. Kotiin päästäkseen sankarien täytyy osoittaa kelpoisuutensa temppelin haasteissa, mutta aika on vähissä koska lunaarit ja Malorilaiset laivat ovat myös matkalla saarelle."

Tämän jälkeen täytyykin vain suunnitella rauniotemppeli täynnä haasteita jotka on alkujaan suunniteltu solaareille eli lentokykyisille humanoideille. Ottaen huomioon että pelaajien retkikunnassa ei välttämättä yhtään sellaista ole haasteistakin voi tulla tuplasti mielenkiintoisempia. Kirjaa lukiessa eksyy jo oman laukkaavan mielikuvituksen johdosta sivupoluille.

Pelijärjestelmän ydin on yksinkertainen ja pohjaa siihen että heitetään kyvyistä riippuva määrä noppia joilla tavoitellaan jotain tiettyä määrää onnistumisia, joskus tuo määrä voi riippua myös toisesta vastakkaisesta heitosta. Säännöistä osa on merkitty konkarisäännöiksi joita ilman peliä voi vetää yksinkertaisempana versiona, joka ei ole yhtään huonompi idea.

Voin suositella peliä ihan vain tämän lukemalla tulleen tuntuman johdosta. Oma johtopäätökseni oli että että tämä peli on hyvä olla varalla kirjahyllyssä tai kovalevyllä jos roolipelejä täytyy esitellä ei-harrastajille, vetää peliä nuoremmille tms. Astraterra on tällä hetkellä kovin juttu mitä kotimaasta on tullut ja vastaavaa en ole ulkomaillakaan kuullut tehdyn.


Kiinnostuneille suosittelen myös muiden arvostelujen lukemista.

Nörttityttöjen Nuppu Soanjärvi:
Astraterra avaa roolipeliharrastuksen perheen pienimmillekin

Efemeroksen Sami Koponen:
Arvostelussa roolipeli Astraterra