keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

19 kolehtihaavia ojossa

James Raggi alkaa saavuttaa jo mainetta hullunrohkeista bisneksistään väkijoukkorahoituksen saralla, sunnuntaina hän pisti vielä aikaisempia hankkeitaan kunnianhimoisemman projektin liikkeelle. Eli 19 yksittäin väkijoukkojen turvin rahoitettua seikkailua LotFP fantasiaroolipelille. Tekijöissä on isoja nimiä ja tunnettuja persoonia mutta myös roolipelien saralla tuntemattomia ihme hiihtäjiä kuten kaiken maailman rokkitähtiä, blogaajia ja trolleja. Seikkailujen sisältö on markkinointilöpinöiden pohjalta suurimmalta osalta semmoista Warhammer-henkistä kauhufantasiaa tai semmoista mikä Lontoon kielellä menee "dark fantasy" karsinaan, joka ei valitettavasti voisi yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta vähempää kiinnostaa mutta joukossa on erittäin mielenkiintoisiakin juttuja kuten lentävä linnoitus, Hitchcockin Linnut leffan hengessä tehty seikkailu ja oudon kuvituksen mestarin Aeron Alfreyn luomus jossa seikkaillaan kirjaimellisesti pedon vatsassa.

Listaus kaikista seikkailuista löytyy täältä. Koska tuo LotFP on ehostettu ja modernisoitu versio 80-luvun D&D:stä ovat seikkailut todennäköisesti erittäin helposti käytettävissä missä tahansa D&D-tyylisessä systeemissä. Mukana on myös aika monta kotimaista seikkailunkirjoittajaa joka saattaa olla huomionarvoista myös muillekin kuin niille jotka ostavat ruokakaupastakin vain avainlippu-tuotteita.

5 kommenttia:

  1. Mikäli tuo seikkalu linnuista saa ilmaa siipien alle, niin on vain yksi vastaus vihaisiin lintuihin; Tulipallo!

    VastaaPoista
  2. LotFP:issa ei muistaakseni ole tulipalloa loitsulistalla. Noista seikkailuista ei ole vielä mitään tietoa minkä tason hahmoille ne on suunniteltu, kuinka isoille porukoille ne futaa ym.

    Aika helppohan se on noista funtsia kenellä tuskin tulee olemaan seikkailuissaan näitä amatöörimokia tyyliin "oot muuten kusessa pelinjohtajana jos hahmoilla on loitsu X", onhan siellä toki oma osastonsa joka ei mua hirveästi vakuuta.

    Sanotaan että joku Gwarin tyyppi on roolipelien suhteen mun mielestä yhtä vakuuttava kuin joku naapurin Mikko jonka lahjoista tai lahjattomuudesta emme tiedä mitään.

    Sitten on hieman yllättäviä tyyppejä kirjoittamassa seikkailuja peliin joka on ihan selvä D&D:n klooni.

    VastaaPoista
  3. Jos ei oo tulipalloa LotFP:issa, niin mikä siinä muka on niin hyvää, että siitä jaksat aina jauhaa?

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä muuten olet Generian Legendoista?

    VastaaPoista
  5. En ole tutustunut, olen käsittänyt että peli fiilistelee D&D-tyylisellä fantasialla hieman huumorimielellä mutta ei minulla ole aavistustakaan siitä minkälainen toteutus on, millaisesta sääntöjärjestelmästä on kyse ja millainen sävy tekstissä on että onko se tehty pilke vai elohiiri silmässä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.