Kirjoitin muutama kuukausi sitten vaikutelmiani Gygaxin nimeä kantavan lehden ensimmäisestä numerosta blogissani. Nyt toinen numero lehteä on ilmestynyt ja lehdelle alkaa jo hahmottua oma linjansa. Ostin lehden kohtuullisen hintaan elektronisena kappaleena ja PDF vaikka kaunis onkin ei ole muutamia vikoja vailla. Yksi sivu ei esimerkiksi kokonaisuudesta avaudu. Paperisessa versiossa tuskin moisia ongelmia on, sen voi tilata suolaisten postimaksujen kera lehden omilta sivuilta.
Lehden ulkoasusta on previkka ja sisällysluettelo täällä. Lehti jatkaa ammoisen Dragon-lehden linjoilla mitä ulkonäköön tulee. Artikkelit ja sisältö ovat tosin wanhaa Dragonia tasokkaampia, sitä TSR:n julkaisemaa lehteä ei siis Paizon aikaista. Dragon oli lähes koko olemassaolonsa aikana Dungeons & Dragons roolipelille omistettu lehti joka aina silloin tällöin huomioi muun harrasteen ja muiden pelien olemassaolon. Alkuperäisen TSR:n aikana lehden mainostorvena toiminen oli tietenkin ilmeistä mutta joskus vähintään vaivaannuttavaa.
Wanhan Dragonin pohjanoteerauksista mieleeni tulee eräs fantasiakirjojen arvostelu jossa haukutaan kirjaa ja samaan aikaan ylistetään maasta taivaisiin jotain TSR-peliin pohjaavaa fiktiota jota kukaan ei nykyään muista "arvostelijan" mielestä parempana vaihtoehtona. Toinen mieleen painunut rimanalitus oli eräs artikkeli jossa joku nurkkapatriootti viettää coniraporttinsa haukkumalla ulkomaita ja ylistämällä kotimaataan tähtilipun alla. Dragon vaikka kuinka nostalginen olenkin sen perään ja vaikka siinä aina silloin tällöin olikin aivan täräyttävää sisältöä ei ollut kovin hyvä lehti. Paizo kustantamon ohjaksissa Dragon oli todella hyvä julkaisu joka oli suorasukaisesti ja teeskentelemättä sitä mitä siltä halutaan. Paizon Dragon oli lehti Dungeons & Dragons roolipelistä sen pelaajille, tarjoten sisältöä joka oli kyseiselle pelille liiemmin rönsyilemättä. Dragonin kopioinnin ulkoasussa voisi siis kuvitella olevan sekä siunaus että vakava haitta samaan aikaan.
Lehden sisällössä näkyy vielä linjan hakeminen mutta tarkoitus on selkeästi tehdä pöytäroolipeleihin ja niihin liittyviin harrasteisiin kuten sotapeleihin keskittyvää yleislehteä. Sanoisin vielä että lehti on selkeästi keskittynyt seikkailullisiin roolipeleihin joissa tehdään jännittäviä ja hauskoja juttuja. Materiaali on siis suunnattu sellaisille roolipelaajille jotka haluavat liftata Tohtori Whon sinisen puhelinkopin mukana tai samoilla Keski-Maassa. Vaikka tuo ei olisi tietoinen linjanveto niin itse pidän sisällön suunnasta.
Kaikkein kiinnostavinta lehdestä oli lukea Luke Gygaxin pienimuotoinen kampanjahahmotelma Okkorim. Aavikkomiljööseen sijoittuva arabialaisvaikutteinen maailma vetoaa ehkä eksotiikallaan ja sitä kuvaavat upeat kartat vaikuttivat ehkä myös mielipiteeseeni. Jay Libbyn kirjoittama Doctor Who roolipelille Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille materiaalia esittelevä artikkeli taas oli pettymys. Idea on hauska ja Libbyn tulkinnat kuten Baabelin kala vaarallisena aivomatona ovat sinänsä hupaisia mutta artikkelin sävy on valitettavasti humoristinen. Valitettava siksi että huumori on vaikea taiteenlaji ja Libby ei vain tajua sitä mikä teki Adamsista hauskan. Pikkumainen ilkeily vähemmistöjen kustannuksella on myös vaivaannuttavaa vaikka olenkin karski luolaeläjä. Muut artikkelit ovat ihan mielenkiintoista luettavaa, sellaista "ihan ok" keskitasoa. Vincent Florion esittely ns. vanhan koulukunnan renessanssista on suhteellisen kattava vaikka sen paras neuvo onkin kehoitus lukea Matthew J. Finchin A Quick Primer for Old School Gaming.
Sanoisin että lehti hakee vielä muotoaan mutta seikkailulliseen ja viihteelliseen roolipelaamiseen erikoistuneena julkaisuna sillä on ainakin itseeni vetoavia puolia. Hintansa väärti sanoisin.
Hmm, olen itsekin pohtinut uuden Gygaxin hommaamista. Edellinen d&d-lehti josta innostuin oli Kobold Quarterly, mutta tuntuu että sekin on nykyisin mennyt vähän "väärään suuntaan". Tuo Finchin artikkeli oli mulle tuntematon, mutta sehän on nerokas! Täytyy jakaa sitä pelaajille.
VastaaPoistaTuo Finchin Quick Primer on yksi kaaoottisen ja moniäänisen OSR-liikkeen kulmakiviä. Sen oppeja vapaamuotoisempaan pelaamiseen voi soveltaa varmasti muuallakin. Se luottaa aika paljon siihen että kaikki ovat samalla sivulla että pelaajat uskaltavat kokeilla kaikkea mielenkiintoista ja että PJ ei kampita ehdoin tahdoin pelaajien yrityksiä. Itse en kriittisesti tarkasteltuna ja vertailtuna vedä kauhean puhdasoppisella old school linjalla pelejäni.
VastaaPoista