Aikajana

Melkein jokaisessa fantasiakirjassa ja aika monessa roolipelikampanjassa on jokin mieletön maailmanhistoria jonka tapahtumat asettuvat siististi aikajanalle. Itse olen miettinyt vastaavaa omaan fantasiakampanjaani. Maailman on kaikesta vuosilukujen pyörittelystä huolimatta kuitenkin tarkoitus olla anakronistinen ritariaikojen fantasia. Vanhahtavat lyhenteet ja kuten myös tietynlainen omituisuus ovat lyhyessä aikajanassa itsetarkoituksellisia, sen siitä saa kun sotkee Clark Ashton Smithin Hyperborean sykliä Ussherin–Lightfootin kalenteriin.

11700 eKr. Breasalin vanhat rodut saapuvat jäätiköitten alle peittyvästä Hyperboreasta.

4004 eKr. Ensimmäinen aika päättyy ja ihmiskunta ilmaantuu maisemiin. Haltiat, kääpiöt ja monet muut ovat vanhoja rotuja jo näihin aikoihin.

1206 eKr. Tuntematon ihmisheimo alkaa asuttaa Breasalin saarta.

600 eKr. Keltit saapuvat Breasaliin.

43 jKr. Roomalaiset saapuvat Breasaliin.

410 jKr. Roomalaiset lähtevät Breasalista.

400-500 jKr. Anglosaksit alkavat asuttaa Breasalia.

793 jKr. Viikinkien invaasiot alkavat Breasalin rannoilla.

Vieraassa ajassa ja paikassa

Olen vuosikymmenien varrella pelannut lukuisia fantasiakampanjoita kaikenlaisissa hämärissä osittain keskiaikaisissa tai renesanssin puolelle kurottavissa maailmoissa ja kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Esimerkiksi Warhammerin maailmasta tulee usein mieleeni että toimisiko sen varhaisrenesanssi paremmin sijoitettuna fantastisen melkein kuin Euroopan sijaan paremmin vaikka fantastisessa Euroopassa? Lukiessani arvovaltaisten lähteiden suosittelemaa Warhammer-kirjaa A Spell of Empire: The Horns of Tartarus jossa tekijänoikeussyistä on höpömaailman sijainnit korvattu "oikean maailman" sijainneilla ja Kaaoksen voimat Tartaruksen voimilla yhtään fantastisessa säästelemättä olen taipuvainen tulemaan pohdinnoissani tulokseen että oikea maailma kieron fantasialinssin läpi katsottuna on parempi kuin fantasiamaailma Ronkun Korvineen, Sigmarin nimeen heiluvine pappeineen ja Nurgleineen. Olen Ars Magican hillityn lähestymisen lisäksi pelannut ja pelinjohtanut yhdessä kotikutoisessa D&D-kampanjassa joka sijottui fantasiakeskiaikaiseen Eurooppaan. Kyseinen kampanja oli aivan kajahtaneen menon saattelemaa rytinää jossa D&D 3.5 laitosta kolattiin nupit kaakossa, tulokset olivat lupaavia mutta jäin kaipaamaan jotain hieman hillitympää.

Ajanjakso jolle sijoittaisin kampanjan olisi jossain välillä 500-1400 eli keskiajalla ja jossain Euroopan lähistöllä. Myyttiset saaret joita tuntuu piisaavaan folkloressa ovat maailmanrakentajalla turvallinen valinta. Lähestymiseni ei ole maailman originaalein koska esimerkiksi Isle of the Unknown on kulkenut näitä polkuja. Tuo värikäs ja kaunis roolipelikirja tosin jätti minut täysin tyhjäksi ja tuntui lähinnä kokoelmalta satunnaisgeneraattorilla arvottuja hirviöitä.

Olen miettinyt että kampanja sijoittuisi myyttiseen Hy-Brasiliaan josta käyttäisin mielelläni nimeä Breasal muuten ajatus ja pöydän ympärillä vitsailu karkaa sambakarnevaaleihin ja hytkyviin sulkakoristeisiin. Lähistöllä sijaitsee tietenkin myyttinen Mamin saari joka liiallisen humorismin välttämiseksi tunnetaan nimellä Asmaidas. Muita inspiraation lähteitä voivat olla esimerkiksi myyttinen Pyhän Brendanin saari, Arthuriaaninen Lyonesse kuin mahdollisesti myös Jack Vancen Lyonesse kirjasarja josta en vielä ole löytänyt tätä kirjoittaessa halpaa paperikappaletta.

Oman fantasiamaailman rakentamista

Olen miettinyt pitkään oman fantasiamaailman rakentamista joka kulkisi hyvin pitkälle samoilla laduilla maailman suosituimman fantasiaroolipelin kanssa mutta ei aivan. Tämä lähti liikkeelle siitä kun selailin AD&D:lle tarkoitettua UK4 When a Star Falls seikkailumodulia ja kiinnitin huomion erääseen asiaan. Seikkailu on erinomainen ja sillä on suositukseni, blogin lukijat tosin tietävät omituisen makuni joten suositus kannattaa ottaa tietyin varauksin. Siinä on kuitenkin pieni ongelma joka kuvastaa D&D:tä vuosikymmeniä vaivannutta isompaa ongelmaa. Modulissa seikkailijat joutuvat menemään mystisten maan alla asuvien lyhyiden mestariseppien pakeille, mieleen siis tulevat heti mytologiset kääpiöt. Ongelmahan on siinä että tavallinen D&D-kääpiö on liian tavallinen, epäviileä ja pelaajien käsissä oleva vaihtoehto niinpä moduulin keepiösepot ovatkin mystisiä svirfneblinejä, syvämaahisia.

Tälläinen päällekkäisyyksien rakentelu on mielestäni ongelmallista kahdesta näkökulmasta, ensinnäkin jos minä pelaan kääpiöhahmoa niin minä haluan että hahmoni on ehta mystinen kääpiöseppä eikä mikään pelaajille tarkoitettu tasapainotettu ja nössö kevytversio ja toiseksi jos taas olen pelinjohtaja niin en hirveästi pidä siitä että pelissä on tusinaan kertaan sama olento vain ja ainoastaan hyvin pienellä variaatiolla. En nyt tarkoita eri kampanjoiden variaatioita vaan sitä että samassa kampanjamaailmassa oletetaan olevan saman roolin täyttämässä tusina erilaista vain hieman toisistaan poikkeavaa otusta.

Svirfneblinit ovat tosin kiinnostavampia kuin Sormusten herrasta lainatut kääpiöt joiden takamuksista on vain viilattu sarjanumerot pois joten olen miettinyt että kampanjan kääpiöt, maahiset ja puolituiset ovat kaikki svirfneblinejä. Niiden ominaisuudet noudattelevat kääpiön ominaisuuksia ja niitä voisi kutsua vaikka nimellä dvergar tai ihan vaikka kääpiöiksi.

Haltioista ja kääpiöistä taas skandinaavisissa myyteissä kerrotaan että pimeähaltiat ovat kääpiöitä, en ole koskaan pitänyt liiemmin drow-haltioista niinpä haltioiden maan alla asuvat serkut saavat olla vain kääpiöitä. Charles Strossin githyankit ovat taas mielestäni varsin viileitä epäihmisiä jotka täyttäisivät hyvin perinteisen haltian roolin. Niissä on jotain sellaisella tavalla vierasta mitä suippokorvainen ihminen ei vain tavoita. Lisäksi niiden ympärille kasaantunut D&D:n oma mytologia sopii hyvin omiin tarkoituksiini, sen sijaan että githyankien serkut olisivat githzeraita ovat ne svirfneblinejä. Molemmilla on lisäksi maanalaisiin paikkoihin liittyvää taustaa koskien illithidejä josta saadaan miellyttävästi Lovecraftilaisen pulp-fantasian linjoille lähtevä sivuraide.


Kääpiöt = Dvergar



Haltiat = Alfar

Lohikäärmeenlyöjät

Kirjoitin jonkin aikaa sitten Ospreyn uudesta kirjasta joka näyttää olevan tehty erityisesti tietyn asiakasryhmän tarpeisiin. Olen nyt hankkinut kirjan ja tosiaan heti sen alussa mainitaankin Dungeons & Dragons yhtenä nykyjan lohikäärmeitä koskevan kiinnostuksen elvyttäjinä fantasiakirjallisuuden ohessa.

Ohut läpyskä käsittelee lohikäärmemyyttejä sellaisella yleisluonteisella ja helppolukuisella tavalla kuin esimerkiksi Tieteen Kuvalehti tai Historialehti. Mistään kauhean syvällisestä opuksesta ei siis ole kyse mutta en sellaista ollut hakemassakaan. Kaikkein parasta antia kirjassa ovat huolella tätä kirjaa varten tehdyt koko sivun kuvat jossa on tulkinta lohikäärmeestä ja lohikäärmeenlyöjä kuvattuna sen ajan varusteissa johon myytti tapahtumat ajoittaa. Nämä kuvat ovat erityisen antoisia ihastella roolipelaajan perspektiivistä. Kaikkein vanhimmissa roolipeleissä joihin olen tutustunut kuvituksissa varusteet oli esitetty jos ei nyt historiallisina niin ainakin uskottavina vaikka kuvatut tilanteet olivatkin fantastisia. Tämä varmaan selittyy sillä että varhaiset kuvittajat katsoivat mallia historiankirjoista. Nyt kuvittajien taso ja taidot ovat nousseet huimasti mutta aseet ja varusteet ovat usein melko ihmeellisen näköisiä viritelmiä.
Dragonslayers on ikään kuin katsaus myös sellaiseen myyttiseen fantasiamaailmaan jossa olisi vältetty jättimäisiä olkatoppauksia, ihmeellisiä pelkistä vöistä koostuvia asuja ja ketjubikinejä.

Sanoisin että tässä on kauniilla kuvituksella ryyditetty helpolukuinen opus ja ehdottomasti hankkimisen arvoinen jos sellaista arvostaa.

Käynnissä olevat kampanjat III

Koska sotken useamman sopan kanssa liedellä niin tässä on kuivakka tilannekatsaus lähinnä peliporukkani tarpeisiin. Yksi kampanjoista valitettavasti saa lopetusiskun.



1. Enemy Within
Olemme edenneet tavallista nopeampaa vauhtia johon lienee syynä se että Warhammerissa on kaikille porukan jäsenille jotain koukuttavaa. Olemme kolmannessa osassa Death on the Reik ja olen alkanut vakavissani harkitsemaan että aivan koko kampanja vedetään ihan loppuun saakka pelkän neljän ensimmäisen osan sijaan.

2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Jukan Elisabetiaaninen vakoilutrilleri kerää pölyä tällä hetkellä mutta olemme ennenkin herätelleet kampanjoita henkiin hyvin pitkienkin taukojen jäljiltä.

3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö etenee anomaalisesti sykäyksinä tai kertapeleinä eteenpäin. Wetmoren luomus onneksi kestää moista kohtelua hyvin.

4. Tiilikuun alla
Puolivillainen kampanjanrakennukseni keskeytyi ja aloin pilkkomaan materiaalia muutamiin projekteihin joihin osallistun, satunnaistaulukkoja tuonne, fantasiaa sinne ja supertiedettä seuraavaan. Tämä on ihan hyvä koska maailma ei tarvitse yhtään uutta "kaikki ja keittiön lavuaari" tyylistä kampanjaa mutta hyviä ideoita sitäkin enemmän. Lisäksi isosta sillisalaatista ei niitä hyviä juttuja kukaan valitettavasti löytäisi. Esimerkiksi yksityiskohtaiset kuvaukset siitä miksi minun haltiat tai peikkoni ovat erilaisia ei ole syytä jakaa vaan on rakentavampaa luoda artikkeli ja satunnaistaulukko siitä kuinka tehdä vanhoista hirviöistä uudenlaisia.

Puhdasta fanipalvelua

Osprey on kustantamona tunnettu yksityiskohtaisella ja tarkalla kuvituksella varustetuista sotilashistorian teoksistaan jotka on kirjoitettu maallikolle helposti ymmärrettävällä tavalla. Ospreyn läpyskät ovat useita vuosia vetäneet puoleensa sotapelien harrastajia, roolipelaajia, jopa joitain larppaajia ja muita poikkeavia arvatenkin juuri tuon helpon lähestyttävyyden johdosta. Ospreyllä on ollut useita vuosia teoksia jotka on suunnattu ihan suoratulena sotapelien harrastajille ja heidän kuvittajissaan on roolipelien parissakin töitä tehneitä tunnettuja ammattilaisia. Seuraava looginen askel on nyt otettu ja kustantamo on alkanut tarjoamaan materiaalia lähes suoraan haltiaprinsessoja ja ritareita vapaa-ajallaan leikkivälle osastolle. Itse olen ainakin ihan täpinöissäni Osprey Adventures sarjan Dragonslayers opuksesta. Mytologiaa tapaileva lähestymistapa miellyttää myös koska niihin aikoihin kun aloin pelailemaan roolipelejä ahmin myös kirjastosta kansantajuistettuja opuksia aihepiiristä joiden kuvituksissa (usein 1800-luvun maalauksissa) turskit hanut pistivät kärmeksiä nippuun ja pelastivat kallioon kahlittuja neitoja.

Paikkoja joita ei ole koskaan ollutkaan

Roolipelaajille kaikenlaisten olemattomien paikkojen joita ei ole koskaan ollutkaan kehitteleminen on tuttua, joten luulen että tämänkin blogin lukijoilta löytyy arvostusta ja lukkarinrakkautta Adam Ryderin Selections From the Joint Photographic Survey kuvakokoelmalle. Kuvat ovat sellaisenaan kelpo inspiraatiota melkeinpä mille tahansa fantastisen tutkimiselle pohjaavalle pelille. Itse näen ne sellaisina miksi kuvittelen ulkoilmaseikkailuissa vastaan tulevat kohteet. Raunioita, portteja alamaailmaan ja velhontorneja kaukana sivistyksestä.