Kyllä, etuovesta sisään ja parhaimpiin pukeutuneena.

Kolmas Solomon Kane peli alkaa hulppean monikerroksisen lukaalin vuokraamisella ja peitetarinaan sopivalla kaupungilla kiertelyllä eli ostoksilla ja nähtävyyksien katselulla. Aten hahmo Sir Robert Neville, Lassin hahmo Benny ja minun hahmoni pelkkä Robert johon tullaan viittaamaan vain lyhyesti nimellä Bob tästä eteenpäin kiertelevät kaupunkia viehkon Simonen kanssa ja onnistuvat jopa kirkontornista käsin tekemään kaukoputkella havaintoja arsenaalista. Tämä tohtori Deen laitteen käyttö huomaamatta vaatii yllättävän paljon vehtaamista ja harhautusta johon koko ryhmä osallistuu. Jukka upottaa meidät kuvailuillaan kaupungin miljööseen, aikauden asuihin, mukulakivikatuihin ja ihmisvilinään ja Bennyn yksinäiset ekskursiot ghettoon ja muille kaupungin köyhälistön alueille saavat jopa asteen melankolisia sävyjä.

Juonia punotaan arsenaaliin yön turvin hiipimisestä, vartiovuoroista, muureista ja kuolleista kulmista tehdään spekulaatiota ja havaintoja. Tilaisuus vakoojantyöhön kuitenkin saapuu kirjaimellisesti ovelle ja osoittaa päinvastaiseen suuntaan arsenaalista. Pieni pönäkkä lähetti esittää viestin josta käy ilmi että herttua Torane de Mancha y Patirres ja herttuatar Rosamunda de Mancha y Patirres ovat järjestämässä kutsut jonne Sir Rober Neville toivotaan paikalle.

Koska aatelisilla ei ole mitenkään epätavallista raahata mukanaan kokonaista joukkoa hännystelijöitä koko joukko lähtee matkaan, tietenkin hankittuaan ensin kaupungilta viimeismmän muodin mukaiset asusteet myllynkivikauluksineen, sukkahousuineen ja kukkaroineen kaikkineen.

Kutsuilla tervehtii ylenpalttinen runsaus loisto. Simonen toimiessa tulkkina käy hienovaraisesti ilmi että Herttua ei vaikuta tavanomaiselta tyhjäpäältä ja herttuatar taas flirttailee jopa miehensä ollessa läsnä Sir Robertin kanssa. Salissa näyttää myös olevan läsnä inkvisiittori josta seurueemme pysyy kaukana. Sir Robertin jäädessä vaihtamaan tönkköjä kohteliaisuuksia hiipivät Benny ja Bob yläkertaan.

Seuraa hermoja raastava hiiviskelyn ja kulman takaa kuikuilujen episodi ja kaksikko onnistuu jälkiä jättämättä tiirikoimaan sisään huoneeseen jossa säilytetään laivojen piirustuksia. Bennyn kopioitua olennaiset tiedot lähdemme hiiviskelemään takaisin. Lassin hahmon taito hiiviskelyssä on infernaalisen huono ja hän polttaa pelin uusintaheittoja kuin vimmattu.

Joudumme vaikeaan tilanteeseen pyrkiessämme takasin pirskeisiin huomaamatta. Bob katsoo kulman taakse ja hänet huomataan, vai huomataanko sittenkään, itselläni on jäljellä kaksi uusintaheittoa ja kaikkien todennäköisyyksien lakien mukaan hahmoani ei huomata jos käytän yhden. Tilannetta tosin mutkistaa että seuraavaksi hiipiessämme ulos on lähes satavarmaa että Lassin hahmo Benny jää kiinni. Kopio piirustuksista on Bennyllä joten teen päätöksen että on parempi ottaa yksi tiimille. Bob tervehtii vartijoita esittäen tyhmää ja pienen kovistelun jälkeen hänet raahataan alakertaan ison metelin kera jonka turvin Benny livahtaa Sir Robertin ja Simonen luokse.

Alakerrassa herttua kysyy selitystä hämmentyneen juhlaväen edessä ja hahmoni selittää nolona etsineensä paikkaa jossa tehdä tarpeensa, hätävalhe ujosta rakosta takaa pääsymme pois mutta nöyryytys on häslingin aiheuttamisesta täydellinen. Inkvisiittori meuhkaa kovaan ääneen hahmojemme olevan vakoojia mutta mikään ei tue hänen (oikeassa olevaa) teoriaansa, jälkiä ei ole, on vain iso (mukamas) tyhmä kaveri joka käveli väärään paikkaan. Herttua ei ilmeisesti halua myöskään pilata hyviä juhlia heittämällä vieraita tyrmään, eihän Sir Robert seurueineen kuitenkaan ole mihinkään katoamassa?

Herttua ilmaisee ylenmääräisestä tahdittomasta draamasta huolimatta kiinnostuksena gobeliineihin ja seurueen majapaikassa tullaan järjestämään seuraavana päivänä tutustumistilaisuus. Illalla Benny piilottaa piirustesten kopiot harvinaisen huolella.

Seuraavana päivänä Herttuatar saapuukin paikalle miehensä sijaan ja ison joukon sotilaita sekä mukaan tunkeneen inkvisiittorin kanssa. Van der Wiik esittelee tavaroita ja invisiittori tarkistaa vimmaisena koko rakennuksen ja meuhkaa gobeliinien alkuperän viittaavan englannin kuningattareen, nimittäin hän on huomannut pienet kirjaillut nimikirjaimet. Sir Robert selittää niiden olevan lahjoja joista täytyy hankkiutua eroon tarpeeksi kaukana kotoa loukkaamatta niiden antajaa, herttuatar vaikuttaa olevan käsityksen alla että Sir Robert on joko kuningattaren rakastaja tai sukulainen tai molempia, joka näyttää vain lisäävän hänen kiinnostustansa.

Tavara kelpaa ja Benny tarjoilee viinilasit vieraille. Poistuessaan inkvisiittori kääntyy dramaattisesti ympäri ja toivottaa Sir Robertin seurueineen kirkon vieraiksi ja murskaa viinilasin kädellään joka näyttää olevan rautainen proteesi.

Unohtuneita hirviöitä

Tutkiessani White dwarf lehden seikkailukokoelmaa The Best of White Dwarf Scenarios Volume II löytyi sen lopusta mielenkiintoinen listaus jonka olen liittänyt oheisena kuvana tähän viestiin.

Lukijaäänestyksen kymmenen parasta ja viisi huonoimmiksi äänestettyä eivät ole varhaisen 80-luvun jälkeen näkyneet missään versiossa D&D:tä sellaisina kuin ne White Dwarf lehdessä esiteltiin. Toisen ja viidennen sijan incubus ja unidemoni jotka ovat myös kyseisessä kokoelmassa mukana ovat oikeasti aika mielenkiintoisia. Kyklooppi on selkeä edeltäjä Warhammer Fantasyn fimireille ja ei ole mitään sukua D&D:n saman nimiselle jätille, joskin ihmettelen minkä takia otus on saanut neljännen sijan ja kummeksun hirviön taustatarinan outoja piirteitä kuten aikakauden pakkomiellettä humanoidilajeihin joilla ei ole omia naaraita jotka kaappaavat ihmisnaisia ja tappavat nämä kun lapsi on syntynyt. Sama outo kuvaus toistuu melkein sanasta sanaan liian monella hirviöllä että se olisi sattumaa.

Katsauksen arvoinen projekti

James Raggin Lamentations of the Flame Princess roolipelistä on mitä ilmeisimmin tulossa kovakantinen versio. Tämä on hyvä uutinen koska laatikkosettien, varsinkin Grindhouse version sääntökirjat ovat mielestäni turhan heikkoa tekoa. Ei sellaista joka hajoaa käsiin kuten peliporukkani vanhat irtolehdiksi muuttuneet Ars Magica kirjat vaan semmoista joka on nuhjuuntuneessa kunnossa, selkämys irvistellen ja kannet hapsottaen varsin pian. Toisaalta käyttötavaraahan roolipelikirjatkin ovat toistelen itselleni usein.

LotFP Hardcover

Väkijoukoille heitetty rahoitus sisältää nostettuun summaan pohjaavia tavoitteisiin sidottuja lisukkeita, luulen näiden olevan projektin suurin houkutus koska lisukkeet ovat sangen arvovaltaisilta isoilta nimiltä. Tässä projektissa ei taida olla kyse siitä onko sääntökirjan kannet kovaa pahvia vai ei vaan juuri noista lisärahoituksen tavoitteista.

Jokainen on nimeltään ja saavutuksiltaan tuttu mutta muutama pistää erityisesti silmään. Graeme Davis on monelle tuntematon nimi mutta hänen erinomainen työnsä WHFRP:n parissa sopii kuin nakutettu LotFP:in henkimään miljööseen.
Frank Mentzerin pitäisi olla viimeistään viime Ropeconin jäljiltä jokaiselle tuttu nimi, jos ei googlatkaa nyt heti. Mentzer on siis se mies joka sai monen nuoren silmät kyyneliin Punaboksin esittelyseikkailulla jossa papitar Aleena murhattiin pelkurillisen velho Barglen toimesta.
Jukka Särkijärvi on kotimaisen roolipeliskenen osaavimpia puuhamiehiä jonka epäitsekäs raataminen on todennäköisesti poissa valitettavan monen tutkalta mutta hän on myös kunnostautunut sangen pystyvänä kirjoittajana.
Ellen ole erehtynyt henkilöstä Juhani Seppälä on asiansa erittäin hyvin osaava pelikaupan pitäjä, ainoa moisen puljun pyörittäjä joka on saanut erään ystäväni "Lassi suosittaa" maininnan, tiettävästi saman suosituksen on saanut vain levykauppa Spinefarmin enigmaattinen "Iggy" nimellä tunnettu myyjä 90-luvulla.

Merkittävin seikka tuossa projektissa on erään kahden suomalaisen roolipelivaikuttajan läsnäolo ja Perk-listassa näkyvät Pelaajan Vaihtoehto ja Tuomari-ryhmän paketti. Toivon todella että kyseessä on käännös eikä esimerkiksi vain lähetys jossa on pienemmät postikulut koska Raggi operoi puljuaan täältä pohjolasta käsin tms. Listauksen kohdissa joissa on kahta kieltä sekaisin en itse valitettavasti ota selvää mitä niillä ajetaan takaa. Molempien kotimaisten osallistujien kanssa olen puhunut hyvänpäivän keskusteluja kauniin sään sijaan suomenkielisestä LotFP:sta, toinen tyypeistä muuten puhuu ja kirjoittaa kieltä kuin Albionin saarten alkuperäisasukas. On todennäköistä että suomennos on vain turhaa toiveikasta haihattelua osaltani ja en todellakaan halua että kukaan saa päähänsä että olisin väittänyt sellaisen olevan tulossa mistään.

PÄIVITYS: Kyse mitä ilmeisimmin on juuri siitä että Suomessa asuvat saavat halvan postimaksun vuoksi enemmän sisältöä.

Itse olen myös miettinyt suomentamisprojekteja mutta kielitaitoni ei oikeasti ole paras mahdollinen, ja amatööritasolla säätäminen ei kiinnosta koska siitä on eräs varoittava esimerkki. Vieläkin useita vuosikymmeniä myöhemmin Jari Paunan Punaboksin käännös on hyvin yleinen ilkeämielisen pilkan kohde suomalaisessa skenessä ja vaikka mies olisi vaikka mitä hyvin harva vaivautuu miettimään että hän teki työn täysin vailla kunnon koulutusta ja ilman mitään vakiintuneita roolipeleihin liittyviä käännöksiä termeistä ja vieläpä pelistä jossa sääntöjen kieli on hyvin hankalaa ja sama sana "level" voi tarkoittaa luolaholvin kerrosta, hahmon kokemustasoa tai loitsun voimakkuutta. Itse kypsyin änkyräksi 90-luvun skenen ilmapiirissä jossa oli jopa peliporukoita joiden mielestä vaikkapa lyhyt miekan käyttäminen puheessa oli jotain saatanan tyhmää ja "lyön sitä short swordilla" oli coolia, kun taas silloinen omasta mielestäni hieno porukkani jossa puhuttiin miekoista, luolaholveista ja örkeistä oli statukseltaan jossain toivottoman ja ankean välimaastossa. Nykyään meno on erilaista mutta joiltain osin vielä paljon pahempaa.

Olen kironnut näitä väkijoukkorahoitteisia projekteja kun niitä ponnahtaa joka paikasta nykyään, koska moni niistä on ihan saamarin hyvä ja en ole siirtynyt luottokorttiaikaan, Visa Electron ei kelpaa melkein missään ja tuskailen yhä mikä helvetti on PayPal, ei mikään liikelaitos ole kamuni ja pitäisi vielä jonnekin ulkomaille (saakeli!) rahaa lähettää. Tälläisen tarjonnan aikana on vaikea olla käteistä käyttävä fossiili.

TALON SÄÄNNÖT - PÄIVITYS

Aikaisempiin sääntöihin tulee pieni muutos. Olen pyrkinyt pitämään säännöt yksinkertaisina ja johdonmukaisina joten sääntö #7 tulee muuttumaan.

#7
Isot aseet

Kaikkien kahdella kädellä käytettävien aseiden vahinkoa heitettäessä lisätään vahinkoon kahden pisteen bonus. Puolentoista käden miekkaa kaksikätisesti käytettäessä saa pelaaja myös +2 bonuksen vahinkoon. Tämän säännön tarkoitus on tehdä kahden käden aseista jotka tekevät normaalisti vain yhtä paljon vahinkoa kuin useimmat yhden käden aseet hyödyllinen valinta ja antaa pelaajille vaihtoehdot joko käyttää kilpeä joka voi pelastaa hengen muiden talon sääntöjen nojalla kiperässä tilanteessa tai tehdä tuntuvasti enemmän vahinkoa suuremmalla riskillä.

Etuovesta sisään, eikö?

Toinen Solomon Kane peli alkaa varustautumistuokiolla ja peitetarinan hiomisella. Seurueemme on päättänyt että Aten pelaama Sir Robert Neville on taloudellisissa vaikeuksissa myymässä omaisuuttaan ja suuntaamassa uuteen maailmaan ja Lassin hahmo Benny ja minun hahmoni pelkkä Robert ovat hänen henkivartijoitaan. Näiden nimien kanssa tulee vielä ongelmia. Seinävaatteita ja hopeita valitaan Bennyn ja Robertin toimesta kuninkaallisilta apajilta tuomaan hommaan jotain uskottavuutta.








Seurue tapaa kesken vielä yhden merkkihenkilön ja vieläpä heti perään toisen. Walsingham esittelee heille Sir Francis Draken ja Tohtori Deen. Karismaattinen merten susi opastaa hämmästyttävän toverilliseen mutta asioissa pitäytyen mitä yksityiskohtia arsenaalista täytyy katsoa. Dee esittelee hämmästyttävän kompaktin kaukoputken jolla kaukaa tiirailu on mahdollista. Espanjalaisen kaupungin kartan avulla tehdään yössä tapahtuvaan hiiviskelyyn ja salakähmäilyyn liittyviä suunnitelmia.

Lassin hahmo Benny esittelee yön tullessa hämmästyttäviä hämärämiehen taitojaan katoamalla kaupungille ja soluttautumalla muurien yli takaisin kenenkään huomaamatta.

Oma hahmoni Robert hakee virallisten paperien kera pahamaineisesta Towerista mysteerinomaisen vangin, joka on nunna? Oma hahmoni saattaa vankia muiden luokse ihmetellen mitä ihmettä teemme jollain tyrmässä viruneella nunnalla. Saavuttuaan takaisin muiden luokse paljastuu että nainen on Walsinhamin vankilaan soluttama vakooja Simone jonka on tarkoitus urkkia katolisilta vangeilta tietoja valepersoonan turvin. Ennen lähtöä Simone lisää peitetarinaan vielä lisää uskottavuutta luovia käänteitä, on hyvä että porukassa on oikea kokenut ja kylmäpäinen vakooja.

Lyhyen merimatkan jälkeen Espanjassa jo satamassa tuomamme hopea ja gobeliinilasti paljastuu hillittömän arvokkaaksi. Kontaktimme Van der Wiik ukottaa Sir Robertia kaupanteossa mutta on selvää että tulemme taiteen ja rahan puolesta kiinnittämään määrättömästi huomiota. Huomio tulee epäilemättä avaamaan mahdollisuuksia rikkaiden, turmeltuneiden ja vaarallisten paikallisten aatelisten parissa, korkeilla panoksillahan tässä pelataan.

Grimrock

En ole ihan hirveästi jaksanut innostua uusista tietokoneroolipeleistä mutta viime päivinä en ole voinut olla huomaamatta yhtä uutta tulokasta. Erään suomalaisen pelitalon uutuudessa on jotain sangen viehättävää. Gelatiinikuution muotoon istuvat käytävät ja pelin retrohtava mutta silti kaunis yleisilme ainakin lupaavat kunnollista vanhan ajan luolaholveissa ryynäämistä. Tälläisessä tietoisessa vanhan suunnittelun käytössä lienee taustalla jotain samantapaista kuin pöytäroolipelien parissa on ollut muutamina viime vuosina.



Legend of Grimrock

Pyörän keksimistä uudelleen

Kirjoitin muutama viikko sitten valmiiksi sekalaisia artikkeleja erääseen ulkomaiseen lehteen ja aloin vääntämään seuraavaa pientä projektia. Olen pitkään fanittanut eräitä kioskikirjallisuuden törkyisimpiä klassikoita eli Remo-kirjasarjaa (suomennettu myös nimellä Surmaaja) ja aloin väkertämään hahmoluokkaa niiden pohjalta. Näissä lukutaitoisille luola-asukeille suunnatuissa seikkailutarinoissa käytetään kuvitteellista sinanjun taistelutaitoa ja tuumasin että kamppailulajeja käyttävä salamurhaajahan olisi mitä mainion hahmoluokka.

Väkerrettyäni sinanjun taitajan kykyjä paperille aloin kummastella että tästähän tulee yllättävän samankaltainen taistelumunkin kanssa ja raavittuani päätäni hetken hain tietoa siitä että mistä voisi olla kyse. Olin aina ollut käsityksessä että D&D:n munkin alkuperä on David Carradinen tähdittämässä Kung Fu TV-sarjassa tai Carl Douglasin diskohitissä Kung Fu Fighting, näin ainakin asian laita oli Mike Mornardin mukaan Dave Arnesonin Blackmoor kampanjassa, mutta jo AD&D:n ensimmäisessä editiossa munkki pohjaakin aivan muuhun inspiraatioon, wikipedian lähteiden eli Gary Gygaxin haastattelun perusteella ilmeisesti Brian Blumen lukemiin Remo-kirjoihin (alkuperäiskielellä The Destroyer). Täytyy sanoa että leukani loksahti melkoisen auki heittäessäni puolivalmiin materiaalini roskakoriin. Eli ne munkit ja mystikot ovat siis Shaolinin kungfun taitajien sijaan olleet koko ajan sinanjun mestareita. Remoja lukeneelle kyseessä on saman luokan paljastus kun jostain saisi yllättäen tietää että kääpiöt pohjaavat Mustanaamion kääpiöheimoon eivätkä Sormusten Herraan.

Nuorten harraste

Haluan ensimmäisenä esittää anteeksipyyntöni lukijoille että vaahtoan, foliopiponi on ollut viime aikoina hieman kireällä. Tämä ei ole mikään manifesti tai minkään koulukunnan julistus jonka mukaan olettaisin ihmisten ottavan onkeensa vaan puhtaasti pään aukomista.

Kotimaisilta ja ulkomaisilta foorumeilta lukee lähes jatkuvasti siitä kuinka harrastajat ovat vanhoja ja nuorisoa ei kiinnosta aloittamaan roolipelaamista. Kotimaisilla foorumeilla kolmekymppiset povaavat harrasteen alamäkeä koska nuoret tai lapset eivät aloita pelaamaan samassa iässä kuin he itse. Itsekin valittelin tilannetta kunnes muutama vuosi sitten aloin hieman katsella lukuja harrasteen alkuajoilta. Oikeastaan harraste on jo syntyjään ollut varttuneempien ajanvietettä.

Vaikka D&D:n Punaboksi oli paras juttu ikinä kun olin natiainen niin olen miettinyt sitä että olisiko koko roolipelaaminen pikemminkin varttuneempien harraste joka soveltuu myös lapsille ja nuorille kuin lasten ja nuorten harraste joka soveltuu myös vanhoille.

Uskon että useimmat varta vasten lapsille suunnatut roolipelit ovat jaloja mutta tuhoon tuomittuja yrityksiä luonteensa vuoksi, itse muistan vielä että suomennetussa Punaboksissa sävy ei ollut sellainen jonka olisin kokenut silloin alentavana ja kuka 10-vuotias kakara sitä ikinä pelaisi peliä joka on varta vasten suunniteltu lapsille ja kertoisi sen.

Luulen että roolipelaajien varhainen aloitusikä on johtanut myös siihen mielenkiintoiseen uskomukseen että roolipelaaminen on jotain aivan erityisen kehittävää, hyödyllistä ja rakentavaa koska lapsuuden touhujen jatkaminen aikuisena vaatii järkeistämisen ja jonkun hyötynäkökulman kehittämisen. Eli sen on pakko olla jotain kehittävää koska kulutin siihen nuoruuteni ja vieläkin siivun elämästäni. Koska olen myös niin hyvä ja vaatimaton tyyppi joka harrastaa vain kehittäviä ja rakentavia asioita niin roolipelit ovat opettaneet myös minulle avarakatseisuutta ja toisten asemaan asettumista, eikä suinkaan ylimielisiä kuvitelmia siitä mitä uskon toisten päässä liikkuvan.

Aikuistuessa olen huomannut että asioiden tekeminen vain niiden itsensä vuoksi tarvitsee hyvin vähän oikeutusta. Järkkymätön usko roolipelien hyödyllisyyteen on myös Pohjoismaalainen ilmiö, oikeasti aika hyvältä ihmiseltä vaikuttava Norjan larppaava sisäministeri Heikki Holmås esimerkiksi näyttää vilpittömästi uskovan että Palestiinan ja Israelin ongelmat saadaan kerralla loppuun kun pistetään verisesti riitelevät osapuolet roolipelaamaan toisiaan.

Oikeasti aiheuttaa puistatuksia miettiä sitä päivää kun roolipelit ovat lopullisesti tervehenkistä hyvinvointivaltion virallisesti hyväksymää materiaalia. Rehellisesti sanottuna jos joku teoreettinen aikamatkaaja olisi näyttänyt aloitellessani pelaamista tuosta linkitetystä artikkelista Heikki Holmåsin pontevat, hyvinvoivat ja hymyilevät maailmanparantajan kasvot ja sanonut että tälläinen sinusta voi tulla roolipelaamalla olisi Punaboksi lentänyt mäkeen saman tien ja olisin aloittanut lähiön ostarilla hengailun.




Sitten niitä lukuja varhaisen harrasteen ei niin kovin nuorista aloittajista:

Hyvin varhaisen proto-roolipelin Braunstein (1967) kehittäjä David Wesely (1945- elossa ja potkii yhä) oli 22-vuotias oman kokeilunsa aikana, 26-vuotias Dave Arnesonin pelatessa ensimmäisiä Blackmoor pelejään ja 29-vuotias ensimmäisen varsinaisen roolipelin ilmestyessä 1974.

Dave Arneson (1947-2009) eli Dungeons & Dragons roolipelin toinen isä oli ensimmäisten roolipelikokeilujensa aikaan 70-luvun alussa salskea 24-vuotias mutta ensimmäisen varsinaisen roolipelin julkaisun aikaan 27-vuotias.

Gary Gygax (1938-2008) eli Dungeons & Dragons roolipelin toinen isä oli sen kehittämisen aikoihin 1974 iältään 36-vuotias.

Don Kaye (1938-1975), Gygaxin lapsuudenystävä ja TSR:n toinen perustaja oli vuonna 1974 myöskin 36-vuotias.

Don Turnbull (1937-2003) Englannin varhaisen D&D-skenen mahtimies ja TSR UK:n johtaja oli 38-vuotias Owl and Weasel lehteä perustaessaan 1975 jolloin voimme olettaa hänen viimeistään tutustuneen roolipeleihin.

Ensimmäisen tieteisroolipelin Metamorphosis Alpha suunnittelija James M. Ward (1951-elossa ja potkii yhä) oli muutaman vuoden päälle parikymppinen D&D:n julkaisuvuonna.

M.A.R. Barkerin (1929-2011) pitkään kehittelemä mielikuvitusmaailma Tékumel päätyi roolipeliopukseksi jo vuonna 1975 joten voimme olettaa että hän on aloittanut roolipeliharrasteen ensimmäisten joukossa 1974 noin 45-vuotiaana.