perjantai 12. huhtikuuta 2013

Käynnissä olevat kampanjat III

Koska sotken useamman sopan kanssa liedellä niin tässä on kuivakka tilannekatsaus lähinnä peliporukkani tarpeisiin. Yksi kampanjoista valitettavasti saa lopetusiskun.



1. Enemy Within
Olemme edenneet tavallista nopeampaa vauhtia johon lienee syynä se että Warhammerissa on kaikille porukan jäsenille jotain koukuttavaa. Olemme kolmannessa osassa Death on the Reik ja olen alkanut vakavissani harkitsemaan että aivan koko kampanja vedetään ihan loppuun saakka pelkän neljän ensimmäisen osan sijaan.

2. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Jukan Elisabetiaaninen vakoilutrilleri kerää pölyä tällä hetkellä mutta olemme ennenkin herätelleet kampanjoita henkiin hyvin pitkienkin taukojen jäljiltä.

3. Anomaalinen sunnuntai
Anomaalinen Maanalainen Ympäristö etenee anomaalisesti sykäyksinä tai kertapeleinä eteenpäin. Wetmoren luomus onneksi kestää moista kohtelua hyvin.

4. Tiilikuun alla
Puolivillainen kampanjanrakennukseni keskeytyi ja aloin pilkkomaan materiaalia muutamiin projekteihin joihin osallistun, satunnaistaulukkoja tuonne, fantasiaa sinne ja supertiedettä seuraavaan. Tämä on ihan hyvä koska maailma ei tarvitse yhtään uutta "kaikki ja keittiön lavuaari" tyylistä kampanjaa mutta hyviä ideoita sitäkin enemmän. Lisäksi isosta sillisalaatista ei niitä hyviä juttuja kukaan valitettavasti löytäisi. Esimerkiksi yksityiskohtaiset kuvaukset siitä miksi minun haltiat tai peikkoni ovat erilaisia ei ole syytä jakaa vaan on rakentavampaa luoda artikkeli ja satunnaistaulukko siitä kuinka tehdä vanhoista hirviöistä uudenlaisia.

3 kommenttia:

  1. No siinä on jo muutama samanaikaisesti pelattava, voi tulla kiire:D

    VastaaPoista
  2. Ei oikeastaan, porukkamme ottaa yleensä niin hitaasti että kampanjoiden arvioidut kestotkin mitataan vuosissa eteenpäin. Warhammeria on tahkottu totuttua kiivaammin ja jos jäpikkäät ei hillitse itseään niin voi mennä Enemy Within jopa vuodessa.

    VastaaPoista
  3. Kuten Jope on asian hienosti ilmaissut, porukkamme kampanjat etenevät suunilleen mannerlaattojen nopeudella :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.