torstai 9. tammikuuta 2014

Minne virta vie

Hyvin pitkän tauon jälkeen on aika palata roolipelien pariin ja vieläpä vanhan suosikkini Warhammerin. Vuoden ensimmäinen sunnuntai osoittautuukin suhteellisen jännittäväksi. Täytyy sanoa että reilut puoli vuotta taukoa pelinjohtamisesta tuntui peliä aloitellessa kuin pieni iäisyys olisi ehtinyt vierähtää. En pidä itseäni minään kovin kummoisena tarinankertojana tai hirveän hyvänä EPH:den kuvaajana kun heidän roolejaan toimitan joten pientä hermostuneisuutta oli ilmassa omalta osaltani. Sekavaa härväystä oli myös pitkä tovi ennen varsinaista peliä kirjojen, muistiinpanojen ja raporttien kanssa ennen kuin pääsin jyvälle siitä missä pelissä pitäisi mennä.

Death on The Reik kulkee seikkailuna kiskoilla mutta ei ole järin anteeksiantavainen jos pelaajilla ei ole käytössä valmiit kirjojen mukana toimitetut hahmot edellisestä seikkailusta, teksti vilisee koukkuja jotka täytyy joko soveltaa tai sivuuttaa tarpeettomina rönsyinä. Seikkailut ovat muutenkin täynnä polkuja joita ei kuljeta ja selittämättömiksi jääviä käänteitä. Mitä tulee pelaajien vainuun siitä miten koko sotku on tarkoitettu läpi rämmittäväksi on porukkani harvinaisen hyvin tilanteen tasalla. Lisäksi kävimme läpi pelin alussa mihin jäätiin vaikka tukenamme onkin nivaska peliraportteja ja wanhan maailman kalenteri josta ruksin kuluvia päiviä sitä mukaan kun niitä pelimaailmassa kiitää.



Peli alkaa samalla miehityksellä kuin aikaisemminkin ja matka kohti seuraavaa etappia eli Kemperbadia jatkuu. Tämäkään osuus ei tietenkään suju tyystin ilman sattumuksia.

Matkalla törmätään perinteisiin wanhan maailman hirttäjäisiin. Valveutuneiden kansalaisten komitea on pistämässä joen varrella hahmojen vanhaa Bretonnialaista "tuttua" Phillipe Descartesia köyden jatkoksi. Seurue muistaa kuinka hyvä miekkamies Phillepe on ja päättää rekrytoida hänet. Hirttäjäiset keskeytetään ja Siegfried puhuttaa korttihuijarin ja palkkasoturin vapaaksi enempiä empimättä. Roskajoukkoa pyöritetään verbaalisesti ja jopa Bretonnialaisen varusteet saadaan enimmiltä osin takaisin. Vastavuoroisesti Descartesista paljastuu vähemmän ärsyttävä puoli, mies vaikuttaa olevan valmis seuraamaan porukkaa vaikka Helvetin porteille, Kurtz tosin velvoittaa häntä vain matkan loppuun.

Lopulta joen molemmin puolin kohoava Kemperbad on vaikuttava ilmestys. Kaupunki on rakennettu hillittömän korkeiden jyrkänteiden laelle jotka kohoavat moellemin puolin jokea. Tavaraa mostetaan ylös ja lastataan laivoihin monimutkaisten vinssien avulla. Garil tunnistaa laitteet kääpiötekoisiksi ja Eldir niiden köydet haltioiden punomiksi. Pian seurue onkin ottanut kiikkerän kyydin ylös.

He eivät ehdi ihmetellä vierasta kaupunkia hetkeäkään kun alkaa ihmeellinen metakka ja väkijoukkojen liikehdintä. Kansa on tullut katsomaan Keisarin edustajana kaupunkiin juuri saapunutta Kreivi Otto Boormania. Väkijoukon yli nähdään vilauksia turpeasta arvovieraasta jonka kaulassa roikkuu valtavia kultakäätyjä.

Yllättäen aaltoilevan väkijoukon ruhjomaksi joutuu nuori nainen joka kumauttaa takaraivonsa kiveykseen, yhtä lukuunottamatta ketään paikallista ei tunnu kiinnostavan. Joakim ryntää apuun ja tapaa kummallista korkeaa hattua käyttävän miehen joka on myöskin samoissa aikeissa. Mies on lääkäri ja ilmeisen hyvillään siitä että edes joillain on omatunto. Nainen kannetaan miehen praktiikalle, Eldirin ja Franzin raivatessa tietä hartiavoimin. Joakim, tutustuu tohtori Maximillian Schnippmesseriin avustamalla häntä työssä kadulta napatun potilaan kanssa. Mies on vimpan päälle pätevä ammatissaan mutta todella eksentrinen. Hän pitää kissoja ja harjoittaa köyhäinavustusta hoitamalla vähempiosaisia alennetuilla hinnoilla, mitä ihmettä!?!

Siegfried verkostuu pahamaineisen rikollispäällikkö Luigi Belladonnan kanssa, toimien hänen juoksupoikanaan, aivan sattumaltako? Jostain syystä omituinen rikollispomo iski näppinsä kaikista mahdollisista juuri häneen.

Garil tutustuu paikallisiin kääpiöihin jotka käyttävät nostolaitteita, insinöörien kilta on häneen pian yhteydessä ja hän pääsee tämän kautta aitona kääpiöaatelisena juhlavastaanotolle jossa Kreivi Boormann tapaa kaupungin valtuustoa ym. silmäätekeviä. Killan puhemies on suorasanainen ja hän ei vaadi mitään erityisiä tuen osoituksia, Garilin läsnäolo ylipäätään saa killan vaikuttamaan voimakkaammalta koska nyt sen luona käy jo aatelisia vanhasta kotimaasta. Siegfried toimii hänen eräänlaisena ihmisasiantuntijanaan ja adjutanttina kutsuilla. On aivan satavarmaa että joku yhdistelee toisiinsa liittymättömiä yksityiskohtia ja ennen seuraavaa aamua etelän kääpiöiden, Tilealaisen mafian ja insinöörien killan uskotaan olevan kaikkien samaa soppaa hämmentämässä.

Seurueella ei ole mitään erityistä syytä jäädä Kemperbadiin joten laiva lähtee kohti etelää. Wittgendorfia ohitettaessa paikan ränsistyneeseen ulkoasuun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Franz lähetään jollalla maihin ottamaan selvää mitä paikallisille kuuluu, hän melookin ripeästi läpi pitkälle keskipäivään viipyillen aamu-usvan. Hän on jo rannassa kerjäläisten ympäröimä. Monilta puuttuu raajoja ja vaikuttaa siltä kuin lähes kaikille olisi tehty amputointeja. Eäpätoivo ja sairaus näyttävät riivaavan kylän väkeä. Franz saa pelkästä lähellä keskustelusta tartunnan erinäisiä hyppiviä ja pomppivia seuralaisia, onneksi Joakim osaa hoitaa moisen pois päiväjärjestyksestä.

Von Wittgensteinin ränsistynyt ja tumma sukulinna töröttää jonkin matkan päässä Witgendorfin kylästä kuin haljennut torahammas. Jokilaivan lipussa sen ohi huomaavat seikkailijat että linnan ympäristössä metsä on kitukavuista ja lehdetöntä, oksat ovat seittien peitossa ja lintujen kokoiset valkeat perhoset liihottelevat siellä täällä. Tarkkasilmäisimmät huomaavat myös maassa ja oksilla kiemurtelevat jalan mittaiset valkoiset ja turvonneet toukat. Wittgensteinin linnassa vierailu päätetään jättää jonnekin tulevaisuuteen, kerkiäähän sinne paluumatkallakin.

P.S.
Löysin hiljan aivan täydellisen retroa Warhammerin pelimusaa, tätä kuunnellessa sitä tuntee olevansa ihan eri vuosikymmenellä, nuori ja pitkätukkainen:
Blood for the Blood God

1 kommentti:

  1. Hienoa lukea paluusta Warhammerin pariin ja vieläpä tähän seikkailuun. Omalla porukallamme on ollut tuo kampanja telakalla jo muutaman vuoden. Näin pelaajan näkökulmasta muistelen että ainakin kamppiksen alkupuolella ratakiskotus oli kieltämättä melko härskiä - tähän toki saattoi vaikuttaa mahdollisuus luoda oma hahmo hyvinkin vapaasti. Jälkikäteen alkoi sitten kaduttaa ettei jatkettu.

    VastaaPoista