tiistai 12. helmikuuta 2013

Lew Pulsipherin Moria

Vuosituhannen alussa Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta elokuvat olivat kuuminta kamaa ja niinä päivinä pystyi keskustelemaan haltioista ja puolituisista ihan kenen kanssa tahansa. Luulen että miehen Hobitti saa ihan saman aikaan nyt. Noihin vuosituhannen alkuaikoihin käsiini eksyi White Dwarf lehden numero 38 vuodelta 1983. Kuten blogini lukijat ainakin tietävät White Dwarf ei ollut aina se Games Workshopin figuuripeleihin keskittynyt julkaisu.

Tässä vanhassa lehdessä oli yksi äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli nimittäin Lewis Pulsipherin kirjoittama seikkailu Khazad Dûm eli siis Moria jossa kääpiöt kaivoivat liian syvälle ja herättivät Durinin Kauhun, pahan tulihengen vanhemmilta päiviltä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelaajat pääsevät ohjastamaan Sormuksen Saattuetta Morian läpi. Pulsipher oli valinnut Sormusten herran seikkailun aiheeksi koska kirja on monille tuttu niin sen esittämään fantasiamaailmaan ei ole vaikea päästä sisälle. Hän oli poiminut juuri tämän osuuden kirjasta koska se esittelee jännittävällä tavalla luolastojen koluamista. Pulsipherin motivaatio oli tutustuttaa uusia pelaajia AD&D:n ensimmäiseen laitokseen valmiiksi laadituilla hahmoilla ja yhdessä illassa pelattavalla skenaariolla. Eli skenaarion idea on koukuttaa uusia pelaajia dunkkuun hyödyntämällä populaarikulttuuria.

Skenaario on lyhyt, höystetty John Blanchen erinomaisella kuvituksella ja ohjeistus on aloittelijaystävälliseksi tehty. Luolaston tarkkaa kartoitusta ei esimerkiksi suositella vaan kehoitetaan että pelaajat piirtävät yksinkertaisen kartan jossa huoneet eivät ole mittakaavassa ja ne on yhdistetty vain viivoilla. Pelinjohtajan taas oletetaan olevan veteraani ja jos pelaajissa on konkareita joukossa annetaan heille hahmot joilla on eniten erikoiskykyjä. Kaikki valmishahmot ovat kokeneempia joten tyypillinen hieman latistava D&D-elämys siitä että käyt läpi matalan tason helvetin jossa tusina ensimmäistä hahmoasi kuolevat örkkien miekkoihin, kolmen metrin pudotuksiin tai paperihaavoihin vältetään kokonaan.

Mielenkiintoiseksi seikkailun tekevät myös Pulsipherin näkemykset ja tulkinnat. Siinä missä suurin osa roolipelaajista kuten allekirjoittanut itsekin kärsii lievästä putkinäöstä ja miettii sellaisia asioita kuten minkä tason velho Gandalf olisi on Pulsipherin Gandalf kahdeksannen tason temppeliritari (cleric). Kerrassaan nerokas tulkinta koska Gandalfin voimathan ovat jumalaista alkuperää ja tottahan toki hänellä pysyy myös Glamdring käsissä sanoivat säännöt mitä tahansa.

Pulsipherin kehittämä skenaario uusien pelaajien houkuttelemiseksi on mielestäni kerrassaan mainio. Sinänsä D&D:n ja Sormusten herran suhde on tosin historialtaan erikoinen. Haltiat, örkit ja puolituiset ovat aina olleet osa peliä mutta peli on jotain aivan muuta kuin Sormusten herran henkinen perillinen. Oikeastaan tyypillisellä pelisessiolla ja hahmojen motiiveilla seikkailla ei ole juuri mitään tekemistä Keski-Maan kirkasotsaisten sankarien kanssa. Gary Gygax ehti aikanaan kommentoida Tolkienin aineksien käyttöä pelissään markkinointiliikkeenä jolla oli tarkoitus houkutella kirjasarjan faneja vaikka itse inhosi kyseisiä opuksia ja todeta myös että hän "haluaisi kuristaa Frodon". Toisaalta hän teki aikanaan ihan itse päätöksen sisällyttää haltiat, entit ja pomppivat hoppelit peliinsä. Luulen että kyse oli jälkiviisaudesta sekä mahdollisista kaunoista Tolkienin perikuntaa kohtaan jotka ottivat ongelman mm. varhaisen D&D-pelin hobitti sanan käytöstä. Pulsipher hyödyntää omassa skenaariossaan mainiosti Tolkienilta pöllittyjä aineksia ja lopputuloksena on ihan toimiva luolastokomppaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti