sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kello tikittää

Seuraava päivä koittaa Bögenhafenissa ja seurue käy verkkaiseen tahtiin läpi asioitaan. Markkinatuomari Richter ottaa seikkailijat vastaan ja kuulee mitä heillä on sanottavanaan. Kuultuaan kätketystä temppelistä viemäreissä hän vakavoituu ja lähtee kaupungintalolle välittömästi.

Yö sujuu Josefin jokilaivalla rauhattomasti kuun roikkuessa taivaalla hyvin alhaalla, niin suurena että se näyttää hipovan korkeimpien rakennusten kattoja. Eikä tässä vielä kaikki sillä Morrsliebin pinnalla näkyvät silmät ja suu aukeavat. Kuu lipoo huuliaan ja sen kasvoilla paistaa rietas ahneus. Tämä jos jokin on selkeä merkki pahuudesta ja turmiosta. Sen luodessa katseensa alas hämmennys ja kauhu tunkee itse kunkin luihin ja ytimiin.

Seuraavana päivänä seurue saa kuulla että Richter on kuollut äkilliseen ja rankkaan sairauteen. Miettiessään kaupungista lähtöä heidän seuraansa tunkee tuntematon porvarismies joka kertoo heidän olevan viimeinen oljenkortensa. Hän esittäytyy nimellä Friedrich Magirius ja kädet täristen selostaa sekavan ja muissa oloissa ehkä uskomattoman kuuloisen tarinan salaliitosta ja ihmisuhreista. Mies uskoo koko kaupungin johdon olevan pimeyden voimien orjia ja lupailee suuria summia jos seikkailijat pysäyttävät suunnitteilla olevan okkulttisen rituaalin ja turvaavat hänen henkensä. Hän kertoo olevansa itsekin salaseuran jäsen mutta on tullut toisiin aatoksiin kun kuvioihin on tullut hänelle aivan liian pimeää menoa, kuten ihmisuhrit. Hän poistuu paikalta pikaisesti selvittämään missä rituaali olisi tarkoitus pitää.

Iltapäivällä seurue saa kutsun tulla kiireen vilkkaan Magiriuksen talolle. Hans jää vaivoineen Josefin jokilaivalle. Palvelija ohjaa heidät peremmälle ja seurue löytää uuden tuttavuutensa murhattuna. Viimeisenä tekonaan hän on kirjoittanut omalla verellään tekstin joka on joko VRST 13 tai VRST 17.

Pian talon ulkopuolelta kaikuu kimakka avunhuuto ja seurueen luokse ilmestyy kuin tyhjästä noin 13-vuotias pojankloppi. Poika puhuu omituisella matalalla äänellä joka tuntuu kaikuvan jostain toismaailman syvyydestä ja toteaa pilkalliseen sävyyn että seikkailijoiden olisi kannattunut vain pitää huolta omista asioistaan. Tämän jälkeen hän vain katoaa kuin kuvajainen joka ei ole koskaan ollut paikallakaan. Alkaa häly ja huuto ja kaupungin vartijat ovat varmasti pian paikalla.

Seuraa nopea pako ikkunasta, hermostuneena lähimmän viemärinaukon etsiminen ja paniikin siivittämä laskeutuminen maan alle. Siegfried nousee lyhyen ajan päästä kauempana yksinään pinnalle muiden jäädessä alas. Hän selvittää että Magiriuksen viimeinen viesti tarkoittaa todennäköisesti varastoa 13 tai 17 ja palaa maan alle löyhkääviin syvyyksiin kertomaan tämän muulle porukalle. Himmeän lyhdyn valossa sankarimme jäävät pohtimaan seuraavaa siirtoaan.

2 kommenttia:

  1. Takaisin eeppiseen viemäri sankarointiin, toivottavasti tällä kertaa tappaja-ameeba tee paluuta. dun dun dun dun du ii du ii *slosh*

    VastaaPoista
  2. Tänään näet miten käy, Franz on merkitty mies. Tekee vaivihkaa mystisen tervehdyksen.

    VastaaPoista