tiistai 23. lokakuuta 2012

Mutantti paskiaiset!

Kun kerran tuli tuo Gamma World puheeksi edellisessä blogauksesssa päheistä figuista niin muistui mieleeni eräs vanhimpia ja hienoimpia pelin fanisivustoja eli B.J. Johnsonin MUTANT BASTARDS! Ei niin hirveän kauan aikaa sitten kun oli nettiputkistojen aloittelija tuo sivusto räjäytti tajuntani niin pahasti että muistan kuinka eräällä Gamma Worldin keskustelupalstalla hehkutin sitä aivan onnessani ja aika pikaisesti allekirjoittanutta palautettiin maan tasalle oikeanlaisesta keskustelukulttuurista. Tämän ollessa oma blogini niin voin vääntää nupit kaakkoon ja vinguttaa aivan rauhassa.

Johnsonin Gammaworldissa on oma Tex-mex sävynsä joka toimii koska ydintuhonjälkeiset fantasiat ovat aika usein melkoisia tulevaisuuteen sijoitettuja westernejä. Olen sanonut myös että D&D on keskiaikaiseen miljööseen sijoittuva westerni eikä keskiaikainen fantasia mutta Gamma Worldissä westernien kuvaston käyttö ei tunnu tyhmältä koska peli on muutenkin aika hassu. Oivaltavinta Johnsonin jutuissa ovat juuri leveälieriset stetson mallin hatut, seriffit, mutanttikojootit, tappajakaktukset yms.

Vaikka materiaali on Gamma Worldin varhaisiin versioihin niin sopii se sopii melkein saumatta vaikkapa Mutant Future retroiluroolipeliin. Materiaalin käyttäminen vaikkapa Gamma Worldin uusimpaan versioon voi vaatia vähän enemmän soveltamista, mutta vähintään idea tai pari siihenkin tuolta irtoaa.

2 kommenttia:

  1. Itse digastuin Gamma World 1/2 kun niitä selailin, mutta siitä eteenpäin se viehätys jotenkin rapisi. Onneksi tosiaan on tuo Mutant Future. Vissiin aika uskollinen esikuvalleen mitä niitä vähän vertailin. Kuten LL on myös.

    Jostain tekisi mieli löytää MF painettu versio kun LL jo löytyy (1000xTHX).

    Olen noihin sivuihin jo tutustunutkin mitä linkkasit, mutten ajatellut itse tätä ennen sen paremmin GW westerninä. Voisi sopia aika hyvin itseasiassa. Jos ajattelee, että Mad Maxissa voisi olla myös vähän gringoilua periaatteessa.

    Minä itse pelasin Mutant Futurea tuossa taannoin vähän Fallout 3 kuvastolla. Gonzoa siinä ei ollut, sillä en mikään järetön gonzon ystävä ole. Tai en tiedä tarkkaan gonzoilusta, kun ei ole tullut sitä harrastettua ja siihen perehdyttyä.

    VastaaPoista
  2. Noissa GW 1/2 editioissa on ehkä enemmän sitä luomisen vapautta joka antaa pelinjohtajalle tilaa hakea kampanjalta omaa juttuaan. Olen aika varma että esimerkiksi sun kampanja olisi enemmän sitä Fallout pelisarjan meininkiä (Hyviä pelejä ainakin 1&2 ja New Vegas), itselläni kampanja olisi enemmän Thundarr The Barbarian piirretyn ja Jack Kirbyn Kamandi sarjakuvan hengessä.

    Post-apokalyptisessä ympäristössähän usein ollaan westernien tyylisissä kuvioissa, yksinäisiä pyssymiehiä, pienien yhteisöjen selviytymistarinoita, rajaseutua jossa uhkaavat monet vaarat jne.

    Mutant Futuressa on mielestäni hienoa että se ei ole 1:1 orjallinen retroklooni, miellyttävä sivuvaikutus siitä että GW ei ole avointa sisältöä.

    Lulustahan tuota Mutant Futuren painettua versiota voi tilata:
    http://www.lulu.com/shop/daniel-proctor-and-ryan-denison/mutant-future-paperback/paperback/product-14020068.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.