tiistai 14. helmikuuta 2012

Peliraportti 1: Kohti kultaa ja kunniaa

Suuri seikkailumme alkaa kun kolme miekkamiestämme taistelija Flavonius (Atte), varas Heinrich (Jukka) ja taistelija Orsimon (Lassi) istuvat kaikessa rauhassa majatalossa rajaseudulla. Tiskin takana seinällä roikkuva ruosteinen pulttilukkokivääri ja pöytien alumiiniset jalat ovat yksityiskohtia jotka heti alkuun kertovat jotain olennaista kampanjamaailman luonteesta.

Tuoppien ja juomasarvien tyhjentämisen keskeyttävät kaksi puuskuttavaa soturia Terry ja Phil jotka tulevat sisään ovet paukkuen. Hengityksensä tasaannuttua miehet kertovat sekavan oloista tarinaa karavaanin kimppuun hyökänneistä petomiehistä, leijonanpäisistä moktareista. Lupaus suuresta arkusta täynnä kultaa saa kovan onnen soturimme suostuvaisiksi miesten ehdotukselle lähteä ryöstämään karavaanin aarrelasti takaisin.

Orsimon puhuttaa mukaan viereisen pöydän pohjoisen naissoturi Oolan joka muistuttaa enemmän kuin hieman vuoden 2005 version Kevät koittaa Hitlerille leffan Ullaa. Itämaan samurai Mishima jonka voisi sanoa olevan karikatyyri Yukio Mishimasta liittyy kullan ja erityisesti kunnian toivossa seurueeseen. Tummaan viittaan verhoutunut Mies Vailla Nimeä lähtee mukaan lupauksella omasta kourallisestaan kultakolikoita. Huolimatta innostavasta puheesta ja suurten rikkauksien lupauksista muut asiakkaat eli maanviljelijät, rengit ja kulkurit eivät tahdo lähteä soturien matkaan kokeilemaan onneaan.

Pian joukko onkin tutkimassa hävitettyä karavaania, petomiehiä on helppo jäljittää raskaan arkun jättämien jälkien perässä metsään. Lyhyen taivalluksen jälkeen he saapuvatkin petomiesten piilopaikalle. Vanhassa kallioleikkauksessa ammottaa omituisen säännöllinen kolme metriä kanttiinsa oleva käytävä. Lyhyen tarkastelun johdosta havaitut ruostejäljet paljastavat että joskus tällä suuaukolla on ollut myös valtavat saranoidut ovet. Lassi teoretisoi että tässä on ollut pommisuoja.

Jonkin aikaa pohdittuaan ja keskulteltuaan he lähtevät eespäin kohti luolaholvin vaaroja, Terry ja Phil saavat muut entisten pahempien epäilysten valtaan väninällään kun heidän peränpitämiseensä ja selustaan jättäytymiseen ei suhtaudutakaan suopeudella. Edettyään jonkin aikaa he löytävät aivan tuurilla ensimmäisen ansan eli saranoiduilla luukuilla peitetyn piikkikuopan risteyksessä ja jäävät puimaan sen purkua ja etenemissuuntaa. Pohdinnan keskeyttää susi joka syöksyy vasemmalta kohti seuruetta, ja suoraan kuoppaan. Flavonius ei siedä eläimen kärsivän ja lopettaa sen nopeasti heittokeihäällä.

Suden omistaja seuraa pian perässä ja yksinäinen moktar hyppää kuopan yli raivopäisenä pelaajien puolelle mäiskimään nuijallaan. Kuopan reunalla keikkuva moktari saa Lassin miettimään ääneen että olisipa Bull Rush ja Improved Bull Rush featti kuten D&D:ssä, totean että mikään ei estä häntä yrittämästä vaikka pelin säännöissä ei moista ole. Lassi päättää hyvin viisaasti että ei lähde yrittämään moista koska Orsimonin piikkikuoppaan syöksyminen ei houkuta. Atte toteaa Flavoniuksen potkaisevan petomiestä tarkoituksenaan sama, Flavonius ei osu mutta ei mokaakaan joten taistelu jatkuu veriseen loppuun saakka ja moktari makaa pitkän hivutuksen jälkeen kuolleena. Taistelussa huonon tuuriin riivaama EPH Mishima keskittyy hakkaamaan kahden käden miekallaan kattoa niin että kalke käy ja kipinät lentelevät.

Vasemmalta löydetään tyhjä huone ja häkki jossa sutta on pidetty eikä mitään muuta kuin pahnoina käytettyjä heiniä. Oikealla he etenevät varovaisemmin, ja Heinrich tekee tiedustelua edeltä ja huomaa kaksi moktaria vartiopaikalla mouruamassa toisilleen jotain kiihtyneesti. Otukset tulevat vastaan ja käyvät seurueen päälle ennen kuin mitään kunnon suunnitelmaa saadaan aikaan. Lyhyt ja verinen kamppailu johtaa moktarien loppuun joskin useampi seurueen jäsen on ottanut osumaa petomiesten nuijista joka ei tiedä hyvää myöhemmin.

Heinrich tarkkailee seuraavaa huonetta vartiopaikan ovenraosta ja näkee lyhyen käytävän päässä suuren salin jossa useampi moktar näyttää sairastelevan ja nukkuvan. Sairastelevan huomattavan korkeissa määrin, kuin jotain olisi vialla.

Heinrich kehittää hienon juonen että seurue kerää kuivaa heinää ja muuta palavaa roinaa ja luo savuverhon, Orsimon komentaa soturit puoliympyrään ottamaan vastaan savun hätyyttämiä moktareita. Tässä vaiheessa Mies Vailla Nimeä esittelee "pienen ystävänsä" eli kevyen varsijousen ja ryhmä päättää että hän niittaa mahdollisimman monta moktaria ennen kuin ne pääsevät iholle.

Taistelu alkaa oven avauksella ja suunnitelma savuverhosta toimii. Mies Vailla Nimeä räveltää varsijousensa kanssa ja saa moktarin nuijasta ja näin kuolee varsin epädramaattisesti. Heinrich viettää lopun taistelusta penkoen miehen varsijousta ja vaarnoja käyttöönsä. Mystisen sairauden heikentämät moktarit eivät pistä kummoista vastusta pystyyn ja hahmot siirtyvät lyhyen taistelun jälkeen tutkimaan huonetta.

Huoneesta löytyy sidottu mies jonka köysiä Heinrich siirtyy oitis avaamaan, lisäksi havaitaan pois johtava ovi ja toinen käytävä jonka sisäpuolella on kummallinen vipu. Vanki on Harvinius Terryn ja Philin työnantaja joka kiroaa surkeat asemansa hylänneet ja pelkurilliset vartijansa ja kuiskaa Heinrichille huoneessa olevan myrkkyä ja sysää vaivihkaa hänen syliinsä kartan. Tämän tehtyään hän heittää lusikan nurkkaan, eli siis ottaa ja kuolee.

Oven takana lattiaa vasten sen alta kurkkien näyttää olevan harvinaisen iso moktari jolla on kookas kultakääty kaulassaan. Heinrich asettuu ampumaan, muut ryhmittyvät hänen ympärilleen ja ovi potkaistaan sisään. Moktarien johtaja syöksyy ulos ase kourassa ja valitettavasti Orsimon ottaa ensimmäisen iskun vastaan kasvoillaan, jo valmiiksi loukkaantuneelle tämä oli liikaa ja hän valahtaa kuolleena lattialle. Loppupelin Lassi viettääkin väsäillen seuraavaa hahmoa.



Huone tutkitaan loppuun ja Terryn reppuun päätyy kannettavaksi yleisen painostuksen johdosta omituinen keltainen kivi. Samaan aikaan Flavonius menee vipuun, eli vetää siitä ja kolahduksen saattelemana hän paiskautuu magnetisoituun kattoon panssarinsa vetämänä. Viisasti muut päättävät auttaa hänet alas irrottamalla panssarin soljen, eivätkä väännä vivusta. Nahkapanssariin pukeutunut Heinrich saa hoitaa homman ja pehmittää päälleen rojahtavan Flavoniuksen laskua. Käytävän päästä löytyy reikä alas isoon luolaan jonka tulppana ollut ylösalainen pyramidi roikkuu magnetisoituneena katossa.

Muitta mutkitta muu porukka riisuu metalliset panssarinsa ja päättää lähteä tutkimaan outoa luolaa. Phil ja Terry kiipeävät hieman pakotettuina alas ja löytävät arkun mutta hyvin pian varjoista liikkuu esiin ääntäkään päästämättä kaksi jättimäistä hämähäkkiä kuin kuumeisesta hallusinaatiosta. Terryä purraan kaulaan ja hän rojahtaa maahan kuin marionetti jonka narut on katkaistu. Phil ryntää ylös kuin aropupu toinen hämähäkeistä kannoillaan.



Seuraa hirvittävä sähellys ja paniikinomaista toimintaa mutta hämähäkin ollessa puoliksi ylhäällä joku vetää vivusta ja pyramidi mojahtaa sen päälle. Pahasti haavoittunut otus ei kuole mutta yrittää paikalleen juuttuneenakin haroa lähelle tulijoita. Heinrich tuikuttaa sen hengiltä varsijousella turvallisen välimatkan päästä.

Sunnuntain peli päättyy tähän jännittävään tilanteeseen ja porukan on aika hajaantua matkoihinsa. Jukka on sangen hämmentynyt hahmonsa selviytymisestä vaikka hän tarjosi ilmeisen tarkoituksellisesti Heinrichia kulkemaan aina ensimmäisenä, näinhän se on jos aiot tapattaa hahmosi on varmaa että hän selviää jollain ilveellä. Käytyämme bussia odotellessa keskustelua tieteisfantasian ja pikareskitarinoiden luonteesta hyisten pohjoisten tuulten piestessä hän summaa ASEn hyvin kahteen sanaan: Heavy Metal!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti