tiistai 20. maaliskuuta 2012

Peliraportti 3: Kuolema saapuu punaisissa uikkareissa

Vakioporukka on taas kasassa ja valmiina anomaaliseen sunnuntaihin, Lassin Percival, Jukan Heinrich ja Aten Flavonius vahvistuksinaan luolamestarin eli siis allekirjoittaneen pelaamat EPH:t.

Aivoja sulattavan tinauksen jäljiltä sankarimme ovat taas lähtöpisteessä, eli majatalossa lieventävien tuoppien äärellä ja vain hieman varakkaampina. Tällä kertaa puitteet ovat vain hulppeammat Denethixissä, kaupungissa jossa rahaa voi mällätä yhdessä illassa vaikka äärettömästi. Flavonius hikoilee kalpeana ja lausuu rukouksensa Calinalle, kahdentoista tuhon jumalatterelle. Flavonius ilmoittaa ilmeisesti krapulan tuomassa synnintunnossa että hän ei ole elinluovutustestamentteja rustaavaa sorttia ja kahdentoista odottajana hän toivoo että kuoleman koittaessa hänen ruumiinsa luovutetaan jumalattaren temppeliin tuhottavaksi. Muut ovat tyrmistyneitä mutta lupaavat kunnioittaa miehen tahtoa jos vain mahdollista. Turinaa jatkuu pöydän ääressä pitkään ja käy ilmi että Mishima on parhaimmillaan harvasanaisena pätkimässä vihollisia puoliksi tai vartioimassa ääneti sillä hänen juttujaan ei kestä normaalissa arjessa ja selvin päin kukaan.

Seurue valuu kohti basaaria ja varustautumista. Siellä he löytävät, tai pikemminkin ase- ja varustekauppias löytää heidät. Asiakkaita kärkkyvä nuori mies nykii seurueen Percivalin hihasta vetäen fetsipäisen lihavan kauppiaan luokse joka alkaa esitellä mitä kummallisimpia varusteita kuten tuliaseita, teleskooppisia sauvoja, nokkakärryjä, maalikuulia ampuvia aseita, kaasunaamareita ja zippoja. Kauppias Lek'Ha tienaa hyvin sankariemme ostaessa melkein kaiken tarjotun äärimmäisen kalliita tuliaseita ja aitoja antiikkisia kaasunaamareita lukuunottamatta. Nokkakärryt tulevat erityiseen tarpeeseen keltaisen kiven kuljettamisessa. Flavonius sponsoroi Percivalille varkaan työkalut, ojentaen ne hänelle ja todeten vain että hänellä lienee niille käyttöä. Muiden varustautuessa Oola on ostanut pieneen bambuhäkkiin sullotun liskoapinan lemmikiksi.

Basaarissa vietetyn aamupäivän jälkeen seurue suuntaa kohti Rendon vuorta. Nokkakärry osoittautuu korvaamattomaksi avuksi raskaan arkun ja sen sisällä olevan mystisen keltaisen kiven kuljettamiseen.

Matkalla Retennikseen he kohtaavat pelonsekaisen kunnioituksen vallassa ja ojaan maastoutuen omituisen otuksen joka heittää maahan miehen varjon mutta näyttää jättiläiskotkalta jolla on peuran pää. Otus ei kiinnitä heihin erityistä huomiota ja lentää pois. Myöhemmin he kuulevat tavernassa Retenniksessä että olento on perytoni joka syö miesten sydämiä ja heittää maahan viimeisimmän uhrinsa varjon. Rendonin huipulla olevassa rauniolinnakkeessa kuulemma pesii joukoittain näitä hirviöitä. Seurue katsoo pikaisesti aarrekarttaansa ja huomaa että se ei sentään johdata huipulle vaan vuoren seinämässä olevaan luolaan. Seuraa myös lyhyt teologinen väittely tuoppien äärellä siitä vihjaisiko perytonin varjo siitä että ihmisellä on sittenkin sielu ja sen majapaikka on sydän. Väittely rikastuttaa vain tavernan omistajan kassaa. Seuraavana aamuna matka jatkuu kohti seuraavaa kylää.

Chelmforshire, ennestään tuttu junttila on viimeinen suhteellisen sivistynyt etappi ennen vuorta. Kylän tutussa majatalossa nousee puheeksi suuremman joukon tuoma etu ja päätös tehdään että oli saatavilla oleva joukko minkälaista tahansa kaikki kelpuutetaan, kunhan nyt edes muutama saadaan puhutettua vielä mukaan tähän hulluuteen. Kylänraitilta löytyykin moisia, Arvottoman Pohjolan barbaari Sutton Hoo ja piikkikypärä päässä kuljeskeleva kääpiö Felrik. Hahmojen puhuttaessa kaksikkoa hiipii heidän keskelleen huomaamatta puolituinen joka esittäytyy nimellä Martin joka rekrytoidaan oitis moisen huomaamattomana pysymisen taidon mestarina.

Vahvistettu joukko lähtee marssimaan kohti länttä Heinrich kärjessä. Metsän reunassa Heinrich huomaa omituisen miehen nousevan sammaleiselle kumpareelle pukeutuneena suunnilleen vain pelkkiin karvaisen rinnan päällä ristiin meneviin panosvöihin ja punaisiin uimahousuihin. Mies huutaa päättömyyksiä kovalla äänellä siitä kuinka ase on hyvä, penis paha ja tuhotkaa siittäjät ja synnyttäjät. Miehellä ei selvästikään ole kaikki kotona mutta harmillisesti metsästä ilmestyy lisää samanlaista porukkaa.



Sankarimme ovat alakynnessä tuliasein varustautuneen joukon edessä joita on kaikkiaan neljätoista. Flavonius ottaa aloitteen ja heittää etummaista keihäällä tiputtaen hänet samoin tein. Miehet punaisissa uikkareissa syöksyvät päin varsijousien tulitusta ja tilanne muuttuu nopeasti kaaottiseksi käsikähmäksi.



Martinia ammutaan kasvoihin ja hänen tarunsa päättyy siihen. Lähitaistelussa Heinrich kohtaa myös loppunsa, hänen karu kohtalonsa on saada lyhytmiekkaa kylkeen ja kaatua saappaat jalassa. Muutamassa verisessä kierroksessa seurue voittaa vihollisensa, panssarin pitämisessä on joitain etuja pelkissä uikkareissa ja panosvyössä kirmaamiseen.

Ruumiit riisutaan aseista ja varusteista ja pinotaan tien reunaan. Flavonius nappaa kaksi patruunavyötä ja kaikki ammukset talteen pukien ne ristiin ylleen kuin zapatisti. Percival testaa yhtä pistooleista ampumalla pilkkaan, hänen käsitellessään asetta hän kokee oudon tunteen ja pelastusheitto pöydässä vihjaa siihen että jotain on vialla näissä tuliluikuissa. Mishima päättää myös testata aseita ja ne näyttävät toimivan mutta jotain on pielessä. Hän toteaa myöskin oudon tunteen koettelevan häntä asetta käsitellessä. Lyhyen neuvonpidon jälkeen seurue tulee johtopäätökseen että aseet ovat kirottuja. Päätös tehdään että aseet haudataan jotta kukaan muu ei törmää niihin ja joudu outojen voimien uhriksi jotka niissä majailevat, ehkä kirouskin on mahdollista poistaa myöhemmin.

Pohdiskelun keskeyttää askelten ääni. Tyylikkäästi pukeutunut, valkotukkainen mutta ikuisesti nuori vieraan lajin edustaja astuu metsästä. Haltiasoturi esittäytyy nimellä Caravaggio ja kertoo tulleensa paikalle taistelun äänten houkuttamana ja hymyilee paljastaen rivin teräviä hampaita jotka antavat hänen mustien silmiensä kanssa varmasti haikalaa muistuttavan vaikutelman. Jukan uusi hahmo on heitetty pelinjohtajan ja muiden pelaajien valvovien silmien alla mutta on ominaisuuksiltaan huippuluokkaa verrattuna edesmenneeseen Heinrichiin ja muiden pelaajien nykyisiin hahmoihin. Hänet hyväksytään muitta mutkitta seurueeseen koska kaveri tuntuu vain tihkuvan tyyliä ja tarkoitusta. Seurueen muut jäsenet kuuntelevat mielenkiinnolla hänen selitystään punaisiin panosvöihin sonnustautuneista murhamiehistä jotka ovat erään velhon kätyreitä ja todellinen maanvaiva hänen kotiseudullaan.

Peli päättyy ja Lassi paljastaa että hän on ainoa joka ei ole nähnyt kulttielokuvaa Zardoz. Itse olen ainoa joka on kyennyt katsomaan sen alusta loppuun saakka. Jukka vihjailee siihen suuntaan että olisin myös ainoa porukasta joka olisi aivan innostunut kyseisestä elokuvasta, väittämä jonka julkisesti kiistän myös tässä kirjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti