Shadows Over Camelot

Olen kuluneen vuoden aikana pelannut useamman eri porukan kanssa lautapeliä Shadows Over Camelot ja olen jonkin verran tykästynyt siihen. Pelin aiheena ovat Kuningas Arthurin pyören pöydän ritarien kohtaamat haasteet joita lähdetään yhteistyöllä ratkomaan. Jokainen pelaaja saa pelattavakseen oman nimetyn tarinoista tutun ritarinsa ja haasteissa löytyy niin pyhän Graalin maljan etsimistä, turnajaisia, sotimista kuin lohikäärmeen lyömistä, eli kaikenlaista ritareille sopivaa puuhaa. Osassa näissä haasteista ritarin täytyy toimia yksin mutta useimmat vaativat yhteistyötä.

Kyseessä on yhteistyöpeli jossa ratkotaan sankarillisia haasteita suhteellisen abstraktilla tasolla, esimerkiksi Saksien invaasiota Brittein saarten rannoille torjutaan lyömällä numeroituja kortteja oikeassa järjestyksessä pelilaudalle, musta ritari lyödään turnajaisissa muodostamalla hänen haastettaan isompi korttipari jne. Pelin komponentit ovat komeat, on värikästä lautaa jolle lyödään hienoja figuja ja pahvihärpäkettä mutta mekaniikka on puhtaasti ns. Europelin. Pelaajat joutuvat pakostakin koordinoimaan toimintaansa niin että haasteet on mahdollista voittaa, peli voitetaan ja hävitään yhdessä ja se ei mitenkään toimi jos kaikki lähtevät vain omille teilleen ajattelematta kokonaisuutta.

Suhteellisen tyypillisen yhteistyöpelin asetelman tekee mielenkiintoiseksi se että ritarien joukossa tosin voi olla yksi petturi. Pelaajia on 3-7 ja heille jokaiselle jaetaan kahdeksan kortin pakasta yksi salassa pidettävä lojaliteetin kertova kortti. Yksi korteista kertoo sen saaneelle pelaajalle että hän on petturi joten jopa täydessä seitsemän pelaajan pelissä voi käydä niin että kukaan ei ole petturi mutta kukaan ei vain tiedä asian tilaa. Pyöreän pöydän harmonian nimittäin voivat rikkoa syytökset petturuudesta sillä on todennäköistä että vääriä syytöksiä tullaan tekemään. Syytöksetkin käsitellään pelin sisäisellä mekaniikalla ja voivat liian huolettomasti heiteltynä suistaa Camelotin ennenaikaiseen tuhoon. Petturi taas yrittää sabotoida peliä mahdollisimman pitkään huomaamatta ja epäilyksiä herättämättä, voi jopa käydä niin että muut syyttävät huonoa tuuria tai pitävät jopa itseään huonoina pelaajina kun kaikki onkin joukossa lymyävän petturin huolellista työtä. Petturin ollessa pelissä, luonnollisesti hän voittaa kun muut häviävät.

Roolipelaajan perspektiivistä pelin luonne johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen "roolipelaamiseen" pelilaudan äärellä, tämä voi olla äärimäisen hauskaa tai rasittavaa riippuen siitä kuinka vakavasti haluaa pelin ottaa. Omasta mielestäni moinen lisää hupia koska mistään kauhean vakavasta ajanvietteestä ei ole kyse.



Shadows Over Camelot julkaisijan kotisivulla

Aciremaa saa taas painettuna

Haluan lyhyesti ilmoittaa että Risto "Nordic" Hiedan Aciremaa saa sangen pitkän tauon jälkeen taas paperisena versiona. Kyseessä on Lontoon kielelle käännetty versio jota olen myös ollut yhtenä osallisena saattamassa maailmaan. Lisäksi täällä on tarjolla myös kaikki projektin käyttämät tiedostot niille oman tien kulkijoille jotka haluavat tehdä kirjasensa itse.

Acirema Player Book

Acirema Dungeon Book

Hienot wanhat kannet uudelle pelille

Roolipelien kuvituksessa on joitakin ikonisia taideteoksia, Larry Elmoren kansi Punaboksiin, David Trampierin kansikuva AD&D:n ensimmäiseen laitokseen ovat tunnettuja esimerkkejä jotka soittelevat monen sielun kieliä lupauksillaan vaaroista ja seikkailusta. Itselleni erityisen suuren vaikutuksen taiteena teki kotimaisen roolipelilehden Seikkailija eräs kansikuva. Tämä Petri Hiltusen työ uhkuu jonkin muinaisajan sankarrunoelman henkeä ja vaaran tuntua.



Teos on kummitellut päässäni ja mielestäni se sopisi hyvin vaikka jonkin pelin kanneksi. Erään Jeremy Deramin blogissa tuli vastaan vain tovi sitten lukemisen arvoinen juttu joka antoi itselleni kimmokkeen tehdä jotakin. Sen sisältämä ohjeistus kannattaa lukea äärimmäisen tarkkaan jos tämän kirjoittelun lopussa olevan kuvan lataa aikeissa tehdä sillä jotakin. Painotan sitä että fanien tekemät kyhäelmät on syytä pitää yksityisenä eikä alkaa leikkimään bisnesmiestä.

D&D 5E Basic Rules - Lulu Cover

Luettuani artikkelin fanien itse väsäämistä kansista tein omaan käyttöön klassisesta kannesta korkean resoluution painokelpoisen kuvan. Pyörittelin jonkin aikaa käsiäni ja mietin sitä että ilman lupaa ei voi painolaatuista materiaalia toisen töistä (eli Petri Hiltusen) jakaa vaikka olisi kuinka vain faniprojektista kyse. Päätin rohkaistua kysymään Petri Hiltuselta luvan ja melkein saman tien sen sainkin. Kuva on siis Petri Hiltusen omaisuutta ja sitä ei ilman lupia mihin tahansa voi käyttää tai alkaa sillä rahastamaan.

Eli seuraavaa kansikuvaa saa levittää mutta missään nimessä siitä ei saa periä maksua, ei edes mitään maksa mitä jaksat juttuja tai kainoja osoituksia mihinkään tippipurkkiin päin tai edes minkäänlaista vaihtotaloutta. Syytä olisi myös mainita että Petri Hiltunen on tehnyt alkuperäisen taideteoksen.

Linkki painokelpoiseen kansikuvaan

Linkin takaa löytyy työkaluvalikosta vaihtoehto Lataa ja jos tallentamasi tiedosto ei ole 5292 kuvapistettä leveä ja 3375 korkea PNG-kuva olet tehnyt jotain väärin ja suosittelen yrittämään uudestaan. Kuvan lataaminen voi vaatia googleen kirjautumisen, bloggeriin en sitä saa ladattua koska valitettavasti tämä palvelu typistää noin suuret kuvat.

Dungeon Crawl Classics taulukkokirja

Dungeon Crawl Classics on roolipeli jota olen luonnehtinut ilmaisuin kuten barokkisen runsas ja kromulentti. Outojen noppien kuten d5 tai d24 lisäksi peli on täynnä myös ties minkälaisia taulukoita ja massiivista sääntökirjaa joutuu pelatessa varmuudella selaamaan milloin mistäkin syystä. DCC RPG melkeinpä vaatii jonkinlaisen apuvälineen selkeyttämään kokonaisuutta. Referenssikirja on juuri sellainen lisäosa jota et tiedä tarvitsevasi ennen kuin törmäät siihen. People Them With Monsters blogin Jeremy Deram on laatinut moisen apuvälineen ja se on ladattavissa ilmaiseksi täältä ja jos ei halua tulostaa itselleen koko nippua niin sen saa myös painetussa muodossa täältä.

Taas uusi laitos Sotavasaraa

Warhammer Fantasy Roleplayn ensimmäinen laitos lienee yksi kestosuosikkejani ihan sellaisenaan. Pelistä on tosin ilmestynyt vuosien varrella useita uudempia versioita ja jälleen olisi tulossa yksi. Ensimmäisen laitoksen jälkeen on nähty säännöiltään siistitympi toinen laitos, lautapeleistä kirjanpitoon, inventaarionhallintaan ym. oppia ottanut kolmas laitos ja epävirallinen toisen laitoksen versiointi Zweihänder.

Toinen laitos ei innostanut minua koska maailmakuvaus päivitettiin niille linjoille jonne se oli Warhammerin figupelissä kulkenut lelufirman johdolla. Se mikä on suunniteltu miellyttämään 12-vuotiaita poikia ei välttämättä hirveän hyvin uppoa varttuneempaan roolipelaajaan. Games workshopin linja on vain ollut niin kovin vakava, huumorintaju vaatii ikää. Esimerkiksi Enemy Withiniä pelatessa vaikka pidän naaman peruslukemilla on seikkailuissa huonon huumorin elementti mukana ihan tekijöiden sisäänkirjoittamana. Kolmas laitos Sotavasaraa kiehtoi minua todella mutta siinä oli oikeasti todella kallis roolipeli jossa ei ollut mitään taetta siitä että investointi osoittautuisi minkään arvoiseksi.

Neljäs laitos näyttäisi huhujen mukaan tulevan Modiphiukselta, ainakin esinvaikutelmaltaan oikean sielunelämän ja kulttuuripiirin parista. Firman roolipeli Achtung! Cthulhu joissa tapellaan natseja ja Cthulhua vastaan, uudelleen eloon herättämä Mutant Chronicles ja Thunderbirds nukkeanimaatioon pohjaava lautapeli herättävät mielikuvan juuri oikeanlaisesta isännästä Warhammerille. Eihän Mophidius tietenkään ole 80-luvun Games Workshop tai ensimmäisen laitoksen uusintapainoksia ottanur Hogshead, enkä näin toivokaan mutta näyttää arvostavan juuri oikeanlaisia asioita.

Huhuja neljännestä laitoksesta