perjantai 2. marraskuuta 2012

Huviretki tienpientarelle

Kävin hiljan sekalaisia muistiinpanoja läpi ja löysin sattumalta kryptisen listauksen jossa oli hahmoteltuna minimalistinen kolmen hengen larppi Stalker elokuvan pohjalta. Nämä olivat jäänne eräästä ammoisesta Roolipelaajan foorumilla käydystä keskustelusta.

Olin yrittänyt tavoittaa nimenomaan Andrei Tarkovskin elokuvan tunnelmaa ja sävyjä. Strugatskin veljesten hienon tieteiskirjan maailmaan uskoisin että parhaiten pääsee sisään pöytäroolipelin avulla, kotimainen pelisuunnittelija par excellence Ville Vuorela on muuten tehnyt kirjailijoiden luvalla aiheesta virallisen pöytäroolipelin. Valitettavasti en ole siihen tutustunut vielä. Mainittakoon vielä selkeyden vuoksi että minulla ei siis ole mitään yhteyttä eikä oikeuksia mihinkään Stalkeriin liittyvään.

Muistiinpanoni pohjaavat siis Tarkovskin mystiikan ja uskonnollisuuden sävyttämään elokuvaan. Elokuva vaikka onkin yksi hienoimpia joita olen nähnyt koostuu pääosin siitä kun pieni joukko miehiä kuljeskelee ränsistyneellä teollisuusalueella keskustellen syvällisiä. Olin ideoinut että peli alkaa tunnelin läpi kävelyllä teollisuusalueella ja päättyy paluuseen samaa kautta. Pelistä pääsee offgame tilaan tunnelin läpi kulkemalla, muut kulkijat jos niitä tulee vastaan ovat kangastuksia tms. Tietenkin jos virkavalta tai stevarit alkavat ahdistamaan voidaan peli viheltää poikki. Pieni määrä osallistujia pohjaisi elokuvaan ja jossain määrin siihen että en itse osallistuessa menisi aivan lukkoon väkijoukossa. Opas olisi eräänlainen pelinjohtaja johon yhdellä pelaajalla on veto-oikeus ja toisella taas tähän pelaajaan kivi-paperi-sakset malliin. Ei tästä enempää sanottavaa ole, tämmöisiä sitä tulee mietittyä ja väkerrettyä kun ei ole parempaa käyttöä aivoille.


Stalker
---

Vyöhyke on mielentila

Tunneli on siirtymä täältä vyöhykkeelle

Minkä opas kertoo se on totta, joko uskot tai et.

---

Kolme matkaajaa

Opas jonka usko ihmiseen horjuu, hän tarvitsee toisia jotka uskovat
vyöhykkeeseen jotta hänen uskonsa säilyy.

Tiedemies, hän joka haluaa tuhota sen mitä ei ymmärrä.

Kirjailija, hän joka on menettänyt uskonsa.

---

Kivi, sakset ja paperi

Opas = kivi
Tiedemies = paperi
Kirjailija = sakset

2 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin kirmaamaan metsissä feikki haltija korvissa, kaasunaamarissa, tennareissa ja poplarissa ilman mitään alla. "Stalker" -larp
    Tiedäthän mitä muuta stalker tarkoittaa?

    VastaaPoista
  2. Juu, mutta tuossa ihan noiden kaikkien yksityiskohtien myötä yhden vanhan tutun Shadowrun hahmo, tyyppi joka sitä pelasi oli muuten hirveän aktiivinen noissa larppipiireissä 90-luvulla. Tai en tiedä kuinka aktiivi hän oli mutta joka lävestä tuli aina jotain hörhöjä vastaan jotka moikkasivat tyyppiä sen hahmon nimellä.

    Päätyi aikanaan telkkariin hupiuutisten nuorten hullutuksia koskevassa raportoinnissa huutamaan kurkku suorana jotain "Tulemme Ukon nimeen!" tervehdystä Kalevalaisena soturina, jonka johdosta vuosien ajan sitä miestä tervehdittiin hörötellen aina kyseisellä kiljaisulla, väitti tosin kiven kovaan että hän ei ollut huutanut sitä vaan että se oli joku toinen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.