Jonkin aikaa sitten sain Yhdysvalloista tulleen paketin mukana kappaleen Andre Nortonin fantasiaromaania Quag Keep. Alice Mary "Andre" Norton (1912-2005) on täällä pohjoisen tyrskyjen pieksimillä rannoilla ja synkissä metsämökeissä tuntemattomaksi jäänyt fantasia- ja tieteiskirjailija, rapakon takana hänet lasketaan käsittääkseni yhdeksi kyseisten genrejen menneen vuosisadan suuruuksista. Olen lukenut hänen Witch World kirjoistaan yhden ja ihan menevästä fantasiasta on kyse. Hän on mitä ilmeisimmin ollut yksi genrekirjallisuuden edelläkävijöistä sekä naiskirjailijana ja naishahmojen seikkailujen kuvaamisessa, häntä ennenkin toki on ollut muita mutta pitkän aikaa joukko on ollut sangen harvalukuinen ja ilmeisesti hän on inspiroinut useampaa sukupolvea häntä seuranneita fantasiakirjailijoita.
Quag Keep ei liity mitenkään Nortonin muuhun tuotantoon vaan erääseen peliin nimeltä Dungeons & Dragons. Kyseessä on ensimmäinen roolipelien pohjalta kirjoitettu fantasiaromaani ja alussa olevat kiitokset antavat ymmärtää että Gary Gygax on ollut kirjailijan avustajana aihetta koskien. Kirja sijoittuu nimellisesti Greyhawkin maailmaan Blackmoorin naapurissa mutta kyseessä on geneerinen D&D-maailma eli mistään Greyhawkin kaanonista ei ole kyse, jos joku moisesta yksityiskohdasta edes viitsii välittää.
Ensimmäisestä roolipelifiktiosta tekee mielenkiintoisen lukea sen idea, siinä missä useimmat roolipeleihin pohjaavat tuotokset vain sijoittuvat kampanjamaailmoihin ja ovat muuten tyypillistä fantasia-, kauhu- tai tieteislätinää on tämän keskiössä itse peli. Esimerkiksi ryhmittymiset ja monet muut pelilliset elementit jotka joku muu ohittaisi ovat ihan konkreettisia asioita pelimaailmassa joka peilaa kuinka omituisia ne fantasiaseikkailut joita pelipöydässä pelaamme ovat. Valitettevasti Norton ei kirjoittamansa perusteella ole välttämättä kauhean hyvin perillä siitä pelistä. Heti alussa seitsemän seikkailijaa pakotetaan suurelle maailmanpelastusretkelle kuin diktaattorin elkein peliä johtavan luolamestarin seikkailussa ja samat seikkailijat joutuvat hyvin pian suureksi hämmennyksekseen tekemisiin sen kanssa että ovat pelaajahahmoja. Suosittelen Quag Keepiä luettavaksi niille jotka ovat nuoruudessaan kahlanneet läpi Dragonlance kirjasarjaa tai Drizzt Do'Urdenin seikkailuja tai roolipelaajille jotka ovat kiinnostuneet harrasteensa historiasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. En ehkä lähtisi lukemaan jos ei ole valmiutta katsella kirjaa historiallisesta perspektiivistä tai edes kuriositeettinä.
maanantai 27. elokuuta 2012
tiistai 21. elokuuta 2012
Salainen Santikori haluaa sinut!
On taas se aika kun alkaa kiireinen tohina ja Santikori valmistautuu kylvämään tuhoa ja kuolemaa vuoden lopussa.
Eli kyseessä on väkijoukolla pyörivä projekti joka yllättäen ei halua rahojasi vaan aivosi! Eli lompakko piiloon ja pokasaha käteen.
Eli jos osaat piirtää, tehdä graafista suunnittelua, toimittaa, tuottaa tai kirjoittaa niin ilmoittaudu aivoluovuttajaksi. Tai jos et osaa mitään noista kuten minä niin ilmoittaudu silti, olen nimittäin huomannut että puhtaalla braggadociolla pääsee aika pitkälle ilman taitoja. Roolipelaajina meillä kaikilla on ainakin välttävä osaaminen pakkoenglannista joten en usko että kielitaito on kynnyskysymys, olen tehnyt itseni ymmärrettäväksi ulkomaan eläjille ihan "hyvin" lyhyellä oppimäärällä vaikka en ole kovin ymmärrettävä edes omalla äidinkielelläni. Lisäksi tuohon ulkomaalaisten Salaiseen Santikoriin osallistuminenhan on suuri isänmaallinen velvollisuus, kaikki jouluun liittyvähän on suomalaista kuin väskynäsopan taatelit.
Calling all Santicore's Little Helpers....

maanantai 20. elokuuta 2012
Myrskyn sankarit
Tämän vuoden Ropeconista lähtien on erääseen projektiin kerätty rahoitusta kahisevana virtana, itsekin olen heittänyt ropojani tuohon projektiin ja uskon sen rahoituksen onnistumiseen. Kyseessä ei ole enempää tai vähempää kuin aloittelijaystävälliseksi suunniteltu suomenkielinen roolipeli. Projektin käynnistänyt Mike Pohjola on siis varsin jalolla asialla.
Henkisenä esikuvana pelille on D&D:n punaboksi eli Mentzerin editio josta ilmestyi Jari Paunan kääntämä versio silloin aikanaan, retrokloonista ei kuitenkaan ole kyse. Uskon että Mike Pohjola pystyy rakentamaan hyvän toimivan pelijärjestelmän ilman suurempia kompastuskiviä, ainakin miehen Star Wreck roolipeli viittaisi siihen. Pelikin on aihepiiriltäänkin toimiva, eli perinteisiä sankarhommia fantasiaympäristössä on luvassa.
Nuoremmalle kohderyhmälle suunnatun aloittelijan laatikon idea on vanha kuin mikä, tohtori John Eric Holmeshan suunnitteli jo vuonna 1977 perussetin Dungeons & Dragons roolipelistä joka lähti tarpeesta nyt ylipäätään tehdä jonkinlainen selkeästi ymmärrettävä versio Dunkusta.
Olen tosin hieman epäileväinen erityisesti lasten tai nuorten roolipelinä markkinoitavasta pelistä erään asian suhteen, vaikka itse aloitinkin harrasteen lapsena. Uskon kyllä hyvän selkeän aloittelijaroolipelin tarpeellisuuteen, pelkästään hyvähän se on jos peli on kirjoitettu sellaisella tavalla että nuoremman on helppo päästä jyvällä. Toivon että kun Pohjola saa roolipelinsä ulos niin siinä ei jokaisella mahdollisella pinnalla lue kissan korkuisin kirjaimin "LAPSILLE" tai liirumlaarumeita roolipelaamisen positiivisista vaikutuksista koska on hyvin vaikea kuvitella siinä jossain kymmenen hujakoilla olevaa ihmistainta joka tarttuisi vapaaehtoisesti mihinkään missä erityisesti lukee sen olevan suunnattu lapsille tai häntä kasvattamaan.
Epäilyksistä huolimatta menkää ja heittäkää rahaa tuohon projektiin jos sitä liikenee, nuoremmat polvet tarvitsevat oman aloituspelinsä, jos sitä aloittelijan peliä ei nyt Pohjola saa väsättyä niin ei sellaista kukaan ala tekemään, miehellä on nimittäin yksi asia puolellaan, pelkän märehtimisen sijaan hän on sitä hihat käärivää ja toimeen tarttuvaa sorttia:
Myrskyn sankarien rahoituspäivä.
Lisätietoja projektin omassa blogista
Se varsinainen kampanjan rahoitussivu!

perjantai 17. elokuuta 2012
Kampanjan tunnusmusiikki
Olen ajoittain miettinyt rinnastuksia roolipelien ja leffojen ja TV-sarjojen välillä. Viimeisin mietintäni oli se että mikä olisi sopiva tunnusmusiikki Anomaalinen Maanalainen Ympäristö kampanjalle. Karu meininki suhteellisen sekopäisessä ympäristössä yhdistettynä 80-luvun popkulttuuriin vaatii hyvin erikoisia valintoja joten päädyin lopulta Nightsatan yhtyeen kappaleeseen Steel Diamond part 4.
Tässä Youtube linkki kappaleeseen, leffa josta pyörii biisin taustalla pätkiä on New Barbarians, harvinaisen karu italopätkä ja leffan Temppeliherrat on juuri sellaista porukkaa jonka voisi kuvitella työskentelevän jollekin sekopäisemmälle velhoruhtinaalle:

torstai 16. elokuuta 2012
Mitä se vanha koulukunta on?
Tässä kuvaliitteenä lyhyt kuvaus seikkailusta Beyond The Crystal Cave vuodelta 1983 eli melkein parin vuosikymmenen takaa.
Tässä kuvaus siitä mikä on "klassista" pelaamista, firmalta joka on 2000-luvulla omasta mielestään erikoistunut vanhojen hyvien aikojen tyylisiin seikkailuihin.
Ottaen huomioon näinkin suuren vaihtelun autenttisen vanhan materiaalin ja ns. vanhan koulukunnan välillä vastaus kysymykseen taitaa oikeasti olla että ihan mitä itse haluat sen olevan.

tiistai 14. elokuuta 2012
Väijyjä portaikossa
Vanhoista White Dwarf lehdistä löytyy lähestulkoon aina joita omituista ja inspiroivaa. Viimeisin löytö on Porras Väijy, omituinen otus joka ropaa portaita ylös ja alas taukoamatta. (Olen aika varma että asuintalossani majailee sellainen IRL)
Jotkin vanhojen White Dwarfien otuksista ansaitsevat päästä uudelleen parrasvaloihin ja tämä on yksi niistä, otuksen voi sijoittaa satunnaisena vastaantulijana melkein mihin tahansa luolastoon ja itselleni tuli jo visioita ulottuvuuksien välisestä portaikoista joihin nämä otukset ovat yhteydessä maailman portaikkojen välityksellä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012
Fantasianimikilpailun satoa
Olen iloisesti yllättynyt sähköpostiini sataneesta erilaisten fantasianimien kirjosta ja haluan ihan ensimmäiseksi kiittää kaikkia osallistujia, jokaisen panosta arvostetaan.
Koska kyseessä on kilpailu täytyy tuomaroinnin olla jokseenkin järkevää ja heti ensimmäisten nimilistojen tultua aloin miettiä että miten lähestyn asiaa. Päädyin siihen että etsin mahdollisimman puolueettoman tuomarin avukseni ja värväsin ystäväni Jukan tuohon hommaan. En tietenkään moisesta rastista ilmoittanut etukäteen vaan löin tulostamani nimilistat pöytään yllätyksenä kun olimme erään sotapelin tiimoilta käyneet läpi Zaman taistelua heksakartalla.
Jukka joka pysyy sukunimensä puolesta anonyyminä on yksi harvoja sukupolveni jäseniä jotka eivät liiemmin käytä internettiä, eli sosiaalinen media, blogaaminen ja keskustelufoorumit ovat hänelle enimmäkseen vieraita. Tämän johdosta Jukka ei siis tiedä kotimaisesta skenestä juuri mitään joka tarkoittaa että hän ei ainakaan suosi ketään ennakkokäsitysten nojalla.
Sami Koposelta tuli kymmenen nimeä joissa oli mielikuvitusta käynnistävää vaihtelua rustisesta Tom tynnyrintekijästä aina kuninkaallisen oloiseen Thaddeus Ensimmäiseen. Jukan kunniamaininnan Samin listalta saivat Ragnar Teräsperse ja Solaria Vähämieli.
Wille Ruotsalaiselta tuli aivan mieletöntä settiä, esimerkiksi mainittakoon vaikkapa Vestar Puoli-Nelson. Jukka halusi sanoa että mielikuvitusta oli selvästi käytetty ja kysyä onko Pantokrator Paagoksella kenties sisko nimeltä Pammakristos?
Mixu Laurosen lähettämät nimet olivat Jukan mielestä hyviä perinteisiä D&D nimiä, itse pidin sellaisia nimiä kuin Atanas ja Ishilon hyvin miekka & magia henkisenä.
Arttu Hanskalta tuli viisi tarkkaan harkittua nimeä, selvästikin laatuun oli panostettu määrän sijaan. Molempien tuomarien silmään pisti erityisesti Goran Lainkuuliainen.
Daniel Nefflingiltä tuli kymmenen varsin viileän nimen lista joista kaikkein pähein on mielestäni Giras Kuolonkorpi.
Palkintokategoriat ja voittajat ovat seuraavat:
Ulkoilmaharhailijan matkaoppaat: Sami Koponen
Luolastoselviytymisen käsikirjat: Wille Ruotsalainen
Psykedeelinen aikamatkailu: Mixu Lauronen
Melkein kaikki mitä ikinä oikeasti tarvitset yhdessä kirjassa: Arttu Hanska
Örkkisoturin kärsäkirjat: Daniel Neffling
Tässä onkin sitten itse satunnaisnimitaulukko koostettuna kilpailijoiden luovutuksista ja höystettynä muutamalla omalla :
Fantasianimitaulukko (1n100):
01-02 Tom Tynnyrintekijä
03-04 Bruul
05-06 Thaddeus Ensimmäinen
07-08 Morgan
09-10 Ragnar Teräsperse
11-12 Puna-Marilla
13-14 Varna
15-16 Ethina
17-18 Solaria Vähämieli
19-20 Kadis Rotansurma
21-22 Sir Murrind Garmond
23-24 Äyhkyri Okaposki
25-26 Galius Punakäpälä
27-28 Salah Ekidna
29-30 Gesund von Marillen
31-32 Xandrad Kultakuoriainen
33-34 Vestar Puoli-Nelson
35-36 Pantokrator Paagos
37-38 Veljeni Soutava Mursu
39-40 Törhö Siunaus
41-42 Hanagtug
43-44 Jeema
45-46 Atanas
47-48 Gollur
49-50 Morio
51-52 Ainuk
53-54 Ishilon
55-56 Carlos Hurtta
57-58 Charles Hyades
59-60 Atluk Nipal
61-62 Tobel Liemel
63-64 Goran Lainkuuliainen
65-66 Leivalas Tuhatsilmä
67-68 Tirith Aura
69-70 Teräs Turisas
71-72 Fodar Kiero
73-74 Huluithielas Kultaluomi
75-76 Korhas Tore
77-78 Dirge Mustasormi
79-80 Xelat Starna
81-82 Sinisilmä Mahtivärssy
83-84 Giras Kuolonkorpi
85-86 Prokol Harmaa
87-88 Suss
89-90 Kabanos
91-92 Gryf Taipumaton
93-94 Upox
95-96 Toff Keltamaksa
97-98 Vollo Hoppeli
99-00 Gyros

perjantai 10. elokuuta 2012
Ilmainen Hackmaster
Kenzer & Company on pistänyt uuden Hackmasterin perusversion ilmaisesti ladattavaksi. Hackmaster on uuden versionsa myötä kypsynyt omituisesta vakavissaan tehdystä parodiapelistä varsin mielenkiintoiseksi fantasiaroolipeliksi. Hackmaster on vähän liian raskas säännöiltään omaan makuuni mutta ilmainen PDF kannattaa ehdottomasti katsastaa ihan vaikka uteliaisuuttaan.
Hackmaster Basic
Hackmaster Basic
maanantai 6. elokuuta 2012
Fantasianimikilpailu
Koska kärsin suuruudenhulluudesta pistän pystyyn kilpailun joka heittää varjonsa muiden kilpailujen ylle kuin jättiläismäinen kääpiö.
Kaikkihan tietävät että fantasianimen keksiminen on vaikeaa ja hahmon nimeäminen Matti tai Tiina Taistelijaksi on vielä huonompi vaihtoehto kuin nimeä olisi ollenkaan. Kaverit veistelevät pahimmillaan pilkkakirjoituksia blogeissaan vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Pelinjohtajana itseäni ärsyttää suunnattomasti pelaajien tarve kysyä kaikilta mahdollisilta EPH:ilta heidän nimiään koska sitten täytyy yhtäkkiä kehittää joku hyvä nimi lennosta ja mielikuvitusasioissa lentokykyni on tuolloin dodon luokkaa. Eli tarvittaisiin listaa hyvistä nimistä.
Lähetä siis ilmoittamaani sähköpostiosoitteeseen oman valintasi mukaan yhdestä kymmeneen hienoa fantasianimeä viimeistään tämän viikon perjantaina niin voit voittaa hienoja yllätyspalkintoja vuosien aikana kertyneestä roolipelikokoelmastani, ne ovat siis todellakin niin "hienoja" että minua ei haittaa ollenkaan dumpata niitä ventovieraiden niskaan. Kaikille osallistujille ei valitettavasti riitä palkintoja, vain parhaimmista parhaimmille.
Viestissä täytyy olla fantasianimen tai nimien lisäksi oma osoitteesi ja nimesi jonka avulla posti löytää perille, palkintoja ei lähetetä esimerkiksi Zykson Teurastajalla joka pitää majaansa Perniössä.
Saattaa olla että kehitän useimmista annetuista nimistä jotain hassua, voittivat niiden lähettäjät mitään tai ei. Eli vaikka et saisi mitään maailman parhaasta fantasianimestä niin saatan silti käyttää Obi-Wan Aragornia tai Gandalfdorea jossain yhteydessä.
Luovutat täydet oikeudet käyttää fantasianimeäsi minulle voitit tai et. Mitään nillitystä ei siis kuunnella jos päätän käyttää luovan työsi hedelmää Valtaistuinpeliä suositummaksi kohoavassa fantasiakirjasarjassa, D&D:tä paremmin myyvässä maailman parhaassa kotikutoisessa roolipelissä tai jos turbofolk yhtye Karjalaiset Kalajumalat nimeää uusimman levynsä sinun kehittämäsi nimen pohjalta ja myy platinaa.
Törkeydet diskataan jos ne huomataan ja se ei ole kauhean mukavaa vedättää vanhaa miestä moisella tavalla, mutta jos olet vaikkapa hyvä kiroilemaan udmurtin kielellä niin mikään ei estä yrittämästä.
Blogin kommenttehin, facebookkiin tai postiluukusta sujaututeille kryptisille ruutupaperilapuille kirjoitetut nimet eivät myöskään kelpaa. Spämmifiltteriin jääneet tai internetin putkistoissa majailevien tonttujen uhreiksi joutuminen on mahdollista ja valitettavaa.
Pakkovärvätyistä asiantuntijoista koostuva raati tutkii esittämäsi fantasianimet jossain vaiheessa, mutta kuitenkin mahdollisimman pian.
Fantasianimiä voi lähettää seuraavaan sähköpostiosoitteeseen:
mustonen piste jonas miukumauku gmail piste com

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)