torstai 29. elokuuta 2013

Heksakarttoja

Päätin aloittaa uuden kampanjamaailman aivan perusteista, eli luonnostelemalla "hiekkalaatikon" heksakartalle.



Olen aina pitänyt klassisen X1 Vaarojen saari seikkailun pelaajien kartasta jossa vain rannikko on piirretty valmiiksi. Tutkimattomat sisämaat kartoitetaan siis pelaajien toimesta. Tietenkään en omassa kampanjassani aio johtaa pelaajia tilanteeseen jossa he harhailevat päämäärättömästi yrittämässä etsiä merkityksellisiä sijainteja kuten moni kokemuksistaan Vaarojen saaren seikkailuistaan on kertonut. Seikkailuihin liittyvät kohteet tulevat kartalle kun niistä saadaan jokin summittainen tieto ja sijainti, aarrekartta tms. eikä niitä tarvitse alkaa sokkona etsimään, elleivät pelaajat sitten välttämättä halua.



Vaikka olen sitä mieltä että yksinkertainen mustavalkoinen kartta on ihan riittävä niin värit lisäävät kuitenkin kokonaisuuteen jotakin. Väritulostimet ovat nykyään yleisiä ja hyvälaatuiset tulosteet halpoja ottaa. Eikä näidenkään kanssa tarvitse mitään kummoisempaa, Paintilla nämäkin on väkerretty.



11 kommenttia:

  1. Mahtavaa jälkeä olet saanut aikaan Paintilla! X1:n tyylinen kartoitus on ehkä nerokkainta mitä roolipeleissä on keksitty. Nyt puuttuu enää muutama seikkailija jotka kuolevat verisesti muinaisen temppelikaupungin raunioissa. Millä systeemillä olet ajatellut lähteä peluuttamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt B/X-linjalla tai jollakin kloonilla kuten Labyrinth Lordilla liikkeelle lähtöä. Täytyy ehkä vielä tehdä jotain työtä sen eteen että pelaajat eivät haikailisi AD&D-henkistä rodun ja luokan erotusta vaan ajattelevat niitä ennemmin arkkityyppeinä. Olen miettinyt pulp-henkisempiä uudelleenkuvailuja joillekin perinteisille luokille.

      Menossa on Warhammerin Enemy Within kampanja, ASE ja yksi D&D 3.5 kamppis joten ihan heti en pääse Lemuriaa aloittamaan. Toivon mukaan kampanja kuitenkin käynnistyy ennen kuin aurinkomme roikkuu raskaana ja kuolevana taivaalla. (Ainakin muistiinpanot ovat silloin pelivalmiita.)

      Poista
    2. Jos ei ACKS ole tuttu, niin voisin suositella sitä hyvin lämpimästi. Pientä miinusta on tietysti sen maksullisuus, kun löytyy niin monia muita ilmaisia systeemeitä, mutta kyllä siitä ilomielin sen 10$ maksaa. Ainakin itseäni on mielyttänyt ACKS:n loppuun asti viilattu pelimekaniikka, nopeus ja sujuvuus, pikkasen lisää pelaajaoptioita verrattuna perus D&D:n ja vielä ne (tosin aika raakilemaiset) domain-säännöt. Jonkinlainen perus D&D:n ja 3.x sekoitus siis...

      Poista
  2. Annatko sitten pelaajille myös puuvärit, kun ne kartoittaa tota karttaa? :D

    Lisäksi tuo kartta vaikuttaa jotenkin tylsältä tutkittavalta. "paljosta vetoa, niin seuraavassakin heksassa on viidakkoa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei, tulee ainakin hienon näköinen. Varsinkin sitten kun se on täynnä pelaajien omia muistiinpanoja.

      En usko että viidakon paljoudesta muodostuu ongelmaa jos sitä ei todellakaan lähdetä tutkimaan periaatteeella että otetaan suunta aivan umpimähkään kohti vihreän helvetin syvyyksiä ja kuollaan jonkin aikaa myöhemmin kammottavalla tavalla.

      Tietysti eksymisen ja sadistisen selvitymiskamppailun mahdollisuus voi olla omalla tavallaan mielenkiintoinen juttu, että käy kuin Percy Fawcettille.

      Matkustettua aikaa jolla ei tapahdu mitään ihmeellistä voidaan aina skipata. Lisäksi koska olen pelinjohtajan suojan takana heiluva tyranni voin heittää jotain vastaan ihan asioiden mielenkiintoisena pitämisen vuoksi.

      Viidakkoon voi jemmata vaikka mitä mielenkiintoista.

      Poista
    2. Jos paintilla piirtely alkaa kyllästyttää, niin Hexographer on mainio korvike. Pro-version hinta on vähän turhan kova, mutta kyllä sillä perusversiollakin pärjää. http://www.hexographer.com/

      Poista
    3. Onhan Jonaksen kartassa aika paljon viidakkoa, mutta sehän ei välttämättä ole huono juttu. Omassa hexcrawlissani olen lähestynyt asiaa niin, että yhdestä 6 mailin heksaasta näkee viereiseen, kunhan ei ole metsässä yms. Metsään meneminen on siis aina pelaajien valinta ("noitametsä on vaarallinen"), kun taas metsän ulkopuolella tasangoilla on ihan eri mahdollisuudet hahmottaa ympäristöä. Tuntuu että tästä syntyy tervetullutta vaihtelua. Jos sitten metsään sijoitetaan muutama aarre ja vähän huhuja sellaisista, niin pelaajat ehkä uskaltautuvat sen uumeniin, mutta niin että tietävät olevansa vaarassa. Ehkäpä Jonaksen kartasta puuttuu valinnan vara kun nyt on mahdollista vain mennä viidakkoon tai mennä viidakkoon jokea pitkin?

      Poista
    4. Olen viidakkoa miettinyt myös siirtymien siltä kannalta että se lataa siis pulp-henkiseen fiilistelyyn. Olen pyrkinyt siihen että sen läpi joutuu järjestäänkin aina kulkemaan.

      Korkeassa fantasiassa kuljetaan pitkiä etäisyyksiä ja kavutaan jylhissä vuoristomaisemissa. Pulpissa tarvotaan vihreässä helvetissä ja ihmissyöjäapina kaappaa aina viimeisen kantajan joukon periltä.

      Joet ovat sellaisia aloitusväyliä, on loogista tarjota muutama hyvä alku josta valita sadan sijaan.

      Täytyy jossain vaiheessa tutustua tuohon Hexographeriin.

      Poista
  3. Loytyykö viidakosta Mustanaamio?

    Joka ruudussa jotakin tulee vastaan alkaaa tympimään varsinkin jos se on taas muinaisten taikonauttien luolaholvi. "Taas luolaholvi, ne on ankeita, ahtaita, hengenvaarallisia ja prrkeliin vaikeita kartoittaa. Jos vaan jatkettais matkaa ja jos löytyis vaikka kylä eikun örkki sotilasleiri poltettavaksi ja ryöstettäväksi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olen jo päättänyt että kampanjassa on kääpiöheimolaisia on aivan järkevää olettaa että siellä on jossain myös Pääkalloluola jossa itse Urja päivystää.

      Täytyykö joka heksassa olla jotain kivaa kuin konvehtirasiassa ikään on hyvä kysymys. Olen tehnyt yhden 100:n heksan ja toisen 300:n heksan ryöminnän jossa joka heksaan oli luonnosteltu lyhyesti kohtaaminen, käsikirjoitettu tilanne, raunio tai jotain hämyä.

      Kevyemmällä linjallakin voi tietysti mennä. Sanotaan että hahmot aloittavat Narfwiikin kylästä (nimi työn alla) heksassa 22.17 ja suuntavat heksan 29.03 raunioille niin täytyykö jokainen heksa tosiaan käydä läpi erillisenä merkityksellisenä lokaalina. Luulisi menomatkalle riittävän että Tarzan käy puukottamassa pari palkollista, amatsoonit kaappaavat bardin ja voro saa candirun.



      Poista
    2. Meillä on (ainakin vielä) aika tiukkapipoinen suhtautuminen tuohon maastossa liikkumiseen. Jokainen heksa täytyy kulkea erikseen lävitse ja niihin myös heitetään satunnaiskohtaamiset. Tähän mennessä ratkaisu on tuntunut hyvältä ja pelaajatkin ovat nauttineet siitä vaaran tunnusta jonka se saa aikaiseksi. Omasta mielestä se on hyvää ja tervetullutta vaihtelua paikasta toiseen pikakelaukselle, kun saa koko ajan käyttää aivonystyröitään että elävöittää satunnaiskohtaamiset järkevän tuntuisiksi ja loogisiksi -> satunnaiskohdattu hirviö ei vain yhtäkkiä ala taistelemaan pelaajia vastaan vaan saattaa jäljittää pitkiäkin matkoja ja/tai väijyttää yms. Toinen asia sitten jos reitti on tuttu ja paljon kuljettu, silloin pikakelaus voi tulla ajankohtaiseksi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.