Vanhoissa roolipeleissä kuten Punaboksi D&D ja niiden tapaisissa uudemmissa peleissä olen huomannut että eläytyminen rooliin tulee ajan myötä pelaamalla ikäänkuin kasvaen.
Tämä johtuu mielestäni siitä että on turha panostaa hahmoon jos sen odotettava elinikä on yhden pelisession jos sitäkään. Tavallaan hahmo luodaan pelaamalla, se mitä heitellään nopilla, päätetään ja kirjataan ylös hahmolomakkeelle on karkea luonnos tai idea josta pelaaja ajan kanssa sopivasti inpiroituneena kehittää jos kehittää jotakin itse tai muiden pelaajien (Pelinjohtaja mukaan laskettuna) avustuksella. En näe tuota prosessia mitenkään huonona verrattuna uudempien pelien yksityiskohtaisempaan hahmonluontiin jossa tosissaan mietitään konseptia paperille. Oikeastaan näen ihan hyvänä on pelejä jossa tuo paine on poissa ja muutaman viikon sisällä alkava kampanja lähtee oletuksesta että yksityiskohtaista konseptia ei tarvitse olla valmiiksi mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.