Jonkin aikaa sitten luin Arkkikiven Eero Tuovisen suosituksen eräästä maanalisten käytävien komppaamista koskevasta kampanjasta. Haettuani lisää tietoa vakuutuin että tuossa on vihdoinkin oikeasti hankkimisen arvoinen luolasto ja ostin PDF:n ja painetun kappaleen Lulusta. Kirja ei ole vielä saapunut mutta elektronista kopiota on ollut ilo selailla läppärillä. Tieteisfantasian edustajana sen tekee mielenkiintoiseksi myös se että kyseinen opus tavoittaa jotain sitä oudon kiehtovaa tunnelmaa jolla aloitin tutustumisen fantasiakirjallisuuteen, ennen Tolkienin Sormusten herraa olin lukenut Burroughsin Marsin jumalat jonka osalta varsinkin erään osuuden pimeät käytävät ja häkellyttävät hirviöt ovat kummitelleet mielen sopukoissa.
Hauskaa että runosuonesi on alkanut taas "rupsuttelemaan"
VastaaPoistaOsasyy on varmaan siinä että tämän rinnakkaisen blogin ollessa aiheeltaan rajattu niin tietää mitä siinä haluaa jakaa. Kun tuo ASE pyörähtää käyntiin niin ainakin peliraportteja alkaa tulemaan, se parin vuoden takainen otos Punaboksia auttoi tuon tulevan kampanjan suhteen miettimään sitä mikä toimii ja mikä ei.
VastaaPoista