keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kaneja & Koloja

Tutkiessani silkkaa uteliaisuuttani roolipelien historiaa törmäsin mainintoihin edellä aikaansa olleesta roolipelistä jossa yritettiin ensimmäistä kertaa mallintaa taitoja ja jossa oli edellä aikaansa aseetonta kamppailua simuloiva taistelujärjestelmä jossa erilaiset liikkeet ja torjunnat pyrkivät realismiin. Kyseisessä pelissä olivat myös painotukset selkeästi tarinankerronnassa ja yhteistyössä. Kyseessä oli siis todellakin jonkinlainen varhainen edelläkävijä ja unohdettu klassikko.

Kyseinen peli on Bunnies & Burrows.


Bunnies & Burrows roolipelin ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1976 kun pelattavien roolipelien vaihtoehdot olivat varsin vähäiset, kaikki enemmän tai vähemmän miekan & magian maailmoista. Kuten nimestäkin käy ilmi tämä peli kertoo kaneista.


Pelin selkeä inspiraatio on fantasiakirjallisuuden klassikko Ruohometsän kansa joka kertoo kaniyhteisön vaiheista. Kuten esikuvassaan kanit ovat puolittain realistisesti antropomorfisia hahmoja, vaikka kanit järkeilevät kuin ihmiset ne elävät kuin kanit, eli asuvat koloissa, yrittävät hankkia ruokaa, pelkäävät petoja ja ihmisiä jne. Lisäksi kanit ovat todellakin kaneja, eivät mitään furryjen alakulttuuripiireistä revittyjä eläinpäisiä puputyttöjä. Kanien yhteisö ja elämä on kyllä inhimillistetty tappiin saakka mutta olennoista ei ole tehty kuitenkaan vain ihmisiä isoilla korvilla ja turkilla, tämä tekee pelistä mielenkiintoisen.


Pelin toisen laitoksen säännöt ovat vuodelta 1982 ja kokonaisuus on vain 38 sivuinen pamfletti mutta erittäin tiivistä tekstiä joka keskittyy lähes täysin pelimekaniikkaan. Systeemiä voisi luonnehtia varhaisen D&D:n kaltaiseksi mutta prosenttinopilla pyöriväksi ja kaikki puheet sen edelläkävijän asemasta pitävät paikkansa. Pelin GURPS-version olen nähnyt 90-luvulla paikallisessa roolipelikaupassa mutta siitä en tiedä sen enempää. Pupujusseilla on hahmoluokat jotka noudattelevat D&D-tyylin arkkityyppejä, on taistelijaa ja varkaan tapaista kuin ennustajia ja yrttitohtoreita. Valtaosa pelin sääntösisällöstä keskittyy armottoman luonnon mallintamiseen ja julmaan selviytymiskamppailuun. Systeemissä ei turhia rankistella mutta Warhammer tai jonkun muun tosimiesten rankan roolipelin hahmon haasteet ovat pieniä verrattuna brutaaliin selviytymiskamppailuun joka näillä lutuisilla otuksilla on edessään, kanin elämä voi olla iloista loikkimista kedolla mutta se voi myös saman tien päätyä pedon raatelukynsiin ilman oikeastaan mitään kunnon mahdollisuutta pistää kampoihin. Fiksut pelaajat ja yhteistyö tosin auttavat varmasti pitkälle.


Bunnies & Burrows on kertakaikkiaan erikoinen peli jollaisen kaltaista ei ole toista. Peli on laillisesti ladattavissa PDF-muodossa melkein nimellistä korvausta vastaan, esimerkiksi täältä viiden dollarin eli noin neljän euron hintaan.

5 kommenttia:

  1. huhhei on kyllä mielenkiintoinen rope:)

    VastaaPoista
  2. Itseäni on pistänyt miettimään että miten Sustare ja Robinson ovat loikanneeet varhaisesta D&D:stä tähän aihepiiriin. Ehdottomasti hyvä että ovat niin tehneet, sääntöjä on selvästi rukattu pieteetillä.

    VastaaPoista
  3. Kookle translaattori tekee selvää jälkeä viattomasta tekstistäsi, aattelin vaan sanoa kun angleja lukijoita käy myös täällä.

    VastaaPoista
  4. Asiaan, mutta miksi pelata kaneja vaikka kivoja ovat, kun voisi olla kilpikonna ja ninja.

    VastaaPoista
  5. Juu, ihmettelen joskus mitä esimerkiksi Pat tuumii noista ASE-raporteista kun tuo Google kääntää joskus nimet ja joskus ei, esim. Lassi on joskus Calwin. Juu ja sitten nuo häröt käännösvirheet joiden vuoksi pelimme vaikuttavat sangen mielenkiintoisilta eikä läheskään niin kainoilta kuin ne oikeasti ovat.

    Gammaworldilla voisi pyörittää jotain TMNT-settiä, B&B voisi olla printatun sääntökirjan kanssa hyvä conipeli jos ei mulla menisi niin helposti sisu kaulaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.